lauantai 23. maaliskuuta 2013

Pikkupakastimessa...

Aurinko hellii, mutta pakkasta riittää!
Eipä mitään, kuviot on aika selvät kuitenkin, eli suunta kohti pientä pakastinta ☺
 
Sitä ennen kuitenkin pari pikkujuttua.
Voitin Sateenkaarentaa-puodin Riikalta lahjakortin, eilen sitten hain paketin kotiin.
Oli kuulkaa runsaudenpula valikoimissa, varsinkin kun ei oikein tiennyt mitä haluaisi
- ja vähän kun tuntui, ettei tarvitsekaan oikein mitään!
Lilla mielessäni sitten tein valintani, tämä ostos tosin jäi kotiin,
oiva ruukku mun silkkikukille - mä kun en muista tai ehdi aina ostaa niitä oikeita...
 Nämä onkin sitten Lillaan matkalla aikanaan, paitsi tuo toinen käsivoidepurkki, se menee kassiin.
Käytän käsivoidetta aina, monta kertaa päivässä, joten tämä on vallan ihana purkki pitää matkassa! Ja ihanaa muutenkin!!
 Viimeinen tavara - se ensimmäinen ostos- meni sitten Lillaan.
Kieli keskellä suuta lähdin aamupäivällä kävelemään kotoa isossa Ikean kassissa ne just maalatut puulaatikot, laukku olkapäällä ja iso paketti kainalossa....ulkona oli nimittäin peevelin liukasta, kaikki se mikä eilen illalla oli vettä, oli nyt silkkaa jäätä.
Ja mulla särkyvää tavaraa matkassa...
 
Tällainen "lämpötila" oli perillä! Lilla-pakastimessa.
Ovi auki ja arskan lämpösäteet sisään!
Eli ulkona oli lämpöisempää kuin sisällä ☺
 Se yksi ostos oli tähän tulossa, lähtötilanne tämä:
 - ja lopputulos tässä!
 Hinkusin jo viimekesänä kunnollisen kokoista peiliä tuohon, mutta kaikki joita katselin oli joko liian leveitä, liian korkeita tai liian-kuka-milläkin-lailla-rumia.
Ja minusta ainakin tuo peili on kuin tehty Lillaan!!
Joten kiitosta vaan, Riikka
 
Aina  tuonne mennessään kantaa mukana jotain pikkutavaraa,
täytyy pikkuhiljaa alkaa ihan oikeasti jo valmistautua siihen,
että kyllä se kevät sieltä kohta tulee -tuleehan se?- ja sitten onkin jo kiire kantaa kahvit, sokerit, korput sun muut pikkujutut, että pääsee elämisen makuun.
 Pölyhuiskukin meni jo harjoittelemaan laiskottelua... 
Lillassahan ei raadeta, siellä nautiskellaan!! Ai, ette usko vai???
 Ja ne puulaatikotkin on suurinpiirtein paikallaan.
Eli sahaavat vielä moneen kertaan hakien tavaroitaan ja sitä oikeaa lokeroaan.
Kotona on vielä yksi hylly, joten saa tehtyä sinne toisenkin tuommoisen matalamman lokerikkosysteemin.
Ja tuolla välissä on kolonen pyyhkeelle....kauheesti käyttöä kun vesipiste on ulkona ☺
 ...pitäisköhän tähän ensimmäiseen osioon tehdä ovet....jäi vähän tuota lautatavaraa...
....hmm...oliskohan mulla saranoita missään jemmassa...
 Tapetin mallipalat vaan roikkuu seinällä ja rullat odottaa kotona, eli sillä rintamalla ei tapahdu yhtään mitään. Pakkaset ja lumi....pah!
 
Ainakin toistaiseksi on laattojen maalipinta siellä missä pitääkin, kulman silikonit ei kyllä ole sitä pitäneet, siellä rapisee pois, mutta sen nyt on pieni ongelma jos se siihen jää ☺
  Ja ettei totuus unohdu, niin puolet Lillasta on kaaoksen vallassa... 
 ...puutarhatuolit sai nyt jäädä ulos kuistille, vaikka lumitilanne on tämä!
Mä luotan siihen, ettei tuota valkoista tavaraa taivaalta enää lisää tule...
Koivukin on vielä paikallaan, ensi viikolla pitäis alkaa puiden pilkkominen.
Antaas kattoo onko pihakoivu pois kun reissusta palaan!
 
Oikein kivaa viikonloppua kaikille, tervetuloa uusille matkaan tarttuneille,
mukavaa kun teitä tänne pölähtelee - koittakaa kestää ☺
Minä pääsen taas huomenna itseeni parempaan seuraan...
- toivottavasti tekin ☺
 
_☺/
ps. muistakaapa sammutella valot illalla 20.30-21.30
 ja nautiskella vaikka kynttilän valosta sen aikaa!


