sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Petojen sukua!

Tai pöllöjen!
Mutta ainakin ikävä ihminen, kuten eilen tuli taas todettua ☺
Rinsessa sanoi illalla äidilleen, että mummu kiusaa...
En antanut iPadia heti vaikka rinsessa kauniisti pyysi kai jo kolmatta kertaa, tein lottorivin - ihan suotta, ei tullunna edes kahvirahoja!
Me sitten yhdessä todettiin, että tämmönen se mummu on, ikävä ihminen!
 Pedoista puheen ollen, ettei elämä ihan pelkkää pelaamista ole, niin rinsessat maalasi eilen mummulle pari dinosaurusta (ikätovereita, u know) ja täytyy sanoa, että olipahan mielenkiintoinen projekti! Viisvee tekee hienosti ja siististi, mutta kolmevee vetelee vähän laajassa kaaressa "isolla siveltimellä" ja sitä maalia oli sitten jokapaikassa...oli kainaloissa ja reisissä, leuassa ja navassa.
Siis sen jälkeen kun oli otettu hyvin maalattu balleriinapuku pois ☺☺- käsiä en edes mainitse!
Naurua piisas, ja pedot kotiutui yöllä taxikyydillä kaupunkiin.
 Piti tänään lähteä Lillassa käymään, viemään vähän pikkutavaroita kaapista ja mallaamaan ne viimein tulleet tapettimallit - sain tepetit kyllä jo alkuviikosta, mutta ne oli jotain piirrettyjä kettuja ja pupuja ja muita, nimikin oli väärin kuoressa....tais olla joku maanantailähetys.
En ihan niin lapsenmieliseksi tunnustautunut.
Soitin perään ja tilasin ne uusiksi, tulivat perjantaina. Eikä enää ollut kuin nimi väärin ☺
Vaikka mainitsin siitä...
En nyt sitten kuitenkaan lähtenyt, päätin ottaa yhden projektin työn alle.
Tuli nimittäin taannoin parin pöllön tilaus, ja ajattelin, että jollen mä nyt ala pöllöilemään, se homma jää pian muiden juttujen jalkoihin.
Näitä sitten siunaantui koko pesue! Ajattelin, että enhän mä nyt kauheeta silppua ja sotkua viitsi parin vaivasen takia...ja kun noita silmiäkin oli sopivasti...
 Nämä kaverukset on ne tilatut, ja lentävät pian pois pesästä!
 Mutta mitä mä herrantähden teen näille kahdelle orvolle??
 Joutaisivat uuteen kotiin, molemmat!
Oliskos sulla koti toiselle tai vaikka molemmille.
27 € postikuluineen yksinäinen huhuilija
tai
47 € hinnalla molemmat. Varattu rouva Kivitikalle!
(ovat hujahtaneet sellaiseen melki 40 cm:n mittaan)

Pöllö mikä pöllö ☺
Paitsi jouluna täys tonttu...

Jokunen uusikin lukija on taas joukkoon tupsahtanut, tervetuloa!
Ja käykäähän täällä kuittaamassa  arpaloinen tai vaikka kolme!

Näkymisiin ja kuulumisiin!
*nälkänen poistuu siivoomaan sotkunsa*


CU♥

Ja ei, pöllöjä ei nyt siunaannu yhtään enempää.
Väärä vuodenaika lisääntymiselle.



28 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika kun on söpöjä pöllöjä, eiköhän noille nyt pian koti löydy. Orporeppanoille <3 Sä oot kyllä kätevä käsistäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on pöllämystynyttä jengiä :)

      No mutta, Pelle Pelottoman tytär....eikä se MillaMagiakaan kädetön ole... ( kummallista sakkia!!!)

      Poista
  2. Toivottavasti pääsevät herttaiset pöllösisarukset samaan kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan nyt kuin käy :) - vai kuinkaan...

      Poista
  3. Kivat on pöllöt :)
    Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle.

    VastaaPoista
  4. Voi noita ihania pöllöjä. Jotenkin niitten silmät näyttää siltä, että ne on peloissaan siitä ajatuksesta, että ne joutuu maailmalle. Voisikko kuitenkin vielä vähän aikaa hoitaa niitä, että ne rauhottuu ;).
    Meilläkään ei harmi kyllä oo enää / vielä pöllöikäisiä rinssejä tai rinsessoja. t. Dynosaurus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisippa nähnyt ne kun ne oli vielä vaiheessa....silmät pyöri päässä :D
      Nyt ne on jo ihan iisisti !

