tiistai 7. maaliskuuta 2017

pitkä odotus

palkittiin!

Jos mennään ajassa taaksepäin tuonne vuoden taa (tikulla silmään, siis 😉) niin silloinhan jo haaveilin vaaleista matoista kesäkaudeksi, mutta se peijoonin iso ja painava käsinsolmittu oli pienenä esteenä matkassa, se kun ei ihan noin vain olisi taipunutkaan mihinkään säilytykseen.
Mökkeröisen myynnin jälkeen oli loppukesästä kuitenkin ihan selvä, että en minä sitä punaista ympäri vuoden katsele, pakko saada muuta(kin) -mieluiten niin, että punainen lähtee ja tulee vähän kevyempiä vaihdokkeja.

Punainenhan lähti ja tuli siniset farkkumatot,  nehän oli se kakkosvaihtoehto kun ykkösvaihtoehto oli myyty ihan loppuun. Ei riittänyt mulle asti.
Ihan melkein suru puserossa siis etsiskelin jotain muuta tilalle. Olin niin sieluni silmillä nähnyt ne vaaleahkot Svaneforsin juuttinahkamatot olohuoneessa. Nyt voisin todeta, että taisi mennä ihan just niinkuin pitikin! En nimittäin ikimaailmassa  muuten olisi noihin sinisiin farkkuihin päätynyt, saati sitten että olisin ostanut siniharmaat printtiverhot! Nehän ei ole ollenkaan olleet mun juttu. Enkä ole ollut yhtään sininen ihminen, en ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen.
No, niin kävi ja olen nyt oikein tyytyväinen, tykkään nimittäin isosti niin niistä salmiakkikuvioisista matoista kuin myös verhoistakin, molemmat on nyt hellyydellä pakattu kesäksi säilöön odottamaan uutta tulemistaan (syksyllä?).

Nyt sitten uuden tilauksen voimin sain vihdoin ja viimein sen alkuperäisen suunnitelman mukaiset matot -luottoverhot jo viikon-pari ehti ikkunassa odotellakin kaveria.


 Matot tuli yllättäin viikonloppuna kotiintoimitettuina -kiitos, Riina- ja kun sain alakerrasta vähän apuja, niin äkkiäkös sitä flunssaisenakin matot  oli paikallaan!




Siinä nyt on kuvia vähän suunnasta jos toisestakin, on ollut hyvää aikaa tässä kuvailla.
Alla vielä kuvat siitä mitä oli pari viikkoa sitten, ei tarvitse skrollailla tuonne aiempiin postauksiin.



Huushollissa ilme keveni kummasti vaikka valoa tuleekin vielä aamun jälkeen kovin nirkoisesti.
Vaikutus taitaa olla osin korvien välissäkin, flunssa jyllää toista viikkoa, joten joku alkaa täällä kohta mennä pitkin seiniä (ulkoilut on jääneet muutamaan pakolliseen kauppareissuun ja kaikki keräytyneet lehdetkin on jo tullut luettua mainoksia myöten) ja kaikkinainen muutos on ollut tervetullutta.
Tervetullutta olisi myös kukkien mullanvaihto...tänään sentään muistin ostaa multaa kauppareissulla, (mutta unohdin leivän ja -hitto, olen jo unohtanut mitä muuta unohdin!) No, jos huomenna...

Olo on ollut vaihtelevainen, välillä ihan melkein ookoo ja välillä "elämälle keskisormifiilis".
Tänään kömmin ylös kymmenen pintaan, ihmettelin hetken kun valoa oli ihan peevelisti ulkona (taivaan täydeltä) ja keittiössä, mutta olo ei ollut ollenkaan yhtä aurinkoinen. Päinvastoin.

 Istuin hetken olohuoneen aavemaisessa hämäryydessä (voitte kuvitella kuinka pimeää oli tummemilla väreillä) ja kömmin takaisin pimeään makkariin untuvien keskelle pariksi tunniksi.

 Rinsessat tulee perjantaina taas yökylään, saas nähdä kuka heistä huomaa ensimmäisenä uudet matot, ovat aika tarkkasilmäisiä tyyppejä ☺
Toivottavasti tämä tautikin jo alkaa kääntyä parempaan suuntaan siihen mennessä, ettei enää likoille takaisin siirry...sieltä tämä tuli, nimittäin. 

