sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Isoja ja pieniä kissoja

Eilinen oli hieman normaalista arjesta eroava päivä.
Hyppäsin kymmenen aikoihin Pirkon kyytiin ja otettiin suunta kohti isoa kaupunkia.
Ja siellä kohti pientä saarta.
 Korkeasaarta!
Tavattiin muutama muukin bloggari - minä taisin olla ainoa kissaton, 
mutta henkeen ja vereen kissaihminen minäkin.
 Kiitokset Brunbergille ja Naturealle mukavista yllätyksistä, suukot ja kovnvehdit maistui oikein makoisille ja "kissakassi" odottelee meikäläisellä eteisessä, suunta on kohti systerin kissoja!
 Ja kun kissaihmisiä ollaan, niin aloitettiin kissalasta, tottakai!
Ja sieltä kierreltiin sitten koko saari, kuvasaldoa alla sen suuremmitta teksteittä.
Nuo kyltit vähän huvitti ☺
Ainakin meidän seurue säästyi hyökkäyksiltä, niin pesivien hanhien osalta
kuin myös pöytäseurueet lokkienkin.
 Tämä kaveri melkein pääsi yllättämään!
 Kosiskelut menossa, komea on paraatipuoli!
 - mutta ei ollut pyrstöpuolikaan hassumpi!
 Ja kun kerran kissaihmiset oli liikkeellä,
niin niinhän se kierros loppui sinne mistä alkoikin, kissalaan!
 On ne komeita!!
 Päivän "pieni" kohokohta oli vielä tulossa!
Napattiin Naukulan mamma kyytiin  ja kutsuttiin itsemme pikavierailulle.
Naukulaan on muuttanut juuri pieni hurmuri, Sulo
-ja ihan pakkohan meidän oli livenä saada tuo pieni suloinen hurinapussi nähdä ☺
♥ Voihan pojat ♥

Tytöillä pyöri sukat jaloissa!!
Hurrrrrmaava Sulo♥

Kiitos kivasta päivästä kaikille mukana olleille!

ps. edellisen postauksen "äitienpäivälinkki" löytyy myös tästä!
Käykäähän kurkkaamassa hellyyttä...

42 kommenttia:

  1. Ihania eläimiä! Se pikkukisu etenkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot kisut olikin aika laiskoja, pikkukisusta ei voi samaa sanoa !
      Oli elämää ja iloa täynnä ♥

      Poista
  2. Oli kiva tavata ja päästä juttusille! Ihana tuo kärsällinen hiiri, onnistuit saamaan hienon kuvan vipeltäjästä. Sulo taisi peitota kissalaakson kuninkaalliset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun on kerran kissoja, niin onhan sitä oltava se yksi hiiruloinenkin ☺
      Varsinkin kun on noin hauskan näköinenkin.

      Sulo piti vähintäänkin sen prinssinjakkaran, Hänen Suloisuutensa!

      Poista
  3. Oi, te näitte vielä Sulonkin livenä! Vau!

    Oli mukava tavata eilen! Kiva päivä oli, täytyy varmaan ottaa joskus uusiksi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me onnelliset!!! Sulo ON hurmaava kaveri!!

      Eiköhän me mennä ne pikkujellonat katsastamaan....?

      Poista
  4. Voi..mun syrämen vei tuo viimeinen Suloinen!! Muistuttaa ihan meidän Pullaa pienenä :)
    Voi nökö!
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on varsinainen syrämenvaltaaja ♥
      Me oltiin ihan hurrrrmioituneita!!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Me niin maaniteltiin yhtä levittämään pyrstönsä, mutta ei! Ja kymmenen askeleen päässä kulman takana tämä yksi ei väsynyt värisyttelemään pyllypuoltaan ollenkaan :D
      On muuten hauskan näköistä seurattavaa tuo pyllynhetkutus - siinä jää moni itämaisen tanssin harrastajakin kakkoseksi :)

      Poista
  6. Näitte Sulon! Mahtava reissu ainakin kuvien perusteella. Me olimme Oton kanssa eilen kissanäyttelyssä Pikkahallissa. Keskityimme tällä kertaa pieniin kissoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtiin Sulo ♥ Hurrrrrrmaava pieni herra! hyvänen aika sentään, ei semmoisia olekaan :)

      Kesällä on "pieniä kissoja" tiedossa Korkeasaaressakin, näinköhän sitä täytyy mennä jellonanpennut katsastamaan....

      Poista
  7. Mä en kestä tuota Suloa - olen ihan hurahtanut♥
    Oikein hyvää äitienpäivää, Pepi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on aivan ihana !!
      Ja päiväkin on ollut oikein hyvä, täällä olen rinsessalandiassa tyttöjen ja kahden koiruuden kanssa :)

      Poista
  8. Minä en nyt ole kovin kissaihminen, mutta Korkeasaaressa ja muissa eläintarhoissa vierailen mielelläni. Olen aina ollut koiraihminen, mutta nykyisin myös pupuihminen:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle nuo koirat on tullut vähän aina jonkun "matkassa", ensin exän ja nyttemmin miniän. Kissat on kuuluneet elämään aina :)
      Eläintarhoihin on aina ollut vähän kaksjakoinen suhtautuminen, onneksi ne tänä päivänä alakavat olla inhimillisesti katsoen siedettäviä paikkoja.

