Ilon kautta ikävää ♥

On elämä muutakin kuin sisustamista, vaikka se lempiharrastus onkin sukkien tikuttamisen ohella.

Rinsessat on olleet täällä suurinpiirtein parin viikon välein, yleensä pitkiä viikonloppuja ja täytyy sanoa, että otan kyllä nuo vierailijat mielelläni -vaikka se itselleni tarkoittaakin paria yötä aina sohvalla nukkumista. Onneks on passeli sohva.

Viimeksi kävin hakemassa tytöt tänne, sai yksi samalla harjoitella (todella harvinaista) bussikyytiä ja mitä pitää tehdä kun yksin tulee -meillä on nimittäin treffit ensi kuulle kun mennään Tampere-taloon, ei tarvitse varata ketään kuskaamaan ainakaan tänne päin,  äidilläänkin kun on laskettu aika hyvin samoilla päiväyksillä. 

Rinsessalandian nurkilla on ysi mun lempimaisemista, monesti tulee napattua kuva, niin nytkin.

Perisuomalainen maisema koivuine, veneine ja vesistöineen.

 

Pienimmäinen varaa yleensä jo ulko-ovella iPadin itselleen, siinä kun on läjäpäin just sopivia pelejä.

Ja tyttöjen käytössä se tänä päivänä onkin, yleensä lataankin vain silloin kun murut on tulossa.

Pakkasia kun on pidellyt ihan kiitettävästi, niin välillä on kulutettu aikaa kuka mitenkin iltapäivän tunteja odotellessa, silloin on yleensä päässyt ulos itseään palelluttamatta. Välillä on leikit levällään, välillä piirustusvälineet ja mitä nyt milloinkin.

Tässä yksi tuokio kun tajusin, että on niin hiljaista kuin voi olla. Jokainen oli hakeutunut jonkun masiinan äärelle viihdyttämään itseään mieleisellään tavalla.

 

Heti kun pakkanen laski viidentoista asteen pintaan vedettiin kamppeet niskaan ja mäkeen!

Tämä talvi on nyt suosinutkin ja rinteeseen on muodostunut kunnon jäämäki.

Olisko kuukausi takaperin kun eräs lähitienoon omakotitalossa asuva isä haki  kunnon pistolapiot ja pistettiin mäen alaosa kuntoon, siihen kun oli muodostunut puolen metrin korkuinen kinos ja näinollen äkkipysäys suoraan mäen alle. Minä olin jo hakenut parvekkeelta pienen Fiskarsin autoilijan lapion, metallisen, ja aloittanut yksikseni homman -mäessä kun meinas jo jalkansa katkoa kun lasku loppui ykskaks ja varsinainen vaaranpaikka tuli, jos joku laski heti perässä ja tuli päälle.

Kolme-neljä metriä lapioitiin mäkeä pidemmäksi, onneksi ei umpihaki ollut jäätynyt kivikovaksi.

Hiki siinä tuli kuitenkin, mutta onpa mäkikin ollut sen jälkeen kunnossa!

Mikäs sen parempaa kivan päivän päätteeksi kuin pistää lettukekkerit pystyyn.

Tytöt tilasivat, tuumasivat etten ole pitkään aikaan tehnyt -ja niinhän se on, edelliset on tainnut tulla paistettua Lillassa. Oli jo siis aikakin. Lupasin kunnostautua ja tehdä useammin. 

Lurps!

Mietin tässä just kuvia katsellessa, että pitäisköhän soittaa miniälle ja kysäistä saisinko likat taas viikonlopulla tänne -vois vaikka paistella taas pinon! Meillä toimii tosi hyvin tämä "yhteishuoltajuus", tytöt tulevat mielellään, minä pidän mielelläni, miniä pääsee vähän hengähtämään välillä ja vaikka syömään miehensä kanssa. Ja tyttöjen isäkin, mun poikani siis, tulee mielellään tänne milloin aamiaiselle, milloin syömään muuten vaan. Antaas katsoo malttaako likat kuinka keväämmällä tulla kun hartaasti odotettu pikkuveli syntyy, sen verran innokkaita hoitajanalkuja tuntuu porukka olevan ☺

Äitinsä varmaan edelleenkin mielellään ottaa hengäshdystaukoja...

Ikävä on kiva tunne ♥ se on rakkautta, se!