...alkais helpottaa pikku hiljaa.
Kiva sairastaa kun ei ole kuumetta mutta olo alkaa olla aika vetämätön kun on sisällä nuhjannut jo hyvän aikaa.
Aina kun keli on sallinut olen pienen lenkin tehnyt.
Tässä tulee nyt näiden useampienkin lenkkien kuvasaalista.
*
Lillassa oli ihan pakko poiketa, nyt on niin lujia kelien vaihteluita ollut ja on luvassakin, että ajattelin jo kauhun sekaisin tuntein sitä lumimäärää mikä on kohta terassilla odottamassa.
Joku ehkä muistaakin kun viime keväänä hakkasin tien rautakangella sen jää/lumikasan läpi mikä oli sekä satanut että katolta tippunut, että sain oven auki.
Joten suuntana Lilla, näin talviselta näytti alue jokunen päivä sitten.
Onneksi alueella oli muutama muukin käynyt, ei ihan umpihangessa tarvinut tarpoa!
Vasta omalla portilla alkoi koskematon lumi.
Eikä tuo kuistin lumimääräkään kamalan pahalta näyttänyt, lumilapiokin oli kuistin nurkassa valmiina odottamassa.
Kaiteella oli niin soma lumipatja, että annoin olla ihan rauhassa.
Samoin oli toisillakin kaiteilla - ja hyvin oli viimeinen kukkaruukkukin pysynyt syystuulet paikallaan, siellä se nökötti lumen alla sekin ☺
******
Seuraavat kuvat onkin sitten lääkäri- ja apteekkireissuilta - oli meinaan pakko kummallakin kerralla kurvata parin korttelin päähän lempparikauppaan, Casamonica nimittäin lopettaa Tampereella ja meinaa siirtyä hesalaisten iloksi.
(on se niiiiiin väärin!!!)
Sieltä se mun puupenkkikin lähti, loppuunmyynnistä.
Nyt sieltä lähti Lillaan valaisin, pääsee eroon siitä ruåttalaisen roikottimesta - ei sillä, että siinä mitään vikaa olis, mutta onhan tämä nyt niin paljon somempi ☺
Sinne se menee, ruokapöydän päälle joskus keväällä.
Kotiin tuli "pikkirikkiriikkinen" pöytä.
Näitä olen ihastellut jo pidemmän aikaa, mutta tarkat tuumaukset ja mittaukset sai siihen johtopäätökseen, että se on liian korkea. Kymmenen senttiä.
Mä sitten ajattelin, että jos ei se käy, niin kyllä se paikkansa hakee kuitenkin...
Nyt kun se on ollut tuossa tuolin vierellä sen kymmenen senttiä korkeampana kuin edeltäjänsä, olen jo kovasti tottunut sen korkeuteen noin käytännössä...oikein passeli meinaan!
Silmää se häirittee vielä ihan himpun, mutta kyllä mä siihen totun ☺
Oli nimittäin niin kiva saada tuo peltilaatikko (jossa on virkkuulangat) tuohon alahyllylle, mä kun en ollenkaan tykännyt siitä "putkesta" mikä tuli pöydästä, laatikosta ja tuossa vasemmassa reunassa näkyvästä tyynykorista....mä mikkään pilkunviilaaja ole...
Ja nämä tässä alhaalla odottaa siis kevättä ja Lillaa kellarissa...huokaus, se ei tyhjene se kellari ikinä!
Ostin mä tommottisen soman lautasenkin, sille on aina käyttöä -nyt se saa pölyttää noi viimeset piparit ihan rauhassa ☺
Jotain muutakin purkkia, nippeliä ja nappelia, mutta ne on jo jossain...
*****
Sitten ihan asiasta kuusenlatvaan.
Mä annoin toisen kuusen mukana latvatähdenkin tuonne rinsessalandiaan, ajattelin ettei mun kuusi sitä kaipaa, laitoin sen sijaan tuon tonttutytön ja linnun tuonne latvan tuntumaan.
Ja eikös yhdestä pienestä paketista jouluna sitten löydy Rinsessan tekemä maalimasta ihanin jouluenkeli!! Se tiesi heti paikkansa
♥ Voiko olla suloisempaa♥
Se on sitten rakkaudella varovasti pakattu erilleen muista koristeista, sen paikka on jatkossakin tuolla!
******
Mennäänkö takaisin pihalle?
Ei kuitenkaan näin "maitoon"...tämä oli vastassa yks aamu...
