keskiviikko 4. marraskuuta 2015

kun asia johtaa toiseen.

Eli homma niin sanotusti lähtee lapasesta.
Olen jo vuoden-pari aina aika ajoin etsiskellyt tori.fistä isoa mieleistä mattoa. Sellaista vähintään 2x3m ja mielellään syvänpunaista. Hinnaltaan kukkarolle sopivaa.
Ei mitään intensiivistä etsintää kun ei asia mikään "just-nyt-heti"-asia ole ollut, poikkeuksellisesti, yleensähän ne vähän niitä tuppaa olemaan.

Viimeinen täysikuu valvottikin sitten pitkästä aikaa oikein kunnolla, joten yhtenä yönä otin sellaisen neljän tunnin rupeaman ja tsekkasin koko mattotarjonnan - ja tein yhden varsinaisen löydön (johon ei nyt vielä kuitenkaan mennä sen syvemmin, palataan siihen myöhemmin) mutta ennenkuin otin myyjään yhteyttä oli pakko tsekata onko vielä myynnissä yksi toinen ei-punainen, mutta sopivan kokoinen, jota oli ihastellut ensimmäisen kerran jo elokuussa.
Olihan se, joten laitoin myyjälle tarjouksen, alemman kuin pyynti, sisältäen postituksen kotiin - ja kun se meni läpi, laitoin sitten tuon "löydön" myyjälle viestin, että ostan jos postitat. Lupasi.

No, se iso ei-punainen tuli eilen kotiinkantona ja voi jee, se on rakkautta ♥
Pakistanilainen käsinsolmittu villainen Bokhara-matto.
 Joku kuitenkin kysyy, että mitäs maksoit? Sanotaanko näin, että noin 20% normaalihinnasta :)
Myyjä tiesi tasan tarkkaan mitä on myymässä, joten oli asiallinen, kohtuullinen hinta.
Käsinsolmitut matot on hintansa väärtejä vaikka maksaisi isommankin summan -kenellä varaa niihin on. Onneksi joillakin on, ja onneksi jotkut luopuvat omistaan. 

Systeri muuten teki hyvän ja kattavan postauksen näistä käsinsolmituista >klik<.
Minä joka asun villasukissa olen nyt hilputellut paljain jaloin kotona, tuo matto on silkkisensileä ja unelmanpehmeä -kelpaa siinä rinsessojenkin jatkossa leikkiä, ei tarvitse valittaa enää, että "mummi, tää matto sattuu polviin kun se on niin karkee" ☺

 Eipä siis ollut kahta sanaa, että sänky olisi jäänyt harmaaksi, se oli ihan pakko sutia valkoiseksi.
Pikkuisen tuo poikii vielä muutosta, mutta asiat tuppaa loksahtelemaan kohilleen, niin nytkin. Puuttuva elementti tulee tänään, joten siihenkin palataan.

Mutta kuten sanoin, asiat poikii lisää asioita. Se matto, mikä sai tämän mattokaupan aikaiseksi on tänään, viimeistään huomenna kotiutumassa, on jo matkalla siis.
Eikäpä se siihen tietenkään jäänyt...mutta pidetään hulluja jännityksessä ja palataan niihin myöhemmin.

Haa, just  pongahti viesti, että makahuollossa on noudettavaa, joten eikun menoks!
Palaillaan.

32 kommenttia:

  1. Toi on upee!!!
    Voisin kotiuttaa meillekin, jos passais tyylliin.

    VastaaPoista
  2. Voi mahoton sun kanssa :D

    Tuuhan meille pariks päivää, niin tulis joskus jotain valmista (tai edes aloitettua).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tulen sitten kun loppuu tekeminen ja/tai käy aika tylsäksi :)
      Alan sitten kiertolaiseksi...

      Poista
  3. Nyt jännittää mitä sieltä paketista sukeltaa :) Jos pitäisi esittää villi veikkaus -no sanotaan vaikka lamppu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei sukeltanut lamppu :)
      Selvinnee tässä päivän parin sisällä kyllä.

      Poista
  4. No lapasestahan se aina sulla tuppaa lähtemään vaan mitäs siitä vallankin kun jälki on tuommosen näköstä :)
    Kyllä onkin kaunis matto, aivan ihanan värinen!
    No tää hullu ainakin jäi mietiskelemään että mitäs sä nyt oot keksiny vaan ei varmaan kauaa tartte oottaa vastausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin kiva kun asiat elää omaa elämäänsä, mä vaan tässä ihmettelen, että ai näinkös tämä sitten menikin. Olenkohan mä nyt jotenkin vähän hitaalla??

