tiistai 4. syyskuuta 2012

Miten niin lähti lapasesta?

Olen jo tainnut jossain joskus mainitakin, että päivän lehti tulee Lillaan.
Sehän taas ei ole kenellekään uutta, että minä itse ja milloin mikäkin tavara ollaan eri osoitteissa.
Kuten nyt sitten vaikkapa lehti ja minä, tällä kertaa.
Iltapäivällä hain lehden laatikosta, heitin tavarat sisälle ja istahdin kuistin tuolille aurinkooon lehden kanssa - ja pääsin varmaan just ja just pari aukeamaa, kun veti pilveen ja tuli vilu...joten sain ahaa-elämyksen; nyt asettaudun Annastinaan lukemaan!
Näin pitkälle pääsin:
Sain lehden sentään noin lähelle ☺
Itse en kyllä päässyt tuonne asti!
Tuli yks toinen ahaa....näin nimittäin yhden ilmoituksen, tuoleista...joten piti heittää vähän tuoleja ja pöytiä paikasta A paikkaan B ja vähän muuallekin...
Kuistin mustat metalli/polyrottinkituolit heitin pihalle ja nostin paviljongista puutuolit tähän.
 Kuistilla olleen punaisen pirttikaluston vippasin mäelle, tulipas tilaa!!
 Tässä vaiheessa vilkaisin kelloa ja ajattelin unohtaa kahvinkeiton ja muut rituaalit, hyppäsin fillarin selkään ja suuntasin parin kilsan päähän hieman -ihan lievästi- epäuskoisen toiveikkaana tuolikaupoille....mutta eihän siellä mitään kahdenkympin valkoisia polyrottinkeja ollut - aamulla oli ollut puoli kaupunkia jonossa oven takana ja sinne oli menneet, aikaisille linnuille.
Ei tämmöi myöhänen pulu mitään enää saanut.
Minähän siis suuntasin turisemaan yhden hyvinkin tutun kauppiaan kanssa siihen lähitienoolle...." ei sulla sattuis mitään kesäkalusteita olemaan...?" No ei!
Istuttiin siinä ja höpistiin joutavia, yks kaks mun tunnetusti harhaileva katse osui taittotuoliin!
Mikäs toi on? Onks noita monta? Neljää?
Saiskos melkein-kotiin-kuljetuksen?
Oli ja sai.
Fillarikin pääs kyytiin ☺
Tommoiset mä löysin ja heti paikalla tiesin, että ne on nuo!
 Peevelin hyvät istua, säädettävä selkänoja - eli voi ottaa vaikka torkut siinä sen jälkeen kun on syönyt masun täyteen. Siis sitten ensi kesänä!
 Ja tarpeeksi korkea selkänoja! Sekä ollakseen hyvä istua, että näyttääkseen hyvältä noiden korkeiden aitojen takana.
 Iso plussa on sekin, että ne on taittotuolit, eli ei tarvitse rakentaa hirmuista estettä ulkohuonekaluista Lillan oven taakse sisään talveksi!
Ettäkö ne loput kalusteet?
Kahdenistuttava puutuoli/sohva/mikälie muutti Namuun, pirtinpöytä kannettiin roskisten luo (olkaa-hyvä-ja-ottakaa-jos-kelpaa-systeemillä), samoin matala valkoinen pöytä.
Naapuri sai pari polyrottinkista mustaa taittotuolia, ne kuistilla olleet kaksi jäi toistaiseksi pihalle varatuoleiksi, toinen pirtinpöydän tuoli meni kahdenistuttavan matkaan ja toinen jäi tuohon:
Tomaattiamppeleille.
Eli tuttavallisemmin Tomppeleille ☺
 
Lehti on lukematta, kahvit keittämättä, ja uskokaa tai älkää, mä olen syönyt yhden jätskin lounassalaatin jälkeen!
Mistä perhanasta nämä läskit tulee?
Siitä jätskistä...?
 


33 kommenttia:

  1. No kylläpä on ollut taas noinkin "myöhäsellä pululla" vauhdikas päivä :D Nappiostokset olet onnistunut tekemään. Sopivat tosi hyvin pihallesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä vauhti tunnu missään ☺ -taitaa olla jotain vauhtisokeutta?
      Tykkään kovasti noista itsekin!