Taisi olla seuraava aamu kun katselin, että on vähän jo erilainen keli...
ja sitten aloin katsoa, että mitä ihmettä tuo on...tuolla...
...kaukana....katolla...
...joo-o...ei olis minusta tuohon hommaan!
Vaikka olis kuinka narut ja valjaat!
Taas kerran mä siunasin siistin sisätyön!
Johon toivottavasti keskiviikkona taas pääsen.
Jo tässä on kotona oltukin!
*
No mitä...?
En mä teille mitään toivottele.
Vielä.
Huomenna sitten ☺
C♥U!
Nyt olen tehnyt niin kuin pyysit eli klikannut ei siihen mobiili kohtaan:)
VastaaPoistaKyllä huimaisi olla tuolla korkealla katolla ja ei sais sinne millään keinolla, mutta hattua nostan kuka nämäkin hommat tekee.
Lamppusi on tosi soma ja nyt sinun oma on kuin kaunis lumikello:)
Joulu enkelisi on kyllä rakkain ja suloisin ja niin on Rinsessakin sinulle<3
kuin myös minun pusumaakarini minulle vaikka enkeli jäikin tekemättä:) pusut haleineen:D
Kyllä, ne kaikki pienet on ihan parasta maailmassa ♥
PoistaVai, että lopetata Casamonica Tampereella.. just ku aattelin että täytys oikee lähteä itse paikanpäälle ihastelemaan paikkaa.
VastaaPoistaKattolamppu on vallan ihana... :)
Harrrrmittaa hirrrrveesti!!
PoistaMissäs mä nyt sitten shoppailen...jos meinaan tarvin jotain :/
Kiva kiva, kun saadaan uusi kauppa tänne!! Pitääkin olla kuulolla, että mihin se sijoittuu ;-D
VastaaPoistaHieno on lamppu ja eihän ne ole kuin hetken kellarin täyteenä, jatkavat sitten matkaa ja kellariin tulee -taas- lisää tilaa.
Onpas upea latvaenkeli ;-D
Jostain Fredalta Monika kuulemma meinaa kalastella myymälätilaa, toivottavasti löytää.
PoistaTarkka ajankohta on vielä auki...
Sa muuta, jatkaahan ne matkaa, mutta kun...sinne meni jo yks tuoli, yks jakkara, maalauteline ja lipasto...eikä siellä taaskaan ole tilaa!!!
Juu, tuo enkuli oli ihan paras ♥
Voi hittojen-hitto, mä tota uutista pelkäsin kun tuli fb viesti että myypi puoleen hintaan :( Hö. Siis Casamonicaa tarkoitin.
VastaaPoistaSuloinen tuo pikkuenkeli, oikea aarre <3
Mullekin tuli ihan puskista!! Mä kun poikkesin ihan sattumalta ja ihmettelin että kuinkas täällä näin tyhjää - vaikka on siellä välillä ollut muutenkin kun tavarat on mennyt käsistä!
PoistaEnkeli, niin on ♥
Se on jo toinen prinsessan tekemä enkeli, eka oli savesta äitinsä kanssa tekemä - ja prinsessa kun näki sen pikkukuusessa, kysyi että mistä sä mummi tuon olet saanut ☺ -oli niin pieni tehdessään, ettei enää muista, rakas!
Näkisitpä nämä täkäläiset katolla kävelijät. Joilla ei ole mitään köysiä, sillä kaikki on ihan inshallah.
VastaaPoistaJuu, mä teidän sen inshallah-meiningin!
PoistaJoskus aikanaan kun turistikohteissa rakennettiin oikein urakalla kesäaikaan, nää sällit roikkui siellä korkeuksissa ilman mitään.
Ja jos ne oli tulleet jostain keskeltä-ei-mitään, niinkuin monet oli, niin nehän perhanat heitteli tiilillä puolipukeisia naisia - sylkivät ja huusivat perään ties mitä perkeleitä!
Kesärakentaminen lopetettiinkin sitten jossain kohden...yleisen turavllisuuden vuoksi ☺
No jo joutas tosiaan tuo sun tautis talttumaan,sehän on kestänyt jo vaikka huru mykke,kaikista paskimpia just kun ei kuume nouse (niin ikävää kuin sekin on)niin kestää ja kestää:/ Lamppu on kaunis ja kuvat on kauniita vaan kyllä se tuo ihana enkeli on kaikista kaunein,arvo varmasti korvaamaton,tuohon sinä et pääse kyllästymään ikinä vaikka muuten olisit miten vaihtelunhaluista sorttia...Ai sää vai;)
VastaaPoistaAamulla pistin taas saunan päälle (tai siis puolilta päivin) että sais kaikki röörit auki, mutta se oli vaan hetkellinen apu näköjään!
