maanantai 11. maaliskuuta 2013

Pieni tornado käväisi

- ei se tornado mikään sellainen ollut, joka jotain olis putsannut, ehei!
Se oli sellainen, mikä pisti vaan hyrskyn myrskyn ja sai aikaan pientä pyöritystä.
Muutenkin pikkuirtaimisto on vähän kierron puolella.
 
Lilla tarvii pian(?) pari hyllynkannaketta, ja kotonahan niitä, tosin seinässä kiinni...on niitä pariin hyllyyn jo Lillassakin, mutta täältä lähtee lisää.
Tajusin taannoin, että makkarin hyllyt on ihan turhakkeet, ne on ajalta turhake-telkkari-makkarissa,
nythän telkkarikin on Lillan kamaa ja odottaa varastossa kesäkelejä....
Ja kun hyllyssä on sellaisia DVD-levyjä joita voi katsoa vain pikkumasiinalla (eli Lillassa),
sekä lukemista odottavia kirjoja, niin eikun siivoten pois!
Muutenkin alkoi tuntua ahtaalta - ei se ollut, mutta tuntui- kun Singer siirtyi tähän!
Joten ruuvari käteen - eikä muuten kukaan valittanut sunnuntaina ☺
 Johannalta ostin kyltin - tai taulun, mikä lie -  joka sitten sai sen pienen kierron aikaiseksi,
ajattelin sitä heti tähän,
 mutta vaikka katselin sitä mistä kulmasta tahansa, ja missä valossa tahansa,
niin aina se vaan tunuti jotenkin raskaalta.
Joten pistin mietintämyssyn päähän!
-ja keskityin sillä aikaa makkarin seinään.
Lillastahan tuli tuo happines-tekstitaulu kotiin, sekin oli vähän tuuliajolla ensin,
 vaan sittenpä keksin, että makkariin koneen päälle kaikki nämä mustat.
Korttinauhakin roikkuu vielä seinällä tässä kuvassa, mutta tämä systeemi ei vaa jotenkin tuntunut hyvältä.
 Piti illalla vääntää ne vielä uuteen uskoon, peilin päältä viuhka toiseen kohtaan
ja kortit pois, siinä se....melkein  :/
 Päivän ajan on alitajunta työstänyt toista tekstitaulua ja sen paikkaa.
Ja kas...turkoosin Kaamostiikerin päältä musta Brooklyn Bridge pois ja sen paikalle!
Jep!! Se on siinä!
 Ja sitten meinas tulla suru puseroon, mä niin tykkään tuosta sillasta ja sen kuvasta
- ja olen tottunut seitsemässä vuodessa, että se on aina jossain!
Sitten keksin, naula seinään ja peilin päälle makkariin.
 Joo, nyt sekin seinä on hyvä! ....kunnes toisin päätän ☺
Itseasiassa tämä sivustavedettävänkin seinä on nyt hyvä.
Ei se tarvitse hyllyn päälle mitään. Muuta kuin Tanelin kumppaneineen.
Niin on taas kerran pienimuotoinen rymsteeraus tehty ja mieli hyvä.
Kaikki paikallaan, hyllyn pidikkeet odottaa Lillaan vientiä, samoin pari muuta pikkujuttua.
Samoin nämä, hain just paketin joka tuli Wanhasta Aliinasta ☺
Taidankin kokeilla josko töppöset veis taas Lillaan.
Aurinkokin paistaa vielä!
 
Joten moi!
_☺/


42 kommenttia:

  1. Herramunjee, onpas täällä taas tapahtunut, ja Lillassa! Pari päivää kun on hunningolla, niin saakin lueskella ihan urakalla - mikä on kieltämättä myös oikein kivaa (kuten hunningollakin)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vissiin joku kevätfiilis :) - tai sitten täytyy vaan touhuta joyain että aika menis vähän sukkelampaan tahtiin, ja TULIS se kevät. Minen kestä enää tätä talvea, tää tekee hulluksi!!

      Hunningolla on hyvä olla - aina välillä :)

      Poista
  2. Hilirimpsis ja hyrskyn myrskyn! Tunnistan niin itsestäni tuon tunnetilan, jossa pitää nousta vaikka sängystä peiton alta vielä muuttamaan joku juttu, joka ei omasta mielestä ole kohdillaan.

    On muuten upea tuo sun puusohva. Ja ne hyllyjen koukeroiset pidikkeet! Mistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, en olekaan ainoa joka nousee vaikka sängystä kun tulee se ahaa- elämys :D

      Pidikkeet on Kärkkäiseltä! Tai siis niiden nettikaupasta, käypä kurkkaamassa löytyykö nyt, olen muutama vuosi sitten tilannut ekan kerran ja vähän aikaa sitten lisää. Taitaa olla enemmän tai vähemmän vakiokamaa siellä, eikä ole hinnalla pilattu!

