torstai 1. helmikuuta 2018

Herkullisia kuoseja ja värejä

Nyt aikajana hyppii pahasti, mutta sillekin on syynsä.
Sen verran on muutoksia tapahtunut -yllätys yllätys- sisustuksen puolella, että ei ihan yhteen postaukseen viitsi lykätä, ja koskapa tämä postaus osaltaan sivuaa mennyttäkin, niin poukkoillaan nyt sitten.

Sen verran suloisen keväisiä kelejä on jo yrittänyt talvipäivien väliin ängetä, että mielessä on käynyt useammankin kerran keventää kotona talviväritys vaaleampaan suuntaan.
Tiistaille tuli kutsu Svaneforsin showroomille kurkistamaan kevään ja kesän Botanica-mallistoa - ja voi että, siellä on toinen toistaan hurmaavampia kuoseja!  

Matkalla tuossa Hämeenlinnan korkeudella oli oikein kunnon valkea talvi, maa ja puut kunnon lumikuorrutuksen alla ja lisää tuli taivaalta koko ajan. Siinä alkoi usko hiipua, että oikeastiko kevättä tässä muka odotellaan. Hesan päässä oli jo pimeys hiipinyt ja lumentulo jatkui, mutta kun ovesta pääsi sisälle tuli kesä! Ihan väistämättä!





 Sametti pitää vahvasti edelleen pintansa, niin verhoissa kuin tyynyissäkin, mutta voi mitä hempeyttä on siinä rinnalla. Teki mieli pistää samantien keittiön kesäverhosuunnitelmakin ihan uusiksi, utta maltoin (ainakin toistaiseksi) vielä mieleni.
Monia hauskoja yksityiskohtia taas uutuuksissa, tykkään itse kovasti noista tyynyistä, joissa paksu vetoketju yhdellä sivulla. Se kun on kuitenkin melkein pakollinen, niin miksei se sitten todellakin voi olla näyttävä katseenvangitsija.

Jo aiemmin talvella ennakkoon tekemäni tilauksen sain tuolla reissulla mukaani, oli juuri samana päivänä posti tuonut Ruotsinmaalta. Mutta palataan siihen vähän myöhemmin, sen verran on tuota mainittua muutosta, että ei hypätä asioden edelle.

Onkos muilla jo kevättä rinnassa keleistä ja ainkin tämänhetkisestä lumituiskusta huolimatta?
Vai olenko ainoa joka odottaa lisää valoa ja lisää lämpöä joka päivä aina vain toiveikkaampana.
(Sitten tulee näitä päivä kun suunnittelet vetäväsi saappaat jalkaan ja suuntaavasti pihalle, kurkkaat ikkunasta, plaaaaaaaahhhh......en kyllä tänään nenääni pistä pihalle, en! sen verran vihaisen oloisesti tuota lunta tulee melkein vaakatasossa! Päivä se on huomennakin, toivottavasti aavistuksen keväisempi -valoisampi ainakin!)


 Lopuksi vielä lämmin kiitos Riinalle ja Marketalle, oli niin kiva taas poiketa aina niin kauniilla showroomillanne!

6 kommenttia:

  1. Mua houkuttaa nyt erityisesti kaikki vihreä (jopa Hakolan vihreällä sametilla verhoiltu sohva..), jota näissäkin kuvissa muutamassa välissä pilkistelee.

    Välillä aina Svaneforsin juttuja kuukkeloin ja toivoisin niin, että olis verkkokauppa, josta voisi rauhassa valkkailla ja klikkailla koriin. Sitä on tullut niin nihkeäksi lähtemään kaupoille. Paitsi, jos voi olla varma, että sieltä löytyy se, mitä on etsimässä. Joskin ensin vaan pitäis tietää, mitä etsii :D.

    Kiva kun pitkästä aikaa käväisit näkösällä. Tiedän, että oot hengissä <3. Ja pahoittelut, kun meni ohi se yksi kiva arvonta. En ole oikein pystynyt Instaa aukomaan, kun puhelimenkäyttö on aiheuttanut fysiikassa ongelmia. Eikä kyllä pitäis kökkiä koneellakaan, mutta tätä jotenkin paremmin kestää kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettikauppa olisikin ihan huippujuttu! Minä tosin tekisin pian konkurssin kun on niin paljon niin ihania juttuja. Just männäviikolla netistä hain epätoivon vimmalla yhtä Svaneforsin mattoa, joka ei ole enää valikoimissa ja onnekseni löysin Joensuusta! Olis tullut suru puseroon jos ei olis löytynyt.
      Onneksi aika monella liikkeellä on näitä kuitenkin myynnissä 😉

      Ja kyllä mä nyt koitan olla täälläkin vähän aktiivisempi -on tullut välillä noottia kun olen liian hiljaa 🙈

      Poista
  2. Ihania sävyjä. Kevät on pesänrakennusaikaa :)

    VastaaPoista
  3. Voi kääk mitä ihanuuksia! Tuo pinkki torkkupeitto.. <3
    Ja ei, ei todellakaan kevättä mulle tammi- eikä helmikussa! :D Kattellaan sit keväämmällä.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, talvihullulle on ihan turha puhua keväästä vielä 😁 -mulle riittää kun valo alkaa lisääntyä...vaikks nyt onkin ollut ihan siedettävä talvi noin kaikenkaikkiaan 😉

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