-ja hartaasti suunniteltu!
Viimeinkin astuin sen ryhtymiskynnyksen yli ja otin suunnan Nekalan Rauta-Otraan maaliostoksille.
Ihan kuin olis jostain johdateltu odottamaan koko hommaan ryhtymistä juuri tähän hetkeen, oli nimittäin juurikin se haluamani maali tarjouksessa (ja on muuten edelleenkin, jos tamperelaisilla tarvetta, niin hopi hopi)!
Hetki on vierähtänyt viime käynnistä ko. kaupassa, mutta aina sinne vaan on mukava poiketa, (luottokauppahan se on aina ollut, mutta lähinnä siellä ruohonleikkuri-trimmeri-yms-osastoilla) osaavat ja hyväntuuliset myyjät neuvoo ja opastaa ja jaksaa vastata idoottimaisilta kuulostaviin kysymyksiinkin -aina se pää ei pelitä ihan täysillä varsinkaan kun käteen on hakattu tatskaa puoli päivää ja olet pullakahvin voimalla ollut koko päivän ☺ että kiitosta vaan isosti!
No, sieltäpä siis tarvikkeet kasaan ja kotiin myöhäisen päivällisen pariin.
Aamusta paistoi aurinko pitkästä aikaa siihen malliin, että pakkaspäivä meinasi vetää väkisinkin pihalle, mutta kun maalauskohde oli keskellä hämärää huushollia, niin kiitollisena otin kaiken luonnonvalon vastaan. Että eikun teippailemaan viittä oviaukkoa, sähkökaappia, naulakkoa ja erinäisiä pistorasioita ym. Ja sutimaan!
Silkkaa iloa vedellä Tikkurilan valkoista seiniin; loistava maali, ei roiski eikä valu, kuivuu puolessa tunnissa kosketuskuivaksi ja parissa tunnissa uudelleen maalattavaksi. Toisessa päässä kun kuivui sai toinen pää viimeisiä vetojaan -ja totesin alkupäätä katsellessani, että kerros riittää! Hyvin peitti.
Voi että, neljä tuntia kaikkinensa, kahvitauot mukaan lukien, teippauksesta teippien irrottelemiseen, (sen olis voinut tehdä heti maalattuaan, olis irronnut vähän peremmin, mutta kun en tiennyt tervitseeko vielä toisen maalikerrroksen, niin lähti kaikki sitten kerralla) Illalla sainkin jo laukkukoukut ruuvailtua takaisin paikoilleen, samoin lokerikon seinään.
Ja koko ajan vetää suuta korviin kun kulkee eteisen läpi tai sinne päin katselee!
Olohuoneestakin on kiva katsella huushollin läpi kun ei se maalanrinteipinkeltainen seinä enää loista silmiin. Mieli on niin hyvä, että ei paremmasta väliä ☺
Edellisessä postauksessahan näkyy mistä lähdettiin. Kovin paljon ei eteisen suuntaan ole ikinä tullut kuvailtua, aina olen rajannut niin paljon pois kuin vain mahdollista. Väri on aina tuonut mieleen sellaisen himotupakoitsijan vuosikymmenien tupakoinnin tummentamat seinät...voitte kuvitella miltä se on tuntunut, kun aika-ajoin rappukäytävästä tulvii tupakanhajua. Kyllä, täällä edelleen jotkut tupakoi sisällä!
Kiitokset ja terveiset Rauta-Otraan ♥
(ps. ja kuskina ollut poika löysi uudet turvakengät jälleen kerran, hintankin oli kohillaan)
Ja Tikkurille kiitos kun jaoitte Habitaressa maalinäytettä, ilman sitä olis nyt sudittu ties mitä!
Ja nyt ulos kirpakkaan, aurinkoiseen pakkassäähän, moi!
Noinhan se usein menee mulla ainakin, että siihen alottamiseen menee moninkertainen aika varsinaiseen hommaan nähden ja sitten sitä miettii, että miksen aikasemmin tehnyt ja juu ja jaa. Mutta siis hyvä tuli ja olis tarpeen meidän keittiössä sama operaatio. En ymmärrä, miten silloin menin siihen halpaan, että ostin jotain "lämpimän" valkoista maalia, joka kyllä sopii laattojen kans yhteen ihan ook, mutta muuten se on tosiaan vähän sellasen vahingon oloinen koko väri. Mutta ei oo riittänyt inspis asian korjaamisenkaan, koska on niin hitsin rikkonaisia pintoja niin paljon, että ei edes mun kaltainen kärsivällinen teippaajatyyppi jaksa alkaa tekemään asialle mitään. Onneks kohta tulee niin valoisat ajat, että peittoaa kellertävät kuosit.
VastaaPoistaKiva, kun oot taas back täälläkin. Ees käymässä <3
Se on kunma juttu kuinka joutuisaan ne hommat aina loppuviimeksi tulee tehtyäkään kun siihen vaan ryhtyy. Ei tuo eteisen tyhjentäminen mitään, mutta just se teippaaminen 😳 Loppu meneekin sitten laulellen!
PoistaNiin että maalikaupoille siitä, seinä eikun oaraner vaan 😂👍🏻
Enkä mä täältä mihinkään ole lähdössä nyt kun taas sain putken auki. Voiton puolella kun valoa kohti mennään 👍🏻
Mikähän härö tuonne taas väliin tuppas 😂 -seinä siis paranee!!! vaan 😄
PoistaIhmeen kauan sinä keltaisia seiniä katselit, eipä olisi uskonut että sinuakin kehtuuttaa aloittaminen joskus ; )
VastaaPoistaHyvältä näyttää, mitenkäs muutenkaan!
