perjantai 15. helmikuuta 2013

Reissataanko?

Arvatkaapas mitä olen tehnyt koko illan!
Siivonnut valokuvakansioita....tai siis oikeammin; olis pitänyt siivota, mutta taisi mennä enemmänkin katselun ja muistelujen puolelle ☺
Että sama homma taas edessä joku päivä - tosin nyt taitaa olla helppo poistaakin kuvia (kun vaan malttais), tärkeimmät taitaa olla jo kirjoiksi tehtynä.
 
Haluatteks kuvia?
Varoitan kyllä, että näitä tulee ihan siivottoman paljon!!
En nimittäin viitsi jakaa useammalle päivälle, koska huomenna kutsuu Rinsessalandia heti aamusta ja sunnuntaille on sitten ihan muuta ohjelmaa kuin koneen ääressä nököttämistä.
Vaikka itseni tuntien nökötän kuitenkin, ainakin vähän...
 
Mutta....näihin kuviin, kuten sanoin näitä on sitten paljon!!
- enkä paljon selittele, kuvat puhukoot puolestaan.
Sen verran sanon, että kaikkia kuvia ei löytynyt enää koneelta, joten muutama on napsaistu mun valokuvakirjoista ☺
 
Lähdetäänkö liikkeelle mun ikuisen kaipauksen kohteesta?
New Yorkista!
Eka kuva on ekalta (viidestä) reissusta, oltiin duuniporukan kanssa liikkeellä
- ja tämä oli rakkautta ensi nilkan nyrjähdyksellä....


 Joskus olen tullut maininneeksi että olen mä ollut blondikin
(mitäs en olis ollut) - lelukoiran takia kuva kuitenkin, se on ostos ekalle rinsessalle
(joka syntyi pari kuukautta kuvan oton jälkeen)


 New York on ihana joulukaupunki -suosittelen!!!



 

 Suosittelen: Luonnonhistoriallinen museo, Intrepid-lentotukialus, Century 21, Broadway-musikaalit
KLIK 
Itseasiassa suosittelen koko New Yorkia -myös itselleni ☺
Philadelphia kurkittiin junan ikkunasta...
 ...matkalla Washingtoniin systerin kanssa.
Siellä on muuten maalimast komein rautatieasema - ja Jenkeissä on tosi pirun kylmät junat!!


Washingtonissa oltiin vain päivä (ja helevetin kuuma sellainen, +42!!) enemmänkin olis aikaa saanut helposti menemään, mutta kaikkee ei pe**e kestä! Sinne tekis mieli uudestaan ajan kanssa,Jäi meinaan Pentagon, Arlingtonin hautausmaa Kennedyn hautoineen, Vietnamin veteraanien muistomerkki ja miljoona muuta.... samoin olis kiva käydä katsastamassa Niagaran putoukset "kun kulmilla on" ...sitten joskus taas
KLIKKLIK
Lopuksi :
Kolme tuntia NYkiä limusiinilla ympäri ja sitten suoraan kentälle!
Mihinkäs sitten?
Lähdetäänkö risteilemään Niilille ja poiketaan jossain maissa...
Mun sielunmaisemaani!





 
Suuremmitta puheitta vielä pari pikaista pyrähdystä vähän lähempänä!
Tunisiassa pieni viivähdys, silkkaa hotellielämää - silloin kun jaksoi vielä maata auringossa!

Ihan kiva oli - mutta en kaipaa yhtään!
 
Mennäänkö pikavisiitille Roomaan!! 






 Kuten huomaatte, oli Vatikaanin museoissa muutama muukin kävijä ☺
- ja alla meidän hotellin aurinkoterassi, mun pysähdyspaikka kun ei vanha aina jaksa!!
Nyt kun katselee Roomaa, niin kyllä sinnekin voisi vielä mennä. Ehkä...
Vieläkö jaksatte jatkaa matkaa?
Ihan pikaisesti vielä pari paikkaa...
Praha, kaunotar.

 
 
 Ja Budapest, toinen kaunotar - vähän rähjäinen, mutta mulle mieleisempi kuin Praha.




