Viimeiset hetket Tallinnassa hengailtiin kuka missäkin.
Osa porukasta lähti tutkailemaan Rocca Al Mare-ostoskeskusta ja minne lie sen jälkeen.
Me Netan ja Sannan kanssa hyppäsimme taxiin ja otimme suunnan kohti Kalamajaa.
"Muutaman vuoden ajan Kalamajan alue on ollut Tallinnan kuumin
trendipaikka. Tallinnan sataman vierestä alkava Pohjois-Tallinnassa
sijaitsevan alueen vanhat teollisuusrakennukset on kunnostettu
design-popup-myymälöiksi ja ajan patinoimat puutalot suosituiksi
kahviloiksi.
Kalamaja on yksi Tallinnan vanhimpia asuinalueita ja toiminut kaupungin tärkeimpänä kalasatamana, jonka kertoo jo alueen nimikin.
Kaupunginosa pääsi 40-luvulla pahasti rapistumaan, mutta viimeiset yli kymmenen vuotta taloja on kunnostettu ja alue on puhjennut uuteen kukoistuskauteen."
Kalamaja on yksi Tallinnan vanhimpia asuinalueita ja toiminut kaupungin tärkeimpänä kalasatamana, jonka kertoo jo alueen nimikin.
Kaupunginosa pääsi 40-luvulla pahasti rapistumaan, mutta viimeiset yli kymmenen vuotta taloja on kunnostettu ja alue on puhjennut uuteen kukoistuskauteen."
- Iltasanomat-
Siinäpä sitä.
Pizzat päivän päätteeksi, taxiin ja hotellilta laukut, samalla taxilla satamaan.
Päivä pulkassa Tallinna osalta, reissu loppusilausta vailla valmis.
Ja ettei totuus unohdu, niin halvan viinan maassahan on aina pari "äitin pikku pakettia" näytillä.
Totta mooses.
************************************************************
Oli vallan mahdottoman mukava reissu.
Seura oli erinomaista A-luokkaa, (en sano AA-luokkaa, ettei kukaan käsitä miten sattuu)
Kukaan ei riidellyt, eikä kukaan pahottanut (käsittääkseni) mieltään.
Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi (heh heh, kukaan ei ole tuota ikinä kuullut)
Juomaakin oli ilmeisesti juuri sopivasti itse kullekin.
Minä kiitän omasta puolestani koko "retkuetta" ja toivon, että jotain vastaavaa keksitään harrastaa toistekin.
Ja mukavaa jos lukijatkin ovat retkueen matkassa viihtyneet, niin tässä kuin muissakin blogeissa.
Jaa ostokset??
No, piiiitkästä aikaa tein sen virheen, että lähdin hyvillä mutta tänä kesänä vähälle käytölle jääneillä kengillä liikkeelle, joten kenkäkauppaan lomps...
Pari muistivihkoa tarttui matkaan, toinen systerille, joka kasteli Lillan kukat.
Siinäpä ne. Ei siis shoppailua vaan nautiskelua ja hengailua.
Ja just niin hölmöä jutustelua kuin vain tässä porukassa irtoaa....♥
Kiitos ja kumarrus!
Hengailu on kivaa eli siis se hyvässä seurassa ajan viettäminen <3 Tavaraa meistä tuskin kukaan enää paljoa kaipaa.
VastaaPoistaMukavaa juhannusta ja nyt kyllä saisi alkaa lämmetä, sillä mää jäädyn!<3
Näinpä! Hyvää seuraa mieluummin kuin shoppailua :)
PoistaEi taida paljon lämmetä, päinvastoin. Onneksi sähkötakka pösöttää lämmintä - ja ehtiipä lueskella juhannuksenkin. (Flynnistä viimeiset sivut käsillä!!)
Jussia sinullekin ❤️
Ihana aurinkoinen Tallinna! Siellä voisi käppäillä tuntitolkulla kujilla ja putiikeissa. Aina aika loppuu kesken, etenkin on miesseuraa mukana kuten minulla on aina ollut. Voisi olla kivempi seuraavalla kerralla mennä tyttöporukalla hypistelemään kenkiä ja vaatteita. Mukavaa Juhannusta sinulle! :D
VastaaPoistaSe on kiva kaupunki käydä, nyt on taas mennyt useampi vuosi edellisestä reissusta.