Se on (aikansa) vähän pakko kattella kun ei ole omat seinät 😉
PoistaNyt vaan meknas jo mennä hermo huonoon kuntoon...tuskin tästä kamalasti noottia tulee...😳
Pitkään harmittanut, mutta ei harmita enää 😎
VastaaPoistaNimenomaan niin 😊 Omakin olo on yhtä valoisa kuin eteinen 🌞
PoistaPepi, näyttää oikein hineolta ja raikkaalta, joten ehkä tuo valkoinen ei ole maalarinvalkoinen, vaan yksi aste johonkin suuntaan...? Meillä nimittäin kävi niin, että kun olimme asuneet tätä kivitaloamme, jossa oli valkoiseksi maalatut seinät jotain 15 vuotta, minusta alkoi tuntumaan, että valkoinen on kuin likainen:) Marsimme maalikauppaan ja siellä sanottiin, että todennäköisesti tämän talon rakentajat olivat käyttäneet maalarinvalkoista, joka siftaa harmaaseen! No, siellä oli oikein asiantuntija ja sanoimme haluavamme raikkaan valkoiset seinät, ei yhtään harmaaseen päinkään, sillä seinäalaa paljon ja se oli niin masentavaa. Ohje oli, että yksi aste valkoisen kartalla kohti keltaista 'puihdistaa' värin puhtaan valkoiseksi. Kun saimme kaikki maalattua, paitsi tämän kirjasto/toimiston, jolle Meri löysi silloin hienon vihreän sävyn, koti oli kuin kodikkaampi eikä keltaisesta tietoakaan. Katsoin sun entistä väritystä ja sehän on aiva vahvasti keltainen. Tosin maalit ovat voineet muuttuakin, joten en tiedä, vieläkö maalarinvalkoinen tahdään taittamalla se mustalla aste harmaaseen, mutta kuvista en sitä tietysti näe.Kuvat näyttävät niin hyviltä ja raikkailta ja tilakin on kuin isompi.
VastaaPoista<3
Tämä on Tikkurila uusi valkoinen, oikein hyvä väri. Habitaremessuilla oli jaossa pikkupurkkeja, joilla pääsi testaamaan -mulla kun ei ollut sopivaa testikohdetta, niin sutaisin ensin makkarin pikkupöydän ja sitten tuon kuvassakin näkyvän pienen kiinankaapin.
PoistaEdellisen asunnon valkoiset seinät oli muuten niin kylmänvalkoiset, että asunnon fyysinen kylmyys vielä koristi sitä, hrrrr.
Jos on seknämaalille tarvetta, niin suosittelen! Tunnistaakin helposti tuosta hauskasta pussipakkauksesta 😄
Niin, vielä sen verran, että tuo vanha värihän oli sellainen haaleanvaaleanlikainen keltainen, sellainen maalarinteipinvärinen. Kaikki keittiön ja makkarin kaapit kun on sen värisiä, niin ilmeisesti pistettiin mätsäämään niihin. Voi kamala 😳
PoistaTulkoon valkeus ja valkeus tuli:). Hyvä sinä!
VastaaPoistaJoskus se on niin pienestä kiinni 😄
PoistaKiva kun kerrot tuosta maalista. Pitäisi pari ovea maalata niin tuollaisella maalilla sitä olisi helppo maalata. Onko sitä vain valkoisena, pitää poiketa kauppaan katsomaan.
VastaaPoistaTaitaa olla vain valkoinen, kauan kaivattu puhdas sellainen -mutta kylläpä maalikaupan asiantuntijat osaa auttaa 😉 (Sikäli kun olen asiasta perillä on oviin ja ikkunanpokiin ihan oma maalinsa...)
PoistaTouhu-Pepi on herännyt talvihorroksesta. En pääse tuolta googlenkautta kommentoimaan. En tiedä missä vika. Mukavaa loppuviikkoa. t Riitta
VastaaPoistaPikkuhiljaa alkaa horros hellittää 😄 -mä taidan olla niin selkeästi aurinkoenergialla käyvä kapistus, että itsekin huomaa eron!!
PoistaMä en meinaa päästä välillä vastaamaankaan, en tiedä mikä tökkii...
Että sutasit sitten seinät. Minulla on yksi maalauskohde odottanut jo muutamia vuosia, pitäisi ottaa sinusta mallia :)
VastaaPoistaNo niinpä tein, alkujaan jo omituisen väriset. En ymmärrä miksi.
PoistaHyvin tunnut sinäkin suunnitelleen, ajan kanssa, ei muuta kuin tuumasta toimeen (ennenkuin puutarha taas kutsuu 😉)
Niin se sit valkaistui ja näyttää ihanalle. Oli taas aika nopeeta tuo toiminta :)
VastaaPoistaViikonloppui ja toivottavasti rentouttavaa sellaista...
Mä tuppaan tekemään tuommosii rykäsyjä, pääsee sit takaisin näiden aikaavievien projektien pariin 😊 (Kellariinkin kerkeen viikonloppuna kun yks rahi lähtee sieltä )
PoistaJa juu, meinaan rentoilla pikkulikkojen kanssa 😄