keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Voi kauheeta!

No ei nyt tartte pelästyä sentään!!
Mä olen vaan tainnut tottua tuohon melkoisen ahkeraan postaustahtiin....
Nyt on sen ziljoona kuvaa ipadilla, kamerassa ja puhelimessa -ja näköjään toisessakin kamerassa- ja mä olen ihan pihalla.
Että mitä mun nyt oikein pitikään...muuta kuin sekottaa koko pakka...
 *
Pannaas kattoen mitä tästä oikein tulee.
Arvotaan ensimmäinen kuva!
Aloitetaan Pyltsyn (eli Pyllerön alias ikkunaprinsessan) kuulumisista.
Kysäisin eilen, että kuinkas siellä on kotiuduttu kuukauden lomareissun jälkeen - eka viikko meni aika tarkkaan kuulemma sohvan alta sähisten kissakavereille. Ruokaa on tankattu urakalla menetettyjen muotojen takaisin saamiseksi. Ja on pysytty neljän seinän sisällä - sitä en tullut kysyneeksi onko se vapaaehtoista vaiko palvelijoiden toimesta...
Mutta kotona ollaan ja se on hyvä se ♥
 Mä tallentelin taannoin muutaman (siis ihan vaan muutaman ☺) tulppaanin ja vissiin muutaman muunkin kukkasen kuvan, joten pakko mun teitillekin on sitten niitä pistää, eikös juu...no juu juu!
 - toinenkin tuluppaani-
- ja kolmas vielä kiellon päälle-
 Voidaankin siirtyä omppuloitten kukkasiin -otetaan koko oksa kerralla, niin päästään niistä...
 - juhanusruusuun! Ihmettelen mä vaan, että mikä meillä oikein jussina kukkii!
Ei nämä ainakaan! 
 Ja viimeiseksi muttei vähäisimpänä: unikko ihanainen.
Idänunikkokos tämä nyt sitten on?? Ensimmäinen kukassa, monta vielä tulossa - viime kesänä tuli kolme roikaletta, notkuivat pitkin nurmikkoa (joka sekin oli aika roikale, ei sen puoleen) - nyt nämä tönöttää ylpeästi pystyssä ☺
 - ja huomenna kun menen, niin ne on tietty kaikki roikaleina pitkin pihaa...
*
Jaahas, arvotaanpa seuraavasta masiinasta kuveja....uno momento....
Kas, tuollahan se unikko tönöttää ☺
Ja täällä ne juhannusruusut
Ja tässä sitten tönöttää mun humalani!!
Nämä yrittää epätoivon vimmalla päästä tekemään tuttavuutta omppuloisten kanssa. Vaikka mä selitän että ei siellä vielä mitään olen, niin eikun sinne vaan kurkotetaan oikein monen kärhön voimalla ihan kimppakivana - ja mä käännän niitä töröjä takaisin kaareen...seuraavana päivänä sama juttu... kauheeta taistelua!
Saas nähdä onks mulla kohta omppuhumala...
 Ja kato kato ☺
Joku jo varmaan bongas tuon humalan takaa, että mikä se siellä vilkkuu...
 On se!
Aika pinkki.
Etten sanois...mutta tulee siitä ainakin vettä ...
Vaikka ei täällä kauheesti kastelua ole tarvittu.
Taivaalta on meinaan tullut ihan kiitettävästi.
 Tadaa....mun krassit on nääääin isot jo!!
No ei oo,  Riikka toi ne mulle ☺ -ne mun siemenestä (kiitti Bikke!) kasvattamat (lasketaaks kasvattamiseksi se, että roilasee ne multaan??) on vielä ihan pieniä
 -mutta ne on! Hämmästyttävää!

Saanks mä nyt vähän kehua retostaa?
No kehun kuitenkin! Kuinka mukavia vieraita mulla siis kävi ☺
Juu, ei ole kuvia, en ottanut - ei ole tapana, enkä mainitse sen kummemmin ketä kävi, jokainen saa ihan itse mainita mitä mainitsee - mutta hauskaa meillä oli (toivottavasti kaikilla!)
....mä sain kuulkaa kaikkee kivaa!
Tän ekan kerron että se on systeriltä - se kun tietää, että mä olen ihan pikkuisen laukkufriikki.
En tiedä mistä on kotoisin, mutta tää on hauska ☺
Sisällä on vaikka mitä passista karamelliin ja silmälaseista teepussiin!!
Sit mä sain oman kehystetyn runonkin!
Se on tässä...enkä kerro kuka kirjoitti ☺

