torstai 23. elokuuta 2018

On linnoja ja on toisenlaisia linnoja

On Versailles ja on Pietarin Eremitaasi.
Loisteliaita ja krumeluureja, pompööseja palatseja.
Ja on Buckinghamin palatsi. 

Jälkimmäisessä tuli vierailtua männä viikolla.
Kaunis, viehättävä, koristeltu, mutta jollain tavalla paljon maanläheisempi kuin nuo kaksi muuta.
Tokihan Buckinghamissakin on loistoa ja kristallia, mutta silti se on  erilainen.
Kuviahan siellä ei saa ottaa lainkaan ennenkuin puistossa, joten nappasin alla olevat kuvat "official souvenir guides"sta, ulkopuolelta otetut on sitten omia.







Kierros on mahdollinen vain elo-syyskuussa kun kunigatar lomailee Sandringhamin linnassa.
Kierrokseen kuuluu State Rooms, taisi olla yhdeksäntoista huonetta kaiken kaikkiaan. Koko linnaa ei siis suinkaan pääse katsastamaan.
Vierailuun kuului myös Prinssi Charlesin  "Prince & Patron" -näyttely, taidekokoelma, jonka taso jollain tavalla pääsi yllättämään. Kerrassaan upeita teoksia, tykkäsin varsinkin muotokuvista.

Mutta jätetäänpä linna taakse ja siirrytään puutarhan puolelle.
Sekin nimittäin yllätti. Positiivisesti, sekin.
Ei muotoonleikattuja pensaita, ei kukkapenkkien väri-iloittelua. Suuri nurmikenttä, siistit käytävät lammen rannalla rajaten miltei metsämäisen puistopuutarhan toiselle puolelleen. Linnan lähellä oma matkamuistomyymälä, vähän edempänä jäätelökioski. Kummatkin hyödynnettiin.








Puiston toisessa päässä oli uloskäynti, sinnepäin oli suuntakin, Wellington Archin kulmille
Keli oli mitä mainion, joten hyppäsimme bussiin ja jäimme pois Albert Hallin pysäkillä ja otimme suunnan Prinsessa Dianan muistolähtelle Hyde Parkiin.
Rento paikka, nurmikolla lähteen ympärillä paljon piknikvilttejä ja perheitä viettämässä aurinkoista päivää, iloista menoa, naurua ja reipasta vesileikkiä!





No, sekin paikka nyt nähty, joten töppöstä toisen etee, sillalle ja suunta kohti puiston toista reunaa.



Ihmeteltiin siinä ohimennessämme mikähän mahtaa olla tuo pömpeli keskellä järveä, ei aavistusta edelleenkään -pitäneis vissiin kuukkeloida josko löytyisi jotain tietoa. 
(edit. Tietoa löytyi:
 YMPÄRISTÖTAITEILIJA Christon uusin teos tulee kellumaan Lontoon Hyde Parkin Serpentine-tekojärvessä yli kolme kuukautta.

Tilapäinen, yli 7 000 tynnyristä koottu teos, nimeltään The Mastaba, laskettiin vesille maanantaina 18. kesäkuuta ja nostetaan vasta 23. syyskuuta, mikäli säät sallivat) 

Pyörähdettiin sitten taas Nottinghillissä, istahdettin paikalliseen ottamaan kylmät huurteiset, haahuiltiin sitten pitkin ja poikin keskustaa missä lie, kuka niitä kaikkia katuja muistaa.
Kukkaistutuksia piti kyllä moneenkin otteeseen kuvata, niitä nimittäin riittää, toinen toistaan upeampia, mutta kas kun ei vaan musitanut.
Tässä nyt kuitenkin yksi Pubin kulmaus. Aika vaatimattomat kukat, mutta jotain nyt kumminkin.


Illalla sunnattiin ihan kotinurkille Dominion-teatteriin musikaaliin.
Hitto! Tämä oli ihan huippu!!!
Musiikki välillä vähän liian kovalla, mutta muuten aivan mahtava.
Bat out of Hell! Jim Steinmanin rock-musikaali,  joka perustuu Meat Loafin samannimiseen albumiin.
Googlaa ja kuuntele/katsele esittely -ja jos olet menossa Lontooseen, niin käy katsomassa!!


Mister Meat Loaf muuten istui tuossa käytävän toisella puolella samassa esityksessä.

Tämän jälkeen vielä yksi linna pienen junamatkan takana, yksi musikaali ja yksi näyttely.
Ja muutama vinkki varsinkin jos olet menossa ekaa kertaa (hyvä antaa näin kahdesti käyneenä 😁)

Huomisiin siis.

4 kommenttia:

  1. Ystäväni palasi pai viikkoa sitten entisestä kotikaupungistaan Lontoosta ja kertoi, että oli kuumaa ja tylsää:) Kyllä Läyliäisissä on mukavampaa. Itse kyllä kärsisin mielelläni viikon tai pari Lontoota :) Kiva päästä sinne näin sinun siivelläsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä viikonloppu oli just sopiva aika tuollakin, vähän niinkuin missä tahansa metropolissa. Sopivasti ohjelmaa, niin ei ehdi iskeä koti-ikävä siinä kansanpaljoudessa 😉
      Siellä on muuten ollut tosi kuumaa, niinkuin täälläkin, joten meille osui erittäin kiva keli, 22-24, puolipilvistä!

      Poista
  2. Palatsi ja sen puutarha oli kyllä sellaiset suht ihmisläheiset, mutta silti vaikuttavan kauniit. Krääsän määrä tuolla putiikissa oli aivan käsittämätön! Mutta veskit olivat siistit. Tytär naureskeli mulle, kun otin sielläkin kuvia. Ne ei tosin päätyneet blogiin, omaan kuvakirjaan ehkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siistit oli 😁 (mä en kuitenkaan kuvannut)
      Me muuten junasta kurkittiin niitä matkalle osuneiden talojen takapihoja ja ihmeteltiin kovasti sitä kuuluisaa käsitettä "englantilainen puutarha"! Niutä ei näkynyt, mutta nuo pubien kukkaloistot on kyllä hienoja - niinkuin nyt Lontoon kukitukset muutenkin!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