maanantai 7. toukokuuta 2018

45km kävelyä, huumetesti ja läpivalaisu


Poikettiin systerin kanssa muutama päivä, pitkän viikonlopun verran, Lontoossa ja meikäläinen on taas muutamaa kokemusta rikkaampi -systerillehän Lontoo on jo vanhaa kauraa, minulle eka kerta.
Syystä tai toisesta ei vaan ole koskaan tullut käytyä, vaikka suunnitelmissa on ollutkin.
Eli mentiin "vie sie, mie vikisen"-tyylillä. Mitä sitä muutakaan kun toinen jo tuntee kulmat, minä vaan menin mukana ja yritin muistaa jonkun kuvankin napsaista välillä.

Torstaina iltapäivästä oltiin perillä, saavuttiin Paddingtonin asemalle ja kurvattiin hotelliin ihan lähikulmille. 

 Kuvat kotikadulta, oli mukava ja nätti puistokatu, hotelli itsessään "no joo"-sarjaa, ei kannattanut edes kuvata. Antoi pesäpaikan muutamaksi yöksi, se riitti -sangyt oli kyllä ihan hyvät. Aamiainenkin maittava, eli oikeastaan ihan passeli juttu 😉
  
Tavarat ovesta sisään ja suurinpiirtein samantien liikkeelle, kävellen, tottamooses.
Suunta Hyde Parkin kulmille, sieltä ST Jamesin puistoon Ellun palatsille, Mall'ia pitkin etiäpäin Traflgar Squarelle ja Strandille, missä etappina oli Adelphi-teatteri ja Kinky Boots-musikaali.
Nuo musikaalit kun nyt vaan on meidän juttu. Keli oli kylä kotimaan sateiden jälkeen niin upea, että ihan vähän meinas harmittaa seitsemän aikaan mennä suljettujen seinien sisälle, ulkonakin olis viihtynyt.


 
 Ilta olikin jo tummunut kun tultiin ulos, taas töppöstä toisen eteen; 
Piccadilly Cirkus,


Regent Street, missä oli juuri menossa loppusuoralla lippurivistöjen laitto -mitä ilmeisemmin tulevien kuninkalliseten häiden kunniaksi. Tämä tosin ihan mutua, voipi olla muukin syy.

Siitä sitten Oxford Streetille, kotia kohti.

Matkalla kuikuiltiin muutamaan puotiin, täältä löytyi huikeat karkkivalikoimat, jotka kuitenkin jätettiin rauhaan, mutta ostettiin yksi muki per täti, siitä(kin) sitten joskus lisää myöhemmin.

 Seuraava päivä valkenikin sitten jo tuttuna juttuna: sateisena.
Sekös muka tahtia haittais, ei sitten pätkääkään!
Suuntana City ja Sky Garden. 


 Kuukkeloikaa ihmeessä!



Maisemat olis vallan komiat jos vaan keli on suotuisa, nyt näki minkä näki.
Ehdottomasti kuitenkin käymisen arvoinen paikka.



 Enemmän tai vähemmän sateisessa kelissä seikkailtiin vielä Angelissa, Govent Gardenissa ja käytiin Spitalsfield Marketissa tekemässä tosi mieleiset löydöt -mutta noihin ostoksiin palaan sitten lopuksi erikseen ja annan myös yhden tosi hyvän linkkivinkin.

Nyt loppuu kierros tällä erää. Siirsin kyllä kaikki kuvat koneelle kerralla, mutta ne mitkä kännykällä parantelin (lähinnä valoa ja terävyyttä kelistä johtuen) siirsin muistitikulla ja ne on nyt jostain syystä kansiossa sekaisin kuin seinäkello, joten tuppaa käymään tämä postaaminen työstä...ja minä ja työ...no, parvekkeelle alkaa paistamaan aurinko, joten siirryn suosiolla sinne kirjan kera!

Näkymisiin pian, tulossa ihana Camden, Notting Hill ja jotain muutakin.

C U _☺/ 

edit. se miten otsikko liittyy asiaan selviää kyllä!


6 kommenttia:

  1. Kerro vielä mikä hotelli oli. Meikäläiselle riittää, se no joo, hyvät patjat ja aamupala, jos kävellen pääsee kohteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just nyt en muista hotlan nimeä, joku Court se oli (voin tarkastaa jos haluat) mutta löhtökohtaisesti voi jo yhden reissun jälkeen sanoa, että välimatkat on Lontoossa sen verran pitkät, että meilläkin jäi tuohon yhteen kävelyyn -joka kerta hypättiin bussiin ja yleensä toiseenkin. Systeri latasi heti Paddinggonin asemalla Oyster(?))cardit, joilla taisi olla neljännen matkan jälkeen loppupäivä ilmaista. Sama kortti käy metrossa.
      Hotellin sys on aina valinnut vähän sen mukaan miltä lentokentältä tulee mille asemalle, että siirtymä matkatavaroiden kanssa on helppo.
      Heitä meiliä jos tulee jotain kysyttävää, mä voin tarpeen vaatiessa systeriltä tarkentaa 😉 -toki mä tännekin vastaan!!!

      Poista
  2. Olis kyllä kiva päästä joskus vielä Lontoo kokemaan aikuisten reissussa. Luulen, että minäkin suuntaisin musikaaliin ja Notting Hilliin. Ja pyörisin vähän haustausmailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Camden! Sinne!! Iso suositus. Vaikka ei Notting Hill mitenkään siinä rinnalla häpeä.
      Systeri kysyi siellä ollessa, että mitäs tykkäät? En oikein osannut vielä sanoa sitä enkä tätä, mutta nyt kun on saanut makustella, niin pakko sinne on mennä Tower tutkimaan ja mielellään kesäkelillä 😁 -oli vähän vilpee reissu nyt flunssan jälkeen vähän puolikuntosena.

      Poista
  3. KIITOS! T RIITTA :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä 😄
      Lisää tulee kunhan maltan istua koneen äärelle.

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