lauantai 2. helmikuuta 2013

Pitihän se arvata!

Niinkuin tuolla alkuvuodesta kerroin mulla ei ole tapana - ei hyvänä eikä pahana tapana -
tehdä uudenvuoden(tai muitakaan turhia)lupauksia.
Mutta ihan vähän yritin kyllä tsempata itseäni, että vois sitä rouva (tai naitu neiti tai mikä lie) joskus vilkasta peiliinkin. Muutenkin kuin naamavärkkiään.
Mutta joku kun on ollut kaukaa viisas ja laittanut nuo kaksi kokovartalopeiliä niin ovelasti ettei niiden eteen tule pysähdeltyä kuin suunnitellusti...ja minähän en moisia suunnittele.
 
Kostautuuhan se, varsinkin kun makaa perse homeessa puoli talvea flunssan kourissa naama telkkarissa kiinni ja syö kuin urheilijanuorukainen.
Eikä o urheilijaa nähnytkään, nuorukaisista puhumattakaan!
Mä mikään puuma ole, älkää nyt sellaisia ajatelko!!!! kele...
 
Nonnii, nyt mä sitten päätin, että lopetan!
Juu, antakaa vaan sen syrämmen tahristua...en bloggailua, en, te olette kuulkaa minust ihan pääsemättömissä! Syömisen! SEN mä lopetan.
Alan vasikaks. Ne kuulemma elää juomalla!
 
Katsokaa nyt tätäkin!
Rinsessa antoi (äitinsä pienellä avituksella) mummulle kiitosta lapsenlikkana olosta
- vaikka mä saisin kiiitellä heitä kun sain taas olla itseeni paremmassa seurassa!
 Tuo kuva on otettu noin puoli tuntia sen jälkeen kun tulin kotiin.
Kaupan kautta. Kaupungilla asioituani. Nälkäisenä. Ajattelin, että teen ruuan vasta huomenna,
nyt heitän valmiin pizzan uuniin....
 No, kuten näkyy, se pizza oli uunissa ja mä sen aikaa lueskelin blogeja.
Ja menin avaamaan sen suklaarasian. RÖYYYHHH!
Ei siinä noin pitänyt käydä, mutta kävi nyt kuitenkin!
Söin vielä puolikkaan pizzankin, ahne paska!
 Eli masu on enemmän kuin täysi, tällä eläis kaksi viikkoa noileesti.
Ja suklaaboxi on tyhjä.
Tottakai!! Jus tämän vuoksi en osta niitä arvonnan suklaitakaan tänne kotiin notkumaan,
kun ei ne notku täällä, ne häviää!
Kukkiakin muuten piti ostaa, arvatkaapa vaan muistinko.
 Mutta en minä tätä teille tullut kertomaan, tämä nyt vaan lähti vähän lapasesta.
Piti kertoa yksi tarina.
Mustankissan tytär pisti blogiinsa arvonnan, ja sinne piti kertoa lapsuusmuisto - mä aloitin tarinan siellä ja kerroin että koko tarina tulee tänne ☺
Tämä kuuluu sarjaan "muisti palailee pätkittäin!"
(onks havaintoa muunkinlaisesta...?)
*
Palaataanpa ajassa hetkeen jälkeen dinosaurusten, olin viiden vanha kun muutin vanhempien kanssa uuteen kaupunkiin, pienelle asuntoaluelle, kolmikerroksiseen kerrostaloon.
Me asutiin ekassa kerroksessa, kolmannessa asusti Pipsa, mua vuoden vanhempi.
Me ehkä tarvittiin orastavaa kaveruutta voitelemaan jotain yhteisiä kokemuksia, ja kas....
Saman rapun keskikerroksessa oli yksi asunto remontissa.
Ovi oli auki rappukäytävään ja tokihan me uteliaat pienet sielut mentiin kurkkimaan että mitäs siellä tapahtuu....ei siellä tapahtunut yhtään mitään. Vielä!
Herrat remonttireiskat olivat nimittäin lähteneet ruokatunnille - joka todella oli silloin tunnin mittainen. Ja jättäneet sen oven auki!! - sehän oli selvä kutsu!!
Eikun sisälle!
Eteisessä oli seinä maalattu valkoiseksi, paperit lattialla ja paperin päällä maalipurkkeja.
Avonaisina!!!!
Yksi oli oikein nättiä marjapuuronpunaista - ja mehän heti kokeilemaan, että onkos se ihan oikeasti nättiä.
Siihen eteisen seinään. Valkoiseksi maalattuun.
Olihan se...hyväksi havaittiin - ja kun oli havaittu ja eteisen seinä koristeltu, jatkettiin rappukäytävään.
Maalattiin kaiteet, se rautakaiteitten päällä oleva osuus, josta otetaan kädellä kiinni.
Se oli ilmeisesti niin tylsä mustana.
Päästiin eka kerrokseen, mentiin pohjakerrokseen...ja siellä tuli vastaa ovi.
Ovessa sellainen vanha rautalukko, jossa pyöreä namikka jolla kääännetään lukon kieli sisään.
Ruma sekin oli, mitä ilmeisimmin, koskapa me maalattiin sekin sillä marjapuuronpunaisella.
 
