torstai 3. marraskuuta 2016

Kunnon "pururata"


Pisteäänpä vähän vauhtia, että päästään eteenpäin 😉

Sunnuntaiaamuna heräsin aurinkoon, joka pilkahteli pimennysverhon raosta.
Jee, ainakin aamulenkki on hyvää kuvauskeliä...kun tsekkasin ennusteen, oli tiedossa kymmenestä eteenpäin sumua, usvaa, mitälie harsoa.

Aamiaiselle siis. Ja vesipullo matkaan. (Oli muuten erinomaisen kiva extra tuo vesipullopalvelu hotellissa, siitä sai ottaa pullon ja tankata tarpeen mukaan -varsinkin kesähelteellä kullanarvoinen)
Kahdeksan jälkeen olin jo ulkona, suuntana High Line.
Vanhan rautatien "raatoon"kunnostettu kävelytie, joka kulkee parinkymmenen korttelin verran  katujen yllä -ja jokusen rakennuksen läpikin- West Sidella. 

Taas töppöstä toisen eteen, hienosta aamusta on otettava kaikki irti.
Otin suoran (paria "syrjähyppyä" sivukaduille lukuun ottamatta) suunnan Tribecan ja Greenwitch Villagen läpi kohti Whitney Museota jonka kulmalta alkaa High Line eteläpuoleisessa päässään.
Kovin monia ihmisiä ei vastaan tullut, jokunen lenkkeilijä, muutama koiran ulkoiluttaja ja yksi harrikkaporukka. Halloweenkin alkoi vähän näkyä siellä täällä.
Kaunista oli kuitenkin joka paikassa!







Hups! Tähän postaukseen taitaakin tulla kamalan paljon kuvia.
Ei olla edes päästy High Linelle.
No, nyt päästään, seuraavat kuvat on kaikki sieltä pitkin matkaa napsittuja.
Pituutta on naftit neljä kilometriä jollen väärin muista. Jaa kävelijöitä riittää.

 - ja kaikenlaista "taidettakin", tämä oli ison seinän kokoinen teksti ☺-

 - tämän patsaan olin jo melkein unohtanut, pääsi yllättämään....melkein puskista ☺-

 



 





 

Ja loppumutka vielä metrovaunuvarikon ohi.
Nappasin pari kuvaa suojaverkon välistä, näistä näkyy niin loistavasti kuinka Manhattanilla rakennetaan hurjaa vauhtia koko ajan. Satuin vielä kohdalle kun eräs opas tuolla ylemmän kuvan oikean reunan pilvenpiirtäjien hollilla kertoi rakentamisesta ja hinnoista. (Instassa jollekin jo aiemmin  tuumasinkin kommenttiin kalliista rakennusmaasta, että ilmatila se täällä kallista on -sen maan lisäksi, tietty)
Opas juuri kertoi, että (jonkun noista pilvenpiirtäjistä, en kuullut minkä) ilmatilasta maksettiin 13 miljardia dollaria (kyllä, 13 billion!!) Tähtitieteellisiä hintoja!


Nonni, Park Line on kävelty. Ja olihan se hieno, jopa näin syksyllä, mitä se sitten kesällä oikein onkaan. Loistava idea ottaa rata käyttöön ja tehdä yksi "puisto" lisää!

Nyt olinkin sitten 34. kadulla ja Empire State Building häämötti edessä.
Lämpötila oli noussut pariinkymmeneen, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta koko ajan.
Istahdin hetkeksi Macy´n kulmille ja mietin, että mitäs sitä nyt sitten tekis.
Nyt sieltä Top of the Rockista olis vallan loistavat näkymät, matkaa olisi vain noin viisitoista korttelia pohjoista kohti -juu, tuolla menee suhteellisuudentaju ihan täysin- mutta jotenkin se tungos ei yhtään houkutellut edelleenkään. Otinkin siis suunnan taas kohti etelää. Sen jonkun noin + - kuusikymmentä korttelia takaisin päin. Ajattelin, että eipä ole 6Th Avenueta eikä Broadwayta sinne suuntaan kamalan pitkälle tullut käveltyä, joten vanha juttu: töppöstä vaan toisen eteen!
Ei ne maisemat yhtään hasssummat olleet takaisin kävellessä Sohon ja Little Italyn läpikään, mutta enpäs nyt vaan tullut kuvia juuri napsineeksi.
Tämä yksi hassunhauska rakenteilla oleva pilvenpiirtäjä näkyy vähän joka suuntaan tietyistä paikoista, paluumatkalla ohitin suht läheltä, joten pakko siitä oli kuva ottaa 
(voi kuinka toivonkaan, että New Yorkin Luksusasunnot saisi vielä jatkoa, ja pääsisi noitakin asuntoja joskus mahdollisesti äimistelemään)