Se on ainakin varmistunut, että tämän jälkeen ei kyllä aamuisissa marjasmoothieissa todellakaan pidetä muutaman viikon taukoja -uskon vakaasti siihen vitamiinipommiin mikä on pitänyt pari viimeistä vuotta flunssat pois, nyt sitten pamahti heti!


Vähän sekava taitaa olla postaus, mutta niin on kuulkaa mun nuppikin 😄

10 kommenttia:

  1. Kauniita ovat molemmat matot. Niin se valaistui tuo sun olohuone.On sull kyll pimeetä makkarissa ainakin kuvan mukaan. Meill tääll maall ei oo koskaan verhot kiinni joten voit vaan kuvitella et on aamuisin valoisa makkari :) kaikkeen tottuu :)
    Toivottavasti tuo sun tauti rupee lähtee et jaksat rinsessojen kans onneksi he ovat jo isoja....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkkariin paistaa ilta-aurinko sitten kun se on korkeammalla, eli vielä ei sekään. Ja kun on talo "oman aikakautensa lapsi", niin ei nuo ikkunat ole koolla pilattuja. Syksystä menee talven yli hyvin siinä hämäränhyssyssä, mutta ei enää tähän aikaan -nyt on otettava apukeinot käyttöön!
      Makkkarissa on pimennysverho, tykkään nukkua pimeässä ja viileässä 😉

      Poista
  2. Minulla ei ole ollenkaan verhoja, paitsi makkarissa vähän pisiä ikkunan edessä. Ei kauriiden tarvitse kaikkea nähdä. Kodin ilmeen muuttaminen virkistää, jaksaisipa itsekin vähän satsata. Mutta taimihyllyt nousevat kohta kaikkien ikkunoiden eteen, siinäpä verhoa ja uutta ilmettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sinulla tarvettakaan niille (enkä minä ainakaan edes pitänyt sitä puutteena!) kun maisemat on mitä on eikä kukaan ole kurkkimassa sisään. Toista täällä kun vastapäiseen taloon on kuin näyteikkunassa. Ja kai sitä vaan kaupungissa tottuu siihen, että näissä taloissa pitää olla tekstiiliä jo kaikumisenkin estämiseksi 😉
      Mulla pelargoniat pääsee pian köökin ikkunalle kasvamaan...kun vaan tästä saa energiaa mullanvaihtoon.

      Poista
  3. Sinä sitten osaat valita kauniit matot!
    Valon määrä lisääntyi ja noi sun luottoverhot on noon kauniit :)
    Keitä itselles inkiväärivettä ja laita vähän sitruunaa. Kyllä taudit helpottaa.
    Hyvää naistenpäivää!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanne 😘
      Svaneforsilla on kivoja, vähän erilaisia juttuja, näistä on tullut ihan lemppareita! ( vielä on pari ihanaa tyynynpäällistä keväämmällä tulossa 😉)

      Usko pois, en lähde hakemaan inkivääriä mitä inhoan ( paitsi jossain ruuanlaitossa) 😂
      Eiköhän tämäkin tauti aikanaan hellitä!! Nut kuitenkin taas smoothieta pyöräyttämään!

      Poista
  4. Verhoja ja mattoja tulee ja menee, mutta varmistan aina, että toi valkoinen pöytä (keskellä huonetta) on edelleen tallella, koska tykkään siitä. Ja siellä se onneksi näyttää edelleen nököttävän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisin niitä menee varastoon 😄 -on niin tykättyjä yksilöitä! Ja niin on muuten pöytäkin, varsinkin valkaistumisensa jälkeen. Että siinä se on ja nököttää, mä yritän sulkea silmät kaikilta muilta vaihtoehdoilta (joita ei siis ole...)

      Poista
  5. On kyllä kodikas tunnelma...kaikilla matoilla..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😘
      Täytyy sanoa, että tykkään kuin hullu puurosta molemmista matoista!! Tai siis kaikista Svaneforsin matoistani, niitä on myös makkarissa ja keittiössä 😊

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