sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pikkujouluaika, vai?

Kauheesti kaikki (no, ei kaikki kuitenkaan) hösää joulua
ja pikkujoulua ja kukkia ja tähtiä ja punaista ja ja ja ....
 
Että pitääkö jo minunkin?
Sain minä tässä yks päivä vihdostaviimein muutaman yrttysen minäkin.
 Hyvää aikaa tässä flunssan kourissa odotella avautumista ja tuoksuja.
Tällä nokalla mitään haistella vielä vähään aikaan.
Hyvä, että edes näkee jotain kun pukkas silmätulehduksenkin samaan läjään.
Että nyt malttaa mummukin ihan oikeasti ja kunnolla rauhoittua ja hommata makuuhaavoja kun
ei oikein muutakaan voi :D
Ai juu, on mulla tähtikin. Ja kuusi. Samassa paketissa.
Duunikaverin luona on kuusitehdas. Tai oli.
Olisin ottanut kaksi, mutta onneksi sain sentään viimeisen tuotannosta.
Linja taitaa olla kiinni ensi jouluun.
Että tässä mallia tylsän kirjan hyödyntämiseen...
Tarvikkeet voi päätellä kuvasta, lisäksi vielä lehmänhermot.
 
Mutta....ettei totuus unohdu.
Vuokrasopimus on kirjoitettu, vakuus maksettu ja muuttopäivä selvillä.
Kaappien tyhjennys ja tsekkaus on ihan puissa olotilasta johtuen, mutta...
aina vastaan tulee kuitenkin jotain pientä.
Pistetään kiertoon!
 
Eli arpastaan tahtovien kesken.
ZocoHome muisti mua allaolevalla korulla, mutta
a) se on ihan helevetin sirolle ranteelle (ja minust ei löydy kyllä mitään mitä voisi kutsua siroksi)
b) mulla on ihan omat koristukset ranteissa (kuten alla tulette näkemään)
 Ja toinen lahjus. Minähän olen varmaan vuoden verran tilannut LivBoxia, aina välillä tulee jotain sellaisia tuotteita joita en tarvitse. Mitä niitä kaapissa pyörittelemään.
Tässä löytyy silmille lisäripsiä, mascaraa, rajausväri, puhidtuslaput sekä luomiväri (jota sormella hipaisin pikkuisen pinnasta) ja jotian lappusia liittyen ripsiin....mitä lie...
Tämä on sitten vain mun lukijoilleni.
Tunnustautuneille sekä heille jotka minä tunnistan ☺
Kiitos siitä että olette siellä ja olette jaksaneet matkassa ☺
Arpa per nuppi.
Ja ahkerille kommentoijille minä lisään ihan kiitokseksi toisen arvan!
 
Kerrotte vaan kumman toivoisitte postista tupsahtavan.
Mä sitten arpasen pois tuossa pressan juhlia katsellessa.
 
Ai niin, ne ranteet!!
Skorppari voi oikein hyvin.
 Pyrstöä myöten.
Toisessa ranteessa mun elämäni tähdet.
Että ei tässä paljon ylimääräisiä kruusauksia tarvita, vai mitä!
 
Nyt mä jatkan tätä homehtumista.
Tsau!


42 kommenttia:

  1. Toivotaan pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  2. Paranemisia täältäkin sinne - ja kilokaupalla ♥

    Älä anna joulun häiritä (en mä usko, että annatkaan :), sulla on monta laatikollista muuta ajateltavaa :=)

    VastaaPoista
  3. MUkana mukana. Me molemmat :) Mullon sopivat ranteet, ja Blackiella sopiva hmmm. no kaula.
    Hyasintti on mun lemppari. kauniit kipot sullon niille! Ite ostan tosin vain alesta, joulun jälkeen jos preparoituja ja preparoimattomia vain jostain löytyy.
    Tervetuloa meille, meillä ei VIELÄ höösätä joulua, painiskellaan nyt ihan muissa asioissa.
    - Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta -

    VastaaPoista
  4. Mukana tottakai , meikkejä ja siihen liittyvää tilpehööriä kuluu aina ( tosin irtoripsiä en ole vielä kokeillut , olis eka kerta ) . Hyvää pikkujoulua ja paranemista levon merkeissä täältä seinän takaa !

