Liika on liikaa. Vai onko?

Maanantaina  sohvatyynyt kävivät vielä viimeisessä fiksauksessa.

Takaisin tuli "paremmat kuin uudet"!

Olen tehnyt inventaariota kodintekstiileissä, määräänsä enempää kun ei säilytykseen mahdu, vaikka itkis. Sohvatyynyt väheni rutkasti niin sohvilta kuin kaappien jemmoistakin. 

Verhotkin lähti tsekkaukseen. 

Valkoiset verhot on ihan ehdottomat kesällä, valo pääsee sisään, eikä länsipuolen valju aamuvalokaan (lue: hämärä)  ole ihan kestämätön niiden ansiosta. 

Presiis samat verhot puuterirosan väreissä on olleet kevään ja loppukesän/alkusyksyn väri, mutta nyt ajattelin, että liika on liikaa ja kokeilin niitä jo keittiöönkin, mutta ei - sinne vain valkoiset tai mustat, ei muita. 

Oli ihan pakko yön tunteina kokeilla kuitenkin niitä vielä sohvien kaveriksi... 

Yllättävä kyllä, ei ne hassummat olleetkaan! Joskus se liika ei olekaan liikaa! 

Juuri tuo "liika on liikaa" ajatus päässä shoppailin joku aika sitten tummanharmaat pellavaverhot valkoisille kesäverhoille talvivaihtareiksi, oli nekin kokeiltava yhteen kulmaan. Ei huonot ollenkaan nekään, tulee käyttöön varmaan siellä marras-joulukuussa kun tekee mieli henkisestikin käpertyä pimeyden syliin kutimien kanssa. 

Toisin sanoen nyt mulla on verhot kondiksessa, löytyy sopivat ja mieleiset joka lähtöön. 

°°°°

Nyt kun sametit on olleet vähän aikaa käytössä ei voi kuin todeta, että loistava päätös! Kissankarvat lähtee kevyellä pyyhkäisyllä, kangas on miellyttävä ja lopputulos hyvin silmää miellyttävä. 

Ja Jaska kaipasi puoli päivää kadoksissa olleita sohvatyynyjä niin paljon, että hyvä kun sain paikalleen kun tyyppi jo hyppäsi sohvalle, venytteli kunnolla ja käpertyi nukkumaan ❤️

Viittä vailla valmista

Tästä se ajatuksenpoikanen lähti.

 Eli tässä se edellisessä postauksessa mainittu plan B. 

Sametti on aina ollut materiaalina mieleinen, mutta pitkälti käytössä vain verhoissa ja tyynyissä - mutta entäpä jos... Piti soittaa yksi puhelu ja tsekata josko onnistuisin saamaan noita Svaneforsin verhoja toisen mokoman, tiesin nimittäin kenellä oli samanlainen satsi kuin itsellänikin.

Kerroin, että tein pienen kokeilun, ja että meinaa mennä hermo huonoon kuntoon harmaitten sohvien kanssa, koska ne veti kuin imuri kaikki kissankarvat kiinni itseensä. Ihan sama vaikka imuroit, vetelit samettiharjalla ja vielä teippiharjalla perään, siinä ne oli kuin tauti.

 Levittelin neljä verhoa sohvien päälle ja leikin ajatuksella - ja kun sain tiedon, että lisää verhoja tulee heti kun ehtii, alkoi verhoilijan metsästys. 

Melkoinen ero entiseen, niin ulkonäöllisesti kuin muutenkin. Samettisohva on kissan kanssa ihan äärettömän mukava, siihen ei ensinnäkään järin pahasti karvat tartu ja ne mitkä tarttuu lähtee tosi noileesti pois. Muutenkin "perstuntuma" on tosi mukava, sohvia on päässyt tässä jo jonkun aikaa testailemaan, tyynyt tuli melko nopeasti, runkojen päälliset sain eilen viimeisenkin. 

