keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Ei ihan kotikulmilla

...mutta ei kovin kaukanakaan.
Pienen fillarireissun tai reippaan kävelyn päässä, parisen kilometriä kotoa Viinikassa on vallan hurmaava uusi "kohtauspaikka". Jokunen bloggari on jo ehtinyt osaltaan mainostaakin tätä, ja liityn joukkoon täysin sydämin!

Toivon todella onnea ja menestystä yrittäjäparille, joka hyppäsi pois oravanpyörästä ja päätti perustaa tämän Lillan Hotel-yrityksensä. Enemmänkin kuin hotellin -täällä on nimittäin kerrassaan viehättävä kahvila ja sen ohessa myös sisäpihalle levittäytynyt pienimuotoinen sisustusmyymälä.
Varsinainen hotelli avaa ovensa vielä tänä vuonna, nyt alkuun on keskitytty palvelemaan asiakkaita kahvilan puolella.

Olen nyt pari kertaa poikennut, ja ilolla todennut, että aina käy pieni kuhina, on salaatilla kävijöitä, kahvittelijoita ja suussasulavilla Tampereen Jäätelötehtaan jätskeillä nautiskelijoita. (Tuotti pienoista tuskaa ohittaa viimeksi jätskit, sen verran oli kuitenkin itsehillintää, että kävin vain ruuukkuostoksilla)
Kuvista olen kuitenkin rajannut asiakkaat pois, yksityisyyttä kunnioittaen.

Katsokaapa kuvat ja poiketkaa ihmeessä jos ja kun nurkilla pyöritte, sijainti on aivan Viinikan kirkon vieressä, joten paikallistaminen tuskin tuottaa suurta ongelmaa.






 





♥ Aurinkoisten päivien kesäkeidas tuo piha ♥

15 kommenttia:

  1. Kivannäköinen paikka. Selasin juurikin Tampereen kahviloita läpi, että missä voisi piipahtaa. Lillan ei taida olla ihan kumminkaan mun reittini varrella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori Pepi, että tuun tähän väliin...

      Satu, kannattaa ehdottomasti poiketa vähän reitiltä ja käydä tsekkaamassa tämä paikka 😍

      Poista
    2. Ei haittaa vaikka väliin tulitkin 😄
      Samaa meinasin sanoa, kannattaa tehdä vaikka pieni mutka matkaan jollei nyt ihan jalkapatikassa ole liikkeellä!!

      Poista
  2. Vaikuttaa aivan ihanalta paikalta, toivottavasti asiakkaita riittää ja uudet yrittäjät pärjäävät! On niin ikävää täällä Suomen maassa kun yrittäjiä verotetaan ihan liikaa ja on kaikenlaisia ihme sääntöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta, kuluja riittää enemmän kuin omiksi tarpeiksi.
      Tuo on just sellainen paikka jossa voisi itse yöpyä vieraassa kaupungissa 😊
      Ainakin nyt kesäaikaan tuntuu kävijöitä olevan, toivottavasti tarpeeksi.

      Poista
  3. On kaverin kanssa mietitty,että missäs tuo olikaan kun oli muinoin jotain juttua jossakin lehdessä. Nyt tuli selvyys asiaan.
    Lempäälässä on terveyskeskuksen takana Kahvila Siiri. Aivan rannassa. Ihana paikka. Sitäkin voi suositella. Lyhyt junamatka Tampereelta. Eikä asemalta pitkä kävely.
    T Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä pitää mielessä tuokin jos vaikka ehtis lähimatkailla joku kaunis päivä 👍🏻😄
      Olis niin monta paikkaa mihin pitäis ehtiä ja nyt on monenmoista pikkujuttua kalenterissa mitkä rikkoo aikataulujen suunnittelua. Hammaslääkäriä ym.

      Poista
  4. Vaikuttaa kivalta paikalta, tuollakin pitää käydä.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Tää on ihana! Tekis mieli lähteä kahville nytkin, mutta on niin rikkinäinen päiväohjelma, etten taida ihan heti ehtiä.

      Joku oli lehdessä 😉👍🏻

      Poista
  6. Ihana paikka! Tuonne on ehdottomasti mentävä. Jo tuo sininen seinä on niin kaunis. Yrittäjät olivat Suumessuilla keväällä. Oli paljon mukavaa sisustustavaraa esillä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana on! Ja nuo siniset astiat, joita käytetään kattauksessa! ❤️
      Minä tykästyin saviruukkuihin, ostin yhden vadin ensin ja hain pari ruukkua sitten kaveriksi.

      Poista
  7. Oi, vaikuttaapa ihanalle paikalle! Tosin, kun on jalkaisin liikenteessä niin ei ehkä tule eksyttyä tuonne...vai meneeköhän sinne julkisia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos en ihan väärin muista, niin nro 12 tulee ihan kulmalle. 😄
      Minä yleensä fillarilla liikkeellä noilla nurkilla -tai kävellen 😉

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