maanantai 6. toukokuuta 2013

Hyvällä mielikuvituksella

...alkaa kuulkaa jo vihertää!
Eikä siihen oikeastaan tarvita edes mielikuvitusta, alkaa se!
Ainakin aurinkovarjo...
Tai sitten sen teki vaan se outo valoilmiö....
Se pysähtynyt kasvukin alkaa taas jatkua, eilisestä on tapahtunut joku ihme pyrähdys.
Jättilaukka nousee vauhdilla, samoin tekee varjolilja, tulppaanit on isolta osin säästynyt myyrien tihutöiltä, minttu ja malva on pinnistäneet maan pinnalle, samoin kultatyräkki.
Veikkaanpa, että kun mennään kaksi viikkoa eteenpäin, on nämäkin jo ihan toisennäköisiä.


 Ja uskokaa tai älkää, niin norjanangervossa on pienen pienet lehden alut!
Eilen ei muuten ollut! Ilmeisesti nämä raotti tänään silmujaan ja tuumas, että no nyt uskaltaa tulla...
  Tyhjiä kukkapöniköitä on joka nurkka täynnä, nyt sitten odotellaan, että pelakuut tulis kaupan, niitä tänne sitten uppoaakin taas. Orvokitkin sain vihdoin ja viimein purkkeihin  -eikä voi kuin sanoa, että on ne aika rääpäleitä! No, niillä pääsee alkuuun.
Taidan muutenkin siirtyä vallan purkkikukkiiin, ja kohta mä vetäsen koko tienoon soralle....
 keräsin nimittäin tänäänkin kotiloita semmoisen puolikkaan jugurttipurkillisen.
Turkkilaista jugurttia, sen isomman pönikän. Yhden melkein täyden heitin jo roskiin.
On kuulemma ollut oikein suotuisa talvi kotiloiden kannalta -no niin kai, vettä tuli koko viime kesä kuin aisaa ja pitkä talvi, kai siinä kerkee muhia sen tuhannen munaa.
Ja sen kyllä huomaa!
Eiks ne perhanat edes jäädy hengiltä???
Saisivat kaikki torpparit ilmestyä jo tonteillleen yhteiseen taistoon.
Valitettavasti vaan kaikkia ei näytä pal kiinnostavan :(
 Tämä soturi jatkaa taistoa huomenissa, jos kipasis hakemassa ison pönikän ferramolia taas avuksi, eihän se pikkuloota jonka Pelle Pee mulle jo toi mihinkään riittänyt, hätänen pika-apu vaan.
Tai sitten mä hilpasen Ikeaan hakemaan tuonne paviljonkiin isomman pöydän (mä siis mitenkään suuruudenhullu ole...) ...nyt sais huokeella hinnalla tuon hyasintin värisen pöydän, oiskos jollain tarvetta (alta löytyy ihan tummaa puuta jos viittii putsata maalit pois...)
 Tänään ei muuten takkia tarvittu, pistin päälle vasta äsken kun lähdin fillaroimaan kohti kotia.
Esimakua kesästä - joka kuulemma loppuviikosta on taas ohi!
On tää yhtä sanonko mä mitä!
No en sano, nautitaan siitäkin vähästä mitä saadaan ☺
Alkaa tosin tuntua siltä, että oli oikein hyvä ajatus ottaa se pikku reissu heinäkuussa Istanbuliin!
*
Mutta sitä ennen pitäis juhlia ne Madden häät!
Eikun lettukekkerithän ne oli!
Vai oliks ne mitkä? Blogitapaaminen?!
Siis otetaas uusiksi kun en muista koska oli juttua ja kuka vastasi mitä ...
(paitsi muutaman mä muistan jotka heti lupas tulla!
- ja joku lupasi tarkistaa kalenteriaan!)
Olis siis ihan älyttömän hienoa tavata niitä kanssabloggaajia, joiden kanssa on tullut vuosien mittaan jo enemmän tai vähemmän tutuksi, osan kanssa aiemmin, osan kanssa vasta jokunen hetki sitten, osan jo livenä, osan virtaalisesti, osa meilienkin kautta ja osa vaan näiden välillä ihan lapasesta lähtevien juttujen kautta ☺
Ja on siellä jokunen mukava lukijakin, vakkarikommentoija.... ☺
 
Päivähän oli se Madden hääpäivä,  8.6. lauantai - ja saa kivuta skumppalasin kanssa katsomaan vihkimistä Lillan vintille.
 
