maanantai 10. syyskuuta 2012

Nurkkia

 
Edelleenkin maalin kuivumista odotellessa pyörähdetään me välillä -ei nyt pyöritellä tavaroita.
Ne on jo paikoillaan. 
Häkkyrätuoli palasi kesällä kotiin Lillan pihalta, tuohon on niin hyvä heitellä tyynyt yöksi sängyltä.
Ja kuten näkyy, toinenkin yöpöytä on kotiutunut hyvin paikalleen.
 Kummasti näillä tavaroilla on taipumus kiertää kehää, tuo kukkapylväskin on keväällä tehty Lillaan, mutta niin sekin vaan löysi tiensä takaisin.
Kellarin kautta tosin. Kerrankos näin käy...
 Telkkari ei ole vielä tässä kuvassa paikallaa, nyt on sekin jo siinä, piuhat ei tosin kiinni - ja tuo kukkien takana olevaan tauluunkin törmäätte uudestaan hetken kuluttua.
 Ei mitään uutta näissä nurkissa, ompelukonekin odottaa paikallaan aikaa ja inspiraatiota.
 Valaistuskin ihan ennallaan.
Joten poistutaan...
 
Tässä sitten se toinen sutimisen kohde.
Kierrätyspisteestä tämäkin, pari ruuvia löysällä, sopii siis kuvioon paremmin kuin hyvin niiltä osin.
Värinsä puolesta ei.
Nyt passaa!
Väri samaa haleen vaaleen vihreetä mitä jakkaraankin sutaisin.
Ja telkkarin paikalla kesän päivystäneelle taulullekin löytyi näin oiva paikka talveksi.
Jotenkin aihekin on niin sopiva ☺
Tuolla se tönöttää.
  Oikeasti päivä oli juurikin näin valoisa ☺
 
Eilen aloitettu kolmannen kiertolaisen sutiminen on saatettu päätökseen tänään, ja Lillakin on saanut olla päivän omin nokkineen -onneksi ei ole omppuloita kerättävänä...
Palaillaan taas, kiva kun olette siellä, keitä kaikkia siellä nyt sitten kurkkiikin...
 
 


31 kommenttia:

  1. Mä täällä....taas! Suloista on sun huushollissa, harmi kun ei tullut kesällä poikettua :-[ Mut otetaan uusiksi vielä, jookosta?

    Meillä lojuu vintillä samanlainen teline tummanruskeana...kiitos vinkistä (ja muistutuksesta ;)

    Ai niin ja täällä on aina mukavaa olla ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, totta maar....pistetään kunnon syömingit pystyyn ensi kesänä ison pöydän äärelle ♥♥♥
      Eikä kenenkään tarvitse lähteä kiireellä mihinkään, korkeintaan joku/jotkut Lillaan yöksi, eikös juu... ☺

      Poista
  2. Mitäs kaikkea kivaa täältä löytyykään!!! Jatkanpa lueskelua ja ihailua:)
    Terkkuja ja haleja SisustEllenistä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teretulemas vaan ☺
      Toivottavsti viihdyt, taidankin lähteä kohta vastavierailulle!

      Poista
  3. Mihinkäs sitä rakkaita tavaroita jättäis silmistään<3 Ain tämä kotisi ja Lillanisi näyttää erilaisen kauniilta ja hyvä tuli maalaustelineestäkin ja malli siinä on varmaan sinun kätösestäsi, eikä tuon taiteilijan:)
    On nää sävyt niin hehkeän romantisen kauniita ripauksella tummaa, johon ompelukone kaunotarkin hymyilee ja on syytäkin...ompa kaunis komistus omalla paikallaan ja kokonaisuus tuolin ja lampun kanssa passaa oikein hyvin yhteen.
    Valoisaa ja kaunista<3
    toivotamme sinulle nautinnollisia syyspäiviä iloineen ja monine pusuineen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkka, kaunosielu ♥
      Alkaa pikkuhiljaa taas tuntua kesän jälkeen nämä nurkatkin kotoisalta -ensi alkuun oli olo vähän kuin Liisalla Ihmemaassa, missäs sitä oikein ollaankaan ☺