Tämä tuli jo muutamaa päivää aiemmin, tässä säilyy mun avaimet!
Pussipussukkakin tuli, mulla vaan on joku maaninen tapa taitella muovipussit tiukoiksi kolmioiksi (ja suklaakääreet solmuun...olen tainnut joskus mainitakin) joten tälle kehitellään joku uusi funktio - mutta nou hätä! käyttöön tulee, tää on ihana!
Tämmöttinenkin on ollut toivelistalla kauan, nyt tuli !
Mä en ole koskaan voinut käsittää kuinka joku pystyy huovuttamalla tekemään mitään,
mutta näköjään joku pystyy tekemään vaikka mitä ☺
Me odotellaan nyt yhdessä koreinemme omppuloisia...
Tän pussukan sisällä oli yks lahjus ja sen sisälle muuttaakin mun tukkakikkarapatukat
-heti kun vaan kerkeevät!
Mä sain tämmöstäkin, kuorivaa ja kiinteyttävää!!!
Vitsi, must tulee vielä upee mimmi kunhan tää saippua saadaan Lillasta kotiin ja käyttöön!!
Aatelkaa nyt, hieroo, kuorii, hoitaa, kostetuttaa ja kiinteyttää -ja tuoksuukin tosi pirteelle!
WAU! sanon minä!
Ja lisää saiputtaa ☺
Telineen kera. Siellä se on käsienpesukipon takana nyt seinässä kiinni - ja heti aiheuttaa mulle töitä....pakko maalata noi hirrrveen kauheen kamalat hyllynpidikkeet...joopati...

Joko ne loppu??
Unohdinko mä jotain??
Ihan varmasti unohdin...saa muistuttaa!
 
Maanantaina kun meni töihin, niin ihana työkaveri toi mulle puskan lumipalloheisiä!
Eiks ole suloisia ☺
Oli pakko napata kuva tänään kun nämä vaan kestää ja kestää!
 Oikeastaan realistisempi kuva olis tämä....
Rentoja päiviä sinullekin ☺
Lomaa odotellessa...
 
_☺/


47 kommenttia:

  1. Kun en nyt pysty asiaa sen enempää peittelemään, niin mun on pakko sanoa, että vaikka kaikki nää kuvat on aivan ihania, niin kyllä se Lilla livenä on vielä paljon herttaisempi ja nätimpi. Josta nyt sitten voi tietysti vetää sen johtopäätöksen, että olen siellä joskus käynyt :) Vaikka samalla mietinkin, että kävinkö oikeasti vai oliko se joku harha.

    Ihania lahjoja oot saanu. Sanoisin, että jopa melko Pepimäisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tiedäks mitä....se oli vielä entistäkin mukavampi kun oli kivaa seuraa ☺
      Nyt sitten tuntuu vähän niinkuin puuttuis jotain. Muutakin kuin aurinko :/

      Poista
  2. Ihanaa, ihanaa!!! Siis mikä?! No, kaikki mitä kirjoitit (paitsi se sade...)
    Mitähän mun muuta piti *äh, kyllä mä täällä taas huokailen* Sä sitten ehdit vaikka mitä ;=)

    Suloisia tuomisia olet saanut, kertakaikkiaan!

    Mulla on vain tikkuja sormenvälit täynnä *aih* Rymyttiin taas pää edellä eräällä roskalavalla ja 20 kpl heinäseipäitä lojuu autokatoksen takana...

    Rentoillaan, rentoillaan. Ja odotellaan lomia, tottavie ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mitään o ehtinyt....pestä pari koneellista pyykkiä ja melkein lukea yhden kirjan.
      Lehtipino pikkuisen pienempi kuin männäviikolla.

      Ansaitsetkin tikkus kun retostat tommottisilla, heinäseipäillä... :D

      Vaan sainpä mäkin yhden, sys toi ♥

      Poista
  3. Ooo, varvaskoru. Ei näköjään hierrä viereisiä varpaita? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hierrä, siinä se on ollut reilut kymmenen vuotta ☺

      Poista
  4. Upeita kuvia toinen toisensa perään!
    Meillä on sen verran ilma viilentynyt, et juhannusruusu antaa ootella aukeemistaan ja muutama muukin kukka... no jospa meillä kukkis loppu kesästäkin muutamia kukkia :)

    Tuo rentoilu sopii oikein mainiosti tännekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy alkaa rentoileminen oikein kunnolla, laiskoja ja joutilaita, tylsiä päiviä jolloin päivät tuntuu oikein pitkiltä -jos kesä pitenis sillä tavoin?

      ...ja välillä leikata nurtsi...

      Poista
  5. ooooo..aivan ihania kuvia. ja onnittluja sinne oikein kovasti!

