Ja vuositolkulla vieläpä!
Minä siis naamakirjaa vastaan.
Silloin joskus vuosia sitten kun face tänne rantautui joku sai mut sinne mukaan,
taisin olla siellä peräti jonkun viikon.
Ja totesin, että juu, ei ole mun juttu.
Ja kuinka ollakaan, miniä pitkään houkutteli.
Kerran sitten klikkasin kaveripyynnön.
Ja muutama sitten klikkaili pyyntöjä mulle.
Ja minä muutamalle.
Sitten löytyi muutama kiva ryhmä....ja niitähän ryhmiähän riittää,
mutta joku roti täytyy kuitenkin pitää...
mutta joku roti täytyy kuitenkin pitää...
tai muuten käy niin, että muuta ei ehdi enää tehdäkään kuin seikkailla netissä.
Kun ei oikein nytkään ehdi...että tunnustaudun.
Nettiriippuvainen mikä nettiriippuvainen.
Mutta kun...sieltä tekee löytöjäkin!
Kaikki kuvien jutut on facen yhden ryhmän kautta ostettu - ja vähän jotain muutakin.
Tyttöpatsas on viimeisin.
Sovittelin telkkarin viereen vaikka mitä piilottamaan johtoja,
mikään ei ollut hyvä. Tyttö pelasti tilanteen.
Maton ostin jo ennen muuttoa, piti tulla kylppäriin, kävikin siellä, mutta ei passannut.
Tuli riemunkirjava kun alla oli tumma laatta vaaleilla saumoilla.
Parvekkeen oven eteen enemmän kuin passeli!
(ja juu-u, olisin toki osannut tehdäkin, mutta ei ollut silloin aikaa, eikä edes huvittanut)
Isommat kruunut mulla on ollut jo vuosikausia ja tykkään kuin hullu puurosta.
Kun joku myi kahta pienempää, niin pakkohan ne oli kotiuttaa.
Laukulle oli selkeä tarve - joskus vaan tarvitsee pikkulaukkua johon mahtuu puhelin, avaimet ja rahapussi. Eikä ole pahitteeksi jos ulkonäkökin miellyttää.
Kun joku myi kahta pienempää, niin pakkohan ne oli kotiuttaa.
Laukulle oli selkeä tarve - joskus vaan tarvitsee pikkulaukkua johon mahtuu puhelin, avaimet ja rahapussi. Eikä ole pahitteeksi jos ulkonäkökin miellyttää.
Eikä nyt unohdeta noita söpösiä käsipyyhkeitä!
Että joku on keksinytkin! ...ja mä käytän ensin takimmaista helmaa, tietty, pysyy kauemmin nättinä :)
Että ihan silkkaa iloa vaikka niin kamalasti vastaan hannasinkin!
Ja olen minä toki itsekin maailmalle sitä kautta saanut omia juttujani.
Kaksinkertainen ilo siis.
Ja olen minä toki itsekin maailmalle sitä kautta saanut omia juttujani.
Kaksinkertainen ilo siis.
Mä mitenkään ketään mihinkään houkuttele,
toteanpahan vaan, että näin sitä joskus joutuu myöntämään,
että se "en kyllä ikinä enää" voipi olla aika lyhyt ei ikinä...
Mutta niinhän sitä sanotaan, että ei kannata paskaakaan puhua,
joskus voi joutua syömään sanansa...
Iloa viikonloppuunne!
♥
toteanpahan vaan, että näin sitä joskus joutuu myöntämään,
että se "en kyllä ikinä enää" voipi olla aika lyhyt ei ikinä...
Mutta niinhän sitä sanotaan, että ei kannata paskaakaan puhua,
joskus voi joutua syömään sanansa...
Iloa viikonloppuunne!
♥
hehe..vannomatta paras. mie en faceen mene. sen vannon..inhoon sitä paikkaa ylikaiken.olen ollu..ei ollu kivaa..erosin ja takasin en mene vaikka mikä olis :D
VastaaPoistahei katos perkelettä..tuli kommentti perille ;)
PoistaIhan just noin mnäkin sanoin :D
PoistaJa kas, kuinkas kävikään....
No, katsos...!
Mun on vielä parempi pysyä sieltä pois *hih* Sehän lähtis ihan lapasesta, koska en mä muuhun liittyiskään kuin just noihin ryhmiin (p****t kaveripyynnöille ☺). Paree pysytellä (jalkautua) kirppareilla, torilla ja Vaalassa - ainakin toistaiseksi.
VastaaPoistaJuu ja oon oppinut, että never say never ☺
Ihania ostoksia olet suorittanut, tuo laukku on kyllä kätevän kokoinen ja nätti!
Iloitaan, iloitaan ♥
No mie jo sinua yritin hakea,ihmekös ettei löytyny :) Ala tulla vaan,ryhmäydytään yhdessä :D
PoistaNiin miekin etsin, vaikka tiesinkin ettet ole - ajattelin josko vaikka olisit muuttanut meikes niinkuin minäkin :)
PoistaJa Ani on ihan oikeessa, sinne vaan!!