      Poista
  3. Montako uutta reikää jouduit poramaan? :D Mä oon ennätyksellisesti hakannut tähän kämppään vain yhden reiän.. yleensä mun saldo on ainakin pari reikää per viikko.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuin olemaan poraamatta yhtään!!
      Muutaman pikkunaulan naputin seinään ja painoin pari nastaa :) - kipsilevyn etu!
      Ja onnistuin piilottamaan taulujen taa kaikki hyllynkannakkeiden propatut reiät, ei ollut edes pakkelia, vielä vähemmän makkarin maalia että olis saanut vanhat jäljet korjattua. Joten olkoot siellä piilossa :)

      Sulla on sitten ollut malttia mukana ettet ole räiskinyt reikiä urakalla - vai etkö ole vielä ehtinyt :D

      Poista
    2. siis miksi mie en oo tajunnut että nastatkin on olemassa !!!!

      kai sun naapurit on jo tottunut että: jaahas, taas se punatukka on siellä poran varressa ;)

      Poista
    3. Onneks mulla on minimaallisen vähän naapureita ottaen huomioon kuinka paljon talossa on asuntoja :)
      Ja muuten mä olenkin täällä ihan hiirenhiljaa....

      Poista
  4. Ihanaa pyörittelyä..minä niin tykkään vaihdella paikkoja uuteen uskoon tai siis huonekalujen ja näin siinä kävi et mie oon kasannu laatikkoon jos toiseenkin kirppistavaraa mutta sitten eilen tongin sitä laatikkoa niin eikös se tyhjentyny, kun minähän tarviinkin niitä kamoja ite..joskus tuntuu et tavaraa on liikaa ja minäkin tuulitukkana heittelen niitä kirppislaatikkoon ja sit laatikosta takaisin käyttöön..pyörittelyä ja niinhän se on et olisko se parempi tolla seinällä vai??... näin se menee ja arvaa mun mies tahtoo nytten limenvihreää meille..HÄH ja just kun olen tehny uudet peitteet makkariin niin nyt ekan kerran se sano et juu vihreetä hän haluaisi..no juu tällästä meille :)
    Ja voi sisso miten ihana tuo lankakori on ja kulho..sinulla on ihania astioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koitan viedä nykyään suoraan talon kierrätyspisteeseen - just viime viikolla vein melkein käyttämättömiä suhtkoht uusia lautasia sinne ison nivaskan, meinaan tehdä kunnon kaappien siivouksen vielä ennen kesää. Koko ajan tuppaa tulemaan jotain uutta ovesta sisään, mutta ulos ei tahdo valua mitään, joten siihen on tultava muutos!

      TOSIN, äsken kun vein roskia, oli kierrätykseen ilmestynyt yksi tuoli....ja tunnetustihan minä en niitä voi jättää.....nyt jäi Lilla väliin kun mä ihmettelen että mitäs sille tekis :)
      Tai tiedänhän mitä mitä, mutta millä värillä :)

      Sun täytyy nyt vissiin hommata limenvihreetä, eiks se niin mene (kuulemma) että kun mies esittää toiveen liittyen sisustukseen, niin silloin se tuppaa olemaan tosissaan.
      Tai mistä mä sen tiedän, täällä mitään miehiä näy!

      Poista
  5. Voi ton punatukkasen tornadon kanssa, miten se kerkii :). Ei pysy millään perässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä tiiä, en o nähny koko tyyppiä edes peilissä kun aamuisin - eikä se edes näytä siltä tyypiltä... :D

      Poista
  6. Mä olin hetken aikaa aivan sekaisin...mitä tapahtui ja missä *hih*

    Bonjasin lopulta ;D Hienoa pyörittelyä taas, Pepi!

    Toi Jossun taulun teksti on niin sua ♥

    PS. En oo vielä ratsua roudannut meille, mutta tällä viikolla lupaan käydä sen taluttamassa meidän vintille säilöön ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin että heti sekaisn kun seinäkello kun ei ykskaks ollakaan Lillassa, vai ? :D

      Mä tunnistin taulusta heti itseni, oli pakko ostaa tuo! Olen itseasiassa etsinytkin mutta aina tuli vastaan vain peltikylttinä, eikä se tällä kertaa sopinut suunnitelmiin.
      Jos mä nyt kuule sen heposen maksan Jossulle, niin sehän tarkoittaa sitä, että sun on pakko se "ratsastaa" tänne! Minen kyllä vielä edes tiedä minne sen saan mahtumaan, mutta eiköhän yks soma heponen aina paikkansa löydä.....kesäkuun kahdeksas muuten on Lillassa lettukekkerit....sateen sattuessa ehkä pannaria....jaa ettei houkuttele, vai???