Olis varmaan maalattu ties vaikka ja mitä, mutta tässä kohden kävi käry.
Ja niskaperseotteella jatkui matka kotiin.
Pipsa väitää ettei muista tuosta mitään - mutta Pipsapa ei saanutkaan selkäänsä.
Mä sain!
Joskus vuosia myöhemmin me ulkoilutettiin kyseiseen asuntoon muuttaneen nuorenparin maltankoiraa, ja kuinka ollakaan, eteisen valkoiseksi maalatusta seinästä paistoi läpi jotain outoja kuvioita - ihan kuin alla olis jotain kummaa maalaustaidetta....
 
Jokunen vuosi sitten sanoin Pipsalle että jos käyt joskus siellä nurkilla, niin kurkkaapa se alakerran lukko.
Siitä ei nimittäin ikinä ole kulunut se kaikki marjapuuronväri pois ☺
 
Me asuttiin kymmenen vuotta Pipsan kanssa samassa talossa, sitten tiet erosi eri kaupunkeihin.
Nyt Pipsa yhden pojan äitinä on kahden pojan mummi - minä sen yhden poikani äitinä kolmen tytön mummi ☺
Tiet erosi silloin, mutta matka jatkuu - kuulumiset vaihdetaan aika ajoin.
Taidankin laittaa Pipsalle postia!
 
Että ei kai se ihme ole jos mulla maalipensseli pysyy kädessä!
Minkä nuorena....
 
♥CU!♥


47 kommenttia:

  1. Selvisihän se viimeinkin, mistä tuo maalausinnostus on peräisin .... :D
    mukavaa viikonloppua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja monta vuotta jostain syystä meni etten maalipensseliin koskenut :)

      Poista
  2. No ei todellakaan ihme, että säilytän maalipurkkeja keittiön kaapissa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SE taitaa kyllä johtua kellarin lukituksesta....ja siitä että ideat syntyy yleensä yöllä...

      Poista
  3. Voi vitsi mä käkätän täällä - oot sä mainio!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma kuinka aika todella kultaa muistot - silloin tämä ei ollut yhtään hauskaa :)

      Poista
  4. Voi että, mikä kokemus! Olet ollut niin Pepi jo lapsena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja omannut ihan selvästi luovuutta tukahduttaneet vanhemmat :D

      Poista
  5. Kyllä nää sun jutut on niin mahtavia, että nenäliina piti hakea, eikä mua itkettänyt yhtään, mutta nauratti senkin edestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Nauru pidentää ikää :D
      (kunhan ei naura itseään kuoliaaksi...?)

      Poista
  6. Karkit ja pizza kuului tämän päivän ruokalistaan täälläkin ja tietty oman pussini ahmin samantien (arvaa vaan oliko ällöolo)?!!!

    Hehheh... olitte kyl ahkeria Pipsan kanssa ja voin vain kuvitella aikuisten ilmeet ja eleet :D

    VastaaPoista
  7. Ei taaskaan ymmärretty lasten luovuutta :D Veikkaan, että teillä oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Kamalaa tukahduttamista!!