      Poista
  2. Mä jo niin luulin, että sä pääsisit Annastiinan syleilyyn, mutta eih...

    Ihanan keveännäköiset tuolit! Hyvä siirto, jälleen kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin luulin! Huomenna uusi yritys???
      Pakkohan mun on sinne asti päästä, kyllä se lehti tulee huomennakin ☺

      Poista

  3. Hienosti taas uudistettu, tykkään kovasti.
    Mitäköhän jännä siellä huomenna tapahtuu...ehkä ehdit koe istua Annastiina uuden paikan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä otan huomisen ainoaksi projektiksi Annastinaan upottautumisen ☺
      Lehden ja jätskituutin kera...

      Poista
  4. Onneks et sillä fillarilla...
    - olis sekin ollu näky sinällään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis ☺
      Mulle yksi tuoli kerrallaan riittää sillä kulkupelillä, yks hassu lähisukulainen kyllä pärjäsi kahdenkin kanssa...mutta sillä ei olekaan tapana heitellä voltteja fillarilla!

      Poista
  5. Tosi keveän näköiset, vaikkakin tarpeeksi näyttävät!
    En ymmärrä, millä pyhällä jäätelöllä sinä elät ja jaksat touhuta, huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Holy Icecream ☺ -silkkaa energiaa, niin hyvässä kuin pahassakin ☺☺

      Ja on muuten kevyet! aivan toista maata kuin edelliset puumötikät!

      Poista
  6. Oh jeah, tuolithan on kuin tehty tuohon paikkaan, kevyen tyylikkäät. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

    terkuin Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta!
      Ja minä meinasin mennä "halpaan" kun juoksin tarjouksen perässä ☺

      Poista
  7. TouhuStiina taas asialla, pistää kaiken vinksin vonksin saman tien. Ei vaiskaan, noi uutukaiset sopii himskatin hyvin juuri tuohon katokseen. Ovat niin ilmavan näköiset ja kiva talvea ajatellen, et menevät pieneen tilaan:)
    Nyt vaan pientä iltapalaa ennen nukkumaan menoa, jaksaa paremmin mammia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, onks kohta jo nukkuma-aika?
      Mä olen juuttunut tänne lueskelemaan ☺ -tulin just teiltä!

      Ei maar, en ole vieläkään ehtinyt jääkaapille, nyt menen HETI! Ihan nyt just...☺

      Poista
  8. No, vieläkö sä siellä istut??? Mars, sinne jääkaapille! Ai, sula onkin joku lasi jo siinä pöydällä...syö nyt kuitenkin jotain myös, jooko?!
    Tuolit on ihan perhanan hyvännäköiset! Joskus hommat vaan menee niinkö pitää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, menin :)
      Ja kävin vaan pistämässä koneen kiinni ja istahdin eväineni telkkarin ääreen - digiboxilta otin vuorossa seuraavan sarjan jakson....tallennettu huhtikuussa :D Siis MIHIN tämä aika oikein menee???
      Ei ainakaan tarvitse miettiä mitä teen ( mukamas ) talvella....

      Poista
  9. Sä varmaan sekoitat läskit luihin! :D
    Mut jätskillä kyl pystyy helposti elämään... Illan pikkutunneille asti.. Usein se nälkä iske vasta silloin.
    Nytkin kello on kohta 00.00 ja mä syön suklaakarkkeja sängyssä enkä aio edes pestää hampaita! :D yök!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *kokeilee * .....ei, ei nämä kyllä luita ole!! Tai jos on on, niin mulla on TOSI isot luut :) - ja pelko, että näin pehmeillä luilla kohta valahtaa kasaan!

      Mä kans olisin syönyt suklaakarkkeja jos olis ollut! Ei löytynyt edes ässämixejä sohvatyynyjen välistä :/

      Poista
  10. Herranjestas..ihan säikähdin että oot mun loman aikana hävinny bloggerista kokonaan..onneksi Tiina vinkkas!
    Nyt linkittämään sinun uutta blogia suosikkeihin!