      Poista
    2. No, arvaa vaan kun houkuttelee!! Lettuja Lillassa, ah! Sä et usko, miten kuopus haaveilee jo tulevasta kesästä. Joten paineet ovat kovat täältäkin päin - sinne!

      Arvaa, mitä me mennään huomenna katsastamaan....miu, miu...saas nähdä kuinka meidän käy ;D
      Mun piti olla vielä hiljaa, mutta mä niin haluaisin, että toiveemme käy toteen huomenna...

      Poista
    3. Eikä!! Sä olet jo muutamaan otteeseen maininnut että Pööriäiselle vois tulla kaveri, ihanaa :D
      Heti sitten paljon kuvia, jookos!!
      Mä käyn aina kuolaamassa isiBlackien söpöliinikisumisupentuja, ne on maalimast suloisimpia!
      Onneks mä en kertakaikkiaan VOI ottaa kissaa, mutta arvaa vaan kuinka haluaisin!

      Nyt täytyykin aloittaa sopiva painostus....junatkin kulkee hei, ja kyl heponen siinäkin tulee, kai?
      Jos siitä tuliskin Lillan kesähepo :)

      Poista
  7. Tekstitaulut ovat upeita! Kummasti kaikki taas loksahti paikoilleen, hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kohta kaikki loksahtelu valuu seiniltä lattiolle kun pitäis johonkin mahduttaa yks tuoli....

      Poista
  8. tuo tekstitaulu on kyllä kiva..siis tuo happines taulu. just tänään kattelin joskos investois itellekkin, mutta kun ei mulla ole sille paikkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo tuppaa paikkansa hakemaan, usk o vaan :D
      Ei tällekään paikkaa ollut, mutta oli vaan pakko tuoda Lillasta kotiin kun ei siellä ollut enää senkään vertaa!

      Poista
  9. Sillä tornadolla tais olla punainen tukka ja pirusti puhuria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattopa hyvinnii olla :)
      Se tuli ja meni....puuskat ja puhurit kauan kestä...

      Poista
  10. Näin se vaan tavara paikkasa hakkee...Rocky Roadin ohjetta kyselit ja ihan kuule aina näppituntumalla sitä värkkään. Eilettäin laitoin melekein pussillisen mikropoppareita, kannattaa kattua ettei tuu mukkaan poksumatta jääneitä jyviä, ovat hampin surma. Pikku pussi suolapähkinöitä ja pari isoa kourallista vaahtokarkkeja, saksilla silppusin. Nämä sekasin ja päälle kaksi levyä Pandan tummaa suklaata sulatettuna ja rivakka sekotus. Pellille leivinpaperin päälle kovettummaan ja eikö syömään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos : D
      Kunhan toivun näistä muista syntisistä syöpöttelyistä niin täytyy kokeilla!

      Poista
  11. Nyt tiedän mitä tarkoitetaan kun sanotaan: intohimona sisustaminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onks intohimo ja pakkomielle kuin lähellä toisaan :D
      Tai sit tää menee vaan kuun liikkeiden mukaan. Tai auringon. Tai jalkaterien asennon :D

      Poista
  12. No just - tuommonen pieni tornado! Huh, huh - ei sun perässäs pysy tämmöinen vanha nainen. Koko ajan tapahtuu. Joo-o - yön yli kun annat taas alitajunnan tehdä hommia, niin huomenna on jo kaikki toisin. Tuosta noin vaan. Hetkessä. Ja mulla akkaparalla menee pari vuotta, jotta saan yhden taulun seinään.
    Mukavaa viikkoa sinne - niiden pyörremyrskyjesi keskelle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, tuommoinen vanha nainen ?? Tuota, voisin lyödä vetoa (jos löisin yleensäkään vetoa) että taidat olla ihan likanhuitukka mun rinnalla :D
      Mutta eipä se tahtia haittaa! Paitsi silloin kun pitäis urheilla. Tai jotain muuta tylsää....

