maanantai 11. huhtikuuta 2016

ei ne prkleet kuolleet!

Kotilot.
Vaikka kuulemma piti niissä kovissa pakkasissa ilman lumisuojaa.
Ei niistä näköjään niin vaan pääse eroon. Muutama nimittäin tuli vastaan viikonlopun aikana kun perkasin vuorenkilpipenkit, pistin kippoon ja ajattelin seurata vieläkö niissä henki pihisee vai saanko pistää kiittimet kyynärpäitä myöten ristiin, että nyt niistä päästiin.
Ei menny kauaakaan aikaa kun aurinkoon jätetystä kiposta pisti ensimmäinen sarvipari ilmoille: hei, onks se kesä nyt? Noh, sekin sarvipari koko kovan kohtalon astianpesuainveteen hukutettuna.

Vaan olipa viikonloppu!
Ihan markkeeras jo melkein kesäkelejä - tosin aamusta oli pirun kylmää, sai vetää säärystimiä jalkaan ja hanskoja käteen ja huivia kaulaan, vaan ei mennyt kauaakaan kun sai tehdä ilman takkia pihahommia. Arvatkaa kuka tykkää ☺










Vettä meille ei vielä tule, joten ihan turha kuvitella edes orvokkipurkkeja kantavansa omaksi ilokseen, ihan silkkikukkia nuo muutamat kuvissa näkyvät. Pitämässä liinoja paikallaan...
Kivihommat on voiton puolella, samoin nyppimiset sun muut.
Kaikki verhot talvehtivat paikoillaan, kuulin jonkun kokeilleen - eivät homehdu.
Kunhan vesi tulee, niin voi niillekin pienen suihkutuksen antaa ja avot, ne on kuin uudet.
Tai ainakin sinnepäin...

Lillassa ajalla ei niin kamalasti ole merkitystä, mutta joku ajannäyttäjä on kiva olla olemassa.
Tosin -todistettavasti- aika saattaa keikahtaa ihan miten sattuu.
 

Ja nyt menoksi, alkaa olla kiirus...suunta isommalle kirkolle...
CU!

30 kommenttia:

  1. Juu ei kuollu kotilot, ei punkit...

    VastaaPoista
  2. Juu ei prkl kuolleet. Saman huomasin, kun perkasin pensaiden alustoja. Grrr.

    PS. Oon edelleen kateellinen noista sun kivistä. Ne näyttää paljon kivemman värisiltä kuin mun omat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaas mikä väri paljastuu kaiken kuran alta 😂 -ei mimittäin sade puhdistanut, eikä meillä vielä sitä vettä muuten tule kuin kotoa tai kaupasta kantamalla. Ri ihan sitä viitsi haaskata...

      Poista
  3. Voi ei noita kotiloita. Samaa sanottiin punkeista, mutta mahtoiko tappaa pakkanen niitäkään.

    Muuten ihana kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti ne ln talveen sopeutuneet. Peijoonit!
      Juu, keväässä ei mitään vikaa ☀️😊

      Poista
  4. Joko niitä etanoita on? Ei tullut mieleenkään, tässä täytyy siis aloittaa tappotalkoot ennenkuin ne lisääntyy ja täyttää maan. Niiden pitäisi tykätä oluesta, mutta silti niitä on meidänkin puolella pihaa vaikka naapurit varmasti tarjoavat olutta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se olut kuulemma nii hyvä ansa ole kuin puhutaan. Kerääminen (ja ferramol) taitaa olla ainoat mitkä tepsii. Ja mitä ilmeisimmin tehoaa, ei niitä samalla lailla löydy kuin aiempina keväinä. Tyhjiä kuoria kyllä löytyy.

      Poista
  5. Sama kotilo-haaste meilläkin. Puutarhan riiviöt :(

    VastaaPoista
  6. Vielä ei oo meillä ollut kotiloita eikä etanoita (KOP KOP). Mutta enpä ole vielä tämän vuotista tilannetta edes tutkinut: viikonloppuna suli pihasta ja samalla kukkapenkeistä viimeiset lumet eli nyt pitäisi uskaltautua tuonne litisevälle pihalle siivoushommiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne yleensä ihan tyhjästä ilmesty, mutta jos jossain lähituenoolla on, niin sitten saa olla varuillaan.
      Mulla alkaa piha jo kuivua, ei tarvi kamalan varovasti enää kulkea!

      Poista
  7. Voi yök, saisivat kyllä kuolla! On ne kyllä sitkeitä, ei mikään auta! Ihana on tuo piha, niin kutsuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne onneks vähenee.. Varsinkin kun oppii noukkimaan ne nuppineulanpään kokoisetkin 😉
      Juu, piha kutsuu taas!!

