lauantai 19. marraskuuta 2016

Kun sukat lähtee lapasesta

Arvatkaapa huviksenne kuka on pistänyt itsensä neulontakieltoon.
Apua, ihan kamala katsella illalla telkkaria, kiemurrella sohvalla peiton alle ettei kaiva kutimia esiin.
Minä kun olen niin tottunut siihen, että telkkari ja kutimet nyt vaan kuuluu yhteen, ei toista ilma toista. Ja Netfliillä olis niin mahdottoman paljon katseltavaa.

Kaverit taitaa olla jo kyllästetty sukilla, omat käyttösukat vie jo kaappitilaa ihan liikaa, pukinkonttiinkin taitaa olla jo menossa niille, jotka nyt villasukkia ylipäätään jalkaansa laittaa.

Itsekin ostin sukkia milloin keneltäkin ennenkuin itse hurahdin neulomiseen, joten onkos mun lukijoissa mahdollisesti sukakuluttajia kulutettavaa vailla? Tai pukinkontti vielä vajaa?

Minä nyt vaan en kertakaikkiaan voi tehdä lisää ennenkuin edes osa entisistä löytää uuteen kotiin.
Tämmöttisiä olis tarjolla, postikulut lupaan hoitaa itse!
Kaikissa on käytetty seitsemänveljestä-lankaa.

Aina ei tartte pitkää sukan vartta, joten sukat ja säärystimet on vallan mahdottoman hyvä yhdistelmä!
(Itse olen ihan hurahtanut näiden käyttämiseen)


SUKAT ON SIIRRETTY TÄSTÄ OMAAN OSASTOONSA YLÄPALKKIIN,
KURKKAAPA SINNE!

16 kommenttia:

  1. Todellakin olet ahkeroinut. On tainut tulla katsottua paljon töllöä:)
    Ite oon samanlainen, en osaa istua vaan. Aina heiluu puikot, vaikka välillä on hartiatkin ihan solmussa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuossa edes kaikki 😂-tosin niitä on tullut tehtyä pitkin matkaa keväästä asti. Ja kun olen yökylpeli, niin äkkiäkös sitä jonkun sarjan katsoo "putkeen" ja samalla puikot heiluu.
      Nuo ikean Strandmo-tuolit on niin loistavan hyvät kutojan kaverit kuin ikinä voi olla, ei jumitu hartiat (ja ne jumittunu mulla aina helposti)

      Poista
  2. Saako edes kysyä??? Tekisitkö yhdet valkoiset pitkävartiset jollakin kauniilla kuviolla kokoa 40-41, tulisi lahjaksi?? ; )

    VastaaPoista
  3. Vau,mahtavia sukkia:).Älä suotta ala lakkoon,sukkia tarvitsevia on aina.Jos ei muuten niin hyväntekeväisyyden kautta:)

    VastaaPoista
  4. Herttinen, onpa siellä puikot heiluneet! Onneksi tällä taudilla on kuitenkin enempi mukavia oireita. :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kamala tauti kun ei hellitä ollenkaan, mutta kamalan mukava 😂
      Taas lähtee leffa pyörimään ja puikot heilumaan!

      Poista
  5. Mummeli Keski-Suomesta20. marraskuuta 2016 klo 21.47

    Voi nuo toiseksi alimmaiset violetinsävyiset olis ihanat polvipituisina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kyseistä lankaa ei taida saada enää,
      mutta paria muuta ihanaa kirjavaa violettia kyllä löytyy 😉
      35€ hinnalla sais polvisukat...

      Poista
    2. Mummeli Keski-Suomesta21. marraskuuta 2016 klo 11.28

      No sehän sopi!! Tulisi miniälle lahjaksi ja hänen lempivärinsä on violetin eri sävyt ja just tuon tyyppinen kuviointi kuin kuvassa. Koko on 38. Tais tulla kaupat?
      Vaihdellaan tili-/osoitetietoja sähköpostitse. Sekö onnistuu tuosta sivupalkista?

      Poista
    3. Onnistuu sitä kautta, laitapa viestiä kun ehdit 😊
      Lähden kohta liikkeelle, tsekkaan langat samalla!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