keskiviikko 6. syyskuuta 2017

omppushowta ja syystunnelmia

Syystunnelmia?
Hitto soikoon, millään ei tahtoisi päästää kesästä irti, siitä vähästä mitä on saatu.
Pakko kuitenkin myöntää, että ilmassa on jo syksyn kirpeys ja kuulaus. Aamuista en sano mitään kun yritän edelleen sen kylmimmän ohittaa nukkumalla -yöt on kukkumista varten, meikäläisellä.

No, sieltä entisestä Lillasta nyt kuitenkin näitä tunnelmakuvia muutama, istahdettiin viinilasilliselle nykyisen omistajan kanssa ja ihasteltiin kaunista myöhäistä iltapäivää, joka alkoi illaksi taipua -ja päiviteltiin omppusatoa, josta kohta enemmän.
Mikäs siellä ollessa, lempein tuntein fiilistellä pikkutiluksia ja nurkkia, jotka saavat jatkaa eloaan rakastavissa käsissä. Mikäs sen mukavampaa.

Loppukesän vehreys ja runsaus on aivan yhtä ihanaa kuin aiemminkin, mitä nyt asiaan kuuluvaa huikeaa kasvua on paikka paikoin huomattavissa: syyshortensiat on mielettömiä, kuunliljat mahdottoman korkeita, malvat tavoittelee taivaita yhdessä kultapallojen kanssa.
Kaikki hyvin siis.





 Kaikki on suloisesti tutun oloista, mutta kuitenkin omistajansa näköistä.
Molempien kädenjäljet mukavasti lomittain. 

Hipsitäänpä nyt kuitenkin takaisin sinne pihalle.
Omppujen pariin. Sain nimittäin tarjouksen testata omppujenkerääjää siitäkin huolimatta, että en ole enää mökinomistaja -yhteistyö on poikaa tässäkin asiassa, kuten monessa muussakin.
Pirautin P.lle ja kysäisin, jotta mahdettaiskos me kokeilla moista ja kokeiltiinhan me.
Eikä muuten yhtään hassumpi kapine.

Vähän me mentiin idean reunalla...tuo omppupuu kun on ihan julmetun vanha, haarautuu kahdeksi ja vielä se mun siihen joskus tuuppaama kukkapenkkikin sen juurella...Tiedettiin, että eihän tämä nyt ihan just silleensä toimi kuin ohjeissa on, mutta sitä vartenhan ne herneet tuolla korvien välissä on, että niitä käytetään (ja olihan meillä sitä raikasta neuvoa-antavaakin lasissa 😉) 


 Viritettiin kerääjä omilla tolpillaan oksiston alle, nyt vähän "sinnepäin" kun ei ollut sitä tarkoitus vielä siihen jättää -omput kun on vielä vähän vaiheessa.

Ei hassumpi systeemi ollenkaan jättää esimerkiksi juurikin tuon kivipolun päälle -vähän paremmin asemoituna tosin- koskapa sen yllä on ompuista raskaita oksia, ja tuo kiveys kolhii omput tosi pahasti. Saa noukkia sepeliä ompuista, nyt voi noukkia sitten omppuja kerjääjästä.


Satoa on tulossa ihan kiitettävästi, nyt on taas se "joka toinen vuosi" -ensi vuonna P. saakin sitten taas huokaista, hyvä jos silloin piirakkaomput saa.