      Poista
  5. Apus tuo pöllöpariskunta mulle, jos vielä ehdin.... laitan enemmän infoa, nyt olemme reissussa ja yhteydet ovat mitä ovat.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehdit!
      Kävipäs tämä sukkelaan, mä ajattelin että joudun heivaamaan pöllöt tuonne yläpalkkiin :D

      Mä pidän pöllöt jemmassa, informeeraa kun linjat pelaa :)

      Poista
  6. oiskohan toi toinen mulle...älä kirjota siihen ainakaan,että 2kertaa 25!!Pojat aiko kirjottaa perjantaille...kauheeta,oonko mä niin vanha??tuntuu 15kesäseltä,kun ois vielä kesä. terv.astan emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan pöllö! Tartteeks mun kuitenkin kaivella kaappeja... :D

      Onneks olkoon!

      Poista
  7. Aivan mielettömiä pöllölöitä ja kaimatkin oikein söpösiä..kauhee ompelufiilis nyt sit vaan kasvaa..se valkoinen rihma. sitä ei oo mulla vieläkään :P puuuuuh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöllölöiset on aina ihanoiita :)
      Vai että rihmat hukassa, täällä ne on solmussa!!

      Poista
  8. Sullon kyllä sana hallussa ja kirjoittamisen lahja:)) Miten sie muuten limusiinissa... ??
    -Helena ja Blackie The Cat-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks :)

      Limusiinissa? No, miksei? Bussi kentälle maksaa 15 taalaa ja pysäkille oli hirvee matka ja kummallakin kaks julmetun kokoista matkalaukkua sekä muut kassit, taksi 50 +tipit, tommonen pitkä versio parisataa, ja saa sentään vielä kierroksen jossa voi pysähdellä mielensä mukaan ja napsia viimeiset kuvat. Skumppaan ei sentään koskettu, eikä. Viskiib, vaikka niitä siellä olikin :D
      Joskus täytyy hemmotella itteensä, niin se vaan menee!
      Tuolloin meillä oli muuten varattuna semmoinen "pressaversio" eli ei-jatkettu malli, mutta pyysin respaa soittamaan ja vaihtamaan sen isoompaan - kun tuli vähän shoppailtua.... :D
      Tuossa kaupungissa voi käydä niin! Vahinko että nyt ei saa olla enää kuin yks matkalaukku matkassa!

      Poista
  9. Ihania pöllöjä pitäis itsekin kokeilla, kun noita tilkkuja on kerääntynyt tonne kammarin nurkkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita hauska katsella tuossa pöydän päässä penkillä.....jäin miettimään että pitäiskö kuitenkin itselleenkin...

      Poista
  10. Voi mitkä dinot,eipä aikaakaan kun saat tyttöset ottaa mukaan tuninkihommiin tai jos ei itseäsi huvita niin ei ku rinsessat maalauspuuhiin,geenit on ainakin mummun puolelta kohdillaan:)

    Nuo pölleröiset on aivan mahtavia!Ootkos muuten koskaan ommellut tai virkannut vain yhtä kappeletta jotain vai käynnistyykö tehdas aina kun alkuun pääset,vaikka eihän sitä tosiaan viitsi silpta ja sotkea parin vaivasen takia,sää ainakaan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne rinsessat vähän tainneet äitiinsäkin tulla :) -miniäkin maalasi tyttöjen leikkihuoneen muistaakseni kolmeen kertaan ennekuin oli väriin tyytyväinen !!

      Yksi kappale? Mikä se on :DD
      Eli lapasestahan täällä lähtee kaikki.....mä taidan olla joku ihan pöllö suuruudenhullu persoona, vai mitä!

      *mitämilloinkintehtailija*

      Poista
  11. Vai kiusaa se mummo:). Ja on ikävä ihminenkin vielä. Äiditkin on tosi tyhmiä välillä ja ne pilaa ilon. Kunnes ne on taas ihan parhaita ja maailman ihanimpia... Äideistä kun tulee toivottavasti mummoja. Sitä odotellessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kaikki sanotaan hymyssä suin ☺
      Ja rakkautta saa kyllä niin paljon, että meinaa pakahtua välillä ♥
      Mä olen aina sanonut, että oma lapsi on ihana, mutta lapsenlapset on siunaus!!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