sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

alku ja loppu

Oikein sujuvasti muutaman pienen vastoinkäymisen (eikös niitä aina ole matkassa?) jälkeen oltiin porukalla matkalla kohti Tallinnaa! Minä, Bikke, Mervi, Mirstaakkeli, Micu, Netta, Annukka, Taina ja Sanna.  
Vanha tuttu ryhmä vahvistettuna Miculla ja Sannalla.
Eikös ne niin ole, että aina on mukavampaa kun on enemmän samanhenkistä porukkaa.

Suurin läheltäpititilanne taisi tulla meillä Tampereen suunnalta tulijoilla Hesaan saavuttaessa.
Ykskaks juna kulkiikin aika hitaanlaisesti ja kohta tulikin kuulutus, että edessämme menee joku toinen juna ja saavumme Helsinkiin kymmenen minuuttia myöhässä!
Peeveli! Sannan piti olla vastassa, osa oli jo mennyt menojaan kohti satamaa - luojan kiitos!
Meillä oli nimittäin melkein minuuttiaikataulu, että ehditään hoitaa lähtöselvitys ja saada liput.
Ja voutcher on minulla!
Pikapuhelu Merville, "ota varausnumero ja hae meidän liput, me ollaan tulossa, mutta myöhässä"!
Huh, ehdittiin!! Sannakin oli jo tilataksin kanssa odottamassa rautatieasemalla.

Ovista sisään laivaan ja suoraan aamiaiselle!
Kaikilla alkoi jo nälkä ollakin, aikaisimmat lähtijät kun olivat hypänneet bussiin aamukuudelta.
Varatut paikat löytyivät pian läheltä keulaikkunoita ja siellähän me sitten sujuvasti koko menomatka istuttiinkin. Ja kaikilla taisi olla niin paljon asiaa toisilleen, että ei siinä paljon kuvia taidettu ottaa...
 Maanmainio tapa matkustaa aamiaispöydän ääressä! Aika kuluu rattoisasti, saa tankattua kunnolla, sillä ei sitä ihan heti kuitenkaan ruokapöytään ehdi istahtaa perille tultua.
Ei me ainakaan.
Aamiainen oli maittava, seisoviapöytiä oli useampia, joten mitään paikallaan nököttäviä jonoja ei päässyt syntymään, kaikki eteni vallan jouhevasti.
Ei siinä kauan ehditty mielestämme istahtaa kun laivamme M/S Star olikin jo rantautumassa satamaan. Aurinkoinen, lämmin Tallinna odotti!
 Ei tullut mielenkään mitään taxia ottaa, kotimaan viileiden ja tuulisten ilmojen jälkeen kävely maistui kaikille, satama on niin lähellä keskustaa.
 Seuraava etappi olikin hotellimme Tallink City.
Huoneet olivat vapautumassa vasta kolmelta, aikaa oli siis muutama tunti, joten eikun sotasuunnitelman tekoon.
 Suunta oli kohti vanhaa kaupunkia, kuka halusi minnekin...porukka hajaantui lopulta kolmeen osaan, sovittiin vaan, että nähdään hotellilla ennen illan ohjelmaa...joka paljastuu...myöhemmin...

Hotellihuoneet on tutut, täällä on tullut joskus ennenkin majailtua.
Minä sain oman huoneen, sekin vaihdettiin parivuoteelliseen, joten leveästi nukkumaan tottunut sai nukkua leveästi täälläkin.
 Mukava, siisti, hyväsijaintinen hotelli, huoneet on passelin kokoiset ja yllättävän hiljaista siellä on siihen nähden, että...hmmm...no, suomalaisten miesten käytös ja ääni ei ole aina sitä kaikkein mairittelevinta laatua...
***
Se, mitä tapahtui menon ja paluun välissä jää huomiselle, mutta kaiken keskellä ehdittiin ihastella vanhan kaupungin kupeessa olevien kukkakojujen antia ja ottaa pienet välipalat, että jaksettiin illalliseen asti.
 ***

