perjantai 5. lokakuuta 2018

Voihan rottinki! ja kuinkas kävikään...

Eilen illalla oli bloggari/mediailta Parolan Rottingissa.
Pitkän historian ensimmäinen, mutta uskoisin, että ei viimeinen.
Parolan Rottingin historiahan juontaa jo puolen vuosisadan taa, viime vuonna juhlittiin pyöreitä kun tuli 50 vuotta täyteen. Alunperin tuotteet tehtiin käsityönä täällä koti-Suomessa, mutta vuonna -86 Indonesia kielsi rottingin maastaviennin, minkä vaikutukset voi vain kuvitella yritystoiminnalle.
Siitäkin selvittiin, nyt huonekalut on tuontitavaraa, mutta edelleen matkassa kulkee monta ikisuosikkia: Riippu, Lumikenkä, Vintagetuoli ja monta muuta. Uudistumista toki tapahtuuu ja ensi vuodelle onkin tulossa erittäin mielenkiintoisia design-uutuuksia, joista me saimme jo vähän esimakua - toki lupauksella, että kuvia ei tihku maailmalle.
Ei tihku ei, mutta muutama muu kuva kyllä tulee.


 Pöytä oli pistetty koreaksi, ja puheensorina täytti pian koko myymälän.
Huomasin, etten edes ottanut uudistuneesta myymälästä yleiskuvia, ihastelin vain lähinnä uutuuksia.


 ja klassikoita, tottakai!



  Katsokaa tuota ihanaa pöydänpintaa!!
Ja alla olevaa isoa seinävaatetta/koristetta.
Näytti kaukaa ihan nahkapunokselta, mutta olikin jotain kevyttä ruokokasvia.



Takaosassa olimeille visiteeraajille työpaja, jokainen sai tehdä itselleen kranssin kotiin.
Omani vielä hakee paikkaansa, en ole muuta ehtinyt kuin ripustaa sen keittiön ikkunan hantaakiin...


 Ostoskori oli junamatkailijalle kevyt, vain kuvan lyhty sekä toisen kuvan uskomattoman kevyt puuvati/tarjotin. Mulla on selvästi joku heikko kohta tarjottimien kohdalla, mitään tarvetta ei todellakaan ole, mutta kun oli niin nätti (eikä hinnallakaan pilattu) niin matkaanhan se lähti.
Saa nyt toimia tuossa köökin pöydällä tuollaisten keräilyerien alustana.



 Mutta voi pojat! Kotona sitten alkoikin tapahtua.
Tässä mun kuolauksen kohteet. Ikisuosikit. Tutut jo Heinolan mökiltä.
Plus tuo keinutuoli uutena tulokkaana.
Tsekkailin kaikkien kolmen perstuntumaa useampaankin otteeseen ja meinasin jo tänään hypätä paikallisjunaan ja lähteä uudelle testauskierrokselle -yksi kun on varsinainen herkku, toinen miellyttää muuten vaan silmää  ja kolmannen istuinmukavuus oli -noh, kovinkin tuttu...mutta tyydyin sitten loppujen lopuksi eilisiin tuntumiin...
Arvatkaas mitä tänään pistin tilaten...
Oikein arvanneiden kesken arpasen rottinkisen mattopiiskan ☺
Tai no, kaikkien arvauksen tehneiden kesken, kohtuullista niin!


Palaillaan pian "paljastuksen" merkeissä 😉

16 kommenttia:

  1. Hmmmm. Voisin veikata, että kuvan alarivin tuoli ja rahi lähti tilaukseen... Ne olis jotenkin kaikkein eniten sun näköiseet. Kiikkustuolikin kyllä, mutta siinä on varmaan vähän hankala kudoskella (tai siis neuloa niinkuin kai kuuluu sanoa..)

    Ja juu, kun en eilen päässyt, niin ajelin sitten tänään Parolaan ja kassin kanssa tulin minäkin takaisin. Sama lyhty kuin sulla mulla on jo ennestään, ja samainen tarjotin päätyi kassiin tällä reissulla muitten mukana. On varmaan ainut kauppa ikinä (ja onkin), josta voisin kotiuttaa ihan kaiken (jos olis isompi talo ja lompakko) ja josta en oo vielä koskaan lähtenyt tyhjin käsin kotiin. Niin ihana.

    Seinällä roikkuvan meriheinäkoristeen kerkisin itselleni varata, kun ajattelin telkkarin taakse olkkarin seinälle, mutta alkoi sitten kumminkin epäilyttää ne heinähapsut siellä lämpimän töllön taustalla, joten vaihtui Toinin tekemään ritiläkoristeeseen.