Saataisko me juttu onnistumaan, vai onko kaikki jo omilla taloillaan, tölleillään ja pihoillaan jo liian kiireisiä?? Majoitus järjestyy muutamalle tottamooses, mä voin nukkua kotona....just ja just ☺
 
Laittakaas nyt ilmoittautumisia ketkä pääsis tulemaan,
niin katsotaan onko ajatuksessa järjen häivääkään tähän aikaan vuodesta...
ja erityiskutsun mä esitän Voikukkapellon mammalle ja söpöselle Voitolle, olis aivan huikean hienoa jos te malttaisitte tulla vaikka vain pikaisestikin, sen verran lähellä olette ☺
Ei se niin skunmpanhuuruista touhua ole, etteikö sinne tulla vois...lettukekkerit...
Ja hei, meilailkaa mulle myös!!
 
Palaillaan asiaan tämän ja muunkin tiimoilta pikapuoliin!!!
Nyt täytyy jo etukäteen pyytää anteeksi mahdollisesti huonoa kommentointia ja kommentteihin vastaamista - mun lukemiset on niin ja näin, yritän lukea ainakin listalla olevat blogit, mutta nyt luen pätkän silloin, toisen tällöin, eli aika hapakkaa on hetken matkaa....
Mutta en mä mihinkään häviä,
turha toivo!
 _☺/
CU!


56 kommenttia:

  1. oih..siis ihan selkessti vihertää. Jos ei muualla ni täällä viherrän minä kateudesta. Voi saakeli saakeli..että pitiki se norjan angervo leikkuuttaa matalaksi. voi voi voi....puhalluttaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhallukset ei ole koskaan pahasta :D

      Ei norjanangervoja pidä leikellä, niitä pitää siirrellä :) -vai eks ole huomannut kuinka liikkuvaista sorttia ne on! Eilenkin katselin paria pientä alkua "sillä silmällä"....

      Poista
  2. Minä ainakin toivottavasti pääsen paikalle. Niitä papereita ei vielä tule, mutta letut kelpaa silti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa !!!
      Papereita?? Pitäiskö mun muistaa jotain mitä en muista....heeeelp!

      Poista
    2. No ne päättötodistukset sieltä koulusta. Ei hätää vaikka et muistakaan, muakaan ei oikein aina jaksais ne innostaa :) Ainakin elän toivossa, että pääsen. Riippuu toki noista miehen töistä tai sitten vaan otan pojan ja siilineidin kyytiin ja tullaan kaikki kolome!

      Poista
    3. Muisti palailee pätkittäin, muistin kyllä jälkeenpäin :)
      Eiköhän tänne toinenkin pieni poika mahdu, Voikukkapellolta taitaa Boittokin tulla!!
      Ja samalla se siilikin menee :)

      Järjestelykysymys!! laita meiliä sitten jossain kohden kun ehdit!!

      Poista
  3. Vihdoinkin ulkona alkaa näyttämään/tuntumaan, että se kesä vois vaikka tullakin :))
    Tuo inhottava taistelu alkaa täälläkin... ja voi ällötys miten inhoon niitä kotiloita!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niihin on vaan totuttava, mutta taistelu on aika toivotonta jos naapuri ei tee mitään :(
      Sais yöt vielä lämmetä, ei tarvitsis aamusta kaivella hanskoja...

      Poista
  4. No ihan selkeestihän siellä vihertää,pari(?) ihanan lämmintä aurinkopäivää ja täydessä kukoistuksessa on plantaasit:)Mä luulen,uskon ja toivon että me nähdään sitten heinäkuussa,letuilla tai ilman I hope:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että tulee nyt vielä pari :)
      Ja ihan varmasti nähdään - jollet nyt päätä räntätä itseäs tänne just silloin kun olen Istanbulissa...ethän?

      Poista
  5. Viimeisimmässä Koti puutarha-lehdessä oli kotiloista paljon juttua ja tuli kyllä sitä lukiessa aika toivoton olo..Viime kesänä löysin meidän pihasta ensimmäiset 2 yksilöä. Lehdessä, siis viime kesänä, luki, että joku olis niitä syönyt! Sähän saisit oiken kunnon sopan aikaiseksi tolla määrällä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi vuotta sitten naureskelin, että ostan pari etanapannua...enää ei naurata yhtään!
      Mutta ei myöskään ole pariin vuoteen mieli tehnyt enää valkosipulietanoita. Ja ennen ne oli herkkua :/

      Poista
  6. Onko tuo eka kuva ihan oikeesti nyt otettu, vai viime kesältä? Nyt alkaa täälläkin jo kateudesta vihertää, teillähän on jo kesä! Perässä tullaan ja lujaa!
    Onneksi näillä leveysasteilla ei vielä ainakaan ole niitä kotiloita näkynyt. Inhottavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauantaina tehty sorapolku paljastaa, tuore on :)
      Ja täytyy myöntää, että kesältä maistui - keinussa syöty jätskikin!

