sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Toinen pyöräytys

...sisällä siis ☺

Nyt on testattu jo useampaankin kertaan, että päivän lehden voi lukea pöydän ääressä ilman kattovaloa.
Että ihmisen lapsi voikin olla vähään tyytyväinen ☺
Kuva on otettu keittiöstä!
-juu, mulla on sellainen!
 Kaksi kolmesta olemassa olevasta Ikean hyllyköstä mahtui tuohon poikittain, ei ne muualle olis mahtuneetkaan! Se kolmas meni varastoon, ja on kuin se olis aina ollut siellä.
Ja huomatkaa, samalla tuli sahattua se ylipitkä työtasokin sopivan mittaiseksi, nyt se päättyy siihen mihin pitääkin, eli jääkaapin kohdalle.
 Jotenkin alkujaan oli itsestään selvää, että tuohon ikkunoiden eteen tulee "olohuone" ja takaosaan keittiötila pöytineen.
Noh, onpas vaihtunut kalusteetkin, niin sohva kuin ruokapöytäkin.
Eiks silloin ole korkea aika vaihtaa järjestystäkin?
Ja mattoa....ei se karvalankamatto tähän sopinut. Se näytti jotenkin ihan vahingolta siinä, ihan liian pieneltä, vaikka koko oli ihan sopiva entisellä paikalla.
Käynti kotona pikaisesti auttoi asiaa, matto mukaan ja takaisin.
Tämän ryhmän allehan tuo matto on ostettukin ☺
 Ja toinen virkatuista matoista sai paikan korituolin edessä.
Ja onneksi niitä on kaksi!!
Tuossa nimittäin ei matto kauan pysy puhtaana, toinen on onneksi varalla.
Tässä vielä Annastiina vähän taaempaa kuvattuna 
 ...ja vielä takavasemmalta.
En ole vieläkään ehtinyt Annastiinaan istahtaa, ulkona on niin kiva touhuta kun kelit on suosineet.
Sisällä tulee istahdettua oikeastaan vain syömään tai lehti lukemaan - pöydän ääreen.
Jos olis ollut yötä, niin se oliskin toinen juttu, mutta nyt on ollut kiva taas käydä kotona kääntymässä.

Ja vielä asiasta viidenteen!
Kiva kun olette täällä ☺
Mä olen saanut ihan uskomattoman paljon sähköpostia, moni on kysynyt ja ihmetellyt mitä ihmettä on oikein tapahtunut, onko tullut paskaa niskaan, vai mitä.
Yritin vastata niin monelle kuin ehdin ja muistin, varmasti en kaikille...jonkun meilin kai vahingossa poistinkin.
Koko vanha blogi on poistettu, siis todella poistettu!
Se ei ole edes mulla itselläni tallessa, tänään poistin sen viimeisenkin postauksen viesteineen, ja poistin kaikki tunnuksetkin. Se juttu sellaisenaan on nyt eletty!
Kaikki oli kivaa ja meni hyvin, mutta jotenkin sen lehtijutun jälkeen -kun kävijöitä päivässä oli 800-1200, mutta lukijat pysyi suurinpiirtein niissä mittakaavoissa kuin ennenkin, samoin kommentit- tuli sellainen tunne, että nyt siellä on liikaa niitä silkkaa uteliaisuuttaan lukijoita.
Niitä, jotka tuntee/tietää mut tavalla tai toisella, muttei koskaan ota yhteyttä.
Ja blogissa oli niin paljon sellaista, minkä olisin aivan varmasti jättänyt jo alkujaan pois, mikäli olisin edes osannut kuvitella mitkä mittasuhteet se saa.
Ei sitä kuulkaa tyttö tiennyt puolitoista vuotta sitten kuinka kivaa on ja kuinka paljon teitä tuli ☺

Katsotaas nyt sitten mihin tämä tie vie ja mitä vastaan tulee!
Mutta kiitos teille, jotka jo olette täällä!
♥taas♥
Olette tärkeitä, jokainen!

(ai niin, olisitteks te halunneet ennen-kuvia?)

63 kommenttia:

  1. Waude miten hienoa tuolla Lillassa on! Ja mikä tilaihme ;-D
    Ja ah, niin vaaleanpunaista!
    Luulisi myös pysyvän siistinä, kun emäntä on aina menossa tai ulkona!
    Kiva kun tulit takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ah, niin "melkein neutraalia" kun kaikki viirit ja muut on pois ☺

      Ei kauhean usein viimeaikoina ole tarvinut imuria kaivaa esiin, kertonee sekin jotain...

      Poista
  2. Voi, miten tuo matto nyt löysikään paikkansa ruokapöydän edestä.

