Vilahutanko...

...vilahutan :D

Vähän sitä sun tätä.

Arvatkaas onko yksikään rehu vaihtanut paikkaa...no ei ole!

Siellä ne mun ruusut kärvistelee edelleenkin jossain puskissa, kärvistelköön nyt vielä.

Pikkuisen sitä, pikkusen tätä on ollut mun päiväni, oliskohan se tuo superkuu mikä nyt pistää keskittymiskyvyn miinukselle?

Eilinen oli just sitä, että kun haet aamulehden laatikosta kahdeksalta, niin muistat lukea sen kolmen jälkeen -ja silloinkin vasta kun naapuri tuli kyselemään, että mites se lehti, olisko.

Se kun kiertää aina muillekin halukkaille.

Ruokapöydäntuolit kuskattiin uuteen kotiin eilen, pöytä odottelee noutoa kuistilla ja nyt kun tuli tilaa,

niin joku sai ahaa-elämyksen...eli lähti taas lapasesta.

Silloin kun työkalut odotti sitä kasvien siirtoa, niin minäpä päätinkin hypätä oivan ratasratsuni selkään ja käydä koluamassa olisko kotona kaapeissa jotain....oli...

Ja kun grillissä oli ruoka tulossa ja perunat oli kiehumassa, niin siinä samalla pitikin koluta naapurin mamman vintillä lautatavaraa. Ei onneksi ehtinyt mitään palaa -muistin onneksi kesken kaiken koluamisen, että herramunjee, siellä on ruoka tulella! Äkkiä omille tiluksille ja hellat ja grilllit pois päältä.

Kuvat tulee kohta, vähän sitä sun tätä ja sekalaisessa järjestyksessä, 

vähän niinkuin on mun päänikin...

Sitä ennen on pakko kertoa eläinkuulumisia. Kotiloita on taas putkahtanut yks sieltä, toinen täältä, 

ja kun eilen menin periferian kukkapenkin malvat katsastamaan, niin kappas vaan, tsirpu siellä. Päätön sellainen. Eli oli lento loppunut lyhyeen. Kuvaa en viitsinyt laittaa kun se päätön hiiri jo aiheutti kakomista sen verran :/

Täällä on näynyt melkoisia ajojahteja, pikkutsirpu edellä ja joku isompi perässä.

Ja hirmuista rääkynää. Tuo tais olla kyllä koosta päätellen joku poikastaan puolustanut,

taisi joutua vihollisen kynsiin.

Ja katti! Se perhana.

Nostelen edelleen ruokakipon pois kiveykseltä yöksi.

 Luotan sihen, että pakko sen on joku aamu ilmestyä, mutta ei, ei näy. 

Luulin jo, että se on kadonnut kokonaan kun ei ruoka kelpaa.

Eilen illalla sitten rymisteli pusikossa siili, iso sellainen. Niitä ei ole näkynyt en edes muista koska!

Kävi mielessä, että näinköhän kuitenkin se olis käynyt kipolla silloin yks yö...

Joten minäpä päätin, että siirrän kipon niin, ettei siili siihen pääse, mutta kissa löytää jos on liikkellä.

Yöksi kuitenkin nostin sen tuohon tiskipaikan pöydälle, kuten muinakin öinä.

Ja tänään aamulla se oli tyhjä! Eli se katti perhana on maisemissa, mutta ei halua millään näyttäytyä!

Eli jatkossa ruokakippo nostetaankin sisälle. Ja aamulla ulos.

Meneepäs tämä mielenkiintoiseksi.

No, nyt niitä kuvia sitten.

On hörsöntörsöä ja malvaa ja ja ja ...

 Valoverhoa minä sieltä kotoa...ja kyllä tuossa ihan kulkuaukko on köökin puolelle.

Jotenkin tuli vaan sellainen olo eilen, että entäs jos...

Ensi viikolla toivon mukaan tulee sitten kuvaa verhon tältä puolelta.

 Yksi ikkuna on saanut koeversion ristikosta, näitä rimoja minä sieltä naapurin vintiltä kolusin.

Nyt sitten katsotaan kuinka ikuinen on väliaikainen...

 Ja malvat!!

Jos pionit onkin ihania, niin nämä ne vasta on ihania ♥♥♥

Tuolla edellisen kommenteissa Tellis kysäisi, että missä mä nyt reporankailen kun keinu hävis 

ja missä läppäröin kun pöytäkin hävis sisältä. Ja missä ruokin vieraat viileillä keleillä.

Nooh, keinun kohdalta voi just nyt vain huokaista, mutta kyllä mä pyllylleni aina pehmoisen paikan keksin :)  -läppäröinti sujuu juurikin näin:

Vieraat?? Mitä ne on??

Niitä käy niin harvakseltaan isompaa revohkaa kerralla, että eiköhän se lautanenkin aina johonkin mahdu jatkossakin. Ja harvoinpa tänne kukaan huonommilla keleillä itseään tuuppaa kun ei paremmillakaan keleillä mitään ruuhkaa ole, aika rauhassa täällä saa kesästä nautiskella.

Joten mitäs mie niillä isoilla pöydillä.

Sen enempää kotona kuin täälläkään.

Pieni on kaunista.

Toivottavasti.

Näette sitten...

Tsau taas!

♥