      Kai tästä pitäis kohta taas mennä lataamaan tuo harteilla keikkuva hautomo :)

      Poista
  13. Minä tarvitsisin vähän suuremman tornadon, sillä täällä on monta kohtaa, jossa pitäisi siirrellä ja poistaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä ajalla jonka minä käytän tähän pyörittelyyn, sinä teet tärkeää työtä perheen parissa ja käyt lenkillä, minä vaan tösään jotain :)
      Kaikki tornadot tulee ajallaa, niin isot kuin pienetkin...ja yleensä ne tuppaa tulemaan yllättäin...

      Poista
  14. Hitsin vimpulat, mikä tornado taas kävi teillä. Piristävää myös ruudun tällä puolen katsottuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tornado on kerännyt voimia että jaksais pyöriä Lillassa....kunhan se kevät nyt tulis.
      Ettei käy niin että tulee kevätväsymys ennenkuin saa mitään aikaiseksi :D

      Poista
    2. Ei se väsymys tule, tiedän omasta kokemuksesta, pieni notkahdus vain vasta sitten kevään ja kesän kaikki kukat pihalla lakastuu ja alkavat haista mädälle, Eikä senkään jälkeen kun ulkoruokinta on loppunut.Tämän jälkeen alkaa uudet tuulet talvitornaadon muodossa viheltää. Kyllä meissä virtaa vilisee...aina.Sinun postauksia seuranneena taitaa olla väärä sana tuo VÄSYMYS. No tästä jatketaan...uusia myrskytuulia odotellen.

      Poista
    3. Saattaa olla näinkin :D
      Se on joko ON tai OFF, eli välillä täytyy maata ihan raatona ja tuijottaa vaikka telkkaria. Aivoton olotila :)

      Poista
  15. Niin se vaan menee,toiset laittaa sen tapahtumaan;D
    Nättiä,niin nättiä joka paikassa mutta tuota neljänneks alinta kuvaa toljottelin moneen otteeseen,kyllä kun jossain on kaunista niin sitten sitä kanssa on,ihan tekis mieli pompsahtaa kuvaan sisälle,melkoisen kutsuvan näköistä siis:)

    Aikamoinen tornado oletkin kyllä,niin talossa,mökissä kuin puutarhassakin,onneks kuitenkin sellanen "kiltti" tornado,melko kaukana tuholaisesta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vaan vissiin menee - ja taidat kuulua samaan sukukuntaan :D

      Pompahteles vaan tänne ihan vapaasti, en mä hanttiin pistä :) ...vieraita o pitkään aikaan käynytkään!!
      Tornado on nyt ihan tasaantunut, kori täynnä tavaraa odottaa määränpäätään, mutta kun pääsin töistä kotiin alkoi ihan mieletön tuuli, joten ajattelin että mikäs pakko mun sinne on nyt tossutella, joten täällä nyt lojutaan tuolinmutkassa ihmettelemässä mitä kivaa tarttuis matkaan sateenkaarentakaa....minust on tullut postin vakioasiakas, joka päivä tulee tai lähtee jotain :)
      ....täytyykin pistää tilaten pari kakkuvuokaa, mein kaupassa ei ollut nättiä sellaisia....kun en mä kerran laihdu, niin mä ajattelin ruveta leipomaan kakkuja!!

      Poista
  16. Ihana singeri ja sivustavedettävä sänky!! Miten sitä sais itsestäänkin jotain moopeliseeraus intoa päälle? Vanhoja kuvia, kun katson, kaikki on turvallisesti vuodesta toiseen samoja ja samalla paikalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ei tarvi katsoa kovinkaan vanhoja kuvia kun huomaan että oikein mikään ei ole entisellä paikallaan :)
      Ja vähän vanhemmissa ei ole sama kotikaan!

      Poista
  17. Hyvin rymsteerattu! Kätevää tuo kun on kaksi huushollia! Mä (edelleen) olen vasta miettimässä mihin ihmeen huoneeseen mä alan kerään vaaleanpunaista. Pakko sitä on saada kun tuota pinkkiäsi katselen viikosta toiseen. Tuo kulhon väri on niiiiiin juuri se oikea että huh huh.
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä meinasin jo blogin taustankin yks päivä laittaa valkoiseksi.....EI, apua, ei se sovi tänne :D
      Tän kuuluu olla vähän hötöntöttöä...

      Osta ensin jotain sellaista mistä tykkäät, kyllä se paikkansa etsii. Ja hetken päästä se jo huutelee kaveria!!

      Poista
  18. No niinhän se menee :D Mie jo suunnittelen joskos pesuhuone ois vaaleanpunainen! Sehän ois helppo kaakelimaalilla maalata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, että tuollai ihan vaatimattomasti (ja pysyvästi) heti ajattelit aloittaa :D
      Että ei niinkuin mitään kuppia tai kippoa....

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