Ei vaan pysty!

 Ei kykene.

Saamaan aikaiseksi mitään!

Oma rytmi on sekaisin kuin seinäkello, nyt saan jo sentään nukuttua vähän enemmän kuin sen muutaman tunnin yössä - oikeastaan lähentelee jo normaalia, mutta kun nukkumaanmenoaika on tuolla aamukolmen ja -viiden välilllä, niin eihän siinä kamalasti kehumista ole.

Ei vaan kannata aiemmin mennä sänkyyn pyörimään, siinä menee vaan hermot.

Joka toinen blogi jo hehkuttaa joulu kuka milläkin tavallla...onks se ihan oikeesti jo kohta?

Ihan väen vängällä tunkesin itseni tänään Prismaan samalla kun vein fillari huoltoon

(on kuulkaa makeeta kun fillarointikausi on ollut puolitoista vuotta yhtä soittoa -no, oli se pieni lumikausi viime tammi-helmikuussa) ja kävin ostamassa rinsessoille lahjuksia.

Mun pienet...milloin Robinista on tullut kova juttu? ☺

Noh, elämä mennä ketkuttaa miten ketkuttaa.

Välillä intopiukeena ulkona kunnon happihyppelyillä

- ja välillä ihan yhtä piukeena sohvan pohjalla. Piukeena kaikesta möttösokerista.

Heeeelp! Potkaskaa nyt joku jo...

Juu, addiktoituva. Minä. Kyllä. Sokeriin. Telkkariin. Mihin milloinkin.

Vaikka sitten opettelemaan jotain mitä en osaa.

En edes laita kuvaa siitä mitä "joulupukilta" tilattiin, mutta tässä on pari harjoituskappaletta.

 On niillekin kummallekin parit.

Ja hiiiiirvee läjä lankoja lattialla. Eli harjoitukset jatkuu.

Kaikkea sitä tuleekin luvattua...ei maar, kivaa tämä on kunhan vaan käsi kestää.

Leikkausjono taitaa olla helvatan pitkä, pääsin jo kirurgille ja kuviin, mutta tuumasi magneettikuvan olevan tarpeen kun jotkut käden luut näyttää olevan vähän irrallaan???

Mitä sitten lieneekin? Mutta onks se nyt ihme? Irrallaan olo siis.

On mulla jalatkin irrallaan. Maasta... Kuulemma...

No mutta, asiasta aidan seipääseen!

Selittäkääpä mitä tässä on tapahtunut -lupasin kertoa kunhan vähän aikaa on kulutut,

ja huomenna tästä on kuukausi.

Aamulla oli soitettu Hoitokodista ja pyydetty äiti sinne. Oli aika.

Äiti lähti ja tajusi vasta lähdettyään, että systeri ei olekaan vielä lähtenyt töihin.

Soitti systerille, joka sitten otti ja fillaroi hoitokotiin.

Molemmat yrittivät soittaa minulle - ne on nuo sulkeissa olevat neljä kertaa, ne soitot.

Olin kyllä hereillä, touhusin mitä touhusin - mutta puhelin ei inahtanutkaan!!!

Systeri sanoi jälkeenpäin, että koko ajan tuli tiedoite, että puhelimeen ei saada yhteyttä!

No, tuolla ne puhelut näkyy kuitenkin.

Vasta kun aukaisin ipadin näin systerin laittaman meilin, että isä nukkui pois, tajusin vilkaista puhelinta -ja äimistyin kun näin, että muka kahdeksan puhelua tullut!!

Kuka tai mikä oli se voima, joka pisti mun puhelimen tuon yhden ainoan aamun ajaksi täysin pelaamattomaan kuntoon? Se ei nimittäin yhdistänyt minuakaan taxikeskukseen, 

piti ottaa ottaa simkortti pois ja vaihtaa toiseen puhelimeen.

Tätä ennen tai tämän jälkeen ei mitään häikkää.

Kun kotiin tultuani pistin simkortin takaisin, puhelin pelasi aivan normaalisti.

Sattumaako?

Minä en usko sattumiin.