 
 Käydäänkö vielä yksi paikka?
Sitten lopetetaan ☺

 




Se oli Islanti se, Blue Lagoonista en viitsiny laittaa lähikuvia kun jokaisessa kuvassa oli joku kaveri ☺

Arvatkaa vaan viihtyykö näiden parissa!
Onneksi iso osa on kirjoina (joista valokuvasin nämä viimeiset kaupunkikuvat)
joten kai niistä alkuperäisistä koneella ja tikuilla voisi jo luopua, mutta eipä vaan tullut vieläkään tehtyä!
 
Meinaa kuulkaa nostaa matkakuume päätään ☺
Onneksi Istanbul kohta kutsuu - herranen aika, ensi kuussa!!!
Monta on paikkaa mihin tekis mieli,
Barselona kai se ykkönen joskus hamassa tulevaisuudessa, sitten kun malttaa taas kaikelta muulta.
Lontoo olis ihana käydä katsastamassa, siellä en ole koskaan käynyt,
Pariisista on niin kauan, että sekin olis kiva. ja ja ja...onhan noita!!
 
 
Jos joku ihan oikeasti jaksoi tänne asti, niin arvaatkos mitä tässä kuvassa on:
 
Mihinkäs sinun tekis mieli reissata?
Vai odotatko vain kesää ☺
 
Palaamisiin!
*joku-kuka-lie-ex-blondi*
CU♥


47 kommenttia:

  1. IIIIIIIK, mikä ihana joulukauppa tuolla olikaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se muuten on Disneyn kauppa, ihana ♥

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Mä olen suositellut sitä itselleni jo pitkään, mutta toi Lilla tuli ja sotkim kaikki matkasuunnitelmat ☺
      Kaikki Gaudit on pakko nähdä!!

      Poista
  3. Roomalaiset soltut ei ollu pöllömpiä ...

    Mutta pliis, pidä toi punatukka :). toivoo Mukablondi, joka oikein villiksi heittäytyessään leikkauttaa ohuista hiuksistaan sentin sijasta kaksi. Tai no. Puolitoista..
    Hyvää rinsessalandiareissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen oli aika tuimakatseinen, olis pitänyt laittaa yks zoomattu kuva mukaan!

      Joo, ei lähde mihinkään, ei punainen eikä pituus ☺☺
      *kuuluisat viimeiset sanat*

      Poista
  4. Ihania kuvia, matkakuvia jaksan aina katsella -myös toisten ;) Barcelona (ja ne mosaiikit!)on mullakin näkemättä ja Istanbuliin tahtoisin kans. Mutta ens kuussa meen Englantiin, jossa onkin tullut käytyä aikas usein Poikaa katsomassa. Kesäkuussa ekaa kertaa Kroatiaan, jonka kauniita maisemia olen täällä blogistaniassakin ihaillut :) Ja talveksi jotakin, täytän pyöreitä, Meksiko olisi haaveena mutta katsotaan riittääkö rahat. Niin, ja tietty rähjäisessä;) täytyy välillä poiketa anoppilassa. Näillä tämä vuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaas mitä sä saat tuoda mulle rähjäisestä ☺☺
      Yritin tässä taannoin tilata jostain paikallisesta nettikaupasta (jolla on siis toimitukset maan ulkopuolelle) mutta ei ne koskaan edes vastanneet mun tilaukseeni...siis miksei näy ei kuulu!! Ei kyllä tarvinut maksaakaan etukäteen, onneksi!

      Poista
    2. Ajattelin sua tänään vimmatusti, kun tuli uusi Suomi-unkariseuran lehti, mutta ei siellä ole sitä enää myynnissä. Kyllä mä tuon :)

      Poista
    3. Just minuutti sitten löysin ebayn kautta :)
      6 tuubia tilattu, taas hetken pärjää ...muutaman kuukauden?

      Poista
  5. Esikoiseni oli eilen ystävänpäivänä kierrellyt New Yorkia elämänsä ekan kerran, ja on nyt niin in lööv. Oon kyllä tosi kade, koska itse en ole sinne vielä päässyt. Jospa tulevan vuoden aikana tämäkin vääryys korjattaisiin, kun olis kerrankin hyvä syy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähde ihmeessä, se on IHANA kaupunki!!!!
      Se on se paikka josta kuvat ei koskaan kerro tarpeeksi, se täytyy kokea ♥♥♥

      Mun eka reissu oli toukokuussa -06, ja pari viikkoa kotiinpalusta olin varannut matkan sinne jouluksi ☺

