keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

muutama mutka matkassa

Täällä täytyy kuulkaa nöyränä kulkea.
Vähän niinkuin elämässä toki muutenkin.
Kun sain sisääntulon siistittyä, eli ne tielle tuppaavat syreenit leikattua, alkoi muualla sitten tilanvalloitus - katsokaa vaikka matkaa varastolle, saa väistellä yhtä sun toista:
Yleensä elokuussa ollaan siinä pisteessä, että kasvustoa on joka paikassa "tiellä",
nyt on tainneet runsaat sateet helliä luontoa, kaikki rehottaa ihan hulluna.
Kunhan ompuloiset alkaa painaa oksia, niin sitten täytyy joko tehdä kunnon tuki tuolle yhdelle oksalle tai vaihtoehtoisesti todella näyränä kumarrella alitse. Leikkaa en!

Mutta eipä nuo luonnon mutkat matkassa ole ainoat!

Jussipussukka ei vaan löydä ottajaansa, eli ei ole toinenkaan voittaja tänne tietään löytänyt,
joten nyt teen kylmästi niin, että tänä iltana (keskiviikkona 8.7. siis) klo 21.00 arpasen vielä kerran.
Ilmoita kommenteissa jos haluat osallistua mukaan ja ilmoita myös haluatko mahdollisesti voittaessasi ottaa mukaan nilkkamittaiset sukat, joko syreeninväriset, koko +-38 tai vaaleanpunaiset koko  +-40
Voittajan nimi ilmestyy kommettikenttään viimeistään kymmeneltä, että käypä silloin kurkkaamassa oletko voittanut - ja sitten se arvonta pussukan osalta on siinä!

Jos kelit pysyy tällaisena kuin nyt on, niin ei sitä tiedä vaikka alkais taas tulla postauksiakin.
Nenä pysyy kyllä toistaiseksi aika tiiviisti kirjassa kiinni, nyt mennään sivulla 159/1198...

See you some day soon....

41 kommenttia:

  1. Arvonnassa mukana! Tuo vaaleanpunainen...

    VastaaPoista
  2. Miten suloisia sukkia! Täältä osallistutaan 38/syreenin arvontaan ja pidetään peukkuja ristissä koko päivä ;D

    Täällä rehottaa vaan lilat herneet, salviat ja rikkaruohot. Miten voikin korret kasvaa yli 2 -metrisiksi (vyöryvät kirjaimellisesti aidan toiselta puolelta päälle) ja piharatamot ihan oikeasti ovat kasvaneet s o r a l l a lautasen kokoisiksi! Meidän piha-alue onkin nyt n. 3000 neliötä rikkaruohoja :D Apuaaaah! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on tänä kesänä kasvanut ihan hillittömän kokoisiksi :)
      Ja usko pois, sorassa kasvaa ihan mikä vaan, se ei ole este, mutta se voi olla hidaste! Kotiloille nimittäin. Minä oon tuupannut soraa niin varjoliljojen kuin vuorenkilpienkin juurellle, kasvu ei hidastu yhtään, mutta kotiloiden elämää se hankaloittaa huomattavasti. Ja jollei soran alla ole suodatinkangasta, niin läpi tulee kaikki, usko huvikses :D - ja uskothan sinä kun olet sen jo nähnyt :)
      Ratamo on muuten ihan hyvä pihakasvi, se ei kasva korkeutta. (Nimin. mun nurmikkoni koostuu ratamosta, voikukasta, apilasta ja humalasta - noin niinkuin isommalta osaltaan :D )

      Poista
  3. Mukana arvonnassa. Vaaleapunaiset on kokoani.
    Sirpa

    VastaaPoista
  4. Ihqut syreenisukat! Siis mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  5. Lilat sukat olis mieleen. Mukana siis. t Riitta

    VastaaPoista
  6. Mukana suloisten syreenisukkien kera :)

    VastaaPoista
  7. Toistamiseen mukana ja syreenisukat mielessä ;)

    VastaaPoista
  8. Mukana täältäkin vaaleanpunaisilla +40
    Kyllä siellä puutarhassa on ilo tallustella ja vaikka kumarrella:)
    (kerran jo kommentoin tais mennä pittiavaruuteen)
    -Kaija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt elää kommentit omaa elämäänsä :) - just poistin edellisen kommentoijan kaksi ylimääräistä!
      Ja juu, tallustellaan ja kumarrellaan, iloisella mielellä!

      Poista
  9. Harmillinen tuo voittajan löytyminen, mut syreenin väriset voisivat tulla lämmittämähän tämän rouvan varpaita.