Paluumatka tehtiin Superstarilla Comfortluokassa.
Odottamassa oli tuoreet lehdet, pientä naposteltavaa niin suolaista kuin makeaakin, sekä alkoholittomat juomat.
Ja erittäin mukava ja miellyttävä, rauhallinen miljöö - joka ei ollut edes täynnä.
 Comfortissa voi myös tehdä ostoksia pienestä valikoimasta jollei halua lähteä paria kerrosta alempana sijaitseviin myymälöihin. Myös pieni myyntitiski muutakin evästä on naposteltavan lisäksi.
Ja baarikin löytyy...Sanna kurvasi sinne miltei ensimetreillä...
Selvisihän se miksi!
Reissu on lopetettava kuten aloitettiinkin, kuoharilla!
 (valitettavasti kylmässä oli vain yksi pullo...ainoa mainitsemisen arvoinen miinus...)
 Minä toin varmaan toisen kerran elämässäni laivalta olutta. En vaan ole pitänyt sitä vaivan arvoisena.
Nyt ajattelin, että kyllä Lillan kesässä sen verran olutta menee varsinkin hellepäivinä niin itselläni kuin satunnaisilla kävijöilläkin, että kyllä se nyt kai pari lootaa täytyy tuoda...
Onneksi tutustuin Tallinkin sivuilla pre-orderiin, ennakkotilaussysteemiin!
Soitin Sannallekin, että tässä on varausnumero jos ja kun haluat tehdä tuomisten ostamisen helpoksi.
(tiesin nimittäin, että hänkin on jotain ostamassa)
Ja olihan se helppoa!
Senkun naputtelit ostoksesi koriin ja maksoit nettipankissa.
Tallinnassa sitten tuntia ennen lähtöä kävit allekirjoittamassa kuljetussopimuksen ja ostokset oli haettavissa laivan supermarketista puoli tuntia ennen satamaan tuloa.

Ne, jotka kävivät laivalla ostoksilla sanoivat, että siellä supermarketissa on ihan  mahdottomat jonot!!
Todettiin Sannan kanssa sama...*voi huokaus*....no, kysyttiin henkilökunnalta, että anteeksi, mutta mistähän nämä ennakkotilaukset saa hakea...
Hän vei meidät kassojen ulkopuolelle, siellä oli oma noutopiste.
Eli meidän ei tarvinut jonottaa hetkeäkään.
Ostokset oli pakattu valmiiksi vetokärryyn (eli tutusti kaljakärryyn), vedetty mustekalalla kiinni ja kelmutettu kunnolla!! Eli valmis paketti, senkun todistit henkilöllisyytesi ja lähdit tyytyväisenä pois ostostesi kanssa. 

Tätä te ette usko ikinä:
Me Sannan kanssa oltiin AINOAT laivalla, jotka oli tehnyt ennakkotilauksen!!!!
Siellä ei ollut yhtään muita ostoksia noutoa odottamassa!!!
Kaikki muut matkustajat hakivat ostoksensa marketista, jonottivat kassalle ties kuinka kauan ja pakkasivat sitten ostoksensa kuka mitenkin....aika monella näytti olevan se sama kaljakärry siellä ostoksissa mukana. Kiva siihen sitten pakata jotain kahdeksaa kaljakeissiä yms ja sitoa kiinni ties millä virityksillä.
Meidän ostoksiin se kärry siis tuli mukana - ilmeisesti se viiden euron maksu, joka pre-ordereihin tulee kuittaa sen. Mutta on kyllä enemmän kuin vaivansa arvoinen systeemi.
Ihmettelen SUURESTI miksei se ole sen suositumpi käytäntö kuin on - jos se siis on yhtä suosittua kuin näytti olevan tällä matkalla :)
Minä suosittelen!
Ja aion ehdottomasti käyttää jatkossakin jos ja kun vastaavan reissun suraavan kerran teen.
Samaan ostoskoriin menee niin juomat, makeiset kuin kosmetiikatkin.
Maksa ja nouda pois!
VAU!
 Kiitos ja kumarrus Tallinkille, joka toimi hienona yhteistyökumppanina tällä matkalla ♥

Ja huomenna sitten itse Tallinnaan.....

16 kommenttia:

  1. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.. <3
    Minä keskityin tosiaan siihen perinteisempää "tax freehen parfyymeitä ruiskuttelemaan ja heräteostoksia tekemään"-linjaan, mutta tuo ennakkotilaushomma on kyllä kätsy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin meillä olikin ☺
      Minä en uskaltanut sinne parfyymiosastolle vilkaistakaan, en livenä enkä virtuaalisesti kun on noita puteleita happanemassa enemmän kuin laki ja asetukset sallii... :)

      Poista
  2. Tuommoisesta ennakkotilauksesta en ole kuullutkaan, aika hyvä palvelu. Ihana tuo viimeinen kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti ei ole kuullut moni muukaan, taitaa mennä sitä linjaa, että tilataan matkaa ja sitten se on siinä!
      Hmm...juu, ei hassumpi :D

      Poista
  3. Jaa siis ei ollut ketään muita ennakkotilaajia kuin te??? No onpas aika erikoista ottaen huomioon sen, että aika moni varmaan tiesi tuovansa sieltä muutakin kuin lakritsipiippuja :D.