      Onneksi ne on kotiloita, eikä tavallisia etanoita, niitä olis ikävä noukkia!

      Poista
  7. Ihan selvää viherrystä nurmikolla!
    Onnea taistoon kotiloita vastaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä olen sanonut, että se on hyvää silmäjumppaa kun etsii kotiloita, ilman laseja on jo oppinut huomaamaan nuppineulan pään kokoisetkin!

      Ja jotkut sanoo, että ei MUN tontilla ole kotiloita - käynti optikolla voisi auttaa...

      Poista
  8. Tässähän tuntee ittensä ihan spesiaaliksi... ;) Voi sua ihanaista! Mamma ja Voitto kiittävät erityisen paljon erityiskutsusta!
    No TOTTA KAI me tullaan! Olenhan mä pistänyt kalenteriin ton päivän jo silloin heti alkuunsa. Ja eiköhän toi Voitto oo pahempiakin skumppahuuruja haistellut... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai? Voittohan on sitten jo ihan mestari :)
      Tottamooses mä teille esitän kutsun, se pieni veikeä mies on hurmannut mut ihan täysin :D

      Poista
  9. Kotilohomma on turhauttavaa jos ne pääsevät lisääntymään naapurissa. Kovin kesäiseltä siellä jo näyttää! Minun varjoliljani ovat vielä pieniä ja punaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä oikein voi kuin ihmetellä taas kerran tuota kasvun ihmettä! Ja sitä, että kuinka peevelissä mun tontti on täynnä mukulaleinikkiä vaikka kuinka yritin sitä kitkeä viime vuonna....taisin vaan levittää...kohta koko tontti on keltainen :/

      Muutama päivä sitten ihmettelin niitä samaisia varjoliljan alkuja, että mitähän ne nuo mahtoikaan olla :)
      (että nyt sitten alkaa se liljakukkojen kyttääminen)

      Poista
  10. Ai niin, ne vanhat mullat!! Purkeissa vielä vaikka kuinka....
    Mun piti tehdä nyt parina päivänä sisään perjantaita, mutta kun katsoin tulevia säitä, päätin siirtää ensi viikolle - nyt ollaan ihan pihalla!!

    VastaaPoista
  11. Maasta se pienikin ponnistaa! Nyt on luettu molemat Villat toisesta lehdestä ja kotisi toisesta. Matkalaukut on pakattu ja aamukahvin jälkeen otetaan ja lähetään. Heippa siksi aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa reissua :D
      Ja turha edes sanoa, että ota paljon kuvia :)

      Poista
  12. Voih en mä ole Suomessa tolloon!! :( vasta juhannukselta suhataan pohjolaan..! Harmi.

    Mulla sama juttu ollut lukemisten ka kommentointejen kans viime kuukausina (???!!!) mutta nyt olen taas ottanut itseäni paremmin niskasta kiinni ja yrittänyt kunnostautua ;)

    Aurinkoista tiistaita, täällä kans ollut tooosi nihkeetä arskan ja lämmön suhteen.. Mutta tulee se kesä vielä, ihan varmasti tulee...!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankos sitä nyt yhden pikkupiipahduksen viikonlopuksi....Tampesterissa on lentokenttäkin :)

      Mä huomaan aina välillä, että tää blogistania nappaa ihan tolkuttoman ajan päivästä, nyt varsinkin kun nuo ulkotyöt alkoi, on aika kortilla....ja mulla kun on tapana uppoutua milloin mihinkin :D

      Poista
  13. Sulla näkyy olevan kesä ja kotilot.Meillä ei kumpaakaan.
    Oikeesti en ole koskaan nähnyt moista otusta, toivottavasti eivät tänne asti kulkeudu koskaan.ne ilmeisesti syö suurinpiirtein kaiken ?Ja jos naapurit viis veisaa niiden hävittämisestä niin aika vaikea sun on yksin taistella.
    Käy pitämässä pieni esitelmä naapureille kun tulevat paikalle.Tai tee niinkuin täällä jotkut kaupunkilaiset, jätä ilmoitustaululle pieni käsinkirjoitettu lappu( tietysti nimettömänä) asiasta.

    ja käy vaan ostamassa se isompi pöytä,ihan selkeesti nuo tuolit tarvii sen.