    VastaaPoista
  11. Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana,siis Annastiinan syleily:D
    Mukavilta näyttää tosiaan uudet tuolit mutta sanon tai siis kirjoitan sulle samat sanat kuin just äsken systerillesi että sehän riittääkin että NÄYTTÄÄ mukavalta kun se istuma-asento on niiin vieras,kai oot siitä kuullut kuitenkin;)
    Rupee nyt hyvä ihminen syömään ettei sua löydetä jonain päivänä Lillasta nälkäännääntyneenä tai ettet pökrää kesken polkupyörällä tapahtuvia kuskauskeikkojas:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään meinaan päästä sinne asti!! Ihan oikeesti :)
      Meinasin sanoa että noin kello 13.15, mutta on luvattu niin hyvää säätä, että todennäköisesti istahdan lukemaan lehden ulos.
      Mutta uskotko, uusissa tuoleissa on istuttu! Siis istuttu, ei vain istahdettu :D

      Ei o pelekoo, että minä nääntyisin nälkään ainakaan, toi fillarilla kaatuilu on toinen juttu....

      Poista
  12. Vai Annastiinaan loikoilemaan!! Näkisipä vain ;D Mä jo olin siellä, kun tuo sohvakuva näkyi ♥

    Hienot tuolit ja hienoja pyörityksiä olet taas touhunnut. Kyllä kelpaa nauttia !



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä otan todistekuvan :DD
      Eikä mulla kyllä ole tänään ohjelmassa muuta kuin istuskelemista! .....?

      Poista
  13. Et päässyt annastiinaan vaikka se on noin kutsuva:)

    Kyllä sulla kans ei ehdi nuo tavarat vanhenee ja onhan nuo ihan hyvän näköiset tuolit tuolla.Vaan on kovin vaaleat,saaks lian pois pyyhkimällä.Ajattelin kaikkia linnunkakkoi,meillä niit ainakin ilmaantuu.Tuntuu et käyvät nuo linnut piruttas paskomassa penkeille.
    Joo ja sit on usein kanssa mainitsemasi säilytys ongelma.

    VastaaPoista
  14. Mä niin noista kutsuhuudoista.... :D

    Sekin hyvä vielä, että tuolien runko on metallia ja verhoilu sitä tiivistä muovi(tettua?)verkkoa!
    Vesilerku käteen vaan!
    Just eilen sanoin systerille, että sen paviljonki on ihan huippu niiden verkkojensa vuoksi, ei käy linnut paskomassa niinkuin mulla!

    VastaaPoista
  15. Minä olen luullut olevani rönsylilja. Aloitan asiaa, joka johtaa viiteen muuhun. Silmäni näkevät jotakin ohi mennessään, joka taas johtaa ajatukseni siihen ja tämä puolestaan... Sinä vain olet tämän taidon kehittänyt aivan eri mittakaavoihin:D. Niin, että piti lukemani päivän lehti, mutta ostinkin puutarhakalustot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä taito on hyppysissä ☺
      ja jollen nyt pistä näitä masiinoita kiinni, niin voi sanoa että piti töihin lähtemäni, mutta....

      Poista
  16. Nonnih, hienot tuolit löytyikin! Missäs näin kivoja kauppiaita luuraa, kun fillarikin kulki kyydissä?!
    Melkoisen komiat tomppelit sulla seuranasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienot on ja kivat istua :)
      Kauppias on mutkan kautta melkein sukulainen, jos näin vois ilmaista...sieltä yleensä saa apua kun jotain isompaa joskus pitää kuljetella.
      Noi tomppelien tuotokset on erittäin maukkaita - joten hyvät on tomppelit : D

      Poista
  17. Kiva löytää sut täältä uudelleen. Ja kivat on myös nuo sun uudet terassin kalusteet! :)

    VastaaPoista
  18. onnex sait kotiinkuljetuksen tuoleillesi, ei tarvinnu pyörällä lähtee kuljettamaan. Ja pyöräkin säästy törmämyksiltä, ku pääsi turvallisesti kyydillä kotiin :))

    Mutta on kyllä kivan näköiset tuolit, kelpais jopa meidänkin pihaan !! tai siis siihen tulevaan pihaan :)

    VastaaPoista

♥kiitos kiitos kiitos ♥