    VastaaPoista
  6. Oih, miten kauniit on kukkasi ja aivan ihastuttavia lahjuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa vaan kukkaset olla vähissä, tulppaanit tuli ja meni, laukat alkaa olla entisiä, syreenit...kohta juhannusruusu...mitäs tänne jää :/
      Onneks edes jotain pientä ylläriä aina pukkaa ☺

      Poista
  7. Oivoi, ihan jäänyt onnittelematta - jotta nyt sitten siis onnitellaan. Sylin täydeltä haleja - ja syli on iso! Hienoja lahjoja olet saanutkin - kyllä ovat lahjan antajat tunteneet sun makusi. Ja hienoja kuvia. Paras kaikista on kyllä tuo vaaleanpunainen letku;)
    Mun blogissani on kuva talosta, johon meidän nuori herra muuttaa, kunhan saadaan remppa valmiiksi. Jostain syystä mä olen koko ajan sitä taloa katsellessa ajatellut, että saattaisi yksi punatukkakin viihtyä;)
    Ja rentoilis, jos ei tekis töitä vielä muutaman viikon. Vaikka ainahan mä rentoilen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady ☺
      Onneksi päivät on niin pitkiä, että mahtuu mukavasti rentoiluakin työn lisäksi :)

      Juu, se talo on aika mielenkiintoisen värinen ☺☺

      Poista
  8. ihania kukkaloisia,unikkoa tuli istuteltua,mutta se on varmasti ensi kesän juttuja?samoin kuin ne lupiinit ;D peesaan Annukkaa,Lilla on upea livenä,vaikka on kuvissakin ja piha kaunis,runsas ja isompi mitä kuvittelin :)nautitaan kesästä,pikku ;) kuuroista huolimatta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla unikko tuli kuin taivaanlahjana, ei ollut tietoakaan sen olemassaolosta! Samaan kohtaan junttasin syyshortensian, joka nyt siis kasvaa unikkojen ympäröimänä.
      Viime kesänä sain naapurilta juurenpätkän ja pistin senkin maahan, mutta se ei ole ainakaan vielä osoittanut mitään merkkejä elämästä :/

      Ehdottomasti nautitaan !!!!

      Poista
  9. Kauniita kukkakuvia, ihania lahjoja... Önnea täältä kaupungin toiseltapuolen.

    VastaaPoista
  10. Et onneksi hävinnytkään minnekään (ööh, pari päivää ehkä meni ja lukijasi jo ehtivät huolestua :))) ) Ihanat lahjat ja ne olit varmasti kaikki ansainnut! Niissä henki se, että sinua on ajateltu. Onnea siitä ja onnea tietty kovasti itse merkkipäivästäsi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä minnekään häviä, yritän vaan väliä roikkua muuallakin kuin täällä blogistaniassa ☺
      Nyt ihan just ajattelin ottaa annoksen jätskiä ja napata Remeksen kainaloon, jos hengailtais hetki yhdessä!
      Ja kiitos ☺

      Nyt mä meen!!!

      Poista
  11. Ihana paikka tuo Villa Lilla! Kuvat ovat aivan mahtavia, samoin saamasi lahjat. Onnitteluja minultakin!

    VastaaPoista
  12. Tosi kivoja lahjoja! Ja siun kisulla on ihanan väriset silmät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin :)
      Kisu ei ole minun, vaan karkulainen joka onneksi kauttani löysi takaisin kotiin....muutama postaus aiemmin on tarinaa....

      Poista
  13. Ihania lahjoja ja upeita kuvia :) Onnittelut merkkipäivästäsi!

    VastaaPoista
  14. Lilla oli livenä vielä upeempi ku kuvissa!! Ja seura oli mitä parhain. :-) Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ....ja aika meni ihan liian nopeasti!! Joskus pitäis olla käytössä hidastusnappula, vai mitä :D

      Poista
  15. Kuvat taas niin ihania, vaikka vähän kateellisena katsoin tuota sade kuvaa, voi, miksi ei meilläkin voisi sataa
    Oikein paljon Onnea, vaikka tietenkin vähän jälkijunassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli! Voiko vielä jossain olla sateeton kolkka, tuntuu nimittäin, että vettä on tullut nyt tasaisesti joka puolelle!
      Paitsi tänne niin että tulvi....

      Poista
  16. Sullahan on ollut ihan joulu siellä :) Ihania lahjoja! Pukki taisi vaan puuttua... :)

    Oliko Tampereen tulva sun korttelissa?Täällä ei tod ole satanut kuin vähän.
    Viime yönä ollut useampi aste pakkasen puolella, kukkatilannetta en ole vielä tarkastanut,tomaatit pelastin illalla sisälle.

    Ja luulin ensin kun näin otsikon ja kissan kuvan et kisu tuli takaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla taida olla joulukaan noin runsas :D

      Ei tulvinut, ollaan sen verran mäen päällä, mutta vettä roikas kunnolla - just just kerkesin alta pois ennen kuin rankin ukkossade alkoi! Kylmiä öitä on ollut täälläkin, mutta ei varmaan hallaa, toivottavasti ainakaan!!