      Poista
  6. Oot Sää kyl blondinakin aika mimmi :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siitä en tiedä...mutta aika blondi kuitenkin :)

      Poista
  7. Oot sinä matkustellut ympäri mualimoo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jokusessa paikassa, mutta en sentään ympäri :)

      Poista
  8. Matkakuviin ei koskaan kyllästy, ei omiin eikä muidenkaan!
    Mä haluaisin mennä vielä joskus Namibiaan, Keniaan ja USA:n kierros autolla on vielä tekemättä...
    Seuraavaksi hyppään Israelin koneeseen, apua, jo kolmen viikon kuluttua. Kesä kuluu tiiviisti töissä, mutta mies haluaisi syksyllä ainakin Ranskaan. Katotaan, miten suunnitelmat toteutuu.
    Hauskaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  9. Mä en sais ollenkaan katsella matkakuvia - en omia saatikka sitten muiden. Alituinen matkakuume riesana. Ja lomaa ties milloin - eikä senkään vietosta voi yksin päättää - eikä tuon budjetinkaan; tuntuu, että mun ajalla ja rahalla on muitakin jakajia. Ei auta varmaan kuin karata. Joo, mä karkaan!
    Ihanaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen puolet ikääni sairastanut matkakuumetta - nyt voi sanoa että onneksi on rinsessat ja Lilla :D
      Helpottaa kummasti!

      Poista
  10. Ahh,tekee mieli vieläkin enemmän New yorkiin kuviesi jälkeen. Barceloonaa suosittelen lämpimästi, aivan ihana kaikin puolin. Meillä on pääsiäiseks matka isännän kotimaahaan...kivaa, kun on jotain mitä odottaa.
    Istanbul on varmasti aivan ihana paikka!!!
    / By kirsikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis vanha sanonta pitää paikkansa, eilen teki mieli - ja tänäänkin :)
      NYkiin kannattaakin tehdä mieli, se on ihan TOP10!

      Poista
  11. Mä en edes viitsi postata, missä ollaan käyty *plääh, tylsää*
    Ihanat matkakuvat, Pepi! Nyt se pukkaa sitten toisenlaista kuumetta (hetkellisesti ;)

    Jos voisin valita, lähtisin ensimmäisenä New Yorkiin tai Lontooseen (=siis jos mä olisin rikas sinkku ilman asuntovelkaa...)

    Mä käyn vielä kerran kuvat läpi ja huokailen "blondimaisesti"

    Lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla siis toteutuu kaksi kolmesta kun en ole rikas...

      Onneks sulla on loma Lillaan varattu :D

      Poista
  12. Piru vieköön sut Ilopilleri!

    Tsekkasin puhelimelta mitä oot keksiny ja piti mennä lumitöihin mut oli pakko avata kone että pääsen kommentoimaan!

    Tartutit sitten matkakuumeen, pahempi kun influenssa, rokotukset ei auta!

    Kuvista ja paikoista: Praha +, Budapest ++, Islanti isosti haaveena, kuumaverisen rantaloma (sanoo perhe), New York 10+ viime keväänä, Rooma 10+, huhtikuussa 9 (tai10) kerta kun mennään. Lontoo +++, Pariisi +++++, Barcelona +++++ ja ja ja ja ja ja...

    Pankkitili -----!

    Kiitti vaan, oleks nyt tyytyväinen, häh?

    Meen lumitöihin ja elän sillä tulevalla Rooman reissulla tän päivän mutta toi Big Apple kyllä sytytti taas liekin, murr...että sun pitikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No piti piti :D
      Mä LUOTIN siihen, että jotakuta purasee matkakuume kunnolla !!

      Vois sanoa että onneksi on julmettu määrä kuvia, ne helpottaa kummasti pahimpaan tuskaan!
      Saispa vielä systeriltä videonpätkän, se on jossain jumissa - en ole edes nähnyt sitä....taitaa olla viimeiseltä NYkin reissulta!

      Poista
    2. :D
      Eläimellistä touhua joskus!