Se on tämän facen kanssa sama homma niinkuin monen muunkin.Kohtuus kaikessa.Mulla on homma pysynyt sillä lapasessa kun taloudessa ei ole kuin yksi kone jota juoksutetaan äidin ja tyttären välillä.Meinasin jo hankkia toisen mutta tulin järkiini. Tuolla tabletillahan ei voi muuta kuin lukea,kirjoittaminen menee ihan tyrimiseksi ...
VastaaPoistaHyviä löytöjä Pepi,tyttö-patsas on tosi upea.Katseessa on jotain jännää...
Mulla joka tuutista pääsee, enää ei onneks joka komentti tuu puhelimeen!
PoistaJa tärkeimmät on omina linkkeinään suoraan ipadin näytöllä, ei tarvi lusmuta jokaisessa jos vaan yhteen haluaa kurkata. Mie saataa. Olla tyhmissä enemmän aikaa kun aikajanalla!
Tyttö on nätimpi kuin myyntikuvassa, olen oikeen tytväinen!
Mulla on muuten "facewall" - tuos vastapäätä on neljä nuubialaista naamaria, hirvenpäätaulu, tyttöpatsas ja kaikki rinsessat kuvissaan. Silkkaa "naamaa" koko seinä....ja nyt siinä kaiken keskellä on Ryan Seacrest (telkkarinruudulla) :)
Noi roskapostit oli mullakin riesana jossain vaiheessa mutta kun tarpeeks kauan merkitsin ne roskaposteiksi niin nyt bloggerin oma suodatin tunnistaa ne jo. Tsemppiä siis... sitäpaitsi sun huusholli on kaunis! Että ihan vaan ajattelin kertoa...
VastaaPoistaAi joo, mitä hiivatin ryhmiä?
PoistaNyt on taas mennyt muutama päivä ihan ilman roskapostia - mutta kyllä niitä olikin!
PoistaKunhan nyt pysyis pois....
Ja kiitos, kyl tästä kodista vielä hyvä tulee (eikä kukaan ole tuotakaan koskaan kuullut....)
Käypä nyt alkajaisiksi klikkaamassa pyyntö Sisustushulluihin ja Sisustushullujen löytölaariin (jälkimmäiseen varsinkin! Mä just äsken taas myin maton sen kautta)
Juu en oo facessa, enkä mee, en siis todellakaan mee.
VastaaPoistaKiva tytteli ja nuo kruunut on kyllä ihan huippuja!
Ihan just noin minäkin sanoin :D
PoistaJos en olis mennyt, niin olisin noitakin ihanuuksia paitsi. Ja omissa nurkissa pyöris vaikka mitä....
Puolensa ja puolensa...
Minä olen ollut naamakirjassa jo vuosia; blogillakin on sivunsa. Alussa olin siellä yhden ystäväporukan takia "piilossa", sitten se lähti lapasesta. Jäin farmipelikoukkuunkin. Ihan hirveää - mutta opettavaista. Siitä oli kamala päästä irti, Mutta mihinkään peleihin en sen jälkeen ole sotkeutunut. Minulla face on nykyisin myös osa työtä - pidän mm. työpaikkani fb-sivua. Mutta alituista varuillaanoloa tämä nettikäyttäytyminen kyllä aiheuttaa - nytkin olen ekopaastolla, jossa yksi tavoitteeni on sen aikana rajoittaa kaikki vapaa-ajan surffailu tuntiin päivässä. Lupausta tehdessä unohdin ihan tuon Instagramin, johon siihenkin piti lusikkansa laittaa.
VastaaPoistaJoo, noita pelikoukuttuneita minäkin tiedän :) minä en niihin ole edes koskenut, muutenkin addiktoituvaa tyyppiä.
PoistaParempi kun pelailee vain satunnaisesti AngryBirdsei ja mahjongia. Mie ne uskalla ede ajatella jotain instoja tai vastaavia, miehän asuisin niissä! Blogi saa riittää.
ipad on sikälikin kiva vehje, että tällä on helppo halutessaan kurkata sinne sun tänne ohimennessään, kännykällä käyn harvoin ja läppärillä vielä harvemmin.
Täällä yksi lisää joka hankaa vastaan ja vannoo että naamakirjaan en mee :0) Olen kyllä yritysaikana sielläkin mukana ollut, mutta näin muuten en oikein ole ymmärtänyt sen jujua. Uskon että siellä on se jokin, mutta taidan siltikin jättää vielä väliin. Tiedän...vannomatta paras, mutta kun tietokone tahtoo muutenkin olla parasystäväni liian paljon jo töidenkin puolesta, niin koitan pysyä vain sopivasti täällä blogi puolella.
