kotkan ruusuna cairossa

-siis melkein... ja ainakin Cairon vieressä!

Otin siis suunnan torstaiaamuna kohti Kotkaa, josta on hyvin, hyvin hajanaiset ja hämärät mielikuvat jostain ajalta kivi ja kirves. Eli siis ihan kakarana viimeksi visiteerannut.

Mielessä lähinnä Langinkoski ja joitakin rantakallioita. Siinäpä se.

Korkea aika pistää taas Kotka omallekin kartalle - ja mikäs sen mukavampi syy kuin lähteä katsastamaan mihin ne Istanbulin paluumuuttajat ovat (takasin) kotiutuneet.

Pilvinen, mutta lämmin Kotka oli vastaanottamassa reissunaisen puolen päivän aikaan.

Ja niin oli Paluumuuttajatarkin! 

Pikainen kirjautuminen hotelliin ja osa tavaroista huoneeseen ja auton nokka kohti...niin, mitä kaikkea?...kaikkea!

Kuvia on paljon! Siis todella paljon!

Tällä postaustahdilla on parempi pistää kaikki kerralla peliin, tai ne voi olla vielä joulunakin jossain työn alla.

 Näitä kauniita rantoja tuntuu riittävän joka puolella, tehtiin pikainen kierros kotkansaaren reunamilla ja pienvenesatama-alueen jälkeen ...

 ..suunnattiin viereiseen Sapokan puistoon.

Voi kuinka kaunis se onkaan! Ei ole suotta saanut jos jonniinmoista palkintoa.

 Puisto on kuulemma upea iltavalaistuksessa, se nyt jäi sattuneista syistä näkemättä.

Olis vähän turhan kauna joutunut niitä kunnon hämäriä odottelmaan -ja olin itse ihan keskustan toisella laidalla.

Puistosta meren rannalle. Rantahiekalle.

 Päivä kirkastui kirkastumistaan ja jos mahdollista myös lämpeni entisestäään.

Oli ihan kunnon kesäpäivä sieltä parhaasta päästä -mutta missä oli kaikki ihmiset näiltä ihanilta rannoilta? Mattimyöhäisinä jossain? Töissä?

 Autolla pieni hyppäys eteenpäin, Katariinan meripuistoon.

Mutta ensin ne jätskit, joita jo edellisessä stopissa jäätiin kaipailemaan.

 Jaolle vaan meinasi tulla muutama muukin tyyppi. Muutama sata...tuhat...miljoona. Ziljoona.

 Leppiksiä oli niin maalla, merellä kuin ilmassakin!

Ikinä en ole moiseen näkyyn törmännyt -enkä kyllä pahemmin välitä uudestaankaan...

 Tässä kohden kierrettiin vielä muutamia hurmaavia kaupunginosia, ihasteltiin vanhoja tehdasmiljöitä ja niiden ympärille aikanaan rakennettuja yhdyskuntia. Jotkut hyvin pidettyjä, jotkut vähän heikommassa hapessa. Kauniita kaikki.

Ja sitten suunta SiniseenTaloon, paluumuuttajien kotiin.

Kuvista ja kirjoituksista jo tuttuun, mutta niin kiva on visiteerata aina paikan päällä ja todeta, että "ai, näinkös tämä onkin" -kyllä te tiedätte, pää tekee aina vähän omia kuviaan.

Grilli kuumaksi ja murua rinnan alle, rentoa jutustelua ja taas matka jatkui.

Otettiin yksi hurmaava pellavapääkin matkaan mukaan.

Auton nokka kohti Langinkoskea.

- jossa on keisarillinen kalamaja!

Keisarillinen vessa 

ja alla keittiö, jossa itse keisarinna viihtyi kokkaamassa. Tiskit jätti kuulemma palvelusväelle.

 Keisariparin makuuhuone

 ja palvelusväen

 (kuukkeloikaa lisää ☺)

Seuraavaksi suunta Tiutisiin.

Hyvin mielenkiintoinen niemennokka, vanhaa hurmaavaa kyläyhteisöhenkeä ja upeita maisemia.

Ja sellaisen mutkan takana, että ikinä ei olis itse tullut mentyä!

 Rappioromantiikka, upeita kunnostettuja taloja ja pihoja, suolantuoksuista elämää, tielläkulkevia aidan takaa tervehtiviä asukkaita, elämää laidasta laitaan. Valitettavasti myös jokunen täysin miljööseen sopimaton lasipalatsi. Räyh. Ei pitäis...

Ja vielä päivän päätteksi Karhulassa (vaikka kuinka samaa Kotkaa nykyisin onkin) Jokipuisto.

Kaunis, kaunis, kaunis!

