maanantai 15. kesäkuuta 2015

Vanilla Sky

Kun hotellihuoneet oli saatu ja pikaisesti vaatteita vaihdettu yms niin taas mentiin.
Enää ei ehditty juosten, vaan tilattiin tilataksi vaikka suuntana olikin taas lähisatama.
Tuli vaan ihan pikkuisen kiirus. 

Micu oli puolisalaa porukalta (minä tiesin) puuhaillut omia juttujaan ja järkkäsi meille hemmottelua.
Suuntana oli siis kauneushoitola Vanilla Sky.
 Hoitoja oli varattuna joka lähtöön, aikaa oli varattu meille kaksi tuntia.
 Sanna istahti manikyyriin.
 Micu parturintuoliin valmistautumaan Spherique PRO keratiinihoitoon ja föönikampaukseen.
 Pesupaikalla myös Mervi, joka sai hiustenleikkuun ja föönauksen.
 Näihin huoneisiin suljettujen ovien taa sukelsivat Netta jalkahoitoon+lakkaukseen,
Bikke virkistävään vartalokuorintaan ja Mirah selän kuorintaan ja hierontaan.
Bikke taisi olla ainoa josta napattiin kuva (luvalla julkastu)
 Annukka suuntasi virkistävään kasvohoitoon ja hän otti vielä lisäksi meikkauksen, koska ravintolaan oli suunta suoraan tämän jälkeen. Me muut odoteltiin vuoroamme ja kuvattiin sen minkä ehdittiin.
 Kahvia ja teetä oli tarjolla...ja ykskaks omistaja ilmestyi kuoharipullon kanssa...
 ...ja pöytään ilmestyi herkullinen vati masikoita, kirskoita ja pensasmustikoita.
 Hemmottelua siis hemmottelun lomaan!
 Sannan kynnet valmistuivat ja minä siirryin käsittelyyn.
 Erittäin tyytyväinen lopputulokseen edelleenkin ♥
Ei enää huomaa, että sitä on kaivettu maata ja pöyhitty multaa ja kynsistä päätellen melkein yritetty puuhunkin kiivetä....niin kamalassa kunnossa kädet oli. Laiminlyödyt raukkaparat.
Vaan eipä ole enää!!
 Netta sai hoidetut jalat ja kauniit varpaat...
 Mervikin pääsi siemailemaan kuoharia uudessa hiusmallissaan!

 Taina istui vielä hetken manikyyrissä

Annukasta kuoriutui tottakai illan kaunotar!
 Ja Micusta toinen!
 Me muut kuvailimme ja nautimme muuten olostamme
  Lopulta tyytyväinen naisjoukko oli valmiina seuraaviin rientoihin,
kädessään vielä matkaan saatu lahja. Skumpat juotu, mansikat syöty.
Hymy on herkässä!
  
Lämmin kiitos Vanilla Skyn porukalle ♥
Kampaamon puolella työskentelivät Julia ja Marina
Manikyyrit teki Inna, jalkahoidon Katja, 
vartalohoidot Erika ja kasvohoidon kosmetologi Marina
Lahjallekin löytyy aivan varmasti käyttöä!
Suosittelen ehdottomasti varaamaan ajan, itseään(kin) kannattaa aina hemmotella.

 Lämmin kiitos Miculle tämän järjestämisestä!

*Tämä on yhteistyöpostaus Vanilla Skyn kanssa*

14 kommenttia:

  1. Ladies! Onpa hauskalta kuulostava reissu ollut! Noin sitä pitää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus pitää ottaa pieni irtiotto normiarjesta, vai mitä!
      Ja mielellään hyvässä seurassa :)

      Poista
  2. Onnistunut reissu. Näitä kuvia oli ilo katsella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli! Ja usko tai älä, tuntui kuin olisi ollut pidemmällä kin reissulla!
      Eli ajoi asiansa paremmin kuin hyvin.

      Poista
  3. Hauska nähdä kuvista tapahtumia suljetun oven toiselta puolen :). Äänet kyllä hyvin pitkälle kuulin, mutta muuten olin ihan pihalla.

    Oli kyllä kiva käynti. Joskin tosta illan kaunottaresta voin olla omalta osaltani toista mieltä. Oli niin nättiä porukkaa ennestään jo liikenteessä. Mutta Micun hiuksista tuli ihan mahtavan kiiltävät!. Ja sun kynsistä ihan mansikat. Onko tallella vielä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitkä äänet....miedän vai... :D
      Äläkäs yhtään vähättele, nätistä naisesta tuli vielä vähän nätimpi ❤️

      Kynnet on melkoisen hyvässä jamassa, pieni lohkeama lakkauksessa yhdessä kynnessä kun menin vähän pihahommiin ilman hanskoja. Eli hyvää työtä on tehty :)

      Poista
  4. Kiitos ihanasta postauksesta! Mulle olisi pitänyt kans ottaa se meikki kampauksen lisäksi. Kiiltävien hiuksien rinnalla naama oli aika mitäänsanomaton :D hahah!

    Kiitos ladyt seurasta ja Vanilla Sky:n henkilökunnalle papukaija-merkki! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö höpö :)
      Mitään meikkiä sun nassus kaivannut, toista se on tämmöi vanha pieru - julkisivurestaurointi on jo melkein lakisääteistä :D

      Papukaijamerkki ehdottomasti ❤️

      Poista
  5. Oi mitä hemmottelua - kyllä se vaan niin on, että joka nainen on hemmottelun arvoinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä!
      Ja tuonne saa varattua noita parin tunnin ryhmäikoja :)
      Siitä vaan hemmotteluun....

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