PoistaHyvin vois lähteä uudestaan.....
Aloittaaks kaikki jo jussin vieton?? Mä kyllä meinaan vielä ihan arkea....mutta jos, niin hyvät jussit!!
Tallinna vinkit tuli nyt sopivasti, sillä olen varannut meille esikoisen kanssa matkan sinne heinäkuun alussa. Haluaa juhlia synttärinsä ostosten merkeissä. Meillä ei tosin ole aikaa kun noin kuusi tuntia, joten kovin ihmeitä siinä ei ehdi. Tuo Kalamajan alue kyllä kiinnostaisi. Paljonko sinne on vanhasta keskustasta matkaa?
VastaaPoistaToivottavasti kelit suosii yhtä lailla kuin meitä! Nyt sielläkin viileni kymmeneen asteeseen.
PoistaTallinnassa ei ole pitkä matka mihinkään, mutta jos tuonne menette, niin menkää suoraan satamasta. Jos sitten aikaa jää, niin ottakaa taksi vanhaan kaupunkiin. Alue on ihan pohjoispuolella, tosin taksit ei kaikki oikein ymmärrä kalasatamaa osoitteena koska se on koko alue, mutta jos sattu hyvin suomea osaava, niin sitten ei ole ongelmaa.
Googlaile ihmeessä kalasataman antia, siitä on aika hyvin netissä jo tietoa.
Oli!! Perjantaina oli kova tuuli, mutta se ei ollut kylmä, lauantaina 27 lämmintä!! Helli luita :)
VastaaPoistaNyt on hyvä taas käpertyä vilttien sisään kirjan kanssa jos kelit menee takapakkia. Onneksi ei ole mitään "juhannusvelvoitteita" :)
Reissunne kuulosti (ja kuvissa myös näytti) tosi mukavalta - sama tunnelma välittyy muidenkin retkikunnan jäsenten postauksissa. Noissa maisemissa tuli seikkailtua itsekin viime kesänä, hyppäsimme keskikaupungilta ratikkaan, joka kolkutteli muutamassa minuutissa paikalle. Jos ei ajanut ohi pysäkin, niinkuin meille kyläkin kävi ;)
VastaaPoistaTallinna on kyllä siitä kiva paikka, että se on lähellä ja kuitenkin niin "ulkomailla" :D
Koko retkue taisi olla sitä mieltä, että tuntui kuin olis ollut useammankin päivän reissussa -eli ohjelmaa ja sen puutetta taisi olla juurikin sopivasti :)
PoistaEn yhtään ihmettele jos Hesan suunnalla asustavat tekee näitä reissuja useammankin kerran vuodessa kun ei se kamalan vaikeaa ole täältäkään.
Ens kerralla mää haluan kans tonne Kalamajaan. Näyttää kuvista päätellen paaaaljon mielenkiintoisemmalta kuin se Rocca. Ja Sanna näyttää tossa oviaukkokuvassa ihan joltain filmitähdeltä, jonka paparazzi on bongannut :)
VastaaPoistaJutut kun on sopivan hölmöjä, ei tartte ruveta tappeleen :).
Mies just kysyi, että lähdettäiskö juhannuksena käymään Tallinnassa. No, olishan sitä voinut vaikka lähteä, mutta ihan yhtä ankeilta näyttää kelit sielläkin, joten ei mahda viitsiä. haihtuu vaan se aurinkoisen kelin lumous, joka tolle meidän reissulle sattui.
Joku laukaus joskus onnistuu, ja tuo ON onnistunut :)
PoistaSäät kyllä oli just niin passelit kuin vaan ikinä, eli m i k ä ä n ei mennyt pieleen.
Kalamaja oli ihan kiva alue, vahinko vaan, että aika oli niinkin rajallinen kuin oli -eikä mun jalkapohjassa oleva rakko (ne peijoonin ekat kengät) yhtään auttanut asiaa...no, hvyin meni näinkin.'
Minä pistin kyllä vakavaan harkintaan uuden Tallinnanreissun tälle kesälle.
Jos vaan täältä Lillasta mihinkään pääsee....