      Poista
  4. Toi tavaroiden omissa nurkissa kierrättäminen on mullakin käytössä, saa edullisesti uutta ilmettä :) Sähän voit alkaa maalaamaan tauluja nyt kun sulla on noin hieno teline.Sulla kun tuntuu tota aikaa olevan reilusti kaikenlaisiin askareisiin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kävi mielessä, usko tai älä ☺
      Mutta A) liian hutera teline (ne puuttuvat ruuvit) ja B) liian hullu emäntä (ne puuttuvat ruuvit)
      - joten olkoon menneisyyden haaveita edelleenkin, pistin oman telineen nurkkaaan silloin kun poika alkoi kiipeillä pystyyn sitä vasten - ja siitä on himpun verran aikaa ☺

      Poista
  5. Uuu, ootko voittanu Oscarin??? Tuolla maalaamattoman taulutelineen vasemmalla puolella hyllyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, sain sen Jenkeissä....siinä lukee Maailman paras sisko ☺ in english...
      Ei siis mistään maailman parhaasta lavastuksesta tms.

      Poista
  6. Hyvältä näyttää,rauhalliselta. Täälläkin tavarat pyörähteli ja ilme on hyvin rauhaton,kaikkee muuta kuin piti eli aamulla pyöritän lisää.....Kiva kun oot "täällä" <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina, nämä on niitä meidän ikuisuusprojekteja, siirrellään vähän kerrallaan.
      Tai kertarysäyksellä kaikki - ja sitten takaisin ☺

      Kiva kun sinäkin olet täällä ☺

      Poista
  7. Hauskaa, miten tuo kirkas kuva on ylivalollakin kaunis. Tuollaiset taulu- ja kuvatelineet ovat kullanarvoisia. Minulla ne ovat niitä painavia, ruosteisia, patinoituneita...serkulta lahjaksi saatuja. Pidän niissä milloin jotain kuvaa, milloin erittäin kauniskantista kirjaa ja jopa taulua. Saa äkkiä helposti pientä muutosta.

    Multa lähti se luonnonvalkoinen yöpöytä vierasmakkariin ja nyt on tilalla Ikean tummia hyllyjä KOLME. Mikään ei tunnu riittävän...mulle sängyn viereen.

    Mää tääl kurkin;-) Mukavaa, touhukasta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkäsin noiden kahden kuvan kontrasteista, en osannut valita kumpi, niin pistin molemmat ☺ -ihan peruskameran kanssakin on kiva leikkiä!

      Saas nähdä kuinka kauan katselen tuota telinettä -minä kun en ole mikään intohimoinen siivooja, niin voi olla että kun sitä pari kertaa olen nostellut imurin tieltä, etsin uuden paikan...
      Yritin kyllä jo selittää itselleni, että onhan se siinä jo ollut kohta kuukauden päivät - mutta minähän en ole ollut itse täällä, joten antaas kattoo...

      Kiva kun kurkit ☺
      (koitan touhuta nyt alkuviikon ja otta lunkisti lueskellen loppuviikon, kerätä voimia lauantain talkoisiin, just nytkin on ruokaa tulossa niin uunissa kuin hellallakin ja seuraava satsi odottaa uuniin menoa)

      Poista
  8. Täällä kamera nukkuu kesän ylikäytön jälkeen:). KIva, kun siellä aina tapahtuu ja löytyy noin siistejä kulmia kuvattavaksi. Täällä koitetaan koulia vielä kahta pienintä, joilta tippuu asiat justiinsa siihen mistä kulkivat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen illalla oliskin ollut ihan erilaisia kulmia - maalipurkkia ja sutia ja keittiö pullollaan ruuanvalmistukseen käytettyjä tavaroita : D
      Aamu onkin mennyt siivoillessa paikkoja kuntoon, on mukavampi iltapäivällä tulla siistiin kotiin!
      Pääsääntöisesti täällä on kyllä tavarat paikoillaan, puuttuu ne pienet pudottelijat :)

      Poista
  9. Tuo ompelukone on vieläkin aivan ihana...........no juu kaikki muukin :)
    Hyvää syksyviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma kapistus tuo Singer, tuottaa iloa jopa silloin kun pyyhin siitä pölyjä :)
      Kiitos samoin Molla!