 Tässä vaiheessa olikin jo aika kiittää ihanasta, avuliaasta seurasta, päästää kuski huoltamaan omiaan ja suunnittelemaan seuraavan päivän menojaan. Kiitos! Kiitos, kiitos kaikesta ♥

Minä otin vielä pienen kierroksen hotellin viereisen (Satamapuiston?) kautta keskustaan.

Kallion kupeessa kiipesi joukko muurahaisia, olisko karkeasti arvioiden metrin mittaluokkaa...

 Puisto itsessään ei ollut kaksinen, näkymä vanhalle satama-alueelle oli hyvä -se on sanottava, että mitään pussikaljaporukoita puistossa ei majaillut, vaikka maasto olisi ollut siihen mitä otollisinta...luulisin...

Keskusta tuntui olevan kuten mikä tahansa pikkukaupungin keskusta, hiljainen!

Kaikki paikat kiinni ja kulkijoiden/istuskelijoiden keski-ikä parinkympin huitteilla.

Aloin tuntea itseni kovin vanhaksi ja väsyneeksi, joten tankkasin pikaisen iltapalan ja kurvasin hotellille. Pienen pieneen matkakotiini, joka ajoi hyvin asiansa.

Reilun aamiaisen ja parin kehvikupposen jälkeen laukku olalle ja heipat hotellille.

Vieressä merimuseo, suunta sinne.

 Museo vaan ei ollut vielä auki, joten kiipesin ylös katselemaan maisemat, ei huonot ollenkaan.

Tuossa matalassa valkoisessa talossa (keltaisessa oli mun hotelli) on muuten se perinteikäs ravintola Cairo. Hetken matkaa iltakävelyltä palatessani funtsin, jotta josko piipahtais sen katsastamassa, mutta kun en noihin ravinteleihin päin kallellaan ole nykyisin oikein muutenkaan, ja oli vähän muutenkin olo kuin nuupahtaneella (kotkan) ruusulla, niin jätin perinteikkäästi käymäti.

 Kurvasin Kotkan keskustan kadut melkoista siksakkia edestakaisin ja päätin ottaa suunnan vielä sinne pienvenesataman suuntaan. Matkalla törmäsin Popoviin ja mietin, että mikäs mies tämä olikaan...

 - selkishän se.

 Satamassa ihastelin kaikenlaisia paatteja, isoja ja pieniä -ja menin sitten vielä sinne ihanaan Sapokan puistoon.

 Sieltä sitten lompslomps takaisin keskustan suuntaan.

Kurkin ihanille pihoille...

 ...ja mietin, että olenkos mä nyt taas sen saman puiston toisella laidalla, jossa Popoviin törmäsin.

Saatoinpa hyvinnii olla.

Tässä vaiheessa alkoi tuntua siltä, että pikkukaupunki on pikkukaupunki on pikkukaupunki.

Hiljainen. Ei ihan kuollut, mutta hiivatin vähän ihmisiä liikkeellä.

Suunta siis torille, siellä on varmaan ihmisiäkin - ja aamiaisesta on sen verran aikaa, että se kuuluisa posso ja kahvi vois maistua nyt oikein hyvälle.

Oli siellä torilla jokunen.

Kahvi ja posso-jonossakin kymmenkunta mua ennen.

Ja se mun edellä oleva osti viimeisen posson!!!

Myyjä tuumasi, että leipomolta tulee kyllä lisää...no,kauako pitää odotella?...viisi minuuttia tai vartti, tai puolisen tuntia, ei osaa sanoa...

Minä toripenkille istuksimaan ja odottelemaan, josko niitä possoja tulis.

Kirjan avasin. Sitten hetken päästä otin luurin käteen ja ihan huvikseni vilkaisen, että mites niitä kulkuneuvoja sinne Tampesteriin lähtis...alkoi tuntua siltä, että tämä pikkukaupunki on nyt nähty.

Kymmenen minuuttia seuraavaan! Ja lippu pitäis ostaa viisi minuuttia ennen bussin lähtöä!

Tsekkasin kartalta, että montakos korttelia sinne linja-autoasemalle oikein onkaan ja pistin sitten rivakasti töppöstä toisen eteen. Kävellessä naputtelin lipun ja maksoin nettipankissa.

Just ja just kerkesin saada persukseni penkkiin kun bussi lähti ja kotimatka alkoi.

Jäi yksi onnibussin maksettu matka jokunen tunteroinen myöhemmin käyttämättä.

Niin, ja jäi se posso turistilta syömättä :/

Mutta Kotka on nähty! Puistot ja merenrannat on toooodella kauniit.

Ja ne vanhat talot ja pihat.