perjantai 27. lokakuuta 2017

mielikuvituksen riemuvoitto

Sagrada Familia
1886- 

Kiistelty, rakastettu, sodassa kärsinyt, mutta korjattu.
Barcelonan kattojen ylle kohoava maamerkki, jonka rakentaminen aloitettiin 1886 ja oli Gaudin kuollessa 1926 vielä varsin keskeneräinen.
Gaudi valittiin rakennustyötä valvovaksi arkkitehdiksi 1883 vain 31- vuotiaana. Sagrada Familiasta tulikin Gaudin elämäntyö, vaikka työn alkaessa -83 hän olikin sitä mieltä, että kirkko valmistuisi kymmenessä vuodessa. Rahan hankkiminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi, sillä kirkosta piti alunperin tulla uhrikirkko, joka rekennettaisi yksinomaan lahjoitusvaroin. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Gaudi kulki henkilökohtaisesti ovelta ovelle rahaa kerjäämässä. Alkuperäiset piirustukset (Villarin suunnittelemat) muuttuivat rakentamisen myötä koko ajan, huomioon piti ottaa edeltäjän suunnitelmat, mutta Gaudin tapa oli suunnitella rakennustöiden kestäessä. Suuri osa piirustuksista olikin lähinnä tunnelmakuvia. Elämänsä viimeiset kuusitoista vuotta Gaudi asui kirkon työmaalla olevassa verstaassa hyvin askeettisissa oloissa -muutos nuoresta, naimattomasta keikarista Sagrada Familian rakentamiseen keskittyvään  juuri ja juuri toimeentulevaan askeetikkoon oli huima.

Gaudilta jäi jälkeen kirkkoa koskevia luonnoksia, mutta hänen kuolemansa jälkeen on ollut useaankin otteeseen kyseenalaista voidaanko kirkkoa koskaan rakentaa valmiiksi ilman häntä.

Tänä päivänä rakennustelineet ja nostokurjet kuuluvat kuvaan, toiveena on tällä hetkellä, että kirkko valmistuisi vuoteen 2026 mennessä, jolloin tulee kuluneeksi sata vuotta Gaudin kuolemasta.

Sisäänkäynti on itäiseltä julkisivulta, joka on myös se, jolta on rakentaminen aikanaan aloitettu.
Julkisivut esittävät Kristuksen elämää maan päällä, ihmiskunnan vapahtajana, sekä elävien ja kuolleitten tuomarina tuomiopäivänä. Gaudi itse ehti toteuttaa vain Kristuksen maanpäällistä elämää kuvaavan osion.

Mutta lopetetaanpa historiikki ja astutaan kirkon ovelle ja sisään!

Läntinen julkisivu tulee vastaan ensimmäisenä keskustasta tultaessa.

Me kierrämme kuitenkin vastakkaiselle puolelle, ohitamme melkoisen ruuhkan ja kiipeämme raput turvatarkastuksen läpi sisäänkäynnin tasolle. Katse vetää väkisinkin ylös!

 Rakkauden porttia ympäröiviä patsaita: ylinnä yläkuvassa Marian ilmestys, alinna Maria ja Joosef Jeesus-lasta palvomassa.

 Gaudi muuten kuvasi enkelit siivettöminä, koska oli sitä mieltä, että ne eivät pysytyisi lentämään siivillään.

 Yllä olevan patsaan oikealla reunalla Jeesus kirvesmiehenä.

 Yllä Herodeksen viattomien lasten murha.




Astutaanpa sisään.
Ensimmäinen reaktio? Vetää sanattomaksi, mykistää, sitä vain pyörii ympyrää katse korkealla.
Yksityiskohtia on niin, ettei niitä edes tajua.


 


 Itäiset ikkunat ovat sinivihreät, vastapäätä puna-oranssit.



 Tässä muuten yksi ihan mielenkiintoinen kuva aiemmilta vuosikymmeniltä rakennusvaiheesta.
Itäinen sisäänkäynti, eli juuri se mistä nytkin sisään käydään.