    Pepi, ei sitä aina osaa jotain sanoa...Käyhän mullakin enemmän, mitä on kommentteja. Jotkut eivät kommentoi ikinä. Pidetään tää vähän kuin leikkinä, jos pystytään;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen AINA luottanut intuitiooni, ja kun se ei nyt jättänyt rauhaan, niit täällä ollaan nyt...
      Mutta osaanpa olla vähän varovaisempi senkin suhteen mitä kuvia tönne lykkään!
      Tekstit on samaa huuhaata ☺☺

      Poista
  3. Annastiina on nyt kyllä niin hyvässä paikassa.
    - ikkunoiden edessä mulle olis tullu sellanen tunne, että joku muukin kurkkis lukemisiani "olan takaa" pimeydestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meinas kuule minullekin tulla!
      Asuin sentään tuolla ison osan kesästä, ja täytyy sanoa, että pimeät illat pääsi vähän yllättämään. Katuvalot on, mutta niitä on harvakseltaan -eikä ne ole edes vielä palaneetkaan kovin kauaa aikaa, jostain syystä ne alkoi palaa melkomoisella viiveellä, vaikka muualla paloi jo. Tuli välillä vähän orpo olo kun sora ratisi....

      Poista
  4. Näyttää ihan kuin ois taas vaalentunut,pyörittelet niitä tavaroita kuin vaan niin kuitenkin on ihanan näköistä.
    On myös ihanaa kun palasit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siellä tainnut vähän vaalentuakin, vihreä kaappi lähti, pinkit matot on rullalla sängyn alla, viirinauhat on pois, taulut on pois....herranjestas sentään, minähän oon poistanut sieltä vaikka mitä!!

      Nyt mä poistan itseni tästä koneelta ja lähden laittamaan ruokaa ennenkuin tuuperrun tähän!!
      (päivän saldo on aamiainen ja yks banaani päivällä)

      Poista
  5. Hieno pyöräytys, Pepi! Nyt on toden totta sulla keittiö ja olohuone, aivan superhyvännäköistä!

    Miten sä selviät noin pienellä ruokavaliolla tollaisesta urakasta?! Äkkiä syömään siitä! Mä pyörryn sun puolesta...taas ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mulla kuule essun (!!) taskussa muutama (lue: puoli pussia) ässämixejä -täytyy varmistaa sopiva sokerihumala edes, ei sitä muuten jaksakaan!
      Arvaapas miks mulla oli piiiitkä essu edessä.....no kun menin VAIN käymään Lillassa, ajamaan nurmikon ja oli Pia`sin pitkä valkoinen pellavatunika päällä. Ei siis pitänyt jäädä....

      Poista
  6. Mahtuu siinä sanomalehteä aukomaan, eikä kaadu kahvitkaan syliin tilanpuutteen vuoksi:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mä rrrrrakastan isoja ruokapöytiä!!!

      Poista
  7. On siellä niin kodikasta, Annastiinakin näyttää olevan parhaassa "nurkassa" nyt.
    Ymmärrän kyl tosi hyvin tuon, kun halusit pois uteliaiden silmistä-en minäkään haluaisi sellaista!
    Mäkin olen tosi varovainen (liiankin) mitä blogiini laittelen ;)
    Oikein ihanaa ja energistä syssyä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti vaan käy niin, että raksuttaa vähän viiveellä, mä olen niin nopea käänteissäni ☺
      Olis ollut liian työlästä käydä koko 450 postausta läpi ja "sensuroida".

      Kiitos, samoin!

      Poista
  8. Mulla menee täällä taas pää pyörälle sun pyöräytyksistäs,sulla itselläs varmaan ei kun olet niin tehokas pyöräyttelijä:)Viihtyisältä näyttää mutta niinhän sulla aina joten ei siitä mitään skandaaliuutista saa revittyä;)
    Ja sinä punatukka siellä,ÄLÄ ota kirjaimellisesti sitä tekstiä sun jääkaapin ovessas,syödä pittää jotta jaksaa(vaikka kummasti tuota näytät jaksavan syömättäkin)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei mene pää pyörälle kuin karusellissa....edes miehet ei saa sitä pyörälle. Tai siis mistä mä tiedän, niitä on vähemmän näkyny tuolla Lillan maisemissa ☺

      Sattuneista syistä taas oli eväät väärässä osoitteessa....mun piti vain käydä siellä ja tulla äkkihätäsesti kotiin :/

      Poista
  9. On niin ihana tuo sinun mökkisi. Vaihtelu virkistää, kun siirtelee välillä huonekalujen paikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lamppujen ja ja ja...nyt saa taas vaihtelut olla hetkeksi aikaa ☺
      *kuuluisat viimeiset sanat* ☺☺☺

