...ihmisellä on sotkea ympäristönsä?
Selvinpäin roskataan pienesti - mutta paljon,
kännissä (mitä ilmeisemmin) sitten paiskotaan vähän isompaa tavaraa.
Eikä välttämättä omaa...
Tammerkoski oli taannoin korjaustöiden vuoksi pitkästä aikaa laskettu kuivaksi
ja samalla hoitui taas pohjan siivouskin.
Löytyi kuulemma uudenmallisesta älypuhelimesta lähtien ties vaikka ja mitä.
Jotenkin en vaan oikein pysty kuvittelemaan, että joku on ihan selvin päin ajatellut,
että en mää tätä kännykkää enää tarvi, nakkaanpa tuonne.
Tai että tuo yksi terassituoli on tuossa baarissa ihan selvästi ylimääräinen...
Otin ihan asiaksi lähteä kuivan kosken rannalla käymään, yleensä se on tullut nähtyä vain pikaisesti ohikulkiessaan. Taas kerran äimistelin kuinka vähän siinä loppujen lopuksi vettä normaalisti on syvyydeltään, vaikka kuutiomäärä juoksutuksessa onkin keskimäärin 80m3/sek.
Ja uskokaa tai älkää...joku aina silloin tällöin keksii hypätä sekaan...huonostihan siinä käy.
Rakkauslukkojen määrä on lisääntymään päin, ilman sitä taannoista lukkojen "taideteokseen" rosvoamista määrä olisi jo aika huikea. Moni tosin on varmasti tuonut uuden lukon menetetyn tilalle.
Sitä minä vaan en ymmärrä mitä nuo polkupyörien vaijerilukot markkeeraa...
"kun en mä enää tuota fillaria tartte, niin nakkaapa sen koskeen ja pistän lukon kaiteeseen"?
Ompa näky ,oon joskus itsekkin miettinyt tuota samaa asiaa ja et eikö millään ole enää arvoa siis noilla tavaroilla jos esim. itse tuhoaa. Aurajoestakin aina nostetaan suuri määrä kaikkea tavaraa/romua jollain tavalla tuhottua:(
VastaaPoistaUsein syksyisin katselin kun kaupungissa asuessa veneitä jäi laitureihin talveksi. Nyt puhun sellaisista jotka ei kestä jäitä kävi ajatuksissa ettei välitetä omista tavaroista/omaisuudesta.
Suuri on lukkojen määrä .
Viikonloppuja sinnepäin.
Minä oon joskus ihmetellyt samaa kun olen katsellut jäiden keskelle jääneitä veneitä, onko ne omistajat kuolleita vai juovuksissa vai vaan välinpitämättömiä.
PoistaIhminen on kumma otus.
Kuin myös!
Sitä kyllä saa ihmetellä, mikä sotkemisen ja rikkomisen vimma ihmisiin iskee etenkin humalapäissään. Hurjan näköinen koski teillä siellä tällähetkellä.
VastaaPoistaMeitä on liian vähän täällä - missään suurkaupungissa ei ole sellaista paskan määrää kuin meillä.
PoistaJohan isommissa kaupungeissa roskiin hukuttais jos elettäis yhtä pellossa kuin täällä :/
Koski oli muutaman päivän viikko sitten tuon näköinen, nyt virtaa taas ihan normaalisti.
Aika uskomaton määrä roinaa sieltä on löytynytkin! Turussa ei Aurajokea voi laskea tyhjäksi, mutta aina välillä siellä ruopataan ja sukellellaan suurimpia esineitä pois. Kaikenlaista sielläkin lienee - kuten yksikin kihlasormus; mitähän lienee sekin nuori höperö nainen aikoinaan ajatellut - olisi nyt edes myynyt romukullaksi;)
VastaaPoistaOsa oli jo varmaan kuljetettu poiskin tuossa vaiheessa, mutta aina siellä rojua riittää.
PoistaYllättävän puhtaalta pohja näyttii, vain osassa oli tuota limaista kasvustoa kivien päällä - mutta varovasti siellä näytti miehet kulkevan, on se niin kivikkoista.
Ja taitaa olla useampi sormus tuollakin pohjassa :)
Se vaan on niin kiva katsoa kun jokin uppoaa :)
VastaaPoistaKännissä ja kihloissa on niin kivaa....?
PoistaNo mutta Pepi, eksää ymmärrä pyöränlukkorakkautta?
