tiistai 3. joulukuuta 2013

Samaa maata

Nyt kun ei enää huitase kuin yhdet parin tunnin päikkäri päivässä
ja alkaa jo toinenkin silmä näyttää silmältä -ja sillä taas jopa näkeekin jotain-
niin napsasin pari kuvaa. Eli ollaan piristymään päin.
Annukka jo omassa blogissaan kirjoitti niin sujuvasti kotien kaaosteoriasta,
että ei mun tarvitse enää vaivautua, käykää sieltä lukemassa.
Mutta fakta on, että kaikenlaista rojua ja rompetta on niin paljon, että tiedostin tulevan pulman:
uudessa kodissa ei ole säilytystilaa likikään sitä mitä tässä nykyisessä on.
Ja tässä on aika ruhtinaallisesti. Yhdelle varsinkin.
Joten makuuhineeseen tarvitaan joku kaappi tai lipasto ja se oli jo hetken matkaa ollut kevyehkön mietinnän alla, mutta tiesin ettei se voi olla se mikä siellä nyt oli (ja joka löysi uuden kodin) jo senkään vuoksi, että Lillan telkkari tulee talvisäilytykseen kotiin.
(tai sitten se pääsee kellarisäiltykseen, katsotaan nyt -mä en ihan kamalasti tykkää makkaritelkkareista -tässäkään makuuhuoneessa se ei ollut edes piuhoissa, keräs vain pölyä)
 
Systeri teki vähän muutoksia kodissaan, joten minähän tein kaupat vanhasta lipastosta hänen kanssaan.


Onneksi en mennyt sortuilemaan mihinkään ruåttalaiseen lipastoon, vaikka jo niitäkin katselin.
Ne nyt vaan puhuu niin eri kieltä vanhan sivustavedettävän ja vanhojen tuolien kanssa, että ei ne olis olleet passelit ollenkaan. Ja nuo yöpöytinä olevat "punaiset kiinalaiset kaapit" - eihän niitä sellaisiksi ole tunnistanut enää moneen vuoteen, ne menee tuolla täydestä kuin väärä raha!
 
Jaaha, taidan mennä takasin maate.
Se jotenkin sopii mulle nyt.
Palaillaan!

30 kommenttia:

  1. Selvä merkki elämään selviämiseen,kun alkaa sisustusta suunnitella!!! täällä satelee hiljakseen lumia,eilen oli 23 astetta pakkasta,tänä aamuna kaks astetta lämmintä,sato vettä ja nyt neljä pakkasta.Joten vaihtelevaa on tää suomen talvi. koetahan parantua kokonaan,mää painun saunaan ja nukkumaan huomenna on taas kova päivä...astan emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie mitään ole suunnitellut, tuolla tuo on ollut jo monta päivää.
      Mä vaan makaan sohvanpohjalla silmät sumeena ja pää yhtä sumeena.
      Päänsärky alkaa helpottaa, mutta että kurjuus pysyis balanssissa niin huuliherpes tuli tilalle.

      Poista
  2. Toivottavasti elämä on jo voiton puolella! Ja kivan kaapin olet kaveriksi saanut;) Terkut viikkoon sinne suuntaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enköhän tästä torstaiks töihin selviä. Korkea aika ennenkuin tulee oikeesti makuuhaavoja :)
      Ja pitkän viikonlopun voi sitten harjoitella paluuta normaaliin elämään.

      Poista
  3. Juuh, nyt puhut asiaa!! Onhan se nyt vähän eri asia tuo kaappi kun Ikean sellainen, hyvä Pepi...sopii NIIN hyvin tuonne neidon kammariin :0)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on se !
      Tuo mikään neidonkammari o....se on mummunkammari :)

      Poista
  4. Hyvä lipasto. Nyt vaan takaisin vällyjen väliin niin viimeisetkin flunssan rippeet katoavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä minä peiton alla koko ajan :)
      Mietin just että mikäs olis sopiva unileffa....mistä tätä unta oikein riittää??

