Vaikka sanotaankin, että ihminen tottuu melkein mihin vaan, niin ei se vaan totu, jollei ole ihan pakko.
Sanoin jo muutamaankin otteeseen, että kestän kyllä makkarin kaapinovet kun sain keittiön fixattua, se oli kuitenkin se tärkein juttu. Parin muun jutun rinnalla, tietty - niinkuin nyt se ammoisen eteisen maalarinteipin väristen seinien maalaamisen....
Niinhän siinä kävi, että yks kaunis päivä tilasin lisää dc-fixiä ja uurastin männä viikolla melkein yhden hellepäivän tuuletin niskaan puhaltaen.
Enkä voi kuin ihmetellä miksi tämän kaiken eteen en pistänyt tikkua ristiin neljään vuoteen, niin paljon se vaikuttaa yleisilmeiseen.
Ja vähän kai mielenterveyteenkin.... 😉
Keittiöstä on suora näkyvyys oviin ja voin vakuuttaa, että sielu lepää. Yllättävästi se maalarinteipinvärinen kokonaisuus iski tajuntaan, vaikka kuinka yritti olla kuin ei oliskaan.
Toivottavasti teksti tulee edes suurinpiirtein siedettävänä ulos, nakuttelen nimittäin poikkeuksellisesti luurista kun laiskuus iski enkä malta kaivautua täältä parvekkeen korituolin uumenista sisälle 😁
Mukavaa loppuviikoa!
Palailen ensiviikon puolella todennäköisesti seuraavan kerran - kunhan nyt saan yhden vakavaksi osoittautuneen kiintymyksen kohteen kotiin. Minä, joka olen sanonut, etten kiinny tavaraan.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥kiitos kiitos kiitos ♥