    VastaaPoista
  5. Paranemista toivottelen! Elät ihanaa, jännityksen aikaa. Kohta pääset laittamaan uutuuttaan hohtavaa ja tuoksuvaa kotia... Sen rannekkeen arvontaan osallistun.

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti pääset pian haistelemaan noita ihania hyasintteja!
    Voisi osallistua rannekkeen arvontaan :)

    VastaaPoista
  7. No voi helkkari tuota sitkeää flunssaa,meillä pyörähti neljäs viikko käyntiin kyseistä tautia tytöllä,alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää:/ Joten huspois tauti sieltä ja täältä ja jokapaikasta,melko tukossa se nokka sitten onkin jos ei hyasinttikaan tuoksu:)
    Ranneketta minäkin tavoittelen,sen verran on ittellä ruista ranteessa ettei mahda mahtua mutta jos jälkikasvulle vaikka:)

    VastaaPoista
  8. Onnittelut vuokrasopimuksesta! No ei todella kaipaa ylimääräisiä koruja, säälihän noita olisi peitellä. Itselläni ei ole tatuointeja, mutta tykkään katsella niitä muilla. En ole hankkinut vielä yhtään joulukukkaa, paitsi sen atsalean viime keväänä :) Toivotan pikaista paranemista! Voisin osallistua rannekorun arvontaan vaikka ei täältäkään taida siroja ranteita löytyä :) Kosmetiikka joutuisi jatkamaan elämäänsä kaapissa.

    VastaaPoista
  9. Nuo sun rannekkeet on tosi kivat!!

    Paranemisia sinne! <3

    VastaaPoista
  10. Hyvä idea toi kuusi. Siihenhän vois lyödä vuodenajan talteen kaikki ne paperit, mille ei oo mitään järkevää paikkaa ja sit joulun jälkeen hävittää kaikki kerralla :).

    VastaaPoista
  11. ihana tuo kuusi..ja ilman muuta lähden arvontaan mukaan.jos vaan saan valita niin nuo kosmetiikapaketti ois enempi tarpeellinen eli sitä tavottelen ;)

    VastaaPoista
  12. Hieno kuusi! Ja hyvä idea tuhota tylsät kirjat!
    Vai oot sääki saanu flunssan, mää en kans haista enkä maista yhtikäs mittään. No, onneks se on nyt ni toivottavasti jouluna sit jo jottain maistaaki. :)
    Mukkaan rannekkeen arvontaan! :)

    VastaaPoista
  13. Vaikka sun rannekkeet on hienot, mulle kelpais noi toisetki :)

    VastaaPoista
  14. Ripsiväriähän ei ole koskaan liikaa, joten yritän sitten sitä. Mulla kun on odottamassa siellä sulla kaikenlaista pakettia, niin menishän se tuokin vielä.

    VastaaPoista
  15. Mukana minäkin, rannekkeen haluaisin. En tosin ole siro!
    Toi kuusi olis makee, viitsitköhän alkaa väsäämään.
    Joo Joulua pukkaa.
    Paranemisia sulle!
    t Riitta

    VastaaPoista
  16. En osallistu arvontaan, mulla on niin paksut ranteet :D Mutta sinun tatskat on upeita wau!! ja onnea uuteen kotiin. ja mukavaa joulun odotusta.

    VastaaPoista
  17. Osallistun mieluusti kosmetiikkapaketin arvontaan.
    Olen miltei mykkä, mutta piiitkä aikainen lukijasi.
    holopaisen_veera [at] luukku.com

    VastaaPoista
  18. Arvonnassa mukana!!Ripsiväriähän pitää aina olla,on kyllä aika lopussa...Mää täällä iltani iloksi vaan sukkaa kuvon,toi sulho kattelee jotaki elokuvaa ja nautitaan hiljaisuudesta ja kerätään voimia ens viikkoon.Paranemisia!!!terv.astan emäntä.

    VastaaPoista
  19. Täällä on yksi, joka ei paljon Joulusta ehdi hössöttä, mutta sen verran kivannäköiset hyasintit nuo,että sen verran ehkä voisikin ;)

    En nyt osallistu tällä kertaa, mutta halusin toivottaa pikaista paranemista!!

