torstai 31. maaliskuuta 2016

just passeli aika


Vaikka mikään ei ole niin kamalaa kuin tuo turha kellojenaikojen siirtely talvi- ja kesäaikojen välillä (noin kärjistetysti, tottakai - on noin viis ziljoonaa paljon paskempaakin asiaa) niin kyllä tämä kesäaika vaan on poikaa! 
Vaikka ainakin kaksi kelloa oli jäänyt viisarit väärään aikaan ja Lillan kellot kävelee ihan omia aikojaan. Tai no, ne on jättäneet kyllä kävelemäti, kun yhdessäkään ei ole vielä talven jäljiltä paristoja. Mutta tässä ihan-miten-sattuu-kävelevässä ajassa ei sinänsä mitään vikaa.

Lumet on lähteneet melkein kokonaan, aurinko on paistanut harva se päivä, nurmikko on kalkittu ja monen monituiset pihakahvit juotu. 
Omppupuut on leikattu, toinen "kunnolla" ja toinen vielä paremmin -eli kaljuksi!
Unkarinsyreenin leikkuuaika on myös nyt, sekin on saanut harvennusta, niin myös syyshortensiat.

Eli elämä on siirtynyt kovasti Lillan pihalle.
Tänään sen verran sisällekin, että se ensimmäinen kevätsiivous on tehty.
Pahimmat roskat kärrätty pihalle ja isoimmat pölyt pyyhitty.
Ja ulko-ovi on ollut auki kevääseen.

Että mä nautin.
Haluutteks sekalaisen seurakunnan kuvia? Ihan sama, tulee jo ☺




 
Viime syksynä kun posti toi Fiskarsin teleskooppivarteen sahan en juuri ehtinyt muuta kuin kokeilla -kaikki risut kun pitää siivosti hoitaa tontilta jonnekin ja alkoi olla jo muuta ohjelmaa, niin sen tehokas käyttö jäi keväälle.

Ja voi poijjaat, nyt sitä on sitten kyllä käytettykin!!
Kuvitelkaapa tähän astiset kevät- ja/tai syysleikkuut: mamma painaa leikkureitten ja/tai tavallisen sahan kanssa ympäri pihaa puolipaniikissa; mihin hiivattiin saa tikkaat niin tasan varmasti pystyyn, että ne kanssa pysyy pystyssä. Ja että siitä missä ne pysyy pystyssä pääsee myös jotain leikkaamaan.
Hiki nousee pintaan jo pelkästä ajatuksesta, että seisot jollain huterilla tikkailla sahan kanssa....
Apua! Viimein sitten jalat maitohapoilla yrittää roikkua siellä ei-ihan-ylimmällä askelmalla niin, että saa tuettua itsensä jotenkin siihen tikkaiden loppuosaan, ettei putoo alas. Hirveetä.
Sitten vielä pitäis sahata jotain. Tai leikata leikkureilla -niihin tarvii molemmat kädet, ei voi toisella pitää tikkaista kiinni...huhhuh...

Nyt iski omppupuun leikkuu niin puskista, etten ehtinyt etukäteen edes funtsia.
Tuli vaan sopiva keli, joten eikun hommiin.
Varastosta teleskooppivarsi ja saha. Klik klik, osat kiinni toisiinsa, ja töihin!





Ristus sentään! Koko puu oli oksaton alta aikayksikön!

Tikkaat on edelleen talviteloilla. Loistava peli!! Vaikken mikään hukkapätkä olekaan, niin olihan se messevä tunne kun sai pitää jalat ihan tukevasti maassa (kerrankin, sanois joku) -vielä tarvitsee vähän sahailla noita aiemmista katkaisuista jääneitä tappeja pois, mutta sen tekee ihan mielellään.

Ihan mielellään kävin jo systerinkin puita vähän sahailemassa. Tuli ihan reipas olo kun lompsotteli kumisaappaat jalassa ja työkalut kainalossa soratiellä - ei enää mitään lumipolkuja.
Ai että miten niin tuppaa lähtemään lapasesta?
Ihan niinkuin talvella lumityöt sen lumentyöntimen kanssa?
No, kun se vaan on niin kivaa.
(ja jos joku ihmettelee, miks omppupuulle tuommoinen karsinta, niin tuo puu ei tee enää ikinä ompun omppua, saa kasvattaa uudet oksat joka kesä, se on vain köynnöshortensialle tukipuuna)

Asiasta kahdeksanteen.
Alkaa olla se aika vuodesta, että Lilla vetää luokseen jo kovasti ja joka päivä, ja kotona on aina ne omat hommelinsa, joten koneella istuskeleminen ei kamalasti aina houkuttele.
Eli postaustahti harvenee ihan varmasti.
Mutta ei hätä ole ollenkaan tämän näköinen, kyllä minä niitä kuvia napsin kuitenkin ja pistän "eetteriin" - se vaan tapahtuu tuonne blogin facesivulle ja instagramiin (@pepi_nelli)
Käy ihmeessä kurkkimassa niissä, niin et ole ihan pihalla (vaikka minä olenkin, heh heh)

Tämä siistä syystä, että saan kuvat suoraan puhelimesta molempiin reaaliajassa, se vaan on niin paljon helpompaa, että suosittelen seuraamaan vaikka molempia.
Jotenkin nytkin on sellainen olo itselläni, että kirjoitan ihan "vanhoja juttuja" kun viimein sain kuvat siirrettyä läppärille ja pienennettyä blogiin sopiviksi.

