maanantai 16. marraskuuta 2015

lentäviä mattoja.


Huusholliin tuli kaiken harmauden keskelle vähän väriä joku aika takaperin -aika yllättävästi sinänsä. Ja tästä rahanmenosta saan kyllä osittain kiittää systeriä, mitäs meni tekemään sen postauksensa itämaisista matoista. No, leikki leikkinä, ihan oma vika.
Systeri itse asiassa antoi vain potkua asiaan. Tajusin nimittäin, että jos jotain tori.fistä todella haluaa, niin ei auta, että siellä notkuu joskus ja jouluna. On oltava vähän aktiivisempi. Olohuoneen mattohan löytyikin melkoisen pian kun vaan lakkasi irvistelemästä itsekseen sitä maton hintaa (mikä ei siis sille matolle edes ollut paha). Jatkoin tsekkailuja ihan oikeastaan huvin vuoksi, tinkasin jonkun myyjän kanssa tuloksetta ( ja tein yhden hutiostoksenkin, aina kuva ei kerrokaan kaikkea, mutta se matto jatkoi jo matkaansa) ja ihan hyvä niin.

Sitten näin yhden maton oikeastaan ihan vahingossa, edelleenkään en muista tuliko se vastaan millään ns. normaalihaulla, vaiko vasta myyjän linkin kautta. Laitoin matosta tarjouksen viestinä, se meni läpi aika nopeasti -ja meikäläinen ahnepaska tinkas lisää: jos maksan vielä lisää tämän verran, niin pistätkö pakettiin myös tuon toisen, sen ja sen kokoisen maton (mitat viestissä) -se ei mennyt läpi, mutta tuli vastatarjous pienellä korotuksella...joka sitten meni läpi minulla. Joten eikun nettipankkiin ja sitten odottelemaan postia. Myyjä oli sen verran kiireinen, että sanoi postittavansa seuraavalla viikolla.
 

Joku päivä myöhemmin huomasin, että se toinen matto, se mukaan tinkaamani pakistanilainen on edelleen myynnissä! WTF?
Äkkiä kuva myyjälle, että poistapas tämäkin kun kerran olen ostanut.........meni jonniin aikaa kun tuli vastaus, että se matto on poistettu sieltä jo syyskuussa, ei se ole enää edes myynnissä! Toinen WTF!!
Sitten jo soiteltiinkin ja ihmeteltiin yhdessä mitä tässä on oikein ostettu ja myyty.

Lopputulema oli se, että myyjä ottaa muutaman muunkin maton mukaansa ja tulee henkilökohtaisesti keskisuomesta tuomaan matot kotiin asti. Saan sitten valita kahdesta matosta toisen sen "ostamani" tilalle. Ja minähän rimpautin systerille, että mikäs se sun mattotilanne on tällä hetkellä...taannoin omaa postaustaan tehdessä se oli kondiksessa..."no, jaaaaah, illalla vähän pyörittelin, niin että..." tuli vastaus. Kerroin, että illalla tuleepi pino mattoja tsekattavaksi. Ja systerihän hilpas tänne sikseen kun mattokauppias saapui.

Tämä keittiön matto oli se, jonka ostin ensimmäisenä.
Jotenkin natsas tuo reunaa kiertävä kuvio ja se, ettei keskiosa syö pöytäryhmää hillityllä värityksellään. Ja koko! Harvinainen melkein neliö, ei ihan mutta liki.

Sen menetetyn pakistanilaisen tilalle oli vaihtoehtoina nämä kaksi:
 - ja niinkuin näkyy, niin tännehän ne jäi sitten molemmat.
Olin sitä pakistanilaista ajatellut mielessäni eteiseen, kaverinaan tuossa kolmen oven risteyksessä se valkoinen virkattu matto mikä siinä on ollutkin. Sattui vaan niin, että tuo oranssinpunertava ikivanha antiikkimatto oli just eikä melkein eteiseen sopiva, joten ei kahta sanaa sen kohtalosta.
Virkattu näytti sen kanssa ihan kivalta, raikasti eteisen, mutta....kun nakkasin tuon pienemmän vanhan turkkilaisen sen kaveriksi, niin niinhän siinä kävi, että siihenhän sekin sitten jäi.
Kummasti ne vaan sopii keskenään kaikki vaikka ovat niin erilaisia. Sekin hyvä puoli  siis näissä, että nämä ei oikein jaksa vaivautua riitelemään vaikka olisivat kuinka eri maata ja sukua ☺
 Seuraavissa kuvissa näkee hyvin kuinka kieroja nämä on reunoiltaan, varsinkin tuntuu olevan nämä iäkkäämmät matot. Ei se ollut niin nokon nuukaa vissiin? Vaan kyllähän se näissä passaa, että on vähän sinne päin. Keittiön maton hapsutkin on kuluneet jo kovin eri mittaan...eteisen matossa niitä ei edes enää ole, mitä nyt haituva siellä toinen täällä. Mutta se onkin jo ihan rehellisesti vanhus.