    Iloista viikonloppua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä hyvä arvaus, en kerro vielä onko oikein vai ei - mutta oot kyllä hyvin mattopiiskan varressa kiinni 😄

      Harvinaisen samaa mieltä, kotiuttaisin kevyesti melkein mitä vain tuolta, joten ehkä ihan hyväkin, että on sen verran autottomalle hankalan matkan takana kuin on. Yläkerrassa on nytkin yks sohvapöytä, jonka hintaa en edes uskaltanut tsekata - jos se olis vaikka ollut edullisempi kuin ajattelin, niin olis pian käynyt köpelösti!

      Noita samaisia lyhtyjä on tulossa mulle pari lisääkin, sen verran isosti tykästyin kun puoli yötä katselin sivusilmällä tuota ainokaista.

      Kiitos kun käyt komnentoimassa, mulla alkaa usko loppua koko blogistanian suhteen - iso syy tosin sekin, että olen tosi huonosti itsekään ehtinyt lueskelemaan nykyisin...

      Poista
    2. Pliis, älä luovuta. Mua ahdistaa, kun tuntuu, että blogimaailma pikkuhiljaa hiipuu ja jää ”helpompien” kanavien jalkoihin. Tää on mulle se tärkein ja paras paikka. Ja sopivan hidaskin, kun kuvat ja tarinat ei katoa.

      Että tiedoks vaan, oot tärkeä <3

      Poista
    3. No hiipuuhan tämä!
      Niin kauan pidän kun tuntuu hyvältä kirjoitella "päiväkirjaa".
      Joskus tuumssin, että sityen kun teen postauksen, johon kukaan ei vaivaudu enää edes kommentoimaan suollan sen sortin diipadaapaa, että on ehkä syytä pistää pillit pussiin. No, en pistänyt. Aina olis ollut jo ammoin. Kattellaan nyt.
      Ja sulle 😘

      Poista
  2. Siskoni asui siinä 400 metrin päässä ja siellä vieraillessani mytö Parolan rottinki tuli tutuksi ja aikoinaan sitten ostin 2 kukkapöytää sieltä. ,Oli aina kiva poiketa katsoassa siellä mitä on myynnissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään historiaan mahtuu paljon kaikenlaisia kokemuksia! Veikkaan, että paikka on aika paljon muuttunut siitä kun olet viimeksi käynyt 😉 - poikkea ihmeessä joskus jos liikut siellä päin!

      Poista
  3. Kyllä mäkin veikkaan rahia ja tuolia. Toki muutkin on aika ihania.
    merja.hamalainen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvä veikkaus 😄
      Ens viikolla ollaan jo viisaampia...

      Poista
  4. Alakuvan settiä veikkaan minäkin. Parolan rottingissa en olekaan koskaan käynyt. Pitää laittaa se(kin) listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä veikkaus, katsotaan ensi viikolla kuinka lähelle osui 😉

      Eiks olekin hyvä kun elämässä on tehtäviä asioita ja käytäviä paikkoja! Ja listoja 😄

      Poista
  5. Seinäkoriste näyttää nätiltä :) Kaunista syyspäivää! Terkuin Viherrilli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi hauska!
      Täällä on kaunis päivä tuhraantunut sisähommissa, nyt ulos. Onneksi ensi viikolle on luvassa erinomaisen kauniita päiviä 😉

      Poista
  6. Arvaan, että alarivin tuoli tulee huusholliin päivänä minä hyvänsä.

    Täällä haaveillaan siitä riippvasta kiikkustuolista saunamökin terassille. Mietityttää vain sen talvisäilytys. Heti kun tuon ongelman ratkaisen, lähden tuolin hakemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti suosittu arvaus 😄

      Mä voin sua heti auttaa sen verran, että menee mökissä sisällä talven yli erinomaisen hyvin 👌😊
      Onko sulla iso auto... Lähdetäänkö heti huomenna käymään 😂😂

      Poista
    2. Kun ei oo mökissä tilaa pitää, kun on niin pieni mökki. Täytyy varmaan ens kesänä laittaa ukkeli rakentamaan riippukeinulle oma varasto 😂

      Autoon kyllä mahtuis...

      Poista
    3. Siinäpä se pienen mökin ongelma onkin - ainakin jos talvella käy siellä. Samahan se oli mulla siirtolapuutarhamökin kanssa, ei voinut kuvitellakaan, että ulkohuonekalut olis ollut talven sisätiloissa. Oliskin helppoa jos vois vain tuupata syksyllä ovesta sisään ja keväällä avata ovi ja siirtää takaisin ulos!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