Maanantaina istuintyynyt lähtee vielä käymään verhoilijalla, viimeisenä silauksena vedetään vanu kankaan alle, ulkonäkö siistiytyy sen myötä entisestään. (Siellähän on jo alkuperäisen verhoilukankaan alla parisenttinen superlonkin sen jäljiltä kun purin napitukset pois)

Nämä Ikean sohvat on olleet tosi mieleiset jo siitä mustasta nahkaisesta parivaljakosta lähtien, istumasyvyyttä on just sen verran enemmän kuin useimmissa, että tykkään kovasti. Koko on muutenkin just mun ja huushollin mitoitukseen sopiva, joten homma oli loppujen lopuksi hyvinkin järkevä tehdä, vaikka olisi tullut ehkä rahapussille edullisemmaksi myydä nämä ja laittaa vähän lisää ja ostaa uudet. Vaan miksi vaihtaa hyvää toiseen ei-kuitenkaan-näin-hyvään. Hintansa väärti tämä homma, mä luulen 😊

Tässä vielä se alkuperäinen - tai siis se ensimmäinen parannus alkuperäiseen.

 Rahi muuten lähti uuteen kotiin, se kävi kyllä verhoilijalla sekin, mutta ilmoitin, että älä teekään sille mitään. Näytti niin hyvälle tuo avara tila pienissä neliöissä ilman sitä, että se oli kerta laakista selvää pässinlihaa. Pikkupöydän alla piilossa ollut metallijakkara ajaa rahin asian tyynyn kera tarvittaessa. Ja Jaskallakin on enemmän tilaa juosta pallonsa perässä.

Sori jos kuvat on kamalan pieniä, naputtelen tätä kännykällä täällä jussin vietossa, läppäri on kotona, enkä ole yhtään sinut tämän uuden (mobiili)version kanssa.

Että eipä muuta kuulkaa kuin kivat jussit! 

Niin harmaata, niiin harmaata

Minähän en ole olevinani harmaa tyyppi, vaikka olenkin yleensä mustiin pukeutuja, eikä mun maailmani ole koskaan mustavalkoinen, eikä nimenomaan mikään "fifty shades of gray" -miten siis jossain kohden alkoi tuntua, että kotona on niiiiiin harmaata?

Tokkiinsa, harmaa sohva on ihan bueno, jos... ja musta sohvakin ihan vallan mahdottoman hyvä, jos...

Jos, kun, kun, jos - olen aina yrittänyt olla sitä mieltä, että jossittelu on maailman turhinta touhua. 

Jos olisin tehnyt niin -no, et tehnyt. Piste.

Jos tekisin niin -no, tee! Äläkä jossittele. 

Funtsiahan voi aina, tottakai, mutta ei pitäis juuttua siihen jossitteluun.

Niin, se harmaus.

Kelit oli harmaat, mieli oli harmaa, ne mustat vaatteetkin alkoi tuntua harmailta.

Kaikki tuntui harmaalta. Ja sitten kun yksi valokuvakin alkoi näyttää harmaalta väreistään huolimatta, oli aika herätä siitä harmaudesta. Istahdin harmaalle sohvalle ja katselin toista harmaata sohvaa ja mietin, etä onkos mun harhaileva katseeni taas tehnyt ihan omia seikkailujaan kun aloin nähdä mustan sohvan. Tai valkoisen sohvan. Kulmasohvan (juu, mä olen aina tykännyt niistä kulmista), vaaleanpunaisen kulmasohvan. Joka tapauksessa aloin nähdä ihan melkein mitä tahansa muuta kuin nykyisen harmaan sohvan täynnä tiiviisti siihen asettautuneita kissankarvoja. Sekin vielä!

(aika harmaata, eikös vaan)

Sen verran jo jäin miettimään tosissani sitä kulmasohvaa, että siirtelin nykyisiä kulmittain ja totesin, jotta juu, ei! mittojen puolesta menisi kyllä, mutta muuten vaikutti ihan tyhmältä. Ja harmaalta edelleenkin, totta kai. Eikä mikään muu huonekalu istunut mihinkään mitenkään.

Tässä se kulma mitä jo puolivakaissani  mietin. joko mustana tai valkoisena.
Ensimmäinen vaihtoehto tuskin olisi paljon jeesinyt siihen harmauteen, mutta jos se vaikka onkin vain mun päässäsi...

Sitten aloin miettimään, että entäs jos oliskin ihan perussetti; sohva, tuoli ja rahi.

Ihan vähän sinnepäin kuin nytkin. Paitsi, että kahdenistuttava vaihtuisi isoon yhdenistuttavaa. Tai yhdenlojuttavaan. Ja sohvapöytä saisi lähtöpassit, koska ei mahtuisi mitenkään mihinkään... 

