keskiviikko 22. elokuuta 2018

Reissua pukkas

Huhtikuussa oltiin jokunen päivä Lontoossa systerin kanssa, hän jo ihan noviisi ja minä ekakertalainen. Ei tainnut mennä kuin viikko-pari kun tuli tunne, että tahtoo takaisin. Jäi niin paljon näkemättä, vaikka paljon nähtiinkin. Ajankohtaakaan uudelle reissulle ei kauan tarvinut miettiä, oli selviö, että elo-syyskuu. Kuningatar lomailee, joten Buckinghamin palatsikin on osin avoinna yleisölle. 
Jotta matka tuli varattua kun Norskilta löytyi passelihintaiset lennotkin.
Pikkuhiljaa sitten varailtiin vähän sitä sun tätä...

Aamulento Lontooseen ja iltalento (ja yöbussi) takaisin, mahdollisimman pitkä aika perillä.
Se tosin tiesi sitä, että varattiin sitten myös menomatkalle yöpyminen lentokenttähotelli GLOsta, ei tarvinut lähteä Tampereelta kukonlaulun aikaan.

Jokus aiemmin on tullut yövyttyä Hiltonissa, ei paha vaihtoehto sekään, mutta GLO on jo valmiiksi kentällä, joten ei voi kuin suositella! On muuten sitten unelmanpehmeät vuoteet! Aamiaisen  voi valita kahdesta paikasta, toinen heti hotellin vieressä.





Vastaanoton yhteydessä on baari, josta illalla sisäänkirjauduttuamme haimme kahvit ja skumpat, aamulla tankattiin aamiainen ja eikun menoksi.
Lento sujui noileesti, Gatwickista hypättiin lentokenttäjunaan suuntana Victorian asema.

Lontoo otti vastaan sateisena, joten emme kauaa aikaa etsineet Victorialta oikeaa bussipysäkkiä -kun ei heti löytynyt- vaan hypättiin taksiin ja suunnattiin hotellille, joka nyt sijaitsi British Museumin kulmilla. Edellisen kerranhan oltiin Paddingtonin aseman lähettyvillä.

Hotellirakennus itsessään ruma kuin sanonko mikä, mutta huone oli ihan ok.
Makuuhuone, pienempi huone ja kylppäri. Telkkari kummassakin huoneessa, kahvinkeittomahdollisuus ja jääkaappi.
Maisemakin ihan mukava, toisen pään käytävältä vakoiltiin vastakkaista suuntaan ja siellä olisi ollut valaisemattoman museon suuntaan melkoisen pimeää ja tylsää. Nyt saatiin kaupungin iltavalot.






Varsinaista ohjelmaa ei ollut  ennen iltaa, joten päätettiin hypätä bussiin ja suunnata taas Camden Towniin. Se on muuten aivan huikean kiva ja erilainen paikka, taas jälleen suosittelen.
Lähdettiin ostamaan kummipojalle t-paitaa, jota ei sitten löytynyt, mutta ensimmäinen kauppa mihin mentiin sisään olikin sitten "ostosparatiisi" -lähtiessä neljä vaatetta kassissa!!


Sadekin lakkasi (jälleen!) Camden Marketissa olon aikana, joten käytiin syömässä ja suunnattiin takaisin keskustaan. 

Yleistä haahuilua siellä täällä, alkuillasta sitten musikaaliin (joka oli kyllä enemmänkin musiikkinäytelmä) ja hyvin lapsenmielinen Gangsta Granny -makeasti nauraen päätettiin kuitenkin jättää se väliaikaan ja hipsittiin pihalle jatkamaan kierrosta.

 Oxford Streetillä oli pakko poiketa tsekkaamassa  Selfridges -tavaratalo. (Kaikki nimisarjan katsoneet ainakin tuntee jonkun asteista mielenkiintoa, niin minäkin! Mr.Selfridgeltä on muuten peräisin niin hajuvesiosastot heti sisäänkäynnin jälkeen, avoin tavaroiden esittely kuin myös "asiakas on aina oikeassa"- sanontakin)





Ei voi sanoa kuin, että voi hyvää päivää mikä tavaratalo! Luxusmerkkiä luxusmerkin jälkeen ja osastoja loppumattomasti joka suuntaan monessa kerroksessa. Tuote-esittelijöitä toisensä jälkeen. 
Tehtiin pieni kierros ja poistuttiin ostamatta mitään -ei ollut kyllä tarkoituskaan shoppailla, kunhan nyt tyydytettiin uteliaisuutta.


Näihin tunnelmiin ja maisemiin ensimmäinen päivä!

Palaan jatkon kanssa pian!

4 kommenttia:

  1. Lontoo on ❤️

    Mulla reissupostaus työn alla. Jotenkin kuvien selvitteleminen flunssaisena on kovin työlästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mitä enemmän venyy postauksen teko, niin sitä hankalampaa 🙈
      Ainakin mulla! Nyt täytyy yrittää kesän laiskottelun jälkeen taas ryhdistäytyä.

      Poista
  2. Voi olla, että mulle olis tullut tuolla Selfridgessä ahdistuskohtaus. Liian isolta paikalta vaikuttaa ja varmaan hinnatkin jonkunmoiset.

    Mutta sitä piti oikeastaan vaan sanoa, että näytät ihan hitsin hyvältä tuossa ostosparatiisissa. Miten voikin ihmiselle sopia kaikki maailman hiusmallit ja -värit? Paras kaikista (ja samalla se, jonka olisin sulle vielä muutama vuosi takaperin ihan viimeiseksi osannut kuvitella), on tää nykyinen pitkähkö vaalea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kuulkaas niin, että mun ikiaikainen sisäinen blondini on tainnut löytää sen ulkoisen habituksensa kun tuntuu niin omalta 😂
      Sitä mun sisälläni uinuvaa hoikkaa jazztyttöä tää blondi tuskin kuitenkaan ikinä päästä pihalle 😉

      Se on niin mukava käydä välillä "ahdistumassa" tuilla isossa maailmassa kun tietää taas pääsevänsä tänne hiljaisuuteen ja tyhjille kaduille. On tuossakin kaupungissa populaa sen verran paljon joka paikassa (ja vielä vähän päälle näin kesäaikaan) että heikompaa hirvittää! Selfridge oli itseasiassa ihan jees, siellä oli sopivan väljää - hinnoista en sano

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