    Oli kyllä vimpan päälle meno-paluu. Ehdin jo itse kirjoittaa ihan samaa kuin sinä, että matka meni buffetissa tosi joutuin. Ja se Comfort oli kyllä todellakin comfort kaikessa rauhallisuudessaan. Olis erakkoa voinut alkaa ahistaa siellä ryysiksessä istuessa :)

    Kiitos vielä miljoonasti kaikista järjestelyistä. Ja seurasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut ei! Siellä ne meidän kaksi vetokärryä oli ihan yssikseen nurkassa odottamassa!
      Ei siis tarvinut jonottaa sielläkään :D

      Tässähän melkein tekis mieli reissata uudestaan..........!?
      Ei mitään kiittelemisiä, ilo oli molemminpuolinen ☺

      Poista
  4. Hiiohoi sailor! Veit varpaat suustani, järjestelyt oli loistavat meidän kohdalla! Tosin jonkun muulin oisin kaivannu vetämään laukkua ;) Kiitos ihanasta reissusta ja seurasta! xxx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haba kavaa kun vetää perässään...ja sitäpä paremmalta maistuu kun on vähän nähnyt vaivaa sen eteen..sellai sopivassa mittakaavassa, tietty :D

      Mistä tulikin mieleen, että pitäsikö näin sunnuntai-illan kunniaksi pihauttaa tölkki auki. Musitin viimein laittaa jokusen kyylmäänkin.

      Kuin myös ♥

      Poista
  5. Jännityksellä jäämme odottamaan kakkososaa ;) Hieno reissu! Kiitos huippuorganisaattorille ja mahtavalle matkaseuralaiselle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun jotain jännitystä elämässä :D
      Tässä tämä sunnuntai on noileesti koneen äärellä mennytkin...

      Ei kiittelemisiä, otetaan uusiks vaan joskus !!

      Poista
  6. Teillä on kyllä ollut hieno reissu - mutta eipä ihmekään, kun seurue oli tuo:)
    Ja kiitos vinkistä - en ollut koko ennakkotilaussydeemistä ennen kuullutkaan, mutta nytpähän osaan yllättää isännän;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A-luokan matka ♥
      Vinkki oli jakamisen arvoinen, en muista minäkään moisesta koskaan kuulleeni, vaan eipä tuo niin ajankohtainen ole ollutkaan. Vaan olis kuule ostokset jääneet tekemättä (nytkin) jos olis tarvinut jonotella siellä tupaten täydessä myymälässä!!! Mieluummin olisin senkin ajan istunut Comfortissa!

      Poista
  7. Hahaa, mä olin tasan samalla matkalla pari viikkoa sitten. :D Sama laiva, sama hotelli, huonekin näyttää hyvin tutulle, meillä tosin oli sängyt erillään. :) Eikä me syöty aamupalaa laivalla, eikä ollut comforttia, joka kyllä näyttää ihanalle. Ostokset tein kaupassa, mutta mä en juuri jonottanut, alkoholia en ostanut, joten kaljakärryistä en tiedä, namit meni omaan kassiin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla aika monelle tutut nurkat :)
      Ja tuo comfort on kyllä ihan suositeltava, pientä purtavaa sillä hinnalla mikä äkkiä menee muutenkin!
      Saattaa olla, että viikonloppuna tietyt ajat on ruuhkaisempia kuin toiset - aika täydeltä tuntui laiva.

      Poista
  8. Hei! Ajattelin kommentoida,senkin uhalla, että voi juopon maine kasvaa. Varmaan yksin matkalla olevana tilaussysteemi on hyvä. Mutta jos ostat hiukankin enemmän, maista juomat saa halvemmalla. Ja kun matkustaa tilausbussilla kaljat kulkee mukana. Vai miten se nyt uuden systeemin myötä menee. No, jokainen tavallaan ja mukavaa teillä ainakin tuntui olevan. t Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onhan se ihan eri juttu olla liikkeellä jollain muulla kulkupelillä kuin jalkaisin ja julkisilla :)
      Yhtään enempää tuskin olisin tuonut millään, mutta olis sitä kyllä voinut jotain makeisiakin tietty siihen kärryyn ottaa...no, seuraavalla kerralla on paljon viisaampi!
      ( oli mulla muutama kuoharipullo laivaostosten lisäksi...)

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