VastaaPoistaJoo mä tänään siivosin mummun kerrostalon sisäänkäynniltä about 30 tupakantumppia. Ja kyllä mä ne poimin vastaki niin kauan kuin polvet taipuu. Ei harmainta aavistustakaan miksi ne tumpataan laatalle eikä tupakkilaariin, joka on ihan vieressä sekin.
Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa
Mä mittään mistään ymmärrä :)
PoistaSe on muuten kumma juttu kuinka noi rapunpielet vetää röökikkansaa vaikka vieressä olis kieltokyltti!
Ja tumpit tuntuu aina olevan muualla kuin siellä missä olis suositeltavaa. Vähän samaa sarjaa kuin miksi ne pullot pitää rikkoa jollei niitä jaksa palauttaa...
Empä minäkään ole koskaan roskaamista ymmärtänyt. Tuohan onkin hyvä juttu kun kosken voi laskea välillä tyhjäksi ja siivota pohjan. Vaan ei käy kateeksi siivoajia -tuolla limaisessa ja haisevassa romuläjässä kahlaaminen!
VastaaPoistaTaitaa olla aina jotain huoltotöitä silloin kun se tyhjennetään, niin oli nytkin. Samalla on hyvä kerätä rojut pois. Yllättävän puhdas pohja siellä on, sen verran "huuhteluvettä" virtaa läpi, tuota kasvustoa on ihan siellä täällä. Mutta ei varmaan mikään "minä haluan mennä"- homma kuitenkaan :)
PoistaEn ymmärrä tuota roskaamista. Ennen oli tielaitoksella roskiksia levähdyspaikoilla, mutta ihmiset toivat roskisten viereen KAIKENLAISTA isoa rojua, kuten vanhoja sohvia. Roskikset on nyt otettu pois ja nyt ihmiset syytävät kaiken romun metsiin. Surullista.
VastaaPoistaSama se tuntuu olevan kaupungeissakin, roskiksia vähennetään samaa tahtia kuin roskien määrä niiden ympärillä lisääntyy.
PoistaJoskus tekis mieli kysyä niiltä roskia tiputtelevilta, että teeksää tuota kotonaskin! Mutta vois tullla turpiin...
Kauhistus mikä näky! :(
VastaaPoistaSanos muuta, ja ihminen pitää itseensä luomakunnan kruununa!
PoistaIhan samat tavarat tästäkin kylästä vuosittain tosta Finlaysonin vanhan kehräämön ohi virtaavasta joesta nostetaan. Ja ikävä kyllä joku sinne itsekin aina tämän tästä päätyy baari-illan päätteeksi tai muuten vaan.
VastaaPoistaKauhulla aina katselen pieniä lapsia, jotka leikkii joen reunatörmällä. Jos näen, käyn kyllä puhumassa ne sieltä pois. Ei vaan pysty edes ajattelemaan, että pienet jalat kohtalokkaasti lipsahtaa.
Ja siis selväähän on, että mikään, mikä jokeen päätyy, ei ole omaa, vaan "luvattomasti käyttöönotettua..."
Täällä on onneksi kaiteet ympärillä, vatsahan siiinä muljuis ympäri jos ei olis, huh!
PoistaJuu, harvoinpa sinne omaa fillaria viskotaan, taitaa olla "lainattuja" ...sormukset saattaa olla kyllä ihan omasta sormesta. Se älypuhelin mikä nyt löytyi kyllä vähän ihmetyttää! Vai olikohan joku ottamassa valokuvaa ja hups, vähän lipes...
Ihn hassua tallettaa munamankelinsa tonne.. Vesi vanhin voitehista ei oikein sovi kännyköihin :)) On meitä moneks!
VastaaPoistaEi siinä oikein voinut kuin päätään pyöritellä kun katseli noita löytöjä.
PoistaIhmisen tyhmyydellä ei kyllä ole mitään rajaa.
Juu, uusi rakkauslukko laitettiin mukataiteeseen sulatetun tilalle mekin! Hauska tuo Tammerkosi tyhjänä, en ole nähnyt läheltä kuin ihan nuorena. Tarttis munkin mennä ens kerralla katsoon.
VastaaPoistaMoni muukin on varmasti laittanut uuden - on siellä ilahduttavan paljon niitä :)
PoistaNyt oli jo jokunen laitettu vastapäiseen kaiteeseenkin, kohta meillä on aikaa makee silta!
Mulla olis koko kosken tyhjennys mennyt varmaan ohi, mutta kuulin radiosta...ja heti paikalle !