      Poista
  8. Hih... saipas nauraa oikein vedet silmissä!! Täällä kans alotettu jonkin sortin laihari ja maha kurnii jatkuvasti :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tää joskus aiemminkin hieman hymmyilyttäny :)

      Poista
  9. No jooh, toi pizza ja geishat oli kyllä epäreiluuden ja kidutuksen huipentuma (nälkä!! tähän aikaan yöstä!!), mutta ihana tarina korvasi julmat tekosi. Ihana <3 Nytpä on syy maalausintoonkin selvillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ensin ruokittiin ruokahalua ja sitten mielikuvitusta :)

      Poista
  10. :) :), nuorena tuli vitsa väännettyä, siis tykästyttyä maalaamiseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta joku kumma maalauskammo tässä välissä taisi olla. Aika pitkään :)

      Poista
  11. No nyt ymmärrän sen alituisen maalipurkin kahina :)

    VastaaPoista
  12. Joo - lapasesta on täälläkin lähtenyt taas tuo ruokapuoli. Mä erehdyin löytämään kaapista sinne unohtuneen suklaapusupaketin - sellaisen ison - eihän niitä sinne voinut enää jättää, menee kohta parasta ennen -päiväys umpeen. Nyt se on tyhjä, se laatikko. Onneksi Isäntä auttoi syömisissä.
    Ja toi sun maalijuttu on kyllä niin sun juttus - jo pienenä sä oot osannut tuon maalihomman. Mut veikkaan, että vaikka meitä nyt naurattaakin, niin sun vanhempias ehkä ei;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä tais olla nauru aika kaukana :D

      Poista
  13. Sainpa kunnon aamunaurun, ei muuta voinut, heti tuli mieleen että se maalipensseli on sopinut käteesi jo lapsuuden kultaisina päivinä. Pitikö niiden jättää ovi auki ja maalipurkki saataville. oli teillä varmaan hauskaa siihen asti kun käry kävi. Voi ihmiselon ihanuus ja kurjuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tais remppareiskatkin saada opetuksen samalla keikalla! Kolmessa kerrostalossa asui nimityäin niin paljon kersoja, että tuo olis pitänyt jo osata ennakoida!

      .....vai eiks kenellekään tullut edes mieleen mitään ennenkuin mä muutin naapurustoon??

      Poista
  14. Isi ja äiti oli varmaan tosi ylpeitä ja näkivät heti piilevät kykysi. Selkään piti antaa vaan naapureden vuoksi, että eivät luule teillä olevan ihan leväperäinen kasvatus. Minä puolestani sain selkään, kun huomasin isin uuden Saabin keulan olevan tosi hyvä liukumäki. Pyysin naapurien tenavatkin koittamaan. Kurahousuilla liukui tosi lujaa. Ja saatiin aika hyvät naarmut auton peltiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ylpeitä vanhempia enemmänkin : DD
      Lasten logiikka on niiiiiin erilainen kuin aikuisilla :)

      Poista
  15. Vastaukset
    1. ....vanhemmat ei aina vieläkän.... :D

      Poista
  16. Joo, eihän 5-v voi mitenkään MITENKÄÄN ymmärtää että toisen seinän, kaiteen, ym. maalaaminen ei ehkä ole ihan ok. Älä vaaan kerro mitä kaikkea olet ruuvannut, vasaralla moukaroinut..

    Voe, pizzaa me syödään 5x viikossa. Siis oikeesti. Sehän on terveellistä!! Laita päälle nokkosjauhetta (tai ihan mitä vaan terveellisen näköstä) niin voit jatkaa hyvällä omallatunnolla. Ja tuo suklaa, siihen mulla on sulle kaikkien aikojen paras ratkaisu. (Blogissani sitten kun ehdin siihen postaukseen saakka ;)
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut taidettiin pitää aika kaukana työkaluista.....mutta opin kyllä aika pian kaasun, jarrun ja kytkimen.....pitääkin kysyä että pistettiiks mut autoon "avuksi" vai pois pahanteosta....hmmmmm....

      Jaahas, että syö vaan siihen asti niin että napa naukuu....vinkki tulee sit kun et enää mahdu ovista!??
      Ikävä ihmine :/

      Poista
  17. ihana muisto..voi vitsi! Ja tuo suklaa holistisuus on sairaus..jep parantumaton! Minä myös harrastan sitä..piilottelen suklaatia siivouskomeroon sillä, että palkitsen itseni sitten kun siivoan..no arvaappas montako kertaa olen siivonnu??aina ne palkinnot jotenki etukäteen lipashtelee sieltä nassuun :P että hei,olen mehtäemäntä ja olen chokoholic :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Fazer" - sano chokoholisti toiselle!! ...ja haukkas taas...