    VastaaPoista
  20. Hieno kuusi,hattua nostan tekijälle,jäisi kyllä multa tekemättä.Moon enempi semmonen isojen linjojen ihminen :) Mutta ranteet on niin ohkaset että kellot tippuu kädestä.Laitas mulle yks arpa tuohon koruhommaan :)

    Ei mullakaan ole joulua että elä huoli,kyllä me keretään :)

    VastaaPoista
  21. Hmm, taidan tunnistaa itseni nuista jouluhöyryäjistä! Huhhuh, onneks se on tammikuussa ohite.. :D
    Mutta flunssasi kuullostaa kurjalle, jospa ennättäisit hyasintin tuoksuille paranemaan. :)
    Onnea soppareista ja myös raivaus urakkaan. Ihminenhän on keräilijä luonne, vaikkei sitä myöntäiskään. Jos muuttaisikin muutaman vuoden välein, niin muistaiskohan kuinka karseeta se rojun määrä on..? :D
    Ihastuttavat elämäsi tähtöset ovat. Jotain tuollaista ajatuksella hankittua jos itsekkin joskus rohkaistuisi ottamaan. :)

    VastaaPoista
  22. Hyvä idea toi kuusi,itse olenkin juuri viime viikolla tehnyt enkelikoristeen vanhoista kirjanlehdistä,mutta kokeilen kyllä tota kuustakin.Ihanaa aikaa sulla kun tietää että pääsee uuteen kotiin,hyasintit sopivat hyvin noihin kippoihin ja tuovat joulun tunnelmaa.Ahdistun liiasta jouluhössötyksestä ja vältänkin kauppareissuja.Toivotaan että nenä aukeaa ja saat tuntea joulun tuoksuja.
    Kivat arpajaiset sulla,mutta en nyt osallistu siihen tällä kertaa.

    VastaaPoista
  23. Mä olen niin tukossa, vetämätön ja "silmäpuoli" että en vastaile sen kummemmin yksitellen, mutta vähän näin yhteisesti...
    Nuo hyasinttikipot on ranskalaiset kahvikupit, ostettu sinä kesänä kun meikäläinen oli viistoista...hui kauheeta, nehän on...nuoret :D On harvoin tullut käytettyä varsinaiseen tarkoitukseensa, mutta onneksi voi käyttää muuhunkin.
    Flunssa osoittaa ihan pientä muutosta parempaa, mutta päänsärky on helvetillinen, telkkaria katsellen tässä aikaani kulutan, sitä voi tuijotella nenäliina silmässä (se vuotaa kuin seula) mutta lukemisesta ei tule mitään.

    Kiva kun piristätte kommenteilla :D Kiitos siitä!!!

    VastaaPoista
  24. Siellä se taas touhuaa menemään :D Aina sama ihana vauhti päällä. Niin piristävää!

    Ja vastaus kysymykseen, ei vielä (ole pikkujouluaika) meillä meinaan. Se on ensi viikonloppuna Jovelassa. Mutta siitä viis! Hyisinttejä (ei typo) ja joulufiilistä ei voi olla liikaa!

    VastaaPoista
  25. Pikaista paranemista ! Ihme,että joku saa sinut pysähtymään,onko ihan totta ?!
    Kuusi on aivan ihana ja hyasintit kauniita (yksi lempikukistani) ja vielä ranskalaisissa savipikarikupeissa.
    Kivaa adventtisunnuntaita ,värkkäsin kynttilät itte,kun ei täältä Ranskanmaalta sellaisia 1-4 kynttilöitä löydä paitsi Ikeasta,mutta olivat niin kauheen kohlot,että jäivät kauppaan.Omat tekeleeni ovat paljon kauniimmat ja sirommat köhöm,niin näin niihin vaivaa,etten meinannut raaskia sytyttää ekaa,mutta laitoin hetken liekin kuiteskin.
    Kivaa alkavaa viikkoa sinne T:reelle.
    Koska se muutto sitten on,ei kai ennen joulua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Kyllä tämä olotila vetää potslojolleen. Päiväunia parit päivässä ja kunnon yöunet perään, ei siinä paljon muuta edes ehtiskään. Aivot ei ole just nyt yhtään yhteistyökykyiset.
      Muutto ei onneksi ole ihan vielä, vasta tammi-helmikuun vaihteessa. Ehtii tässä touhuta vähän hotaammallakin vaihteella...ja kyl se joulukin sieltä, ihan omaan tahtiinsa :)

      Poista
  26. minä taidan hösätä ;) tänään pikkuruiset pikkujoulut oman väen kesken,muutoin on vielä hyisintit hommaamatta,mutta likat vaatii tonttuja esille sun muuta Joulukrääsää ;D tykkään kyllä itsekkin!Jospa korun arpasuun mukaan...paranemisia!!