      Poista
  13. Voih ja oih, tämä sattu nyt sopivasti ku nyrkki silmään (voiks niin sanoa..) tai kuin nenä päähän (mä en taida hallita näitä sanalaskuja vai mitä ne on). SILLÄ. JUST NYT on matkakuume koholla pilvissä jo ennestään!!!. Illat olen katellu omia matkakuvia ja netistä matkakohteita. aih ja oih. Pitää tsiikata nuo illalla vielä uusiksi. Ja kommentoida. (tää oli vasta tämmöönen alkusäikähdys-kommentti)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih ja voih...tule vaan huokailemaan!

      Minä huokailen kans lisää kunhan tämä rinsessarupeama helpottaa, nyt noi murut tuijottaa leffaa...

      Poista
  14. Kiitos ja moite; Kiitos vain tästä ihanasta pikamatkasta- oli tuttujakin paikkoja ja erittäin tutun näköinen oli tuo Rooman hotellin kattoterassi...
    Mutta - hemmetti että alkoi matkakuume nousta!! Apuva! Ei saa kiusata immeitä tälleen...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ollut ihana tuo Rooman hotelli, ja ihan huippupaikalla!!

      Pieni matkakuume tähän aikaan vuodesta tekee ihan terää :D

      Poista
  15. Kiitos hienoista kuvista! Pari kuvaa voisin ottaa tauluksi seinälle. niin hienoja ovat! itsekin ennen lapsia reissasin,mutta nyt on ollut n.16v tauko...Ehkä taas joskus... nyyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmas ja seitsemäs Egyptin kuva löytyy tauluina 50x70 koossa, kiinnostaako :)
      Ne on nimittäin kellarissa!
      Tuo NewYorkin tapaninpäivän auringonlaskukin oli, mutta se taitaa olla jossain maailmalla....

      Poista
  16. Voi ei, matkakuume tarttui. Kaupungeissa on sitä jotakin, New York on minun ykkönen tunnelman ja monenkirjavuuden vuoksi. Sen ainoa huono puoli on, että se on niin kaukana. Islanti on ihan huippu, sinne voisin mennä uudestaan vähän paremmalla autolla kuin viimeksi :) tiet olivat välillä kadoksissa. Istanbul on myös yksi suosikkejani, kaunis ja eksoottinen paikka idän ja lännen välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NY on ykkönen monen (meistä) mielestä joka siellä on käynyt :)
      Edelleenkin, vaikka viisi reissua sinne takana.
      Islanti oli kiva, mutta se on ihan helvatan sateinen paikka - ja vesi tulee vaakatasoon! Blue Lagoonissa kyllä kelpais löllötellä :)

      Istanbulista varmasn tulee paljon kuvia pääsiäisen jälkeen :D

      Poista
  17. Joo, on mukavaa matkustella, vallankin ilman pitkiä lentomatkoja. Joten NYki jää haaveeks. Pari kevättä sitten kun täytin ne kuuluisat 25(minkäjälkeen ei kuulemma täytetä mitään) oltiin bussimatkalla Euroopassa,mm. Saksa, Ranska 2p Pariisissa, sinne menisin uudestaan. Lontoossakin on sitä jotai, sielä olen käynyt jokusen kerran. Roomaankin haluasin, ja mihinkäs en. Matkakuume kyllä nousee, kun noita kuvia katseli. Onnex Tallinnaan ja Viroon ja Latviaan pääsee laivalla, on muuten paljon nähtävää jo sielläkin, vaikka ei kai niitä kukaan noteeraa. Toivottavasti rinsessalandiassa on mukavaa. t Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla alkaa kolmen tunnin lentomatka olla sietokyvyn rajoilla, mutta 8 tuntia NYkiin menee noileesti kun tietää mitä on toisessa päässä - paluumatka ei sitten ihan niin noileesti enää menekään.
      Vaikka kotiin on aina kiva tulla!
      Tallinna on kiva kaupunki, samoin Riika, Vilnassa sitten onkin kirkkoja kierrettäväksi. Ei kaukaa vaan oikeasti kierrettäväksi :D

      Poista
    2. Ai juu, rinsessalandiassa on kivaa (aina)!
      nyt on pieni mummun luppohetki kun isi antaa iltapalaa, kohta koko lauma menee unijukan kainaloon...