    Sain Maalla-lehden.Kiva juttu oli teistä.Onko siskollas blogia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne kotilot sinnekin tulee yhtä varmasti kuin kesäkin.
      Täällä ei vielä ilmeisesti oikein tajuta mikä helvetillinen riesa ne tulee olemaan jollei ajoissa tehdä jotain.

      Systerillä oli blogi, mutta lopetti sen joku aika sitten.

      Poista
  14. Olipas mukava lehtijuttu sinusta ja Lillasta :) Ihanasti siellä alkaa jo vihertää. Mä olen kateellinen tuosta energiamäärästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !
      Luja usko siihen, että kesää kohti mennään :D
      Mä olen kesän lapsi henkeen ja vereen, kyllä tässä jaksaa kun tietää, että talvi on takana!

      Poista
  15. Sain lehden käsiini ja tosi hyvä juttu oli sekin :)
    Mä potkiskelin eilen vanhempieni kanssa tuolla pihalla kiviä, ja katsottiin nurmikkoa. Se oli vielä ihan harmaa, muutama vihreä näkyi. Tänä aamuna kun heräsin, sanoin heti, etä nurmikkohan vihertää. Ihan selvä ero yhdessä yössä. Meillä voisi sanoa, että nurmikko on vihreä :) JEE, se kesä tulee sittenkin :)

    Mä olen kanssa haaveillut niin kovasti tapaavani jonkun kivan bloggaajan. Ja olisin voinut tulla, mutta tuon viikonlopun olen itse kiinni sukulaisen, joka ei edes ole sukulaiseni, juhlien vuoksi :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia :)
      Toivotaan nyt että vihreys viimeinkin jo "räjähtää käsiin", on tätä odotettu!

      Mulla on ollut onni tavata joitakin blogikavereita - ja kaikki ihan huipputyyppejä :D

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Sanos muuta! Onneksi niitä ei enää ole tontilla ziljoonaa :)

      Poista
  17. Vihertää, kyllä nyt vihertää! Mukavia juttuja on tullut eteen Lillasta ja kaupunkikodistasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Naukulan Mamma :)
      taidetaan kaikki nauttia tästä vihertämisestä, Helmiä myöten!

      Poista
  18. Mä niin voisin polkasta Lillaan munkkikärrin kera, JOS VÄLIMATKAA EI OLISI NIIIIN PALJON! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi! Mä niin voisin kuvitella sun munkkikärryn parkkeeraavan Lillan portille!

      *vesikielellä*

      Poista
  19. Mun pitäis päästä tuleen silloin. Betonintekobileet on jo nyt tässäkuussa.
    Tänään ja eilen on tosiaan ollut ihanan lämmintä. Tosin eilen aamulla oli hiukan miinuksenpuolella kun lähdin täältä sinne, vesijumpalle. Päivällä sitten taas olikin liikaa vaatetta päällä. Huomena pitäs vielä olla lämmintä ja sit taas sataa, vaihteeksi. Kesäkuuta ja tapaamista odotellen. t Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna täytyy nauttia koko rahan edestä :D
      Mulla on perjantai vapaapäivä, Ei taida olla Lillakeli silloin, taitaa tulla kauppapäivä, ei tästä nyt mihinkään kaupoille malta lähteä !!
      Nähdään kuukauden päästä - laita lähempänä mulle meiliä vielä !!

      Poista
    2. Selvä, teen näin!
      Aurinkoista päivää. Riitta

      Poista
  20. Mä en tie enää ees kommentoinko oikeeseen kuvaan, mutta etana ongelman kanssa painitaan myös täällä... kuulin/luin jostain että ne per*2"(R/"* kotilot pitää hukuttaa kiehuvaan veteen tai kaataa etikkaa päälle ku ne kerää johonkin ämpäriin... sillä kuulemma pääsee eroon.. myrkytyksen mäkin tein pihalle ja pian saa heittää uutta satsia perää.

