torstai 6. huhtikuuta 2017

kyllästymiseen asti

Joku tavara vaan pyörii nurkissa, tekee pesää eikä suostu edes muuttamaan muualle.
Joutuu kellariin muiden epätavaroiden kanssa, kasaa jotain tavarapinoa päälleen.
Jossain kohden sitten katselee tuota kyseistä yksilöä huokaillen, että eikö sulla nyt mitään virkaa ole.
Juuri näin kävi jakkaralle, jonka joskus männä vuonna ostin Ikeasta suunnitelmana tuupata se parvekkeelle vähän niinkuin varaistuimeksi. Ajattelematta ollenkaan, että eihän se rottinki oikein sateesta tykkää -lasittamaton parveke kuitenkin- eikä se oikein miellyttänyt silmääkään siellä.
Olis joutanut vaikka kokonaan pois, mutta ei edes ilmatteeks kenellekään kelvannut.


Ilmat kun selkeni sen verran, että spraymaalia saattoi edes ajatella otin jakkaran kainaloon, suunnan systerin tiluksille ja kävin suhauttamassa mustaksi. Ihan tuossa oman talon nurkilla ei asfalttipihalla viitsi naapureita hauskuuttaa, mikähän vienokainous minuun nyt on iskenyt?
No, jakkarasta tuli mitä mallikelpoisin yksilö, "baskeri päässä" on Ikeasta sekin, ihan muualle hommattu, mutta tuohon passas niin hvyin, että sai jäädä.
Oli se vaan pirun hyvä, ettei kelvannut kenellekään, nyt se on niiiiiin hyvä.

Rinsessatkin on olleet oikein tyytyväisiä kun on piirustuspaikka valmiina kaikille ilman mitään lisätuolin muualta kiikuttamista.


Tahti on edelleen kovin verkkainen niin blogissa kuin live-elämässäkin.
Flunssa vetelee toivottavasti viimeistä viikkoaan -ainakin aiemmin kuudes viikko on ollut se, jolloin tauti on viimein antanut periksi, heittänyt heipat ja poistunut. Luojan kiitos tätä tautia ei ole vuosiin ollut, menee ihan aidosti hermo heikkoon kuntoon, niin menee myös kunto. Rapakuntoon.

Nyt ylös, ulos ja lenkille, puolet aurinkoisesta päivästä on jo mennyt tösätessä  koneella pakollista asiaa, nyt nauttimaan ihanasta kevätpäivästä! Toivottavasti paistaa sielläkin 😎

Yritän pikaisessti laittaa uutta postausta ja  pari kuvaa tämän kevän ihanuuksista, joita on tullut  vastaan...

CU!

14 kommenttia:

  1. Voi hitsi kun kestää, toivottavasti paranet pian! Vai että kainous iski...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän jo silloin töissäoloaikaan melkein tottui (työnantaja tuskin 😉) kun muutaman kerran samalla lailla flunssa jumitti rööreihin. Luja usko siihen, että kun helmikuussa alkoi niin pääsiäiseks helpottaa 😂

      Poista
  2. Tulipa hieno! Spray-maalilla saa kivoja muutoksia aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen pika-apu jossain kohden 😊
      Rottinkia onkin muuten hankala tasaisesti ja nätisti maalata.

      Poista
  3. Jakkara näyttää ihan siltä, että se osaa kävellä :). Tollanen musta hämähäkki :).

    Pikaisia kevätuutuuspostauksia odotellessa toivottelen rattoisaa viikonloppua ja parempaa oloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama hämähäkkimäisyys näkyy mun silmilläni 😄 Ja täytyy sanoa, että niin vähän kuin hämähäkeistä tykkäänkin, niin tämä on mieleinen.
      Eiköhän tää tästä...jos viikonloppuna taas selailis matkasivuja, siinä se meneekin...
      Just nyt hörpin kahvia auringossa täällä kattojen yllä 😎 Tornin Skybarissa ☕️

      Poista
  4. Kääk...kuudes viikko flunssaa!! Ja täällä vasta kolmas päivä ja odottelen kuumeisesti että olisin huomenna työkuntoinen, voi rähmä!!
    Mutta hei, tuolista tuli hieno! Mistä olet muuten löytänyt ihanan mattosi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pitkäkestoisuus johtunee ihan siitä, että joskus vuosia sitten sain Dublininreissulta hinkuyskän, nyt sitten normiflunssa äityy tähän malliin turhankin usein 😳
      Eiköhän se normisti kestä juurikin sen viikon verran.

      Nämä ihanat matot (2kpl 2x3m) on Svaneforsilta, tykkään isosti!! Materiaalina nahka ja juutti. Voisin -jos muistan- laittaa seuraavaan postaukseen lisää 😉
      Samasta paikasta on muuten ekan kuvan farkkumatotkin!

      Poista
  5. No ompas tuo sun flunssa sitkeä ollut ,onneksi itsellä oli vain viikon verran muutenkin on niin rapakunnossa :(
    Kivaksi muuttui tuo palli mustalla maalilla.
    Kyllä paistaa ja voimien mukaan pihahommia tehty :)
    Jään oottelee mitä ihanuuksia oot hankkinut taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllä löytyy vastaus pitkään kestoon, ja täytyy kyllä sanoa, että syö naista!!
      Onneks on fillarikelit, helpottaa vähän liikkumista -ja liikuntaa se on fillarointikin 😉
      Uskoks jos sanon, että ei o yhtään (??) ikävä puutarhahommia....voi tosin vähän johtua yleisestä jaksamisen puutteestakin. Mutta näillä mennään 😄

      Poista
  6. No hitsi, vieläkö toi flunssa kiertää. Huono vaihe kesti mullakin sen kuus viikkoa. Sit sinnittelin vielä neljä viikkoa ja lopulta oli haettava antibioottikuuri. Jouluna alkoi ja vieläkin tuntuu, ettei kunto ole vielä täysin normaali.
    Siitä tulistahan tuli hyvä.Ei kande niin nopeesti laittaa myyntiin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa tuntua siltä, ettäsama glunssa tulee uudestaan ja uudestaa -alkaa aina siitä aivastelukierteestä 😳 Mutta niinhän sitä sanotaan, että niin kauan kun kurkku ei o kunnossa....eikä todellakaan ole

      Juu, tuolia katselee nyt ihan mielikseen!!

      Poista
  7. Joskus on kyllä niin ärsyttävää, kun joku esine/kaluste jää nurkkiin pyörimään eikä kelpaa kellekään. Mutta nyt tarinalla oli kerrankin onnellinen loppu :)). Hieno tuli ja niin trendikäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli muuten ne sun tuolit mieleen kun mustaa maalia jalkoihin laitoin 😉
      Joskus muuten mallailin samaan paikkaan valkoista jakkaraa enkä tykännyt yhtään, että pienestä se voi olla kiinni!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