    VastaaPoista
  27. niin ja piti lisätä,että nuo sinun ikikorut on kyllä upeat,iskee tatskakuume(voiko sellasta olla) edellisestä on luvattoman pitkä aika ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sellainen iskeä :D
      Mulla vähän hillitsee se kun maksavat asiakkaat menee ohi :)

      Poista
  28. Pikaista paranemista! Kyllä on mummun tatskat kadehdittavan näyttävät! Lisäripset ei olis mulle ainakaan yhtään haitaks ja koska sirous on minusta kovin kaukana, niin jos niitä sitten niitä ripsijuttuja :)

    VastaaPoista
  29. Hyasintteja kaipailen... se tuoksu tuo joulun. Silloinkin, kun ei tuoksu mäntysuopa tai piparkakkumauste (eli sopii mulle, kun en jaksa leipoa enkä siivota :)
    Ripsarijuttu ois ihana...korukin ois kyllä aika kiva. Mutta ripsari-arvalla mukaan, siis!

    VastaaPoista
  30. Pepi, toivon, että Isi puhaltaa pipin pois ja itsekin tässä tassulla poskeasi hipaisen:)
    Terveisin umpiepävirallinen Jaana

    VastaaPoista
  31. Nuo ikikorut käsissäsi on kauniit.
    Joulua on tyttöjen iloksi täällä jo vähän viritelty =)
    Hyvää Joulun odotusta sinulle

    Osallistuisin korun arvontaan

    VastaaPoista
  32. Parempaa vointia, lepäile nyt. Meikäläisellä on tikkuranteet, joten valitsen koruarvan, kiitos

    VastaaPoista
  33. Mun ranne on mallia muhkea, mutta jos onni osuu kohdalle niin jos laitan sen sitten yksinkerroin. Jos sitä ei voi sillälailla käyttää niin sitten jätän sirommille :) Jos sulla on sellainen silmätulehdus, joka lähti näpystä niin se paranee paljon nopsempaa kun haudot silmää lämpimällä kun se pikakelaa sen tulehduksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on joku flunssan kanssa käsikädessä kulkeva voi-vattu-paska-nakki-sattui-kohdalle-tyyppinen....antibioottisalva tuntuu pikkuhiljaaa tehoavan

      Poista
  34. Hyasintti on mun lempikukka ja mulla ei niitä vielä oo yhtään..
    Tuo flunssanpirulainen on niin peestä..vasta itekkin parannuin siitä.
    Korua minä kyllä tavoittelen, tykkään just tollasista nahkajutskista :)
    Mulla olis uuteen tatskaan aika kolmen viikon päästä... ellen sitten laita sitä rahaa kissavaaviin <3

    VastaaPoista
  35. No toi rannehärpäke olis kiva.
    En oo vielä saanu kukkia laitettua tai oikeammin ei kukaan oo ostanut, kun itse en pääse. Ihana on astiat hyasinteilla.
    -päivi-

    VastaaPoista
  36. Hieno on kuusi - tuollaisesta voisi meidän Viirukin tykätä;)
    Pikaista paranemista sinne - minä olen koko syksyn pitänyt flunssaa, joka menee ja tulee miten tahtoo. Kakkahomma.
    Ja tuo kosmetiikkapakettihan kiinnostaa, kun siinä on nuo irtoräpsyttimetkin - ikinä en ole vielä nimittäin tähän ikään ehtineenä kokeillut ja voisi olla jo aika.
    Hienoa itsenäisyyspäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaispa Viiru kääntää pyllypuolensa ja tuhahtaa...tuo on muovikuusi :D
      Minul on kerran yksis kuvauksissa ollut räpsyttimet, onneks kuvauspokissa ei ollut linssejä, mä nimittäin jouduin nyppimään ne pois kun pääsin kotiin, ne osui silmälaseihin!

      Poista
  37. Nyt ei sitten enää osllistumisia, arpastaan pian!!

    Kiitos mukanaolosta :)

    VastaaPoista

♥kiitos kiitos kiitos ♥