Mutta tuosta kerääjästä. Tuo kuvissa oleva on pikkupuille tarkoitettu (kurkkaa linkistä tuolta alta ne ihan "oikeat" kuvat siitä miten se toimii), vaan eipä tuon puun ja kukkapenkin ympäri isompikaan koko olisi tuon kummoisempi ollut. Itse asiassa tila olisi jo käynyt ympärillä ahtaaksi, siinä kun tulee niin keinua kuin lippakioskin kulmaakin vastaan. Tuolla lailla pienellä omalla virityksellä vallan hyvä apu varsinkin silloin kun omppuja kypsyy tiuhaan tahtiin ja niitä pudotellaan puusta. Itse levittelin aina läjän vanhoja torkkuhuopia puun alle sinne sun tänne, mutta levishän ne omput niiltä kuin jokisen kuuluisat evään, tuon kanssa pysyy enemmän samassa paikassa.
Ainakin tuo omenapuu leviää niin laajalti, että voi olla hyväkin idea siirrellä kerääjää aina sopivaan kohtaan, tuota puuta kun ei voi ravistella rungosta (tai voi, mutta ei siinä kyllä mitään tapahdu) vaan sen kanssa mennään lähinnä oksa kerrallaan.

Jotenkin on sellainen tunne, että saatanpa olla ompuja hosimassa alas kerääjään vielä jossain kohden kun sato kunnolla kypsyy -riittää niitä kuulemma mullekin.

 Käypäs kurkkaamassa sinäkin tuota kerääjää täältä: FRUIT COLLECTOR

Sain lukijoilleni mukavan -20% alennuksen, jonka saa tilaukseesi koodilla:  pepi17
Alennus on voimassa 18.9. asti! Käytä ihmeessä tarjous hyväksesi mikäli omppu/päärynäpuita omistat!! (ja vinkkaa kaverille kans 😋)

 Olen muuten noita kerääjiä yhdellä mökkeröisellä katsellut monena menneenä kesänä, eräs vanharouva virittelee ne omenapuiden alle (ainoat koko alueen todella hyvin hoidetut ja leikatut puut!) joka vuosi, hän kun yleensä käy päivittäin mökilläään, mutta ei viivy siellä nykyisin hirmuisen pitkiä aikoja. Eipähän omput pilaannu maassa. Ja erinomainen muuten niille pehmeämmille omppulaaduille, niille jotka heti maahan osuessaan on klohmoilla ja "entisiä".

Ja kuten yllä olevista kuvista näkyy, niin ei se ohjeitten noudattaminenkaan tällaisissa asioissa ole niin vimpan päälle, vähän säveltäenkin tulee ihan passeli!

Ja juu, kyllä, sain ihan ilmetteeks tuon kokeiluun (sen verran utelias ei-omenapuun-omistaja olen) ja ihan yhtä ilmatteeks jätin sen "seuraajalleni".

Että terveisiä vaan entisiltä kesäkotikonnuilta, ihan luvan kanssa sain teille laittaa kuvat ja kuulumiset. 

_☺/
 C U!




4 kommenttia:

  1. Oi ihana Lilla! Onpa hauskaa, että uusi omistaja on tuttu ja pääset silloin tällöin kylään. Kaunista on siellä nytkin niinkuin oli aina sinun aikanasi - ihan mahtava juttu. Ja omppuja, omppuja, omppuja. Itsekin hukun niihin, mutta hyvä niin, saa hilloa ja paistoksia taas riittävästi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutuiksi tultiin vasta kaupan myötä, ei meillä sen kummemmin "historiaa" ole 😄 (Mitä nyt P. jo seurasi jo mua instassa ja luuli aina mökkeröisen olevan Hesassa😉)

      Mulle riittää kun saan hetkeksi aikaa hyviä syöntiomppuja -ja ehkä pienimmälle rinsessalle vähän omppuhilloa, hän kun syö sitä mielellään puuron kanssa 😊

      Poista
  2. Vau, tuohan näyttää mainiolta tuo kerääjä! Aina harmittaa kun omput saa mustelmia pudotessaan. Täytyykin vihjaista miehellekin tästä. Iloista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on hyvä nimenomaan pehmeille lajikkeille 😉
      Viikonloppuja sinnekin! Mun päivät meneekin iisisti kun yritän saada tässä alkavan flunssan ohittamaan minut suuremmitta "vahingoitta" 🤧

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