      Poista
  5. Vau miten upea onkin tuo uusi mattosi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se! Kuka siis näistä tykkää ylipäätään....kaikkihan ei voi sietää, luojan kiitos :D

      Poista
  6. No johan on kaunis matto!! Ja olet kyllä händig emäntä ,ei voi muuta sanoa ,just ihastelin harmaaksi maalattua sänkyä ja hupsis se onkin jo valkoinen :D ja sisutussuunnittelija siusta ois pitänyt tulla ,eikä tuo vieläkään myöhäistä ole suunatutua sille alalle ...Onnea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en mä enää...kivaahan se olis, mutta jos nyt alkais jotain opiskella, niin eläkeikä yllättäis pian ennen valmistumista. Ja kuka tämmöst vanhaa harppua enää palkkaa kun ei nuoremmatkaan meinaa kelvata??
      Ikinä ei voi tietää minkä värinen on huominen....tjn... :D

      Poista
  7. U-P-E-A ♥ Tämä oli nyt rakkautta ensi silmäyksellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ Ajattele, minä monta kertaa katselin, aina vaan etsin jotain punaisempaa! Mitä varten? Tämä vaan kärsivällisesti odotteli mua :D

      Poista
  8. No on ihana! Meikä haikailee myös ison punaisen maton perään. Vielä ei ole tullut sopivaa vastaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaiset taitaa olla kiven alla. Tai sitten niissä on liikaa sinistä. Tai krumeluureja :)
      Kamalaa olla niin kranttu - mutta nuo pakistanilaiset on kyllä mun silmään kauneimpia.

      Poista
  9. Hieno löytö. Luin Tiinan tietoiskun matoista, itämaiset ovat minusta parhaat, kauneimmat ja kestävimmät matot. Ja niin ihanan lämpimät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ja ilmiselvästi vaan siellä odotteli minua - monesti ohitin, mutta lopulta sitten nappasin :)
      Ja hyvä näin, on nämä niin ihania - varsinkin vetoisilla lattioilla ja kuten tässäkin asunnossa laminaateilla, nekin kun tuppaa olemaan aika viileät.
      Systeri onkin melkoinen tietopankki mitä käsinsolmittuihin mattoihin tulee :)

      Poista
  10. Uutena lukijana täällä katselemassa :)

    Upea matto ja muutoinkin kaunista teillä :)

    VastaaPoista
  11. Todella kaunis matto, kannatti käyttää aikaa etsimiseen :) Ottaisin ehdottomasti myös omaan kotiini! Ihana ihana ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti vetää suuta hymyyn kun tulee olohuoneeseen - tätä ostosta ei tarvitse ikinä katua!
      Ja hyvin sopisi teillekin, enkä yhtään epäile ettetkö huolisi sinäkin :D

      Poista
  12. Upeat värit ja kaikin puolin huippulöytö.. Onnea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks! :)
      Parempi kuin myyntikuvien perusteella uskalsin toivoakaan. Vaikka kuvat oli superhyviä, niin joidenkin perusteella pelkäsin sinisen tulevan esiin enemmän - ja sehän ei ole oikein mun juttuni, se sininen.

      Poista
  13. No hö...mihin se minun kommentti hävisi??? Olisin vaan sanonut että wau mikä matto, just omalla paikallaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonneki ne aina välillä häviää.
      Wau on, ja paikallaankin :D

      Poista
  14. Kaunis on matto ja kerää mukavasti värit yhteen! Minä sain justiinsa siivottua. Otin yhdestä blogini kommentista vaarin ja olen nyt muutaman viikon siivonnut jo torstaina ja huijannut näin itselleni hieman pidemmän viikonlopun. Ne on niin hyödyllisiä nämä blogit, kun saa vinkkiä ja virikettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä töissäollessani siivosin melkein poikeuksetta torstaisin, alkoi aina viikonloppu perjantaina ilman sitä hommaa. Nyt on viikonpäivät niin sekaisin, että riittää kun joskus jossain välissä koittaa muistaa hoitaa homman :)
      Ja väripaletti on hyvin kasassa, tosin nyt jo vähän "sotkettu" sitäkin, mutta palataan siihen ensi viikolla :)

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