torstai 22. marraskuuta 2018

sattumien summa

Joskus ne parhaat asiat tulee vastaan sattumalta.
Menee suunnitelmat ja jo toteutetut jutut uusiksi -kerrankos nyt niin käy muuttenkaan, täällä varsinkaan.

Yksi onnistunut sattuma oli systerin puodin takahuoneessa majaillut työpöytä, joka näyttikin työpöydältä. Oli kulumaa ja maalia ja mitä kaikkea lie vanhan pöydän pinta imaissutkaan.
Puodin syyskuisen muuton jälkeen se kulkeutui mulle, sai ensin pienen pintakäsittelyn kaupan tyhjissä tiloissa kalkkispraymaalilla. Vielä spraylakka päälle ja eikun auton kyytiin.
Kotona vielä uudelleenmaalasin jo ennestään mustat jalat ja vot, siinä se oli valmiina valloittamaan makkarin nurkan.


Pikkutytötkin -kotoisammin pikkikset- on viihtyneet pöydän ääressä hyvin, siinä kun on syvyyttä niin hyvin, että leffaa läppäriltä katsellessa voi rönöttää pöydän päällä...eikä ne levottomat pikkutytön jalat potki irrallaan olevia pukkijalkoja, mikä jo aiemminkin oli huonoksi hommaksi todettu, mutta mihin taas sorruin kun piti vaan säätää...

Fengshuit ei ole ihan kohdillaan kun nyt on (satunnaisen) istujan selkä kohti oviaukkoa, mutta tässä oma mukavuus voitti: mulla on paha tapa katsella leffaa iPadilta sängyssä pimeässä makkarissa ennen nukahtamista, nyt yllän sokkona laskemaan masiinan ja lukimet pöydälle. Pöydän ollessa seinää vasten oli pakko kauvautua untuvista erikseen sitä varten, eikä mikään ole yhtä ikävää silloin kun peiton alla on lämmin ja makkari kylmä!

 Tässä alati muuttuvassa huushollissa muuten makkarin matto ansaitsisi jo kakkua; se on ollut jo yli vuoden paikallaaan ja yhä vaan tykkään ihan mahdottomasti!

Toinenkin sattuma liittyy pöytään ja se olikin sitten jo sattumien summa!
Siitä asti kun vaihdoin sohvat kangaskuosisiin yksilöihin on uusi sohvapöytä ollut enemmän tai vähemmän aktiivisessa haussa, alkoi nimittäin nyppimään se rako kahden rinnakkaisen pöydän välissä.
Ajatus "oikeasa" pöydästä oli olemassa: puupinta ja pinnijalat, iso, simppeli.
Ei tullut vastaan missään. Menin ja ostin Hemnes-pöydän Ikeasta, koko sama kuin edellisillä kahdella yhteensä, taso niin sopivalla korkeudella, että mahtuu imuroimaan alta. Kaikki hyvin? Not.
Olin miettinyt mustan ja valkoisen välillä, ostin valkoisen. Virhe. Liikaa valkoista. Tai jotain.

Kaikki suht hyvin kuitenkin siihen asti kun ostin rottinkituolin raheineen. Jotenkin koko huone meni tukkoon vaikka kulkemaan toki mahtuikin. Tyhjensin alatason pöydästä, otin levyn pois ja tutkailin - joo, koko on hyvä, mutta muuten mättää.

Siinä vaiheessa pistin ison haun päälle ja löysinkin pinnijalat Saksasta.
Just sopiva pöytätaso löytyi oikeastaa ihan vahingossa Torista. Tai siis ei pelkkä taso vaan koko pöytä. Sain sille kotiinkuljetuksen ja ajattelin siis vakaasti hyödyntäväni vain tason, koska pinnijalat oli jo postissa tulossa.

Olin niiiiiiiin väärässä!!
Pöytä oli niin hyvä, niin passeli, niin silmää miellyttävä, että se ei tarvinut kuin vahauksen pintaan ja se oli siinä! Joku oli jo aiemmin ystävällisesti maalannut jalatkin (joita ei edes saisi irti pöytälevystä kuin sahaamalla, niin hyvin paikallaan) mustaksi.


Että sinne meni taas mun suunnitelma suoraan mappi-ööhön.
Mutta oikein hyvä näin.

Pinnijalat lähti alkuperäispaketissaan postin matkassa uuteen kotiin, valkoinen Hemnes on vielä täällä. Että jos satut asumaan sopivan lähellä ja kaipailet uutta pöytää, niin täältä saisi 60€:lla kuukauden käytössä olleen yksilön ...normisti 119€.


Päytä on sopivasti purettuna, helposti kuljetettavissa ja uudelleen kasattavissa.

Eilen on lähtenyt lahden takaa uudet olohuoneen matot kohti Tamperetta, että eiköhän tässä kohta olla taas linjoilla uusien kuvien kera.

Siihen asti _☺/

4 kommenttia:

  1. No nyt äkkiä tosiaan se 1-vuotis-javähänyli-kakku makkarin matolle :D. Ja iso rasti samalla johonkin. Vaikka sinne uuden pöydän alapintaan. On sitten pöydän seuraavilla omistajille ihmettelemistä ;). (Huomaatko, että ihan täyttä luottoa mulla ei ole siihen, että tänään täydellinen pöytä olis sun tapauksessa täydellinen maailman tappiin :D)

    Jaa että uudet matot tulossa? No hyvä. Siitä onkin jo kauan, kun viimeksi vaihdoit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä mikään oo tullut jäädäkseen 😂😂
      Ehkä sitten sinä päivänä kun mun elämäni menee "päiväni murmelina" - tyyliin 😁 Vielä nämä toisiaan seuraavat/toistavat päivät onneksi sen verran eroaa toisistaan, että murmelius ei toivottavasti ihan oven takana odota...

      Hyvänen aika, mulla ei edes ole vaihtomattoja olemassakaan kuin eteiseen 😲🤔 😱

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