      Poista
    2. hehehehe..jep jep..onnex siitä miehestä on vähä jakaakkin muille!

      Poista
  18. Minkä nuorena oppii.... Ihana muisto, piristi kummasti tätä sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä muistosta saa kiittä Mustankissan tytärtä - en varmaan olis tullut ikinä kertoneeksi muuten :)

      Poista
  19. Vai maalarin alku se siellä on ollut ;D Ihana muisto, eiks' ollutkin kivaa muistella?!

    Suklaa on sairaan hyvää *sanoo hän, joka niinikään on vetänyt Fazerin mansikka-vanilja levyllisen taas tänä viikonloppuna*
    Ja senhän näkee naamasta - juu-u, se kukkii jo ;D
    Kun noi oikeet kukat ei oikein viihdy meillä...

    Mä mitään laiharia tartte *röyh röyh* ainakaan vielä (pst. älä kysy mieheltä mitään...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaakohan toi suklaa olla joku köyhän naisen heroiini? Koukuttaa ainakin kummasti :)
      Nytkin tuntuu että takahampaisiin sattuu kun niin suklaata tekis mieli, ihan selvästi vierotusoireita - auts!

      Eiks sitä sanota, että tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee :)
      Mutta menköön nyt tämän kerran...

      Poista
  20. Voi pimpula mikä tarina,ihan piti ääneen hörötellä,antaa muuten tuo selkäsauna ihan uuden merkityksen sanonnalle nuorna vitsa väännettävä:D

    Loistavat on sulla maalivarastot ja TODELLAKIN järkevää säilyttää ne aina saatavilla,vaikka toisaalta olis kyllä kiva olla kärpäsenä katossa seuraamassa mitä tapahtuis jos sulla iskis yöllä maalausvimma ja maalit olis lukituksen takana keltsussa,saattas siinä alkaa rauta taipumaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei uskalla kokeilla....saattais jäädä nimittäin rauta taipumatta!
      Jos se oliskin vain se verkko-ovi.....mutta kun aikalukittuna on väestönsuoja-ovi, vähän olis olo kuin pankkiholviin yrittäis linkkuveitsen kanssa :D

      Poista
  21. Voi vitsi mikä tarina! No selvisi samalla tää sun värimaailmakin, et voinut sitä vastustaa silloin, etkä vieläkään! JA tosi ystävyys kestää jopa sen, että vain toinen saa selkäänsä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, tulipahan tämäkin muistelo taas mieleen :)

      Arvaas tekeekö mun mieli vispipuuroa....

      Poista
  22. Nyt ymmärtää mistä toi pensselin heiluminen johtuu.Hih,hih..Hienoa kun ystävyys kestää,vaikka vain ajoittain.Olipa kyllä hieno tarina lapsuudesta.Muuten vielä palatakseni tohon syömiseen,oli ihan kun mun elämästäni.Mikään ei säily kaiken syön kerralla,mitään ei voi varastoida vieraita varten.Nytkin on maha ihan piukassa,ahmin pähkinöitä....voi peeveli kun ei oo itsekuria lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun mua niin helpottaa lukea tuommosta :)
      Aina mä luulen olevani se ainoa heikkoluontonen torvi! Mutta meitähän on koko soittokunta :D

      Poista
  23. Pepiseni, tuo karkkipaperin rapina ja tyhjän laatikon ilmestyminen on ihan kun omaa elämääni. ei mitään tommosta voi pitää säilössä kun siinä käy mystisesti niin että ne tekee katoamistempun! :D
    mut hyvällä omallatunnolla saa nauttia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaapa mitä....mun pitäis siirtyä TIKKAREIHIN!
      Ne nimittäin säilyy :D ihan sama vaikka ne olis josaain näkösällä, niitä menee vain pari-kolme vuodessa, hyvä jos sitäkään!
      Suklaa....ei toivoakaan että säilyisi !

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