45 kommenttia:

  1. Ihana mökki tulossa! Missä tämä on, onko kaukanakin teiltä? Meinaattekos sinne kesäksi muuttaa? Meilläkin on Suomessa pikku rähjätalo, jossa pitäisi tehdä kesällä remonttia. Siinä pihalla on saunarakennus, jossa takkahuone. Että sisustettavaa riittää jahka saadaan perusremontit sinne tehtyä...Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vartin kävelymatka kotoa, fillarilla kesällä viisi minsaa ☺
      Ei vois olla juurikaan paremman matkan päässä, vai mitä?
      Kurkkaapas tuonne yläpalkkiin Lillan alkumetrit, ostin tuon mökin heinäkuussa kaksi vuotta sitten ja on se vähän siitä muuttunut...niin, ja se on vain mun♥ (mitä nyt pankin osin...)

      Ja meinaan muuttaa sinne heti kun kelit sallii, todennäköisesti ja toivottavasti toukokuussa!!

      Poista
  2. Näyttää niin kesäiseltä sisällä, vaikea uskoa että on miinuksella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näpeissään kyllä tunsi aika pian, että ollaan vielä kaukana kesästä!!

      Poista
  3. Mitä hemmettiä, mulla näkyy ettei sulla ole yhtään lukijaa...Mua kehotetaan että ole ensimmäinen :D pitäskö liittyä...
    Niin on kesäisen näköistä,kärpäset vaan puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä ettei tullut joukkokato tai -pako, kyl mä niiin olisin mieleni pahoittanut ☺

      Arvaa vaan, viimeksi kun kävin, oli yks surkean pieni kärpänen, veteli vissiin viimeisään kun hetken päästä oli lattialla kuolleena!
      Tuolla ei edes voi olla ikkunoiden välissä kun on yhdet lasit, tiedä mistä sinne tuli...

      Poista
  4. ihana peili <3 juuri kui sinne tehty..
    täällä kuule olis ihana vaaleanpunainen pölyhuisku tuol market willagessa katotaa käynkö siel vielä..jos, niin ihan pakko pistää sulle tulemaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sä siellä lämpöisessä ♥♥♥
      Jos nyt olisin yhtä rikas kun köyhä niin tilasin sulta sen kassin josta oli puhe, mutta taitaa nekin kassirahat kulua Istanbulissa, mä luulen...

      Nauti minunkin puolesta, mulla nytkin näpyttimet kohmeessa.
      Taidan mennä soppakupilla lämmittelemään!!

      Poista
  5. Nää Lillan kuvat on aina oikein tarkkaavaisuustesti, kun kelaa kahden kuvan väliä ja koittaa etsiä eroavaisuudet :).

    Jos siellä olis vaaleansinistä, vois kuvista uskoa, että sisällä on kylmä, mutta nyt se on niin kauheen vaikeeta, kun kaikki on niin sievän vaaleanpunaista ja auringonkeltaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltaista??
      Arvaa kuka NYT meni pleraamaan kuvia :D - ja joo-o, on siellä sen verran että mainita voi!!

      Mua niiiiiin himoittais sutaista sinne jotain kivaa turkoosinsinistä, mutta kun en tiedä että mitä!
      Onneksi sitä maalia ei ole valmiina - muuten voit tulla VAIKKA mitä :)

      Poista
    2. Ehkä mun auringonkeltanen oli vähän pelottava, kun oikeesti tarkotin sellasta valkosta, mikä näyttää vähän keltaselta, kun auringonvalo osuu siihen.
      Siis ne seinäpanelit näyttää siltä. Että oikein on hyvät värit! Ja sitä turkoosia sekaan vaan :)
      t. Sekava selittäjä

      Poista
    3. Tiedätkö, tänään kun ruuvailin nuo koukut tason päähän, aloin katsella itse tasoa että millä hemmetin maalilla mä tämän olen maalannut....se näytti ihan vaaleanpunaiselta :)
      Aurinko tekee tepposiaan niin että alkaa epäillä jo omia tekosiaan!

      Katsotaas sitten miltä kaikki näyttää kun tuo kylmä valo häipyy ja saadaan se OIKEA auringonvalo peliin. Ilman sateita, kiitos...

      Poista
  6. On sulla vaan suloisin näkemäni Pikkupakastin =) Niin nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)
      Kyllä se mieltä sykähdyttää joka kerta kun sinne menee, edelleenkin - ja vaikka onkin kaaosta...

      Poista
  7. Kyllä on kaunein pakastin minkä tiedän ;). Ja ihanat uudet tavarat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuo pikkupakastin menee kohta sulatukselle :)
      Toivottavasti...ettei mitään uutta jääakautta vaivihkaa tuppaa tupaan...