Tuolista ja rahista saisi tarpeen vaatiessa täysimittaisen pedin, mikä olisi jo enemmän kuin nykyinen kahdenistuttava. Mutta...aina on se mutta! Olin jo joskus pari sohvaa sitten koeistunut kyseisen Söderhamnin ja jossain suhteessa tykännyt, jossain en. Se on löhösohva ja minähän tykkään löhöillä, mutta silloin kun on tikuttimet käsissä täytyy myös saada kunnollinen istuma-asento.

Jotta eikun ruåttalaiseen ottamaan taas kerran sohvista ja tuoleista perstuntumaa.

Koska oli olemassa myös Plan B.

No, kaikki ei aina mene niin kuin sitä suunnittelee, joskus menee päin persikkaa ja joskus paremmin kuin ajatteleekaan. Niin tuppas menemään nytkin...en vaan kerro kummin...

Mutta sen kerron, että jos olisi ollut vielä myynnissä jo poistunut vaaleanpunainen Söderhamn, niin jopas olisikin myrkyn lykännyt!

Palataan  ensi viikolla! Katsotaan silloin mitä oikein tapahtui.

Mitä sillä lopultakaan tekee?

Keittiön ruokapöydällä nimittäin. Se on ollut jo hyvän aikaa varsinainen turhake.

kääntynyt milloin mitenkin päin, yleensä ollut vain "koristeena" enemmän tai vähemmän tyhjänä.

Lähinnä pöytä on ollut pikkutyttöjen käytössä satunnaisesti, varsinaiset ruokailut on hoidettu olohuoneen pöydän ääressä siitä asti kun se taloon tuli, tämä pöytä ollut joskus oikeastaan vain aamupalapöytänä. Muuten kerännyt pölyä...

Työtasoksi se on aivan liian matala - ja se on asia mille olisi jatkuva tarve.

Siispä tässä eräänä kauniina päivänä roudasin jakkarat kellariin, pöytä löysi uuden kodin erään opiskelijan hoivista ja poika kävi noukkkimassa mun nettiostokset ruåttalaisen noutopisteestä.

(Sitä tiukinta koronakaranteeniaikaa, minähän mihinkään busseihin mennyt istuksimaan)

Saareke on se mitä täällä on kaivattu jo hyvän aikaa muutenkin, mutta kun päätin taannoin pistää omat ruokailut parempaan jamaan oli sen tarve jo huutava. Kokkikolmonen innostui ruuanlaitosta vuosien kunhannytjotainsyö-kauden jälkeen. Meni hermo huonoon kuntoon kun ei laskutilaa ollut yhtään sen enempää kuin työskentelytilaakaan.

Asia parani nyt kertalaakista. Samaan aikaan sattui vielä torissa tulemaan vastaan pari baarijakkaraa edulliseen hintaan, joten nappasin nekin matkaan. Jos vaikka joku joskus istuu seurana sitten koronakaranteenien jälkeen -ajatuksella.

 

Saareke on osoittautunut erinomaiseksi ratkaisuksi kaikin puolin.

Jaskan tultua taloon oli helppo asettaa ruokapaikka alatasolle, sieltä on paljon mukavampi siivoilla vähän ronskiotteisen ruokailijan sotkut pois kuin olisi lattialta, matosta puhumattakaan.

Baarituolitkin tosin lähti uusille teille siinä vaiheessa kun systeri pisti kiertoon huikean ihanan vanhan retrojakkaransa -minähän sen korvamerkkasin itselleni jo heti alkuunsa ja nyt lunastin itselleni omakustannushintaan. Se on seikkaillut tuosta kuvan paikalta välillä ikkunan puolellekin "seurustelujakkaraksi", Jaska kun viihtyy hyvin stalkkaamassa ikkunalla ja minä viihdyn melkein yhtä hyvin Jaskaa rapsuttelemassa...

No, minut tuntien....eihän se edestakaisin roudaaminen tule kuuloonkaan pitkän päälle.

Tavaroilla pitää olla paikkansa!

Viikko sitten pitkällisen etsinnän jälkeen löysin Saksan Amazonin kautta jakkaralle vallan mainion kaverin ja tänään se tuli aamusta melkein kukonlaulun aikaan kotiinkuljetuksella.