Jotta en mää mihinkään häviä, linjoilla roikutaan, linjat vaan on usein eri...toivottavasti tavataan samoilla huudeilla ☺(ja linkit löytyy molempiin sivupalkista, vielä kun tykkäät/seuraat, niin saat kaikki kuvat ja lyhyemmät höpinät ajallaan)

Ja hei, sinne Olgan Puotiin mahtuu porukkaa vielä, sehän on parin viikon kuluttua lauantaina 
16.4 klo 15 -tulkaa mukaan! halukkaat, ilmoittautukaa...

Tapaillaan ♥

16 kommenttia:

  1. Mä jaksan päivystää täällä, ei haittaa, vaikka kuvat eivät päivity reaaliajassa :) Ihania kevätpuuhia sulla, niin reipasta meininkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva 😊
      Kuvia tulee vaan vähän enemmän varsinkin instan puolelle, kaikki ei suinkaan näihin postauksiin.
      Kevätpuuhat on niin terapeuttisia kun tietää, että tämä vaan paranee!

      Poista
  2. Minä lainasin viime keväänä kanssa noita leikkureita ja jopas oli kätevää tuo omppopuiden leikkaaminen. Kohtahan se olis taas edessä se urakka...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alapas hommiin ennenkuin lämpenee liikaa. Just nyt on hyvä aika sille hommalle 😉
      Täytyy kyllä sanoa, etten olis kuvitellut kuonka helposti tuokin homma voi käydä.

      Poista
  3. Hei,minkähän paksuisia oksia tuolla leikkurilla voisi/jaksaisi leikata. Onnistuisiko, jos läpimitta on 10-25 cm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa kuvissa ei ole leikkurit vaan saha! Säädettävä tekeskooppivarsi ja lisäosa siihen.
      Joku 25 senttinen voi olla jo aika raskas sahattava, mutta semmoset kymmensenttiset ainakin meni kevyesti. Aina tietysti vaikuttaa sekin kuinka korkealta joutuu sahaamaan ja missä asennossa, mutta ainakin mulla pelitti niin hyvin, että ei voi kuin kehua!
      ( samaan vareteen saa rännien putsaajankin sekä hedelmienkerääjän)

      Poista
    2. Olen katsellut noita touhujasi ennenkin ja on näyttänyt kätevältä laitteelta.Mutta minulla on iso kirsikkapuu, joka tarvitsee sahaa ajoittain...mutta tuo kerääjä voisi auttaa sadonkorjuussa. Kiitos tiedoista ja blogissasi on mukava vierailla!

      Poista
    3. Kerääjä oli hyvä ainakin luumujen poiminnassa viime kesänä 😊

      Poista
  4. Aikasmoinen monumentti sulle jäi :) Mun mielestä kanss nää kevätpuuhat on niin terapeuttisia . Onkohan se se kun kaikki jälki yleensä näkyy pihalla mitä tekee :)
    Tuo väline on kanss mun suosikki näis leikkuu hommissa.
    Kaunista ja toivottavasti lämmintä viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komeen puskan tuo monumentti viime kesäksikin ehti kasvattaa, tämä on nyt kolmas vuosi kun se on leikattu. Viime kesäksi jätin muutaman korkeimmalla kasvavan oksan kun hirvitti kiivetä, nyt meni helposti!
      Sitä samaa, näyttäis keli suosivan!

      Poista
  5. Ihastuttavat kuvat. Ei ihme, että nautit.
    Minusta kesäaika voisi olla vaikka ympäri vuoden. Ihanaa, että illat ovat pitempiä ja auringosta voi nauttia pitempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pääpiirteittäin nautin aina, välillä enemmän, välillä vähemmän 😉 Taidan olla semmoi vähän onnellinen tyyppi..?

      Ei sitä ikuista kesääkään jaksais...kai? Mutta tää ihme syksy-talvi-takatalvi-takatalventakatalvi-kausi on kyllä ihan liian pitkä tässä kesien välissä!

      Poista
  6. Voi hitsit. Toi olis kyllä kätevä. Paitsi että nyt sitä ei tänä vuonna enää tartte, kun mies meni ja karsi puut niin kaljuiksi, ettei jääny mitään leikattavaa. Eikä varmaan tartte omenoitakaan odotella taas moneen vuoteen :D. Niitten suhteen olis kyllä kiva, että olis joku sellanen välimalli. Niin että tulis sillai tasasesti niitä omppuja, eikä niin, että jonain vuonna ei tuu yhtään ja jonain saa niska kyttyrällä kärrätä kompostiin, kun ei millään löydä käyttöä, eikä ne kelpaa täällä maaseudulla kelleen muullekaan, kun kaikilla on samaan aikaan sama ylitarjontaongelma.

    Ihanaa, että sun Stress free zone on taas open <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, sullakin omppuvapaa vuosi, niin mullakin! Mielenkiinnolla odotan tuleeko yksi omppu kuten toissa kesänä vaiko kolmekymmentä kuten edellisenä omputtomana kesänä 😄
      Mutta toi saha ON oikeasti vallan mainio, herää kysymys, että mihinkäs mä niitä tikkaita oikein enää tarvitsenkaan.

      Poista
  7. Kaikki näyttää olevan hyvin valmiudessa kesän tuloon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja minäkin valmiina kuin partiotyttö 😂

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