      Ja kiitos! Mä vähän mietin pitääkö peiliä sutaista toisella valkoisella, mutta ei tartte :D

      Poista
  8. Ooh, kuinka se onkaan niin ihanan näköinen paikka!
    Ostoksesi myös ihania. minä käytin ennen vain maison belleä tiskatessa käsin, mutta nyt kun siirryttiin elämään ilman konetta, niin jouduin itkulls vaihtamaan perus fairyyn. :(
    Kyllä se kesä tullee, pakko on tulla! Vaikka viimeyönä töissä kirosin, etten usko näkeväni lumien sulamista ennen juhannusta.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen teki mieli katsastaa vanhalta koneelta viimekeväinen lumitilanne samalta ajankohdalta, mutta en uskaltanut....vaikka viime talvena oli enemmän lunta kuin nyt, niin en usko että talvi oli näin pitkä! Ei voinut olla....uskaltaisinko katsoa...?

      Käsintiskaaminen on sen verran tylsää, että täytyy tehdä siitä sen verran hauskaa kuin suinkin mahdollista :)
      Sinäkin siitä...!

      Poista
  9. Ihana jalallinen ruukkku... Nå ja kyllä kevät täälläkin odotetaan... Meillä alkaa pojan rakennus projekti ihan lähi päivinä, ja on jouduttu ajamaan lunta pois... Hyvää viikonloppua !
    Kraam
    Sanne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tapa hävittää lunta :) - ajaa sitä pois! Voi kun onnistuisikin niin, kun muuten ei näytä häviävän.

      Tuo ruukku on niin ihana, että aloin jo havitela Lillankin pöydälle samanlaista!

      Poista
  10. Ihana peili! Minä en oikeastaan tarvitse nyt mitään tavaraa, en ainakaan ennen kuin rempat on tehty taas kerran, mutta katselen sillä silmällä koko ajan peilejä ja myös valaisimia. Omalla autolla Eurooppaan ja yksi kohde on aivan erityinen valaisinliike Itävallassa, josta olemme hankkineet mm. makkarin yövalomme. Kaunein kruununi on Riikalta!

    Olin alkamassa kerätä yhtä Pentikin matalajalkaista lasisarjaa, mutta yhtäkkiä koin valaistuminen ja tajusin, että mulla on kippoa ja kappoa loppuelämäksi.

    Ompelen nyt käsin (tytär vei koneensa mennessään) verholenkkejä Pentikin Tulppaanikankaasta kahteen keskimmäiseen valkoiseen verhoomme. Muistathan, että kerran kerroin, että en kaipaa sellaisia lenkkejä ollenkaan;) Nyt Pentikin kevättyynyt sohvalla saivat minut muuttamaan mieleni. Nainen saa olla yhtenä päivänä sitä ja toisena tätä...

    Tekee pahaa, kun sä olet koko ajan hävittämässä lunta, nyyyyyh....Mieti kuinka kauheaa on huhtikuun loska.

    Viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, se loska on vain hujaus! kaupungissa pölisee jo hiekka, mutta heti täällä vähänkin sivummalla hukkuu lumeen! Pois pois pois!! Valoa ja aurinkoa!! Vihreää, kiitos!

      Kippoja ja kuppeja on minullakin enemmän kuin omiksi tarpeiksi - aion jossain kohden siivota KAIKKI kaapit rankalla kädellä, kirjahyllyn samoin! Olen jo luopunut kolmasosasta kijojani - ainakin- ja aion vähentää vielä nykyisestä puolet!

      Minulla on liikaa KAIKKEA! Jopa neliöitä yhdelle :)

      Poista
  11. Enpäs sanokaan muuta kuin että... hienot on ostokset ja onneksi muutkin osaavat tuon taidon! Paitsi että, mä en ikinä voita arvoista mitään (en ees pöllöä)!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi pöllön löräys!
      Mulle on osunut vasta blogistaniassa kaikenlaisia kivoja pikkujuttuja, tämä oli kyllä ihan huippu - ja tuntui kyllä kivalta kun itsekin järkkään arvontoja aika usein muiden iloksi, että nyt napsahti itselleni tällainen :)

      Poista
  12. Ainakin juomat pysyvät kylmänä :) Kivoja ostoksia, onko hyvää käsivoidetta? Sitä kuluu meikäläisellä tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, vähän turhankin :)
      Eilen kun vasta hain paketin, niin omat kokemukset on vielä aika heppoiset, mutta jo tällä kokemuksella sanon, että mun suosikit!!
      Meinaan ostaa jatkossa näitä - ja just oli Riikka ehtinyt kommentoida tuohon alemmaksi ja kehui!!
      Eli suositellaan :D