      Poista
  10. Minä täällä kattelen haavi aukeena kuvia ihanasta Lillanista...
    Kivannäköistä, ja rauhallisen oloista!
    Mattojen vaihto kannatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistä suu kiinni, hyvä ihminen ☺☺☺ ja jatka sitten ihailemista.
      Mä taidan kans. Pistää suun kiinni ensinnäkin, tuli nimittäin syötyä loput ässämixit just - ja jatkan sit itsekin ihailemista....voi vaikka löytyä epäkohtia ☺

      Poista
  11. just niin hyvä näin..ihan ku ne olis aina näin olleetkin..siis soffa ja pöytä :)
    nii ja muista et henkinen ravinto ei ihan riitä..ettei ala näkyjä näkemään tai jottai ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä pelkää, mulla on sen verran hyvät vararavintovarastot ettei nälkäkuolema ole ensimmäinen mikä uhkaa ☺☺
      Ainoa mikä tuos "mättää" on tuo keittiöjakkara -pari kertaa oon tivassu siihen varpaani!
      Mutta oma vika, mitäs olen niin hätänen ☺

      Poista
  12. Kiva tuo keltainen lasipullo tuolla ikkunalaudalla. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joku vanha kotikaljapullo ☺
      Priimakunnossa ja korkkikin paikallaan!

      Poista
  13. minäkin mienasin sulle jo viestiä lähettää mutta hyvä että löytyi näin :D
    täällä ollaan! jee!

    VastaaPoista
  14. Mun piti hiukan raaputella päätä, että what? Mä oon tainnut olla liian tiiviisti maalaushommissa, että en huomannut, että katosit ja ilmestyit uudistuneena takas. Mutta hei, kivalta näyttää. Niin kuin aina ennenkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne :D
      Pensseli kouraan ja ulkopuolinen maailma tuppaa unohtumaan!
      Toivottavasti pian pääsee kurkkimaan uutta värimaailmaa :)

      Poista
  15. Muutos on tosi onnistunut! Lillasi on kyllä niin ihana, kyllä tuolla varmasti viihtyy :)
    Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Varmasti viihtyy, sen huomaa jo siitä ettei millään lähtis pois, t o s i n se on yleensä ilta-aikaa kun siellä vasta malttaa istuskella sisällä!

      Poista
  16. Oon vasta löytänyt tämän sun blogin ja ihastuin kerrasta, täytyy joka päivä käydä kurkkimassa.
    Ihanan valoisaa ja samalla niin hempeen näköistä <3

    VastaaPoista
  17. Ihanaa on kun ootkin "olemassa" ja varovaisen toiveikas olen ettet enää katoa !!
    Mie sitten rakastan tuota järjestystä ja siisteyttä,oikein ahmin kuviasi ;D En tiiä miten meidän tytölle on leluja kertynyt niin,että joka huone tuntuu olevan lelua täys....Isäntäkin vapaillaan sisustaa köökin uuteen uskoon,koht taas alan siivoileen mutta ensin kuppi kaffetta!Halaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mihkään meinaa hävitä!
      Toivottavasti saan vielä päivityksiäkin tehtyä, läppäri taisi sanoa työsuhteen irti, joten fillarin selkän ja kaupoille, lomps....

      Ja voi kuule, mulla on kaksmetrinen pöytä juurikin niin täynnä tavaraa, että hyvä kun tämä iPadi mahtui kulmalle :D

      Poista
  18. Kappas! Ihmettelinkin mihin mummun huusholli hävisi, hyvä kun otit yhteyttä ja löysit itsekkin mun blogiin;) Ekaksi ajattelin kui jollai on ihan samanlainen lilla kuin sulla???
    Joskus on pantava tuulemaan ja joskus meitinkohdalla on varmaan se jokatoinen päivä;)) Mukavaa syyskuuta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni taktinen veto....hukata muutama sata lukijaa - ja koittaa saada vanhat lukijat takaisin :)
      No, ne tulee ketkä tykkää...ja löytää....

      Poista
  19. Heissan Punatukka! Oli jo ikävä. ♥

    VastaaPoista
  20. Ihan mieletön tilaihme tuo sinun ihanuus! Nyt sullon siellä keittiö, ruokailutila(matto kokoaa sen omaksi tilaksi), olohuone, pikkuetteinen ja makkuuhuone!! ja kuinka paljon(vähän) niitä neliöitä olikaan :D Hyvältä näyttää, kaunista, kaunista, kaunista *huokailee* <3
    Ja ihana ku tulit takas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kuule juurikin mietin, että jos ostaisin tuon kokoisen talvikodin, niin saisinkohan NÄMÄ kamat täältä kotoa mahtumaan sellaiseen.....tilaihme pitäis olla senkin!
      Tääl mä yksin hipsin hirmuises luukus, kai mulle vähempikin piisais....töissä ja Lillassahan mä olen, vähiten täällä.....

