sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

ihan niinkuin muka kiirettä pitäis.

Koneelle ei näkäjään ehdi, ei.
(Edelleen painotan, jotta tuolta instasta löytyy pepi_nelli, seuraa siellä ☺)

Päivät on ihania, leppoisia, kiireettömiä, rikkaruohottomia, kahvintuoksuisia, pikkurinsessaisia (pari tuossa selän takana nytkin odottelee pannaria ja odotellessaan tuijottavat jotain lastenleffaa) ja kovin kesäisiä. Ihan sama sataako vaiko paistaa, minä niin nautin.

Kuljeskelen ihan turistina omassa kaupungissani, eli teen sitä mitä olen vuosikausia uhannut tehdä, mutta mikä on tekemättä jäänyt. Ei nytkään ole mitään kiirettä kaikkea kokea kerralla, aikaa on, joten on tässä ohjelmaa tulevillekin kesille.

Jokunen kaverikin on jo huomannut, että mua on helppo houkutella torikaffeille (ja kahvilanpitäjäkin moikkaa hämmästyneenä, että "taas se on täällä" -monena vuonna kun se kahvittelu on jäänyt kertaan kesässä) ja milloin minnekin. Voi jopa suunnitella jotain uuttakin, vaikka ennenkokematonta. Tai vaikkapa jotain matkaa.
Että kyllä, kesä maistuu hyvälle!

Kotkan puistoista inspiroituneena napsin yhdeltä kävelyreissulta kuvia ihan tästä kotinurkilta tuonne kosken toiselle puolelle, Tampellan alueelta uuden patosillan ja Finlaysonin palatsin kautta Milavidalle ja sieltä Finlaysonin tehdasalueelle -oli ne maalatut kujat näkemättä! Samalla eksyin taidenäyttelyynkin, en tiedä kenen enkä kuinka kauan on, kunhan nyt kävin naatiskelemassa.

Se nyt aina niin tärkeää ole kaikkea nippelitietoa tietää, voi kulkea vain aistit avoinna.
Kulkekaa tekin.
Vaikka nyt alkuun näitä mun maisemiani ☺
Ja sori, kuvia taas sitten on, koittakaa kestää!







































Suloista (sateista) sunnuntaita!
Täällä hyökätään nyt pannarin ja kaakaon pariin ♥

18 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! Kyllä se on hienoa, että saa asua näin kauniissa kaupungissa, vielä kun sen kauneuden aina huomaisi! Ihanaa alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sen huomaa kun juoksee erikseen ne clasut ja tokmannit ja lähtee sitten "ihan turistina" omille teilleen 😄
      Kummasti sitä silloin näkee ihan eri juttuja!

      Poista
  2. Tämä R:n kaupunki on minullekin niin tuttu. Kuinka monet kerrat siellä onkaan oltu lasten kanssa sekä parhaan ystävän kanssa. Eri reisstu ovat stokkan reissut ja sitten ne muut. Jopa hienoja konsertteja olemme siellä kokeneet.

    Ihania nuo lehtikuviot kadussa...

    Sataa, tuulee, taitaa alkaa ukkostaa, pidän.

    Voi vahvasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkos sulla joku mekko tuollaista kangasta? Tulit nimittäin vahvasti mieleen kun tuon näin 😊
      Täällä tuli pari sadekuuroa joiden alta ehdittiin sopivasti pois, ukkostikin jossain välissä. Taitaa kiertää nyt läpi koko maan.

      Sinä myös, sinä myös ❤️

      Poista
  3. Ihanat kuvat kotikaupungista! Olen useasti ajatellut, että oisipa aikaa kuljeksia Tampereella, mutta aika menee mökillä :)

    VastaaPoista
  4. Minunkin lempparit oli nuo lehdet kadussa. Tampere on kiva kaupunki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli minunkin lempparit, tosin se kohta jossa näkyi useampi kerralla oli aika sykähdyttävä.
      Ei hassumpi kaupunki ollenkaan -vaikka kestikin kauan tänne aikoinaan kotiutua 😄

      Poista
  5. Vastaukset
    1. On! Ja kiva kun ne on lisääntyneet -olisko pari vuotta kun joku peijooni otti ison osan lukoista johonkin "taide"projektiin! Kuumensi sen verran tunteita, että kukaan ei varmaan uskaltais moista edes ajatella nykyisin 😄

      Poista
  6. Jaahas, täällä on vauhti päällä ja Lillan suojaisesta satamasta on siirrytty avariin seikkailuihin. No, sehän on hauskaa! Kivaa elokuuta, tässäkin kuussa ehtii tehdä monta hauskaa tutkimusretkeä. En tosin minä, sillä työt kutsuivat, kun loma loppui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhtia se on hidaskin vauhti 😉
      Kovin on nyt kotinurkilla pyörimiseksi mennyt, mutta hyvä näinkin. Ja vielä on aikaa ennen koulujen alkua viettää päiviä itsään paremmassa seurassakin😄 -monenmoista kivaa siis!

      Poista
  7. Kiva kuvapläjäys Tampesterista. Lisää samnlaista vaikka jostain toisesta kaupungista. t Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan tästä ehtii jonnekin 😄 -elämä on nyt ollut hyvin rinsessakeskeistä 💕

      Poista
  8. Hienoja kuvia meidän kaupungistamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs tätä(kään) kaupunkia kuvaillessa 😉
      Piti tänään napsia taas lisää kuvia ja vähän toisenlaisiakin...mutta jollain hatarapäällä ei ollut kameraa kassissa sen enempää kuin puhelintakaan 😳 Hups.

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