perjantai 21. syyskuuta 2012

Se on kuulkaa syksy nyt!

Vettä tuli kuin Esterin sanonko mistä...
Ja kun työpäivä alkoi tulla kohti loppuaan, Arska pisti Esterin lomalle.
Ja sitten vaan naatiskeltiin...
-haravan varressa-
 -suunnitteluhommissa-
Se yksi kiva mies toi mulle lavankauluksen ☺
Ja lupasi vielä jossain kohden tuoda toisenkin!
On noista (kivoista) miehistä jotain iloa....
 Mun sitten vaan tartti hollailla paikkaa ensi kesän pienen pienelle kasvimaalle.
Saattaapi tulla vaikka tähän....tai muulle...
Nyt tuo reunus on kuitenkin jo sutaistu mustaksi puunsuojalla ja kunhan on kuivunut, niin lykkään sen ensi kevättä odottelemaan varastoon johonkin mihin mahtuu...
 Mutta se taitaa olla harkinnassa vakavasti, että laitanko kesäkurpitsaa ollenkaan.
Oikein kivahan niitä oli omasta takaa saada, mutta voi peijooni minkä määrän ne keräsi kotiloita!
Onneksi Ferramolia saattoi heitellä perään surutta.
Ja tänään sitten salakuljetin roskikseen jätesäkissä molemmat hirrrrrveen isoiksi kasvaneet kesäkurpitsanraadot, kaiketi nekin olis pitänyt kompostoida, mutta en ottanut riskiä, että kaikki tienoon nälkäiset lehtokotilot löytää sinne tiensä ja päättää tehdä sinne kodin.
Ja lisääntyä.
Ja täyttää maan...
 
Mutta luumupuuta ajattelin vakavasti.
Tai oikeastaa kriikunapuuta, ne on vielä parempia!
Kävin nimittäin systerin♥ tiluksilla omppuluumuvarkaissa ☺
Ei se huomaa kun tulee kotiin, ne on jo melkein kaikki maassa...tai jumalattoman suussa...
Vähänkö nämä on hyviä ☺
 
Nyt pitäis vielä löytyä yksi kiva mies puuhommiin.
Faija kiipeis, mutta minen anna.
Ja mä kuitenkin putoon tikkailta, perhana!
No, ei se o tämän illan murhe ☺
 
Ei mulla mitään asiaa ollut.
Toivotanpahan viikonloppuja!
Minä teen jotain ihan muuta...kuin siis olen täällä...
 
C♥U!


28 kommenttia:

  1. Meilläkin lapset tykästyi naapuripuun luumuihin niin kovin, että laitoin nyt meillekin moisen hankinnan harkintaan:) Mukavaa viikonloppua siulle!<3

    VastaaPoista
  2. Ja sitä vettä taitaa riittää tällekkin päivälle...Luumut on hyviä,aika ison sadon näyttää tuottavan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo taitaa olla jo sadon rippeitä...samat sanat sinullkein, maistakaapas kriikunoita, ne on vielä paremia!
      (vettä on muuten tullut vähemmän kuin luvattiin)

      Poista
  3. Kyllä tuo lehtikasa on jo varma syksyn merkki. Meillekin voisi joku kiva mies tuoda tuollaisia kauluksia =D... Mulla on haaveissa päärynäpuu. Kriikunaa täällä jo onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Systeriltä hävisi just yksi omppupuu, katselin toista omaani..pitäisköhän pistää matalaksi ja ottaa joku muu tilalle...mikä, se on vielä (sekin) ajatuksen asteella ☺

      Poista
  4. Syssy se on, ihanaa! :) Mää tykkään, vaikka sataiskin. Sadekin ropsaa niin kivasti peltikattoon ja on kiva kölliä (ihan ku meillä köllittäs...) peiton alla :)

    Hauskat viikonloput!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä jopa vois ja sais kölliäkin, mutta ainakaan vielä en ole ehtinyt -tai malttanut...
      Mutta näyttää siltä, että sade ei tänään lakkaa, joten Lilla saa unohtua -taidan ottaa kirjan ja mennä köllimään!!

      Poista
  5. Niin on syksy, kylmäki jo!!! Noi lavankaulukset olis kivoja meillekin...
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ei vielä ole kylmä, sit on kun mulle ilmestyy sukat jalkaan ☺☺

      Poista
  6. Joo-o, syksy on ja myös mieleni ja kroppani tuntee sen...
    Noi kasvulavareunukset on kyllä kivoja, olis kivoja myös maalle. Ihan vähän on ollut jo suunnitelmissakin. Saa nähdä, että kestääkö neljä vuotta vai ei. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kroppa tuntee, ainakin haravoinnin -vaikkei sitä vielä paljon olekaan tullut tehtyä, mun selkä vaan ei tykkää :/
      Jos mun olis itse pitänyt tuo reunus (tai pari) hommata, olis varmasti mennyt se neljä vuotta ainakin!! Kuten tiesin, ja tuon toimittanut hraA sanoi myös, ei noista kovin helpolla luovuta.
      Ja tuo on vieläpä kuin pakasta vedetty -kerran käytetty!