      Poista
  5. Toivottelen pikaista toipumista, lepo auttaa aina. Komea lipasto ja aitoa tavaraa verrattuna ruattalaisen tuotteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Levon määrä huomioon ottaen mun pitäis alkaa olla erinomaisen hyvässä kunnossa :)
      Kaappi on just eikä melkein!

      Poista
  6. Kaunis lipasto!
    Sopii oikein hyvin noiden tuolienkin kanssa yhteen:) Ja sit se on kunnon puuta!!!
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuli systerin kanssa puheeksi :)
      Ja kerrankin huonekalu jolle eintarvinutntehdä yhtään mitään, kummipoika kantoi paikalleen ja siinä se :)

      Poista
  7. Mä oisin suuttunut sulle, jos ruåttalaisen olisit tuonne roudannut!!
    Tuo on ihana (ja mä oon vihree... :( !

    Vanhassa vara parempi - mun mielestä myös nykyään näöllisesti :=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nii-i, on se hyvä että edes systeri kiertää kirppareita aktiivisesti :)
      Mä just katselin että mulla on ruåttalaisen huonekaluja oikeastaan aika vähän. Lähinnä sohvat (jotka on loistavat) ja kirjahyllyt. Ja pari pikkupöytää. Herää kysymys mitä kaikkea mä sieltä oikein olen kantanut?

      Poista
  8. Komea lipasto! Ja kuin olisi etukäteen valmistettu tuolit sen kanssa, niin hyvin sopivat pariksi,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sopivat! Ja minä olen jo muutamaan otteeseen ollut myymässä noita tuoleja - viimein kun älysin kääntää sängyn uuden asunnon pohjapiirustukseen toisin päin, sain paikan noillekin. Eli tulevat olemaan just samalla lailla.
      Ja tuoleille on tällä meidän sirkuksella aona tarvetta jos ollaan kaikki koolla.

      Poista
  9. Hieno yhdistelmä, ja aitoja huonekaluja. Eivätkä ole mitään ruothalaisia palapelejä. Tykkään.

    VastaaPoista
  10. Hyvin sopivat palaset yhteen! Kaunista on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä palapelin kasaamista tämä meikäläisen elämä :)

      Poista
  11. Tosi kaunista!
    Iloista keskiviikkoa sulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Micu !
      Elämä voiton puolella flunssan kanssa, joten tänään on jo varsin iloinen päivä :)

      Poista
  12. mie voisin sitten täällä lepaillä varalta ennakkoon jos se auttas tai vaikka toimia myös sijaislepääjänä ;)
    mieletön laiskuus vallannut mielen ... olkoon ...
    joko sulla on kohta uuden kämpän sisustus valmiiksi suunniteltuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepäily on aina terveellistä :)

      Joo, kolmas versio valmiina :D
      Ensin hävis mustat tuolit ja muutama muu juttu, sitten kääntyi makkarin suunnitelmat sängyn kääntämisen myötä ja sitten tuli takka mikä sotki sen "virallisen" toisen piirustuksen!
      Nyt mä koitan hillitä suunnitelmia, puolessa kuussa pääsen ihan mittanauhan kanssa käymään.
      Mutta päässä pyörii koko ajan, että en mä sinne varmaan paljon turhaa tavaraa kanna :)

      Poista
  13. Oo mikä kauneus kammariisi saapunut. :) siinä taitaa olla jokin levitettävä ominaisuuskin? Ihastuttavia kaikki huonekalusi tuolla kammarissa kyllä.
    Eikä tosiaan punaisia yöpöytiä punaisiksi tunnista, silloin pottaa ihastellessa jo ihastelin pöytiäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siinä on ulosvedettävä taso :)
      Näin jo mielessäni läppärin ylimmässä laatikossa ja sitten taso ulos ja läppäri siihen....mutta antaas kattoo!

      Poista
  14. Oivallinen valinta!
    Onkos tuossa vielä aputasokin? Onpa hieno!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja onneksi systeri ei jemmannut vaan varastoon :)

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