Ja kohtapa tämän olinkin taas "kotona" Memorialin kupeessa.
Olin mielestäni niiiiiin ansainnut kylmän ölperöisen, että suuntasin kattoterassille ennenkuin lähdin etsimään ruokapaikkaa.
Stellaa (vakio-olut noilla huudeilla mulle) kun ei omassa hotellissa ollut tarjolla, enkä kuolemakseni muista edelleenkään mitä merkkiä olin tilannut aiemmin, käytiin baarimestarin kanssa keskustelua asian tiimoilta....ja päädyin elämäni kalleimman oluen ostamaan (reilut 17$)
Kuukkeloikoon kuka tykkää! Delirium tremens!
Olipahan hyvää!!!

(ai niin, tämänkin päivän saldo oli se parikymmentä kilometriä )
Vielä olis ihan vähän jäljellä reissusta.
Tiedä kuinka ketä kiinnostaa, mutta jääpä itselleni matkapäiväkirja ☺

Että kestäkää!

14 kommenttia:

  1. Mä tääll ainakin roikun :)en vaan jaksa aina kommentoida. Päivittäin käyn.....
    Kiva tehdä tälläinen tuolimatka, muuten tuskin koskaan tulee mentyä. Kaunis oli tuo puisto siell kaiken keskellä eiks se niin ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on kommentointi nihkeetä muutenkin nykyisin 😶 -tuntuu välillä, että ihan ittellenikö näitä vaan rustailen, mutta tilastot onneksi kertoo omaa kieltään 😉
      Nojatuolimatkailu on ihan kivaa paremman puutteessa! Harrastan sitä(kin) itsekin 😊
      Aika keskellä, mutta liki Hudson-jokea tuo High Line. (Tuo nyt on melkein silkkaa "keskustaa" koko saari!)

      Poista
  2. Hieno lisä Manhattanille tämä High Line, en ole tätäkään kokenut. Onpa kallista ilmatilaa, ei ihme, että asuntojen hinnatkin ovat pilvissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea lisä!
      Trump aikoinaan maksoi ihan silloisia huippuhintoja ilmatilasta Tiffanylle saadakseen rakentaa (sen Diilistäkin tutun) Trump Towerin 5. Avenuelle.
      Ja hinnat eikun jatkaa nousuaan!
      Hurjasti siellä nytkin rakennetaan joka puolelle.

      Poista
  3. Hienoja kuvia kiitos niistä. Kiva kun jaksat jakaa. Melkein kuin itse olisi matkalla.Sielä oli yksi for sale...kävitkö katsoon. Mukavaa viikonloppua t Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa niin se kahden makuuhuoneen asunto "privaatti terassilla" 😄
      Naureskelin yhden pariskunnan kanssa juurikin sitä yksityisyyttä! Vaan tuolla on vähän pakko tottua siihen, että oma tila loppuu lyhyeen -ja ummistaa silmät siltä, että naapuri on siinä melkein iholla. Tuossa toki melkoinen vilinä kun park line kulkee terassin kulmalla -llisko syynä myyntiin?

      Viikonloppuja sullekin!!

      Poista
  4. Kiinnostaa, kiitos postauksista!
    Olen ihan hiljattain nähnyt jossain tuon kalsarimiehen kuvan, mutta en muista missä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskohan mahtanut olla alkukesästä Paluumuuttajattaren matkajutuissa, siellä itse muistelen nähneeni 😊
      Kiva kun edes joitakin kiinnostaa 😉

      Poista
  5. Kyllä kiinnostaa. Joten antaa tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi on vielä tulossa -ja pysytään eteläkärjessä! Eli ei o Central Parkin ruskakuvia 😉

      Poista
  6. Mukana olen roikkunut koko ajan. Mökin mummokin pääsee näin matkalle. Kiitos Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olen voinut matkallani ilahduttaa muitakin 😊
      Vaikken omalla reissula voinutkaan jakaa kenenkään kanssa mitään aaah ja oooh, katsos tuota -elämyksiä, niin hyvä kun edes näin 😉

      Poista
  7. Ajattelin kun olet niin nopea liikkeissäsi, jos vaikka kerkesit ostaan kyseisen asunnin. :):)!!!! t Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😳😂😄 ehkä ihan pikkuisen tarttis jotain muutakin kuin nopeutta 😉 Esimerkiks aikamoinen läjä taaloja 💰💰💰💰💸

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