      Poista
  10. Sinä se teet upeita löytöjä ja maali on kyllä oiva keksintö sillä on moni huonekalu saanu uuden jatkoajan kotiin..ja mikä parasta kuten varmaan sinullakin kyky nähdä se rumakin esine maalattuna uudeksi :)
    Ei kyllä tästä on lähettävä siivoilemaan ja sitten olisi purettava yhet virkkaushommelit (matonkuteista tehdyt isoäidin neliöt) ja sitten virkattava niistä uutta..mutta purkuhomma teettää sitten ompeluksia siihen taas mistä purkaan..mutta eipä tartte ostaa kun voipi kierrätää ok jos totta puhun niin alotin pitsimattoja tekeen ja kude loppui, joten purkaan vanhaa niin saan lisää matonkudetta ja sekin vielä et en oikein tykänny jalkarahin päälle kudotuista isoäidin neliöistä tehdyn päällisen, sillä se venyy siinä eikä oikein pysy kuosissaan..
    Tuo ompelukone on kyllä hieno ei tartte laittaa poiskaan eli piiloon kun on noin upean näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee että toisen romu on toisen aarre - ja yleensä tuunattuna :)

      Olistpa nähnyt yhden Ikean kudotun viltin, jonka purin ja aloin tekemään jotain, jonka purin ja taas aloitin jotain....lopputuloksesta osa on Lillan pöydällä ulkona! Silkkaa tekemisen riemua vai tyhmyyttä, en tiedä :D

      Poista
  11. Milloin pipi-mukeja esittelet? :P
    Siitä kuvatelineesta tuli mieleen että jätin kerran ostamatta vanhan nuottitelineen ja vieläkin vatuttaa.. Mul ois ollu sille hirveesti käyttöä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy koittaa muistaa napsaista kuva :) se oli kyllä elämäni parhaita vaihtokauppoja, ja kiva kun taidetaan olla molemmat yhtä tyytyväisiä!

      Voi, nuottiteline olis joskus hyvä olla olemassa, vois lukea ja tehdä käsitöitä samalla...

      Poista
  12. Hieno teline, voi vitsi sopis tännekin!! Maton pätkäsystä piti kysyä, miten teit kun sait ne hapsut päähän takaisin? Käsin neuloit pään takaisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HeiDiiiii :D -täällä kesken työpäivän :D

      Saksin maton vähän ylipitkäksi ja sitten purin kudetta semmoisen kymmenisen senttiä - sen verran, että loimilangat sai hyvin solmittua uusiksi hapsuiksi.

      Poista
  13. Mullakin ompelukone odottaa yläkerrassa inspiraation hetkeä - ja ratkenneet kotihousut paikkaamista (miten siinä niin pääsikin käymään...? t. nim. yhtään en o lihonu). Tuo sun singeri on kyllä niin ihana kapistus, että pitäisin sitä myös aina esillä, vaikka en edes osaisi ommella :)
    Kiva maalausteline! Kiva kierrätyspiste!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olikin yksi syy tuon masiinan ostoon, että sen voi pitää näkösällä ja käyttövalmiina koko ajan, edellinen tavismalli oli aina kaapissa - ja voi vitsi mitä viitseliäisyyttä tarvitsikaan sen siltä esiin ottaminen :)

      *strechpöksy * -ei uskalla kokeillakaan vielä muita....

      Poista
  14. Kauniilta näyttävät...nurkat siellä...:)

    VastaaPoista

♥kiitos kiitos kiitos ♥