    VastaaPoista
  10. Mukana ollaan...syreenin arvonnassa..:)
    Tänään on 8.7...:D

    VastaaPoista
  11. Ihme, kun ei ole voittajat vastanneet? Mulle kelpaisi nuo syreenitossut, kun ovat just oikeaa kokoa! Molemmat ihania! :)
    T: Merja

    VastaaPoista
  12. Ekan arvonnan missasin, joten mukana nyt violettien tossukoiden toivossa :-)

    VastaaPoista
  13. Voittajat ovat lähteneet lomille :)
    Minulta on mennyt tämä arvonta kokonaan ohi, joten nyt osallistun toiveikkaana. Syreenit ovat minun kokoani ja käyttöä löytyy, sillä villasukat kaivettiin uudestaan esiin.
    Minä ihan ilolla nöyristelisin noin upeassa ja rehevässä puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti.
      Kaivettiin esille?? Mulla on villasukat aina esillä :D ja yleensä aina jalassakin kun olen sisällä :)
      Ja nöyristelen minäkin, mielelläni, niin kovin mielelläni!!

      Poista
  14. Villatöppösiä täälläkin tarvitaan, joten syreenin värisiä odotellaan :) Laitoin sinulle postia täältä kautta, tulikohan perille?

    VastaaPoista
  15. Mukana, vaaleenpunaset toiveissa :)

    VastaaPoista
  16. Arvonnassa mukana ja vaaleanpunaiset olisi minun kokoani....
    Tuija

    VastaaPoista
  17. ... Mukana ja vaaleanpunaiset :)

    VastaaPoista
  18. Arvonnassa mukana, vaaleanpunaiset mahtuis paremmin ;)

    VastaaPoista
  19. Syreenit olis mulle passelit :) Ihanasti vihreyttä ja kukkaa sulla.

    VastaaPoista
  20. Mukana. Syreenit =0)

    Eleni

    VastaaPoista
  21. Vaaleanpunaisia kesäpäiviä.. niistä haaveillen :)

    VastaaPoista
  22. Arvonnassa mukana!
    Kummat vain käy!

    Terkuin
    Elsa ja tytöt

    VastaaPoista
  23. Vaaleanpunaiset, koko 40, kiitos :) Kaksi pinkkitassuahan täältä jo löytyykin, ehkä kolmannenkin pitäisi liittyä joukkoon :)

    Siellä on kyllä ihanan rehevän näköistä! Vähän salaisen puutarhan tyyliin.

    VastaaPoista
  24. Mukaan kerkesin viime tipassa ja olen jalastakin pluskokoinen, joten jos onni on myötäinen niin se isompi plus :D

    VastaaPoista
  25. Mukava arvonnassa 1.syreenit 2.pinkit. Aina villasukat jalassa tai ainakin tänä kesänä ;)

    VastaaPoista
  26. Nonni, ny poikki :D
    Ihana kun noin moni pussukan ja tossun haluaja löytyi! Jos joku nyt vielä on kommenttia kirjoittamassa, niin mä tsekkaan kohta, teen listan ensin sitten randon arpasee. Uno momento ❤️

    VastaaPoista
  27. Random.org lykkäs 1-28 sarjasta numeron 25.....eli Elsa ja tytöt! Onneks olkoon! Ja nyt hopi hopi osoitetta tulemaan tuolta oikean palkin meililinkin kautta :) huomenna sais jo postiin....

    Ja koska tuo Naukulan mamman kommetti oli niin mun syrämmeenkäypä, niin kyl sinne se kolmas pinkkitassu pitää saada. Sä saat nuo pinkit kun Elsalle näköjään kummat vaan käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea voittajalle ja myös lohdutuspalkinnon saavalle Pinkkitassulle :)

      Poista
    2. Saattaa kuulostaa nyt JULMALTA, mutta koska kysesssä oli pika-arvonta ja ilmoitin koska viimeistään on voittaja täällä, mutta (siitä huolimatta, että 100 muuta on kurkannut) ei Elsa ole ilmoittautnut illalla eikä tähän mennessäkään, niin SE voitto MENI NYT!
      Paketti lähtee postiin NYT ja saajalle se on yllätys!

      Varsinainen epäonninen arvonta näköjään!

      Poista
  28. Minähän olin mukamas taas täällä arvonnassa. Mutta tuli ja meni jo. Onnea voittajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi :/
      En tiedä mitä bloggerissa taas tapahtuu kun kommentteja tulee ja menee mielensä mukaan, joku ei ilmeisesti tule perille ollenkaan ja joku tulee kolmeen kertaan. Jossain blogissa itsekin ihmettelin, että mihin on kommetti hukkunut!

      Poista
  29. Täällä toinen Punatukka, kadun toiselta puolen, on innolla mukana.
    Ja elämä on niin vaaleanpunaista, että ilman muuta sen väriset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kuule myöhästyit, se oli pika-arvonta eiliselle illalle! Mutta pidä silmät auki, kyllä näitä tässä tulee :D

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