      Poista
  7. Haravointi on hyötyliikuntaa, jota ei ole tullutkaan harrastettua pitkään aikaan. Nyt jäin oikein miettimään, että haravoiko ne täällä ollenkaan? Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minust tuntuu, että teillä siellä taitaa olla enemmän tai vähemmän ikivihreää ☺

      Poista
  8. Huh, on Sun kämpässäs karseesti kamaa, mää kyllä
    saisin paniikkikohtauksen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh huh juu! Eikä ahista yhtään ☺

      Poista
  9. Jaa vai kävi sulla tuollainen mies.Noita on kiva hyödyntää siis lavakauluksia:)
    Noita lavakauluksia on mullakin.Edellisen työn etuja.Oon tehnyt kukkapenkkejä ja vielä on muutamia ottelemassa jotain.Väriä oon vedellyt niihin tulee paremman näköiset.
    Kiva lehtikasa se on Sinullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi! ja saa tulla toistekin ☺
      Sulla on sitten säkä käynyt, nuo tuppaa olemaan kiven alla...mä olen aina kysellyt kun olen nähnyt, ja miehet katsoo kuin puolijauhosta..."oleks tosissas"-ilmeellä ☺☺

      Poista
  10. Mä en oo löytänyt tuollaista kivaa lavankaulusmiestä vaikka olen etsinyt :D. Tarvetta lavankauluksiin olisi täällä ja ideat jo valmiina odottamassa vain oleelliset puuttuvat. Ihania syksyisiä kuvia sulla tervetuloa vaan syksy ja sateet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onksi keksin tuolle miehelle soittaa ja kysäistä, josko joskus jostain...

      Tervetuloa vaan syksy, että saadaan pois jaloista, talvi samoin...sitten jo kevät onkin kulman takana ☺

      Poista
  11. Ihania kuvia! Sää on tosiaan epävakainen. Vettä sataa ja hetken päästä paistaa aurinko.
    Minullakin on suunnitelmissa ensi keväälle muutama lavankaulus kasvimaaksi. Yksi oli kokeena tänä kesänä ja ihastuin tuohon lavakasvatukseen.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen oli oikeastaa melko passseli keli, tänään olisin poikennut Lillassa korjaamassa vähän omia jälkiä, mutta nyt sataa tasaisen tappavaan tahtiin, joten taidan pitää nenäni sisällä...☺

      Poista
  12. viikonloppuja sinnekkin!Täällä on pilvinen,sumuinen,mutta ei sateinen ilma.Marjastusta harrastettu koko päivä,puolukkaa ja variksenmarjaa vuorotellen,ilmotan huomenillalla kilot.Kalallekkin mieli halajaa....terkuin astan emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä oot kyllä yks eräpakkaus koko nainen!! ☺☺
      Jos joskus tuut tänne "etelän suuntaan", niin nappaa marjoja ja kalaa mukaan....

      Poista
  13. Sulosta sunnuntaiaamua kammarista ja voi kun noita kriikunoita sais...Juu kyllä syksy on natistanut kesäkukkaset mutta upeita värejä loihtinu sitte muualle ihhailtavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntai on kovin suloinen näin sisällä lämpimässä, villasukat jalassa, radio auki ☺

      Nyt sitten kriikunapuuta ostamaan, se ei edes vie hirmuisesti lääniä!

      Poista
  14. Nauru pääs kun luin ensin ton Susannen kommentin että sää oot tosiaan epävakainen,ai sää vai:D
    Joo,se tosiaan on syssy ny,mä kyllä tykkään syksyllä syntyneenä syksystä kovastikin vaan eilen otti vähän koville,tytöllä oli lauantaikoulupäivä ulkoilupäivän merkeissä johon vanhemmatkin olivat tervetulleita,no kun mun pakko työntää nokkani sellasiin paikkoihin mihin oon tervetullut ja sellaisiinkin joihin en oo niin enkös vaan lähtenyt...Täytyy sanoa että neljä tuntia sateisessa,välillä kaato sellaisessa toi kyllä sellaisen syksyn tunnun että loppupäivä ja ilta kuluikin sitten sohvalla vällyjen alla kuunnellen hampaiden kalinaa:)
    Kriikunat on ihanoita,just kävi anoppi ison kulhollisen tuomassa ja hups vaan,ne katos parempiin suihin samantien:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullon sama lukihärö sitten kuin mullakin ☺☺☺ Minä kans tavasin sen kahteen kertaan ja nauroin ihan kiharassa...ja oikeeseenhan se olis vaan osunut (kiitos vaan Susanne nauruista jos satut lukemaan!!)

      Mä olen noilta kunnon kastumisilta säästynyt kokonaan (kopkop) vielä toistaiseksi, sitä kun tulee kaatosateessa fillarilla töistä kotiinpäin kymmenen minuuttia, sitä ei lasketa, eihän!

      Arvaas mitä on tuossa vieressä....kriikunankiviä!
      Napsin kriikunoita koko ajan täss koneella ollessa, luumut -vaikka hyviä onkin- ei maistu enää ollenkaan! Täytyy tsekata olsiko ainekset luumupiirakkaan, jollei, taidan viedä huomenna töihin ☺

      Nyt mä pistän koneen kiinni ja lähden lorvimaan ☺

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