VastaaPoistaJa minä kun luulin jo olevani ainoa joka ei käytä facebookia!!
Minust tuntuu, että mulla kasvaa tietokoneen ruutu sormenpäistä :D
PoistaEi mua tuo "perusnaamakirja" juurikaan koukuta, siellä on niin paljon diipadaapaa, että vilkaisen sen ja jatkan matkaa - nuo ryhmät on ne missä mun aika kuluu! Ja blogistania :)
Kyllä siitä facesta on tosiaan paljon hyötyä ja iloakin:)
VastaaPoistaEi voi kuin myöntää :)
PoistaMeikä oli naamakirjas aiemmin ja sit lopetin ja siä mä oon taas. Mulla on kyllä "hyvä syy" miks menin uudelleen.
VastaaPoistaSillon aiemmin, kun päätin sanoo itteni irti siitä, oli syy moiseen just se koukuttautuminen. No, oli siitä apuakin kyllä, kun tytär oli Ranskas vaihdos, pidettiin yhteyttä fb:n kautta. Sit tosiaan sain tarpeeks siitä ja kun tytär tuli takas Suomeen, lopetin koko touhun.
Päätin etten ikinä enää...
- no, viime syksynä tytär läks sitte rapakon taa työharjotteluun, puoli vuotta osotteena Washington DC. Eihän sinne yhteyttä oteta ku naamakirjan kautta ja niin siinä sit päätökset kaatu. Hauskinta tässä on se, että "päätin", etten sit ota ketään kavereita. Joo.
No toinenki tytär luonnollisesti haki kaveriks (poika ei, etten saa selville sen kaikkia juttuja, heh). Siitä sit tuli lasten serkkuja, ja muitaki tuttuja jokka mut bongas. Ei niitä kavereita ny onneks oo montaa, mutta koukussa sitä taas ollaan. Nyt sit on harrastusten myötä kaikkia ryhmiä, joissa on pakko olla verkostoitumassa, joten naamakirjassa ollaan ja irti ei päästä!
Ihan ymmärrettävää jos ja kun on lähipiiriä pitkän matkan päässä, se on hyvä keino pitää yhteyttä.
PoistaMutta täytyy tunnustaa, että jollei noita sivujuonteita (ryhmiä) olis, tuskin minä edelleenkään fasessa viihtyisin, ei mua vaan jaksa määräänsä enempää kiinnostaa kuka on missäkin kenen kanssa mitä tekemässä - varisnkin jos kakskymmentäkin päivittää pitkin päivää kaikki menemisensä ja tekemisensä. Mä skippaan ne sujuvasti :)
Sitä, kuinka kauan siellä ylipäätään viihdyn ei tiedä erkkikään! Voi olla yks kaunis päivä ettei vaan huvita tämänkään vertaa :)
Minulla on meneillään kokeilu; voiko ihminen elää ilman fb-tiliä. Toistaiseksi olen sinnitellyt hengissä :)
VastaaPoistaHyvin voi tulla toimeen ilmankin, yhtään en epäile :)
PoistaIhana tyttö! Ihana! Täällä ollaan FB:ssä, Helmilläkin siellä oma sivu :)
VastaaPoistaEiks vaan olekin!
PoistaOlen mä tainnut Helmin sivua joskus kurkatakin :)
Enpä ole siellä minäkään. Täälä suunnalla on kuulemma hyvä kirppisporukka facenkautta,joten se houkuttas ja muutaman ystävän ja tutun tapais ehkä varmemmin sitä kautta. Mutta joku vaan asiassa hannaa vastaan. katsellaan!
VastaaPoistaMukavaa viikkoa t Riitta
Olisin voinut lyödä vetoakin ettet ole - ja tiennyt voittavanikin ;)
PoistaJos sulla olis fb-profiili, niin et sie anonyymiuden takana kommentois blogissakaan :D
Mutta eipä tämä nyt mikään facehoukutus tai -puolustus olekaan!
Blogin pitäminenkin houkuttas, mutta taidan tyytyä vaan katselemaan muiden blogeja.
PoistaVoipi olla viisas päätös....aikasyöppöä touhua tämä kaikkine lieveilmiöineen...
PoistaMinä vastustan vieläkin. Justiinsa siksi, että jumahdan niin helposti kaikkeen ja minulla ei ole YHTÄÄN varaa lisätä nettiaikaani. Tänään olen tuntitolkulla yrittänyt päivittää muiden kuulumisia, kun satuin olemaan pari päivää poissa kuvioista….
VastaaPoistaSe voi olla, että kun huomaa kaiken aikansa menevän täällä tulee äkkipysäys!
PoistaJos tuo kevät ja Lilla tois taas muutakin sisältöä, nyt on mennyt ihan liikaa netissä notkumiseksi.
Minä kans liian helposti koukutun johonkin - ja se pois oppiminen, se se vaikeaa on!!