    Sitten ihan toiseen tärkeeseen aiheeseen, saisko kouluarvosanan tolle ruåttalaiselle katkokselle ( eix se sielt oo? ), onko tukeva, pysyykö tuulessa ja tuiskeessa ? havitellut samaa tulevalle terassille.. tarviiko jotain tuki juttui?

    ps. mullapas onkin jo pelargoniat odottamassa kukkaruukkuun pääsyä ;) Terrassa oli jo tarjolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kerännyt kotilot koko ajan kannelliseen astiaan, kopautan vaan aina pohjan maahan tai mihin milloinkin, että irtoavat kannesta, ne kun haluais kiivetä pois, uudet sinne vaan sekaan - jossain kohden skippaan koko purkin suljettuna ja pussitettuna roskiin, kyllä ne sinne kuolee. Vesi ja fairy ajaa saman asian, mutta en mä jaksa niiden kanssa puljata!

      Katos on ruåttalaisesta, arvosana noin seiska! NYT ostaisin sen kalliimman mallin, jossa katoskangas tulee reunan yli, tuo nimittäin kerää vettä sateella päälle ja pussittaa kankaan, viime kesänä ei muuta ehtinyt tehdäkään kun skipata vesiä pois. Toki se toinenkin malli kerää jossain määrin, mutta ei niin paljon. Mä laitan jotain tulia taas tuonne kankaan alle lisää kunhan ehdin - vaikka eihän tänä kesänä sada!! Eihän...?

      Ja tarvii EHDOTTOMASTI jonkun alustan johon saa kunnolla kiinni!! Tuo on ruuvattu tuohon terassin lattiaan.
      Mulla oli viime keväänä ne irtolaatat ja katos laitettiin mukana tulleilla piikeillä maahan, ja se kevätmyrksy mikä tuli, nappas koko paskan mukaansa ja siellähän se oli tuhannen solmussa Lillan pihalla.....sen jälkeen kun yksi jalka oli mennyt ikkunasta sisään.
      Että ei kantsi ihan pelkkään maahan laittaa!!

      Poista
  21. Voi vitsi!!Meillä vielä lunta...nyt on ollu pari lämmintä päivää,mutta totta se kesä tulee meillekkin,joskus...asta sai eilen kesä kampauksen ja talvikamineita kootaan vähemmäs näkösältä poies,joten siitä se kesä alkaa!Terv.astan emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin äsken, että kaikki talvijalkineet (nrkin joita rn edes käyttänyt) on naulakon alla, takit sain vietyä pois.
      Antaisko olla? Kohta mä muutan Lillaan, ketä ne täällä häiritsee...ei maar, kaipa ne pitäis johonkin muualle jemmata.

      Tänne tuli kesä, tänään hipsuttelin pihalla paljain jaloin :D

      Poista
  22. No jopa siellä on kesäistä... meillä vasta kunnolla haravoitiin tänään (=mies haravoi)

    Voi, mikä ihana suunnitelma sinulla on 8.6. mutta mitenpä sitä täältä kaukaa mihinkään :((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään se vasta kesäistä olikin - ja huomenna kaiketi paranee vaan :)
      Aina sitä jotain täytyy koittaa keksiä :D

      Poista
  23. voi kun kuullostaa kivalta tuollainen tapaaminen =) ruokabloggaajatkin ovat ymmärtääkseni jotain järjestäneet,ei vaan ole sattunut näille kulmille,niin etten ole ketään livenä tavannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onks sillä nyt niin kamalasti väliä "minkämerkkinen" bloggari kukakin on?
      Mukaan vaan :)

      Poista
    2. no ei,ainakaan minulle ;) ilman muuta mukaan =) olinpas pöhlö,kun kuvittelin,että tämä olisikin vain sisustusimmeisille suunnattu :D

      Poista
    3. Höpsö, luuliksä että tässä jotain "rasisteja" ollaan ☺☺
      Ja eiks tämä mun blogikin ole aika sekametelisoppaa!!!

      Laita sinäkin mulle meiliä kunhan jossain kohden ehdit!

      Poista
  24. Siis oikein BB-tapaaminen? Bongaa Blogisti? Oisko joku Blogisti-Bingokin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sellanen :D
      BBB ja kamerat kotiin vai miten se menee?

      Poista
  25. kylläpä vihertää! :)
    ja orastaa jo kasvit :) woww!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä se ole kuin yksi humaus kun kaikki on täydessä mitassa :)

      Poista
  26. hyvältä näyttää, ihan vihreältä! :)

    VastaaPoista

♥kiitos kiitos kiitos ♥