      Poista
  8. Jospa ne kotilot edes vähän vähenivät. Ihanan lämmintä on päivisin pihalla, mutta pakkanen vaanii vielä öisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne onneksi vähenee!
      Viime yö oli yllättävän lämmin kun kävelin ohuessa kevättakissa kotiin - paljaat jalat kengissä! Että kyl tää tästä 😉

      Poista
  9. Ihana kevätpostaus ja kuvakooste - poislukien kotilo :( En kyllä halua nähdä niitä meillä! Vaikka taitaa olla turha toivo. Pienimuotoiset keväthommat myös meillä alkaneet, jes. Ihanaa aikaa ja lämpötiloistakin viis, kunhan aurinko lämmittää edes vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei Idurissa ole kotiloita, niin pidä huoli doitä mistä siirrät kasveja! Jos yhtään on edes epäilystä, niin putsaa juurakot kunnolla.
      Ei ne sinne lentämällä tule. Eikä uimalla
      😉

      Poista
  10. Minä pääsin viime kesäänä vähällä noiden kotiloiden kanssa. Tänä vuonna en ole vielä puskissa rymynnyt, joten en tiedä. Viikonloppuna haaveilin pihalla olosta, mutta jotenkin se aika taas karkasin muihin hommiin:(. Ehkä sitten ensi viikonloppuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitten kotiloittenkin kanssa pärjää kun vähän näkee vaivaa -mutta se vaatii sitä vähän naapurustoltakin ( eikä se aina olekaan se itsestäselvin juttu)
      Mulla piha kutsuu taas ihan just nyt 😊

      Poista
  11. Karseet kotilot. Jospa se siitä..
    Hienolle näyttää puutarha :) kamalaa, minne tämä vuosi katosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, enää ei tarvitse sateen jälkeen syöksyä ämpärin kanssa pihalle niitä keräämään, riittää kun vilkaisee ne pahimmat paikat 😊 -että on tilanne parantunut huikeasti alkuajoista!
      Jaa-a, aika tuntuu kulkevan aika haipakkaa!!

      Poista
  12. Minäkin pääsin kotilosopan makuun täälläuudessa kotona...periferian roskarisupiipläjän alta pingispallon kokoisia kuoria löysin ja huusin inhosta.... vielä ei yhtään elävääole vastaan tuupannut.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin etikkavesi valmiikdi ja kaikki mitä löytyy vaan sinne! Vielä ne taitaa olla aika kohmeessa talven jäljiltä, mä auringossa testasin, että onks ne kuolleita vai ei. Eli ne prkleet!
      Voin lohduttaa, että kyllä se määrä pienenee, mutta töitä se vaatii kyllä 😳

      Poista
  13. Meidän pikkupihan kukkamaassa ei ole kotiloita tähän mennessä näkynyt. Toivottavasti ei näykkään.(koputtaa päätään) Niitä alkuja,joidenka puutetta tässä jokuaika sitten valittelin näkyy jo. Siitä se lähtee. :) Mukavaa viikkoa Lillaan t Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitä onneas, on ne yksiä pikkusanonkomitä!
      Vaikka mieluummin niitä kuin itikoita. Ja paaaaljon mieluummin niitä kuin hirvikärpäsiä! Että kaikilla asioilla on puolensa, sano 😄
      Täällä mä Lillan renkipoijjaassa lueskelen, ei millään malttais lähtee kotiin, mutta kai se vaan on kohta pakko ennenkuin kylmä tulee 😉

      Poista
  14. No voi juku, minä olin ihan varma myös että kotiloista päästäisiin, oli tammikuussa sen verran kylmä. Kivan näköistä kuvissasi kun on niin ihanan raikkaan keväistä ja paljon valoa.
    Meilläkään enää pari viikkoa etelämmässä, sitten Keltainen tupa kutsuu -ja puutarha! Tavallaan kivaakin vaikka olisi tänne jäänyt pidempäänkin. Pari kuukautta on hurahtanut niin nopeasti ja koko ajan ollaan oltu menossa jonnekin. Hyvät viikonloput!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen etsimällä etsin kotiloita ja löysin nyt vain yhden, tyhjiä kuoria kourallisen. On ne ainakin vähenemään päin! Kaikkiin kriittisiin paikkoihin on nyt roiskittu ferramolia, on mitä syödä kun/jos niitä vielä nälissään heräilee kesään 😉
      Ihanaa tuo teidän elämä kun saatte parhaat palat molemmissa kodeissa 👌

      Poista
  15. Herttinen, johan ihmettelinkin miten olet ehtinyt jo verhotkin ripustaa! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin jo valehdella, että oli ne viime vuonnakin tähän aikaan, vaaneipäs olleetkaan ennenkuin toukokuun kahdestoista 😄 Täytyy kyllä tunnustaa, että on ne aika kornin näköiset siellä olleet kinosten keskellä, mutta joskus vaan laiskuus on ilo!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