keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Sissus sentään!

Voe mahoton!
Täällähän on lappanut väkeä ihan hulluna... Onks jollain ollut ikävä?
Tauko ei ole ollut mitenkään suunniteltu, läppäri vaan tykkäsi sanoa työsuhteen kokonaan irti jo aikaa sitten ja arvatkaapa meinasiko mennä ikä, hermot ja terveys (siis sen kaiken ajan lisäksi!) kun kävin - tai siis yritin käydä- läpi sen ziljoona kuvakansiota, että mitä juutaksen tavaraa siellä oikein on. 

Tänäkään päivänä en tiedä mitä kaikkea meni roskiin, ei vaan pystynyt kykenemään sen kaiken selvittämistä. Napsin muistitikulle  tärkeimpiä kuvia ja ehdottomasti reissukuvat (ei sitten mennyt ihan kuin strömsöössä kuitenkaan)...

Jälkeenpäin kun pikkulikkojen kanssa hihiteltiin yks iltayö kaikkia kivoja otoksia tajusin, että hittolainen, niitä kivoja otoksia meni hukkaan kuitenkin. Ihan liika.
Huonompi homma tämmöiselle hatarapäälle.

Noh, nyt on uus pikkirikkiriikkinen läppärinpoikanen hommattuna, käyttis on iiiihan toisenlainen kuin entisessä ja nytkin se on kai viimeisen kuukauden tuossa sivupöydällä suljettuna kerännyt voimia tullakseen edes jotenkin juttuun tän vanhan kävyn kanssa. Tunne on molemminpuolinen.

Täytyis nyt vielä keksiä, että mitkähän hiivatti vieköön onkaan kaikki kirjautumistiedot tänne bloggeriinkin, että saisin jossain kohden linkit siihenkin masiinaan. Nyt ollaan vaan tämän kännykän varassa ja voin sanoa, että ei o kivaa, ei.
Eikä tuu kuvia. Liian vaikeeta. Kai. 
Hatarapää unohtanut kaiken... 

Mutta...mä sain v i i m e i n k i n  linkitettyä instagramin takaisin. En tiedä toimiiko kuinka, mutta siellä on! ↗️

Tsekkailkaa kuulkaa sieltä kuulumisia ja jos tulee vastaan jotain kivaa mistä vois jutustella lisää, niin vipatkaahan viestiä tuonne kommenttilootaan. Se kilauttaa mulle meiliin, jotta tsekkaapa akka blogias välillä 😄

Melkein jo valehtelin, että lupaan parantaa tapani ja palata näpyttimien pariin, mutta se nyt on nähty.
Laiska, laiskempi ja minä. 
Ja nykyisin myös laiska-Jaakkokin 🐱

C U.....😘
*valehtelemati paras, eiks niin*

8 kommenttia:

  1. No - et ole ainoa laiska;)
    Tsemppiä uuden läppärin kanssa - kyllä siitä hyvä kaveri tulee, kunhan ensin tutustut kunnolla!
    Levollisia aikoja - ja pysy turvassa <3
    Ps. kisuleista voisit täälläkin tarinoida...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis periaatteessa ollut hyvää aikaa tutustuakin jo, mutta tämä puhelin on tainnut kasvaa mun käteen kiinni kun tällä yhdellä ja samalla masiinalla hoituu kaikki asiat niin näppärästi. Patsi se bloggaaminen - sekin toki hoituu, mutta vähän nihkeesti.
      Ja lupaan, Jaska astuu esiin kyllä 😄🐱

      Poista
  2. Lapa pystyssä myönnän toisinaan käyneeni täällä kurkkaamassa, josko vielä sittenkin...
    Olen tehnyt pyhän periaatepäätöksen, että Instagramiin en mene, siellä roikkuessa ei jäisi enää sitä vähääkään aikaa kuin nyt. Siis ei aikaa.
    Mutta kiva, jos tännekin vielä joskus jotain kuuluisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Insta on niin hitokseen nopea ja helppo, että on vienyt mukanaan - ja tunnustan, on aikasyöppö! Olen yrittänyt itsekin hillitä siellä seikkailua, mutta toisaalta mikäs hoppu mulla tässä mihinkään.
      Ehkäpä nyt saan tännekin tass jotain kun pää on auki... Täytyy kyllä ensin löytää se pikkirikkiriikkisen läppärin laturi - johonkin olen sen jemnannut tyyliin "tässä on hyvä paikka sille".
      Niin sitä ihmisen laps luulee.

      Poista
  3. Kiva kuulla sinusta. Eilen just mietin,että pitäskö laittaa viestiä ja kysellä mitä kuuluu. Mukavaa kevättä,varo koronaa t RIITTA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varon koronaa 😷
      Kaikki ihmissuhteet on minimissä, tyttöjä nähnyt viimeksi hiihtolomalla, systerin ja äidinkin kanssa hoidetaan asiat puhelimitse 😁 Ruuat tulee kaupasta suoraan kotiin ja Ikeastakin pari nettiostosta on poika hakenut ja tuonut mulle (taitaakin olla yks harvoja nenätysten nähtyjä ihmisiä)
      Onhan tää outoa, mutta tämmöinen sosiaalinen erakko pärjää hyvin 👌😁

      Poista
  4. Kiitos tuosta insta yhteydestä,kun ei jokapaikkaan viitsisi kirjautua.Kummallista aikaa eletään,toivottavasti hellittää joskus. Minä kaaduin helmikuussa,oikean olkapääni mäsäksi. Ei onneksi tarvinnut leikata,nyt kova kuntoutus meneillään.Toivottavasti auttaa. Mikä on tuo instassa näkyvän kisun tarina. Mukavaa viikonloppua tRIITTA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vähän luulen, että tässä olotilassa vielä nitkutellaan hyvän aikaa. Reissuistakaan ei taida tarvita haaveilla pariin vuoteen...
      Mä kirjottelen kisun tarinan kunhan tässä maltan istahtaa naputtelemaan.
      Tsemppiä parantelemiseen, pidä huoli itsestäsi!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