sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Mihin se hävis?

Se kesä?
Tai edes se maistiainen siitä?
On meinaan hyytävän kylmä!
Mikään ei edes kasva, kaikki on jämähtänyt johonkin kahden viikon takaiseen tilaansa.
Tetet just ja just.
Lähdin toivekkaana Lillaan aamulla, suunnitelmissa vaikka mitä,
lopputulos oli se, että sain imuroitua (kotonakin kyllä vois...)
ja paistettua kesän (??) ensimmäiset letut.
Suunnittelin paistavani ulkona, mutta enhän mä tarjennut, sisälläkin meinas olla turhan vilposta!
Letuista ei ole kuvia kun ne meni parempiin suihin, likkakaveri tuli tyttäriensä kanssa kylään ja istahdettiin siinä heti kahvipöytään. Pysyi edes sormet lämpiminä kahvimukin ympärillä...
Likat viihtyi hyvin, lekottelivat ylhäällä telkkarin ääressäkin hetken aikaa -ja kännykkäkamerat räpsyi vähän siellä sun täällä ☺ Vanhempi tytöistä on saanut jostain jonkun sisustuskärpäsen puremankin kuulemma. Onkohan se vakavaakin kun semmoisen saa??
*
Naapurin kanssa saatiin muuten eilen sovittua, että paviljonki saa kolmannenkin aidan.
Lupasi tehdä kunhan kelit tästä vähän lämpenee.
No, sitähän me nyt kaikki tässä odotellaan.
Kuvitelkaapa aita tuohon pöytäryhmän taa, kyllä mun sitten kelpaa.
Kestää meinaan hetken ennenkuin tuohon tulee luonnon oma seinä; kultapiiskut, malvat ja mintut!
(siellä ne ensimmäiset orvokit odottaa purkkiinpaniaisia pussissa edelleen, ei vaan tänään pystynyt kykeneen - ja sisällä loppuu kohta astiat kun ei tarkene astiapyykille!)
 *
Ei tänne tän kummoisempia, hommat on pysähdyksissä näköjään siellä sun täällä, kotonakin vois välillä jotain tehdä, mutta taidan ottaa ja syventyä tuohon lehtinivastkaan.
Ei se siitä näköjään mihinkään häviä.
 *
Ja pari hakua:
- on mulla, olenko muka tullut maininneeksi??
Ehkä hakija nyt ei ihan sitä kuitenkaan hakenut...

- tämä oli Vappuaaton haku ☺☺
 Siman vaikutusta??
Kelluvien rusinoiden kera....

_☺/

23 kommenttia:

  1. Eihän tonne ulos oo tänään ees tarjentunut mennä!!!
    Toivos on hyvä elää... jos vaik ens viikol taas lämpenis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisin tiennyt ettei lämpene....niin olisin varmaan silti ollut yhtä hullu :)
      Ja kärvistellyt Lillassa!

      Poista
  2. meillä myös ollu ihan sairaan KYLMÄ päivä koko hela dagen..

    VastaaPoista
  3. Eilen kaikki kasvoi ainakin sentin. Tänään on ollut jäätävää, tulet uuniin, että tarkenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ainakin sorakuormat kasvoi eilen :)
      Muusta en sano mitään...

      Poista
  4. Sais kyl jumangekka pikkuhiljaa alkaa lämpeneen!! Toppatakkia edelleen tarvitaan ja on toukokuu, huoh! :(

    VastaaPoista
  5. Täällä kuule lämpöä riittää. Ja kasvun ihmeitä seurataan. Projekti on saatu loppuun, joten uusia odotellessa. Sitä ennen pitäisi pyörähtää tuolla naapurissa hakemassa korut kotia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just vähän kateellisena katselin sun kuviasi :)
      Istanbulin lämpö alkaa tuntua jo unelta!

      Poista
  6. Huomenna lämpenee, lehdessä luki ! Ja painettua sanaahan pitää uskoa :) ( poislukien Seiska ja kaikki Ilta- alkuiset ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ne kadonneen sään metsästäjät tainneet kadottaa koko kesäkelin!
      Sanokoon lehdet mitä sanoo, mä uskon vasta kun näen :D

      Poista
  7. Tässä sen näkee, että meillä usko kesään on ihan mieletön heti kun on vähänkin merkkejä.
    Ja menneen talven jälkeen ei meinaa millään uskoa että tällaista takapakkia voi tulla!

    VastaaPoista
  8. Hahaa, hyvä kun muistutin nuista kelluvista rusinoista. Täytyy ihan kirjoittaa ylös, niin muistaa ensi Wapuksi hankkia! :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaaks ens vappuna muistaa MIHIN kirjoitit sen ylös :D

      Poista
  9. ei se oo vielä tullukkaan, paitsi kesärenkaat kyllä on saatu jo alle , joten eiköhän se sieltä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on jo maistiaisia saatu.....vähän on niinkuin antais lapselle tikkarin ja ottais sen pois...

      Poista
  10. Hei kuules, kyllä se tulee. Uskaltauduin tänä aamuna pukemaan kevättakin ylleni, ja lämmin tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli se, helmojaan vilautti ja antoi taas vähän esimakua ☺

      Poista
  11. Tulko puna, puna tulko? :D

    Koleata on ollut, eikä kesästä tietoakaan, mutta onhan sen sieltä tultava, onhan? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. puna...pun...mikä-se-oli-hik....?

      Koleeta on ollut, ja oli nyt iltakin vaikka päivä olikin jo aikas passeli ☺☺

      Poista
  12. Heissan! Piti lähteä kurkkaamaan minkälainen blogi täällä on, kun jokaisssa lehdessä on sisustusjuttuja sun kodista ja ihanasta siirtolapuutarhamökistäsi! Upea blogi, ihan pakko liittyä joukkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan, tämä on vähän hullu huusholli ☺
      ... tai toivottavasti rauhoittumaan jo...tulee muuten konkurssi...

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