      Poista
    2. Ai niin, neliöitä on peräti se nafti kakskymmentä :D
      Plus se yläkerrantapainen....

      Poista
    3. Mieletön tilaihime!!! :D Sulonen joka tappauksessa Lilla on :) ja ohan se nyt hirmunen tilaihime ku kaikki nuo toiminnot mitä luettelin mahtuu tuonne! :D

      Poista
  21. Ihanaa kun olet palannut! Noi sun pyöräytykset on niin huikeita kun ajattelee tuota Lillan kokoa ! Olipa taas piristävä lukeapostauksesi, KIITOS ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta :)
      Vähän se tarvitsi mietintämyssyä päähän ennekuin edes kokeilin...

      Poista
  22. Kylläpä on muutosta tapahtunut siitä, kun viimeeksi Lillassa vieerailin....silloin vanhan blogin aikaan...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä aina välillä(?) tuppaa tapahtumaan kaikenlaista :))

      Poista
  23. Aika hauskat pyöräytykset olet saanut urakoitua. Eipä olisi tullut ihan heti mieleen tuollainen järjestys:)
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enks olekin!
      Ja mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea onkaan ehtinyt tapahtua siihen mennessä kun juttu tulee ulos :D
      Voipi olla aika tunnistamaton tönö....

      Poista
  24. IHANAA, OLET TULLUT TAKAISIN... IHAN ON IKÄVÄ OLLUT!!

    VastaaPoista
  25. Oi et tiedäkään kuinka kauan tässä viivähdin katselemassa kauniita kuviasi,
    esineet ja mööbelit kaikki järjestyksessä ja sävy sävyyn sointuvat toisiinsa.
    Lämmintä ja kutsuvaa niin raikkaan oloista, pidän näistä sävyistä ja
    varmaan jäisi lehdet lukematta, kun silmäilisin ajatuksella kaikkea mitä ympärillä
    näkeekään, kuin astelisi kauniilla tuoksuvalla kukkaiskedolla, jossa perhoset liitelee ja
    Onnea toivottaa!<3

    Kaikkea hyvää sinulle ja pieneltä pusupusumaakarilta puspus:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkka, kaunosielu :D

      Nyt hyppään fillarin selkään ja lähden läppärikauppaan!!

      Poista
  26. Lilla sekun muuttuu päivä päivältä, tai tavarat vaihtaa paikkaa ja ulkoa siirtyy puskat yhdessä yössä :D.

    Mutta nyt lukemaan aikasemmat postaukset ja sitten jatkamaan muuttolaatikoiden pakkaamista - taidan silti tehdä toisinpäin tai istun tässä koneella vielä yöllä :)
    Kiva kun olet palannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihinkäs sinä oot muuttamasa?
      Taitaa olla samat harrastukset, uhkaavasti näyttää siltä että minäkin istun koneella....ensin täytyy vaan purkaa tuo masiina paketista ja alkaa tutkailla mitä tuli ostettua :)

      Ja kiva kun tulit tänne perässä :)

      Poista
    2. Saatiin tai löydettiin - miten sen ottaa, edullinen omakotitalo - vuokra-asunto kylläkin. Haave ollu jo pitkään pois kerrostalosta :)

      Poista
  27. Löytyihän se selityskin katoamistempulle! Jee... oon tosi Sherlock! (no en o... oisko syynä tietämättömyyteeni kuitenkin ehkä se, että olen ollut niin poissa blogimaailmasta). Mut jos en olisi enää ikinä "löytänyt" sua, olisin varmaan tullut huhuilemaan sinne teitin palstoille, että mis säääää oooot! :) Kiva kun löysin <3

    VastaaPoista
  28. Täytyyhän sinus vähän ainakin olla serlokin vikaa kun sulla on hattukin noin hieno :)
    Olis melkein pitänyt vielä vähän himmailla vissiin, niin moni olis kuulemma tullut huhuilemaan Lillan nurkille...pannahinen, menetinks mä nyt monta kivaa tapaamista??

    VastaaPoista
  29. Kiva että löysin sut, parin komian uroon kommenttilootasta hokasin. Mulla ei ole "tilejä", lueskelen ja kommentoin joskus anonyyminä, mutta vaaleanpunaista aina jaksan ihailla, samoin puutarhaasi, ja taas on toivoa että saan pientä tartuntaa energiastasi :)

    Arja, edelleen blondi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vaatiikin nyt pientä salapoliisityötä, mutta on mukava saada vanhoja lukijoita tännekin :)
      Joten kiva kun löysit!!

      Poista
  30. Jotain tollasta ounastelinkin... alkoi muuten päässä soida Zen Cafe ja Eipä tiennyt tyttö.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, välillä täytyy tehdä kummallisia mutkia matkaan...

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