      Poista
  13. Hyvä että löysit peilin. Se on kuin tehty tuohon! Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, en meinannut uskoa silmiäni kun näin mitat :)

      Poista
  14. Ole hyvä Pepi ja ihana nähdä, että "ostokset" passaa siun mökkiin paremmin kuin hyvin. :) Ja ihan pakko mainita, että varsinkin tuo ruusuvoide on mullakin ihan jokapäivä käytössä, se on ihan paras voide mihin oon törmänny. (rasvojen suurkuluttaja täällä nimittäin:) ) Tehokosteuttaa, mutta ei jää kädet tahmaisiksi, Mangoliaa en ole vielä testannu. :)

    Mukavaa viikonloppua!

    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka!
      Kaikki on paikkansa löytäneet :)
      Ja jo tässä ajassa on voiteet hyväksi havaittu, ihania molemmat ja ihan huippukiva käyttää tuota purkkia!
      Ilmeisesti pysyy valikoimissa kun itsekin käytät !!

      Poista
  15. Peili ei voisi sopia paikkaansa paremmin! Kiva löytö!

    VastaaPoista
  16. Voi Pepi näkisitpä nyt kun olen tässä yhtenä hymynä, sillä pikkuinen söpöläinen silkkisi vieressä sai minulle hymykuopatkin:)) pus:)
    Ruusuvoidepurnukoitten kannet ovat suloisia ja varmasti hyvänlaatuisia tuoksuineen.
    Liukasta on täällä meilläkin, oksista saa kiinni pidellä kun mäkeä alas mennään. Onneksi Rosa ei vedä, muuten olisi oksat poikki!
    Kaikki on niin kaunista, kuin myös pölyhuiskakin ja on muuten tosi kätevä sellainen. Peilistä puhumattakaan...

    Leppoisaa illanjatkoa pusumaakarilta pus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se pieni Teemu Luodon koira on kulkenut mun matkassa jo vuodesta -85 :)
      Lujaa tekoa, se on tippunut erinäisen kerran monista pienistä käsistä, välillä isommistakin, mutta voi oikein hyvin!

      Eiköhän me kohta päästä näistä luisteluista, luulen!

      Poista
  17. Ilosta palmusunnuntaita kammarista ! Nyt on kyllä tosissaan kevväinen päivä. Aamusella kuuven jäläkeen Kalevata hakiessa ihhailin auringon paistetta mäntyjen latvuksissa, huikosinistä(kesä)taivasta ja uskomatonta lintukonserttia. Lillassakin näyttää niin valosalta ja kutsuvalta. Nyt lähen koluammaan ulukovarastosta ruukkuja eilettäin Lidlistä ostamilleni uppeille suurikukkasille orvokeille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palmusunnuntai oli oikein iloinen, sain viettää sen pienten virpojien seurassa ☺

      Poista
  18. Ihanan näköistä ja mainioita juttuja olit valinnut lahjakortillasi. Noi pölyhuiskat on ihan huippuja! Meilläkin on sellainen ja iloitse joka kerta kun sillä saa huiskutella pölyjä kyntteliköistä ja muista hankalasti pölytettävistä jutuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin hyvän kokoinenkin, että eihän sen kanssa tarvitse kuin pikkuisen pyörähtää keskellä Lillaa ja pölyt on pois....toivottavasti ☺

      Poista
  19. Huokaus, miten ihalta tuolla Lillassa aina näyttää...

    Mukavaa palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva kuulla - vaikka omaa silmää moni asia vielä häiritseekin. ☺

      Poista
  20. Irmeli 25. maaliskuuta 2013 12.00. Olen jo toista vuotta käynyt sivuillasi, nyt vasta sain aikaiseksi että liityin jäseneksi. Mökkisi on aivan ihan pitseineen, vaalenpunaista ja valkoista tulvillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmeli :)
      Teepä vielä googletili ja kirjaudu lukijaksikin !
      Helppoa kuin heinänteko, googlaa vain googletili ja seuraa ohjeita - ja sitten tuonne yläpalkkiin :)

      Poista
  21. Voi juku tuota sinun Lillaa. On niin käsittämättömän ihana, tutkin joka kuvan hartaasti ja nautiskellen. On kuin unelmien leikkimökki taikka nukkekoti, mutta ihan ihmisten kokoisena. :)

    Aurinko paistaa tänään niin, että ihan varmasti lumi sulaa jo huomiseen mennessä. Varmasti sulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi juku niin :)
      Nyt lautasellinen soppaa ääntä kohde ja suunta taas sinne!!

      Ja ihan varmasti sulaa!! Eikä varmasti sada ens viikolla lisää!....vaikka ne uhkaileekin...

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