 Kirkon alla oleva kappeli on käsittääkseni päivttäisten jumalanpalvelusten käytössä.
(kuva otettu pienen ikkuna läpi)

Kuvia olisi vaikka kuinka, mutta eiköhän noista jo käsityksen saa, poistutaanpa ulos läntisestä ovesta.
Tämä julkisivu omistettu Kristuksen kärsimykselle -ja on niin erilainen, ettei hevin uskoisi samaan rakennukseen kuuluvankaan.





 - yksityiskohta toisesta ovesta- 




 Huikeaa. Sykähdyttävää. 
Kuvitelkaa jos tämä huikea luomus olisi valmistunut siinä Gaudin suunnittelemassa kymmenessä vuodessa. Olisi siinä ollut aikalaisilla ihmettelemistä. Meilläkin on!

Vielä loppuun pari kuvaa ulkopuolelta.





Sulatellaan tätä hetken aikaa.

12 kommenttia:

  1. Aivan huikeita kuvia! Ostitteko liput etukäteen, ettei tarvinnut jonottaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne ja Park Güelliin ostin liput valmiiksi jo kotona, tiesin, että edes jonottaminen ei välttämättä takaa sisäänpääsyä! Tosi paljon oli porukkaa nytkin, monelle taitaa olla juuri se paikka mikä on pakko mähdä vaikkei mitään muuta näkisikään.

      Poista
  2. No onpahan rakennelma! Mutta ehdottomasti näkemisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti!!!
      Nytkin tuli tunne, että pitäiskö mun käydä vielä kuvat läpi ja lisätä jokunen 😄

      Poista
  3. Onhan se ihan huikea. Jännä nähdä, että tuleeko ikinä valmiiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni luja tarkoitus on tuolloin 2026 olla valmis. Joskus vuosia sitten näin jonkun dokkarin tuon rakentamisesta yänä päivänä ja olihan se melkoista pilkunviilaamista, ei ihan mitään perusmuuraamista.
      Antaas katsoo vaikuttaako Kalalonian tapahtumat tähän millään lailla, rahoitukseen ym.

      Poista
  4. Tuo on kyllä ihan mieletön, samaa mieltä. Muutaman kerran olen sisälläkin käynyt ja aina se vaan liikuttaa yhtä paljon. Kivasti kerroit siitä historiaa ja sait vaikuttavia lähikuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun katsoi noita postauksen sisäkuvia, nin tuntui toistavan itseään, mutta näin se vaan aina välillä menee. Tuolla olisi kunnon järkkäri putkineen tarpeen, ei ihan iphone taivu kaikkeen 😉

      Poista
  5. Ai niin se kappeli mistä puhuit-se on oikeastaan krypta jonne Gaudi on haudattu!
    Ja huomasitko että se ovi jossa on kirjoitusta (oliko se kuva kankaasta oven edessä vai oliko ovi jo valmis?) että siinä on Isä meidän -rukous eri kielillä -myös suomeksi? Aika kiehtovaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, tuo yksityiskohta jäi mainitsematta, tiesin sen kyllä!

      Kangasta ei näkynyt missään, eli ihan aitoa tavaraa kaikki! Täytyykin tutkailla tarkemmin alkuperäiset isommat kuvat josko vaikka löytyisi. Nyt kun mainitsit tuon rukouksen, niin hämäärääkin hämärämpi mielikuva, että olisin joskus jossain kuullut/nähnyt asiasta maininnan -usko pois, jos olisin muistanut sen, olisin varmasti yrittänyt tekstin etsiä! 😄
      Ihan selvästi sinne täytyy tulla toistekin 😂

      Poista
  6. Nää sun matkakuvat on niin upeita!!!
    Kiitos näistä postauksista. :)
    Iloista viikonloppua muru! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Yritän tänään viimeinkin saada viimeisetkin maailmalle!
      Viikonloppu onkin varmasti iloinen, rinsessat tulossa taas tänne 😄
      Iloa sinunkin päiviisi 😘

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