      Toivottavasti kisu pysyy nyt neljän seinän sisällä jatkossa :D (jos karkaa, niin toivottavasti osaa silloin tullan mun luo!)

      Poista
  17. Kuinka kaunis onkaan tuo ikkunaprinsessa. Ja asiat ilmeisen hyvällä mallilla. Ruokapatojen ääressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis on, persoonallinen ja suloinen :D
      Voikos kissat muunlaisia ollakaan ??

      Poista
  18. Lukihäiriö tuli heti!Luin ekaks,että arvonta ja kissan kuva,ajatus oli heti,että en osallistu....Onnee vaan synttärisankarille!Jos,kerrot ihan hiljaa,monta minun vuosista otetaan pois tai lisätään?Toi mummon laukun minäki haluaisin,se on aivan ihana.Meillä oli muuten viime yönä viis ja puol astetta pakkasta,joten hyvästi vaan marjat puolukat ei vielä kuki,joten toivo on niissä!Huomisen jälkeen,ois ainaki toivossa muuan loma päivä...jee...terv.astan emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kuulin teidän pakkasista, pari on jo manannut että tais mennä hillat!
      Lomapäivät, mitä ne on....vielä reilut kolme viikkoa odoteltavaa jollen väärin laske :) sit ollaankin viis viikkoa kuin ellun kanat!
      Tää kana lentää sitten Istanbuliin katsomaan missä kunnossa Taxim-aukio ja Istiklalkatu on...tai sitten mä pysyn niistä kaukana, ans kattoo.
      Jos lisäät seitsemän, niin taidetaan olla aika liki, luulisin, muistelisin :D

      Kysäsepä Namusta mistä tuo käsilaukku on, mä en ole ikinä missään törmännyt moiseen - mä taisin tykätä enemmän kuin rinsessat, vaikka me sitä yhdessä tutkittiinkin :D

      Poista
  19. Ehkä siitä ompun ja humalan yhteisliitosta syntyy omenasiideriä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit :D
      Pitäiskö mun ripustaa pulloja oksalle ja ohjata omput kasvamaan suoraan pulloon....

      Poista
  20. Himpun verran kateellisena kaikista noista ihanista kukkeleista... murr. Mut kyllä mullakin sitten ensi kesänä ;) Silloin kukkii kuule juhannusruusut, pionit, atsaleat, hortensiat, lumipalloheisi - you name it... ;)
    Hauskaa oli ja kuten sanottu, ihana Lilla livenä vielä ihanampi. Ja koko paikka... se ihana kukkien tuoksu jäi niin mun mieleeni. Ah. Ja huoh ;)
    Pinkki letku - uuh, täydellinen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murmur :)
      Nyt ei taida kukkia kuin juhannusruuu viimeisiään ja torilta ostetut!
      Perennoista kuki vissiin mikään :(
      Täytynee vissiin tehdä sotasuunnitelma keskikesän perennojen suhteen, tulppaanien kukinnan jälkeen alkaa olla jotenkin orpo olo! Ennenkuin minttu ja malva kukkii ei taida tapahtua mitään.

      Tuoksu muuten on vielä tallella, se verran on syreeni kukassa :D
      Ota hurmuri mukaan joskus ja tulkaa uudestaan!!

      Poista
  21. Ihania lahjoja ja voi tota kukkaloistoa, kaunista!

    VastaaPoista
  22. Pinkki letku oli selvästi hyvä ostos ja kivoja lahjojakin olit saanut. Oliko sinulla siis synttärit? ONNEA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on hyvä niin kauan kun onnitellaan eikä "oteta osaa" :D
      Pinkki toimii!!

      Poista
  23. Mulla tuli nyt oikosulku,vaikka ei kait se tähän aikaan enää haittaa?Laitatko sen namun netti osoitteen,mistä pääsee niitten sivuille..täällä on tullu vettä päivän,kuin esterin peräpäästä eikä loppua näy...terv.astan emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äsh, no mä siis tarkoitin että kysypä systeriltä mistä se sen osti, netti- vaiko muusta kaupasta.
      Villa Namusta siis....

      Poista
  24. Täällä kanssa yksi tunnustaa kauniin Lillan livenä nähneensä :) Onnea vielä ja kiitos kekkereistä sekä kaikille hyvästä seurasta ! Koitan käydä näistä kommenteista noukkimassa bloginne lukulistalle , huonolla nimimuistilla varustettuna en häpeäkseni muista kaikkia ... Ihanaa kesää !

    VastaaPoista

♥kiitos kiitos kiitos ♥