      Poista
  18. Katsottiin Blackien kaa tarkkaan joka kuva. (se yks oli lentokoneesta Andit). Noista oli tuttuja vain Budapest. Mut kerro herttinen mimmonen tunnelma on roomass? parsiisissa? nykissä? Miten niin et kaipaa Tunisiaan??? Mun 10+-reissu oli Marokkoon, tajunnan räjäyttävä matka (siellä sattui ja tapahtui ihan uskomattomia juttuja, niin ettei sekuntiakaan ehtinyt miettiin kotomaata tai edes omaisiaan), toisena Intia, jonne menisin vaikka het (mut ukkopaha ei suostu). Ja Tunisiaan kun pääsis! (ukkopolo ei suostu sinnekään). Käymättä on vielä siis lähes kaikki maailman kolkat. Ja kaikki niiiin kiinnostas, ah.
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se yks oli lentokoneesta Grönlanti :D

      Roomassa oli helevetin kuuma ja ihan sairaan paljon turisteja, mutta niin kai siellä aina.
      Mutta ei se paskempi paikka ole historiansa vuoksi. Oikeastaan siellä pitäisi olla kauemmin kuin viikko ja kiertää rauhassa, nähtävää on niin paljon. Me otettiin asiaksi etsiä ja kuvata kaikki Rooman obeliskit, löydettiin kolmetoista...oliskohan enemmän, en osaa sanoa...Pariisista en sano mitään, siitä on niin tolkuttoman kaua, mä olin murkku....olis jo korkea aika visiteerata uudestaan!

      New York....ei sitä suotta sanota maailman keskipisteeksi! Se on vaan ihana! Kansainvälinen, kohtelias, ruuhkainen mutta sujuva, kaunis, ja niin erilainen kuin mikään muu - ehkä sen viehätys on juuri sen moninaisuudessa, siellä on KAIKKI! Ja sinne haluaa uudestaan. Ja uudestaan.
      En ole tavannut kuin yhden ihmisen, joka sanoi ettei tykännyt - ja kun tenttasin vähän, selvisi että hän oli ollut sukulaisissa kyllä NYkin aluella, mutta jossain sivussa, Queensissa muistaakseni. No, onhan se erilaista kuin olla Manhattanilla. Voi olla etten minäkään olis viihtynyt :)

      Tunisia?
      No, mä olin viiden tähden kansainvälisessä hotellissa ihan vaan lorvimassa, makasin auringossa ja porealtaassa ja söin sinisimpukoita - noin karkeesti! eli nautin siitä mikä kuului hintaan (ihan vaan aurinkomatkoilla!)
      Mä en vaan kertakaikkiaan jaksa sitä stanan tyrkyttämistä enkä iholle tulemista enkä tinkimistä mikä kuuluu "noihin" maihin. Tuliaiset kävin ostamassa kerralla kaikki yhdestä kaupasta, siellä kun oli hinnat esillä! Kaks kertaa Tunisiassa riitti, mua ei olis edes kamelilla saanut kiskottua mihinkään bussikiertojuttuun, mä jumituin hotelliin :)

      Eli Istanbulin basaareilla mä ilmeisesti tulen hulluksi....täytyy palauttaa mieleen sopivat turkinkieliset lauseet...

      Poista
  19. Mahtavia kuvia, voi kun pääsis joskus lähtemään johonkin. Meillä nämä nuorukaiset matkustelee milloin kenenkin kanssa, mutta äiti jää aina kiltisti kotiin ja töihin tienaamaan matkarahaa lapsille. Olet muuten aika hyvän näköinen tuossa blondi tukassakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, hopi hopi sitten vaan matkasuunnitelmille :D

      Jaa mää vai? No en nyt sanois :D

      Poista
  20. ihan mahtavia kuvatuksia..oi että..tahtoo itsekkin maalimalle..vaikka taitaa mennä haaveillessa seuraavat parisen vuotta, jotta minne..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin blondei kuvatuksia :D

      Haaveilukin on parempaa kuin ei mitään!!!

      Poista
  21. Vau, mitä kuvia!!!:) Minä niiiiiin haluaisin päästä New Yorkiin joku kaunis päivä!:) Mutta nyt toistaiseksi matka suuntautuu lähemmäksi: Rodokselle lähdetään miehen kanssa huhtikuun lopulla vihdoin ja viimeinkin häämatkalle juuri ennen kuin tulee 11 aviovuotta täyteen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on korkea aika jo häämatkailla ☺☺
      Seuraavaksi eapiksi sitten ♥ NewYork ♥!! Kannattaa!!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