PoistaRäkää riittää, poskiontelot tukossa vuoronperää, ei kiva, ei.
Ja noi limaa irroittavat lääkkeet tekee sen, että kaks kertaa päivässä, noin puoli päivää kerrallaan jostain tuolta keuhkoijen tienoolta irtoo limaa ihan sikana....yöks sitten pitää ottaa lääkettä ettei yski keuhkoja pihalle....ja kuitenkin mulla on tunne että tää helpottais!
Vai alanko mä vaan tottua?? Ääni ei o enää kuin viskisiepolla, muistuttaa nyt vaan ihan tavallista varista.
Enkulista olet aivan oikeassa, noi just on niitä aarteita joita pitää tallessa :)
Ai mää vai?? Vaihtelunhalunen? Kuinniiiii?? :D
Lampunvarjostin on ihana! Oikea namupala! Toivottavasti räkätauti alkaa hellittelemään; hoitelehan kuntoon, ettet mitään inhottavia jälkitauteja saa.
VastaaPoistaJa oikein hyvää uutta vuotta sinne!
Tässä taitaa oikeesti kehkeytyä vielä työkunto keskiviikoksi...tänään on jo PALJON parempi kuin eilen :)
PoistaKiitos, samoin sinulle!
Nyt ei voi kuin toivoa, että uusi vuosi parantaisi tautisi, on se jo niin kauan sinua kiusinut.
VastaaPoistaOnnellista uuttavuotta sinulle, tuo ihana enkeli sinua suojelkoot!
No on tätä jo ihan omiksi tarpeiksi ollutkin!
PoistaJa kiitos, samoin sinullekin!
Taudit pois, hus hus! Hyvää uutta vuotta!=)
VastaaPoistaKiitos, kuin myös!
PoistaPikaista paranemista! Hyvää Uutta Vuotta :)
VastaaPoistaKiitos, sinulle myös!
PoistaLatvaenkeli on kyllä mitä mainioin ja suloisin! Ompas Lilla niin erilaisen näköinen lumivaipassaan kun on tottunut näkemään sen kukkapaljouden kera :) Ja huh huh minkä arjen sankarin oot saanut kuvatuksi, multa ois tuossa hommassa lähtenyt taju saman tien. Mukavaa uutta-vuotta!
VastaaPoistaSe on niin hellyttävän suloinen, se enkeli :D
PoistaTottapa puhut, ei ole heikkohermoisten homma tuo !
ja vähän aikaa kun vielä mennään, niin sieltä se alkaa se uusi Lillan kevätkin tulla :)
Hyvää uutta vuotta sinullekin!
Siellä Suomessa näemmä pyörinyt kuumetta ja flunssaa...täällä meillä päin mahatautia..
VastaaPoistaMinä tänään täältä jo toivottelen, oikein hyvää uutta tulevaa vuotta !!!♥
Täällä on ollut kumpaakin, mä otin tällei pitemmän mutta helpomman kaavan kautta :)
PoistaKuin myös sinullekin!
OMG, sullako on tuommonen Lilla Villa !!! Mikset sä oo sanonu mitään?! (onhan se tuolla ylävalikossa, mutta kun pitäis käskeä klikkaamaan..). ONPAS SOMA Villa, niin soma etten meinaa kestää!! Herttinen, nyt aukes taas ihan uusi maailma.
VastaaPoistaja OMG tuota ukkelis kuukkelia katolla. Kympin mies - bongaus!
-Helena ja Blackie-
On mulla ollut semmoinen Lilla toissakesästä :)
PoistaJa tuolla alkupäässä elokuulta -mistä aloitin tämän uuden blogin- on lähinnä pelkkää Lillaa!
joo no nyt näkyi tuossa uusimman postauksen muisteloissa ihan tuttujakin kuvia! Oon katellu lillaa "tietämättäni" :)
Poista-Helena ja Blackie-
Näinhän se menee, ei aina tiedä minne on eksynyt :D
PoistaIhania sisustuskuvia ja melkoinen ylläri tuolla katolla! Kyllä siinä voisi jo huimata, kun pitäisi olla tuommoisissa lumihommissa :p...
VastaaPoistaIHanaa alkanutta uutta vuotta 2013! <3
Minen suostuis edes kokeilemaan katolle menoa :)
PoistaKiitos, samoin sinulle!