Siinä ne nyt on, veljekset kuin ilvekset, eri pesueesta tosin.

Uusi jakkara on nyt ikkunan puolella seurustelujakkarana, jalatkin saa halutessaan tuohon ämmänjatkolle -millä silläkin on paikkansa; Jaska käyttää sitä välietappina ikkunalle ja ikkunalta pois kulkiessaan. Koska rampa tassu.

Siellä se Jaska-rampatassu vakiopaikallaan kurkkimassa josko kulkijoita tai tsirpuja näkyisi sateisena päivänä....

Ja ihan asiaan mitenkään liittymättä: just kun alan päästä (tai toivon pääseväni) sinuiksi tämän uuden läppärini ja uuden käyttöjärjestelmän kanssa menee Blogger sitten uusimaan systeeminsä. Voi prkle sanon minä. Muutenkin välillä hukassa esimerkiksi kuvien kanssa....Tekis aina aika ajoin mieli heittää kirves kaivoon ja rukkaset naulaan, mutta koitan sinnitellä...

Nyt taidan kuitenkin ottaa lehden ja oikasta tuohon sohvalle Jaskan viereen -toinen sohva kun on "hukassa" parastaikaa, pitää mahtua samalle....

Erinomainen systeemi

Uskoisin, etten ole ollut yksin tämän ongelman kanssa, joten vinkiksi nyt muillekin - käytössä tämä on kuulemma mm. asuntoautoissa...

Ötökät. Kissa. Tuuli. 

Siinäpä muutama asia minkä haluaa mielellään pitää siellä missä ovat. Kissan sisällä, ötökät ulkona ja tuulen mielellään pyörittämässä jotain muuta kuin verhoja.

Kun Jaska oli tulossa taloon oli päivänselvää, että parvekkeen oveen oli pakko saada joku ratkaisu mikä sallisi vaivattoman kulun, mutta pitäisi Jaskan sisällä. Tiesin, että ne jokusen kesän palvelleet valoverhot oven edessä eivät ole ratkaisu kun eivät tähän astikaan ole olleet kuin vähän pitkäksi venähtänyt väliaikainen... Että eikun kuukkeloimaan.

En edes muista mikä oli se hakusana millä ratkaisu löytyi, sen verran laidasta laitaan tuli tuloksetta kokeiltua vaikka mitä!

Hyönteisovi!

Löytyi Eurokankaan nettisivuilta. 

Kokoja jos vaikka minkä kokoiseen oveen, pientä viilausta (lue: rautasahalla sahaamista) toki tarvittiin, mutta on pienen vaivannäön väärti.

Ovi on kätevä haitariovi, yläreunassa metallikouru (ruuvattava, se mittaansahattava), alareunassa muovikisko ja tässä tapauksessa vasemmassa seinässä kiinnikepalat (tarra- ja ruuvikiinnitys) mihin itse ovi kiinnittyy. 

Parvekkeenoven ollessa kiinni painuu haitariovi nätisti kasaan toiselle sivulle. 

Näkyvyys ulos on vallan hyvä, koska verkko on musta. 

Jaska saa nyt haistella tuulia turvallisesti joko lattialta

.. tai ikkunalaudalta. 

Parvekkeella voi olla turvallisin mielin kun ei tarvitse vahtia kissan liikkeitä, samoin tuuletus hoituu hienosti. Nyt lämpiminä päivinä ulko-ovi on ollutkin levällään puoli vuorokautta ja Jaska aina aika ajoin tsekkaa tilanteen. Fiksu kissa ei ole yrittänyt tulla verkon läpi, eikä avata ovea itse, vaikka näkee minun kulkevan siitä, vaan tyytyy hienosti osaansa (kop kop, koputtaa puupäätään 😉) 

Täällä nautitaan nyt turvallisesta kotoilusta ja yhtä turvallisesta parveke-elämästä ❤️

Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos, ihan olen omalla rahalla oven ostanut, ajattelin vaan vinkata muillekin - oli nimittäin mulle ensimmäinen kerta kun moiseen törmäsin ja onneksi törmäsin! 

On ollut enemmän kuin hintansa (n 200€) väärti ja asennuskin sujui ihan omin neuvoin, vaikka ulospäin viistotut ovenkamanat pientä haastetta antoikin! 

Eipä muuta kuin turvallista kesää teillekin 👋😁