Mitäkö maksoin? Kolmesta yhteensä vähemmän kuin siitä olohuoneen mustavalkoisesta villamatosta.
(joka meni jo uuteen kotiin eikä yhtään ikävä jäänyt)

 Makuuhuoneessa on edelleen Svaneforisin siksak-matot. Ja pysyy.
Kunnes toisin todistetaan?? Eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka joku eksyy katselemaan torista mattoja... 
Keittiöön saattaa vielä palata hetkeksi mustavalkoinen Svanefors, antaas katsoo kunhan nyt yksi kadonnut postipaketti ensin löytää perille. Vaan kyllä nämä matot nyt on ainakin talvimatot.
 Eteinen saattaa kevään tullen taas saada punosmaton takaisin ja valkoisen virkatun kaverikseen, keittö saa myös mustavalkoisen viimeistään silloin takaisin. Juuri nyt, juuri tässä talven hämärässä ja pimeydessä nämä tuntuvat niiin oikeilta. 
Takka töhöttämään, kynttilät palamaan, glögilasi käteen....mitäs tässä sen kummempaa!

(ja niin, kartutti se systerikin yhdellä matolla kokoelmaansa)

21 kommenttia:

  1. Upeita mattoja oletkin löytänyt! Varsinkin tuo ruokaryhmän alla oleva matto - voi mitkä värit! Pitäisköhän sitä Sauvon farmilta itsekin kotiuttaa muutama väriläiskä tähän pimeyteen? Toisivat kummasti eloa harmaaseen huusholliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä löytyy kun malttaa etsiskellä :)
      Säkä kävi, että samalla "asianharrastajalla" myynnissä monta passelia - eikä kaikki olleet edes vielä torissa.
      Nyt tarvitsis vielä pari kukkaa hakea piristykseksi, jotenkin ne (vielä kukkivatkin) pelargoniat sai väistyä.

      Poista
  2. Kauniita mattoja! Noissa upeissa väreissä silmä lepää. Ja antavat iloa ja väriä pimeälle vuodenajalle. Erilaisia projekteja on ihmisillä :) Sinulla mattoprojekti. Meillä mökkiprojekti.
    Vaan iloista marraskuuta. Kivat kelit jatkuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kummasti näitä projekteja tulee ihan tilaamattakin, kesällä kuvittelin mattotilanteen olevan oikein hyvä, syksyllä vielä parempi. Näin vähän sitä ihminen tietää :D

      Poista
  3. Sulla on upeita mattoja, itsekin halajaisin vähän jotain tuontyylistä värikkäämpää mattoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nämä melkoisen upeita on, käsityö on aina käsityötä, ei siitä mihinkään pääse!

      Poista
  4. Kauniita sijoituksia. Itämaiset eivät juurikaan riitele kekenään, siis matot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Nyt tekee mieli tepastella paljain jaloin :D

      Poista
  5. Iso itämainen matto kiinnostaisi, mutta eihän mulla oo sellaiselle paikkaa :) Joko myit sen harmaan maton? Se jäi jotenkin kaihertamaan mieltä, kun en edes käynyt sitä katsomassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaik män eikä piisannukkaan :)
      Ei ole yhtään ylimääräistä mattoa huushollissa, ihmeellistä!! Yleensä kellarissa aina pyörii jokunen :)

      Poista
    2. No voih! Hyvä juttu tietty sulle, muttei mulle. Mutta opinpahan olemaan jahkaamatta ja kuuntelematta ukkokullan mielipiteitä (ainakin näissä kirppisasioissa)

      Poista
  6. Kivan näköisiä mattoja. Tuli jotenkin kotoinen olo näitä katsellessa:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin :D
      Kyllähän nämä on ihan omassa sarjassaan.

      Poista
  7. Mää putosin mattokärryiltä jo alkumetreillä vaan mitäpä tuo haittaa kun sinä oot niillä pysyny ja ihanuuksia sinne hankkinut :) Hauskasti sanottu tuo etteivät jaksa vaivautua riitelemään ja totta joka sana, hyvin mätsäilevät erilaisuudestaan huolimatta keskenään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin äkkihätäsesti vois sanoa, että on mun mattokärryt tainneet ennenkin pudottaa jengiä kyydistä, että ei siinä mitään uutta :D

      Poista
  8. Voehan matto, kyllä tässä hämäläinen meinaa pudota kyydistä. Mutta se on varma, että hyvältä näyttävät kaikki. Noista mun lemppari on sun olkkarin matto.

    Joo, taisit jossain kohtaa kommentoida, että ei haasteita tai jotain semmosta, mutta tässä nyt kerta kiellon päälle. Tämä kun on perinne, on mun pakko sut taas haastaa http://elamaajaelamyksia.blogspot.fi/2015/11/kuusi-kuvaa-kesasta.html <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on itse vaikea pistää näitä minkäänlaiseen järjestykseen kun kaikilla on puolensa ja paikkansa, mutta kyllä noin yleisesti ottaen voi sanoa, että pakistanilaiset on ehdottomasti listan kärjessä, että sikäli olkkariin päin kääntyy....
      Jaa minä vai? Sanonut että ei haasteita? Kun ne on niin kivoja :D -joku antaa aiheen ja/tai kysymykset, mikäs sen mukavampaa! Tulee tässä joku kaunis päivä. Tais siis sadepäivä. Kiitos :)

      Poista
  9. Olet kyllä aika fakiiri , kun saat matotkin lentämään ;) kauniita mattoja ovatkin !

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. :D
      Se taitaa olla niin, että noista joko tykkää tai sitten ei yhtään :)

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