      Poista
  9. Pikkujellonat kiinnostavat kyllä kovasti... Ehkä pitäisi ryhtyä uutta reissua järjestämään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä sen vois johonkin kesäviikonloppuun saada mahtumaan :)
      Olishan ne ihana nähdä!

      Poista
  10. Hieno tuo kuva riikinkukosta takaapäin - en koskaan ole tajunnut, että se on noinkin hieno! :)

    Ja oli oikein kiva tavata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinaisia keikistelijöitä :D
      Kyllä siinä komeasti perät tärisi kun tuo pisti parastaan! Enkä tiennyt minähään noista "juhlapöksyistä" :)

      Oli, oli kiva tavata koko porukka!

      Poista
  11. Mahtavia kuvia olet ottanut ja voi veljet noita isoja kissoja!! Harvoin pääsee näkemään riikinkukon pyrstöä avoimena, hyvään aikaa olitte paikalla...upea. Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoja kissoja tuli kuvattua ehdottomasti eniten! Ja hyvänä kakkosena kyllä nuo riikinkukot.
      Niitä olikin siellä useampia, tuo yksi ainoa niistä oli pyrstö levällään :)

      Poista
  12. Hyviä kuvia Pepi! Ja kiitos vielä matkaseurasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kuin myös! Lähdetäänkö kesemmällä katsastamaan pikkujellonat ja puisto :D

      Poista
    2. :D
      toivottavsti löytyy sopiva viikonloppu!!

      Poista
  13. Hienoja ja tosi läheltä otettuja kuvia!
    Oli mukava tavata :) Ne pikku jellonat olisi kiva nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkukamerassa yllättävän toimiva zoomi :)
      Kyllä ne pienetkin varmaan täytyy käydä äimistelemässä jos vaan sattuu sopiva viikonloppu, kesällä on aika paljon toimintaa näiden pienten kanssa täällä.

      Poista
  14. Hyvää äitienpäivää, muru!!
    Sä oot ollut taivaissa ☺ Noita kuonoja ei voita mikään ♥
    Missähän se Lemmy on....?! Tuli halipula...Lemmyyyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks, hyvä on ollut päivä, mulla on ollut kolme ihanaa kainaloista täällä :)
      Eikä huono päivä eilenkään, "eläimellistä" menoa! Noita tikruja mä en vaan koskaan kyllästy katselemaan, niissä on eläin komeimmillaan ja kauneimmillaan! Kaik samassa paketissa :)

      Poista
  15. meinasin sanoa,että tonne haluan,mutta noitahan melkein pyörii pihassa.....pelaiskohan tää nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttäis pelaavan :)
      Karhujako teillä vai mitä? Hui...
      Mä yritin ilvestä eilen bongata mutta ei suostunut näyttäytymään.

      Poista
  16. Ihanat kissulit, isot ja pieni ♥
    Upeita kuvia tikrusta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kisulit on aivan ihania on ne sitten isoja tai pieniä :)
      Ja tikrua tuli kuvattua melkoinen määrä !

      Poista
  17. Sulo oli ilmeisesti eilisen retkipäivän onnistunut piste iin päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä :D
      Vois sanoa, että kirsikka kakussa! Suloinen veijari tuo Sulo Naukula!

      Poista
  18. Oli kiva nähdä:) Ja olihan hieno päivä. Lisempää tälläistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva :)
      Saas nähdä tavataanko vielä pikkujellonien merkeissä....

      Poista
  19. Upeita kissoja ja kyltit sai täälläkin hymynhuulelle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat oli kaikki ihania! Ja olishan se ollut melkomoista jos siellä olis ollut "varokaa leijonaa"-kylttejä :D

      Poista
  20. Riikinkukkoja/kanoja on aina välillä myynnissä niin olen välillä miettinyt, että pitäisikö ostaa meidän eläinperheeseen vielä riikinkukkopariskuntakin, niin riittäisi naapureilla ihmettelemistä :D

    Meidän pihan ohitse kun menee ihmisiä niin silloin kun siellä on koirat, kanat ja ankat tapertamassa, niin jotkut ohikulkijat oikein intensiivisesti kääntyvät katselemaan ohimennessään. Olen pari kertaa katsonut, että milloin joku kaatuu polkupyörällä kun katselee niin kovasti sivulle ja pari viikkoa sellainen sitten tapahtui - tontin ohitse mennyt poika katseli niin innokkaasti pihalla taapertavia ankkoja, että otti ja kaatui pyörällään! Vaarallista omistaa eläimiä, kun ohikulkijat eivät pysy pystyssä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta? Oma riikinkukko olis hieno!! :D
      Minust olis kiva kun olis kanoja ja yks kukko, mutta todellisuudessä saisin varmaan hepulin kun kukko herättäis....no, kukonlaulun aikaan ! Enkä oikein usko että siirtolapuutarhalla edes sais piitää - ja jos sais niin tuskinpa naapuritkaan kamalasti tykkäis...

      Ankkojen taaperrusta katsellessa ei ole yhtään ihme vaikka törmäis lyhtypylvääseen, se onnniin hauskan näköistä :)

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