Kierrätystä, vol "ziljoona"

 Tänään on ollut kesäkuun kylmien jälkeen ensimmäinen aamu kun pistin takan lämmittämään.

Hihaton pitkä mekko tosin päällä kuten muinakin aamuina, mutta alkoi olla sen verran vilpoista,

että tyhmempikin tajusi, että eiköhän ne tämän kesän helteet ole takana -luojan kiitos, en minä ainakaan kestä sellaisia- ja kesä ala pikkuhiljaa taipua syksyä kohti.

Minä oon ennakoinut ihan selvästi tämän tilanteen.

Pidemmän aikaa on jo mietittyttänyt tämä näkymä, joka vintin rappusilta aukeaa.

Ihan kiva, mutta...mittanauha käteen ja funtsimaan...

 Vähintään kerran viikossa kun kotona on milloin mistäkin syystä poikettava, 

niin odottelin sitten sitä päivää kun selkä on siinä kunnossa, että voipi napata fillarin päälle jotain matkaan -siellä se on rullalla toimettomana odotellut mitäliepaikkaa- ja niinpä sitten taluttelin taakkani tänne.

Ja näkymä muuttui melkoisesti!

Kotonahan vaihtui värimaailma keväällä aika mustavalkoiseksi, joten tumma karvalankamatto 

(joka oli edellisessä kodissa niin passeli) ei enää sopinut sinne ollenkaan.

Tilallehan tuli ihan sama vaaleana. En oikein tiennyt mitä tuon ruskean kanssa olisin tehnyt, hyvä matto, mutta kun ei oikein kellariinkaan mahdu pystyyn (jotain putkia katossa mataloittamassa tilaa, perhana) enkä muutenkaan sinne välittäis kerätä ylimääräistä, sen verran pieni koppero kyseessä.

Ja sen verran hyvä ja hintava matto kuitenkin,että ei sinne se jäi kotiin odottamaan. Hyvä kun jäi.

(Tuossa on nyt teille hyvä mittakaava: mökkeröinen todellakin on pieni, tuo matto on 2x3m!)

 Syyspimeät kun ovat käsillä, niin on myös ihanat hämäränhyssyt kynttilöineen.

Ei vielä millään massiivisella tavalla, ulkona tulee edelleenkin viivyttyä sen verran pitkään, että melkein sitä ottaa myöhäisen iltapalansa ja hipsii ylös katsomaan josko telkkarista vaikka tulis jotain katsottavaa.

 On näissä vaan oma fiiliksensä!

Pari iltaa sitten menin joskus puolen yön tietämissä pihalle hampaanpesulle, tuikkasin jalat läpyttimiin ja hilpasin tielle, sitten toisella...harjasin hampaita siinä samalla...ja tuumasin itselleni, että mahtaakohan täällä muita ollakaan koko tienoolla.

Oli niin pimeää, ei muutamia katuvaloja kummempaa missään. Omat valot vain.

 No, tuskin mä ihan yksin olen, taitaa olla kolme tai neljä muutakin mökkihöperöä ☺

Näköetäisyydellä ei kuitenkaan ketään.

 Asiasta viidenteen, kyllä sitä osaa tulla pienestä iloiseksi!

 Siitä alkuaikojen väri-iloittelusta on jäljellä joitakin yksityiskohtia, jotka ovat alkaneet jo ärsyttää...

Kuten nuo väärän väriset hantaakit.

 Mikä ilo kun taannoin hain varastosta jotain ja yhdessä laatikossa oli "hätävara".

Että mä olen ollutkin näin kaukaa viisas aikoinaan!!

 Se on kuulkaa taas näiden aika:

Naatiskellaan!

♥

Huomenna taas arpastaan...

Villasukkainen viidakon jane kiittää ja kuittaa 

ja toivottaa tervetulleeksi tänne pölähtäneet uudet asukit!

ps. jos jotakuta kiinnostaa tuo ekan kuvan kukallinen Alvine-villamatto, niin otapa yhteyttä.