maanantai 9. marraskuuta 2015

Aivan väärän värinen!

Joskus sitä melkein odottelee maalipurkki auki ja suti kädessä,
että tulis nyt jotain sudittavaa.
Suurinpiirtein näin oli männä viikolla kun torista tekemäni ostos tuli muutaman päivän sovittua aiemmin. Ja heti iski takapakkia koko sunnitelma!
 Vaalea puu ei ole (sen jälkeen kun joskus kahdeksankytluvulla oli keittiössä mäntykalusteet) oikein koskaan ollut mun juttu. Tumma puu, sitä sen on pitänyt olla -siis ennen tätä sutimista.
Haikailin tuohon sängyn viereen vähän samantyyppistä 50-luvun pöytää kuin Lillassakin on, mutta eihän niitä kasva kuin sieniä, ja jos, niin hinta hirvittää. Suunnitelma oli koko ajan, että valkoiseksi, tottakai valkoiseksi. Vaan kun tuo edullinen pöytä viimein kotiutui, olikin yllätys melkoinen. Se on niin loistavassa kunnossa kaikin puolin, että meikäläistäkin hirvitti ajatus sutimisesta. Ja se on jo paljon se.
Kaveritkin kannusti tarmokkaasti: nyt et kyllä maalaa!

Silmä totuttelee edelleen tuohon väriin...no, onhan keittiössäkin vaaleat jalat tuoleissa, että ei se nyt ihan yksikseen täällä ole. Vaan pakko kaiketi johonkin kangaskauppaan poiketa, jos vaikka tuonne sänkyyn löytyisi joku tyynykangas, joka vähän yhdistäisi asioita toisiinsa.

 Ihan nappi ostos.
Paitsi että....

 Tästä mihinkään kaupoille vielä kuitenkaan malta, kun on koukussa.
Ja kelikin on tihkusateinen. Ja ulkonakin olen jo ollut tänään.
Joten hyvällä omallatunnolla...
 *pysyy kaukana maalipurkeista*
_☺/

edit. vielä mahtuisi pari naista mukaan lauantaisella Olgan-puoti vierailulle klo 15 eteenpäin!
- laipata meiliä jos kiinnostaa!!

32 kommenttia:

  1. Nappi ostos ja mätsää värinsä puolesta vaikka mihin. Etenkin noihin puikkoihin! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peeveli, sinäpä sen sanoit :D
      Täytynee siis vaan jatkossakin katsella maailmaa pukkojen takaa!

      Poista
  2. Aivan perfect tuollasena, itsekin aika hanakka oon sutia heiluttelemaan vaan tuota en raaskis kyllä :) Harvinaisen loistokuntoinen tapaus, liekö pidetty pumpulissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä missä pidetty, mutta harvoin vastaan tulee muutamalla kympillä tuollaisia. Mää vaan hämmästyneenä täällä edelleenkin ihastelen sitä ♥

      Poista
  3. No tuohan on elämänsä kunnossa!
    Täällä taistelen kovasti niinikään maalipurkkia vastaan... En ole vielä malttanut päättää jääkö tänne (jolloin en maalaa) vai myynkö pois (maalaan ja tekstaan taatusti)... Voi, että osaa olla taas vaikeaa ;=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, ja niin taitaa olla se sun päytäkin :)
      Koitetaas nyt malttaa mielemme....kumpi kestää pidempään :D

      Poista
  4. Tuo on kyllä sellainen kaunokainen just tuollaisena, että enpä sutisi - vaan sinusta en mene takuuseen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minust nyt kukaan voi mennä takuuseen...ikinä...missään asiassa....kai :D
      Mutta onhan se hieno. Edelleenkin....

      Poista
  5. Hyvä juuri tuollaisena :) Sattuipa minullekkin moinen löytö taannoin vähän saman tyylinen pöytä.Meinasin maalata..en maalannut vaan katselin aikani ja maalasin...ja myin pois :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmmm....taitaa olla parempi sitten, että minä pidän tämän kaunokaisen just tällaisena :)

      Poista
  6. Ihana pöytä ja juuri tuollaisena. Siihen kun kyllästyt, niin muistappa mua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kyllästyn? Minä vai? Miten niin ... :D

      Poista
  7. Minäkin pitäisin tuollaisena. Kaunis ostos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sitä näköjään yllättyy kunnolla - vaikka kuvassa jo hyvältä näyttikin.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. No on, sanoiskos, että vähän turhankin herkullinen ☺

      Poista
  9. Pepi, tuollaiset pöydät ja jjust noin lakattuina, menevät nyt kuin kuumille kiville. Minusta tuo ei olisi ihan chic valkoisena;) Nyt se on kaunis<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti menevät kun katsoo mitä hintoja niistä pyydetään! Huolisin muuten pyöreän ruokapöydänkin samaan malliin kun tarkemmin ajattelee ☺ -vaikka eipä tässä nykyisessäkään mitään vikaa, joten ei auta edes lähteä tutkailemaan!!

      Poista
  10. No olenko minä nyt sitten ainoa vastarannan kiiski, minusta se olisi valkoisena oikeinkin kaunis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, minä tiedän montakin jotka olis jo maalanneet valkoiseksi :D
      Ja houkutus ON iso, mutta kun tuo ihan oikeasti on niin kaunis.....vaikkakin vähän oudon värinen....

      Poista
  11. Samaa katoin kuin Netta, että hyvin mätsää puikkoihin :). Ja muutamaan kirjanselkämykseenkin. Ja vaikkei mätsäis mihinkään, niin paikkaansa sitäkin paremmin. Että pidä vaan ne maalit lukkojen takana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mätsää mätsää! Ja alkaa mätsätä mun silmiinikin pikkuhiljaa :)
      Jotenkin ei ole maalipurkki ollut ajatuksissa ollenkaan! Täytyy vissiin kutoa mätsäävät villasukatkin, niin sittenhän me ollaan ihan samaa porukkaa!

      Poista
  12. Ihana ja edullinen pikkupöytä! Teit hyvät kaupat. Minun mielipiteeni on tietenkin: Pliis älä maalaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytö mikä löytö :)
      Ja usko pois, en maalaa. (Ainakaan lähiaikoina)

      Poista
  13. Söpö pöytä! Niin hyvässä kunnossa. Minä tykkään kans että noi kalusteet on alkuperäisasussaan aika makeet. Sulla on sopivana mausteena tuo väri, on makee! Mulla on samanlainen pöytä muuten :D kätevä toi laskutila pöytäliinan kanssa saa huijattua kaikki sotkut sinne piiloon. Kauniimpi kyllä ilman kuten sulla tässä :) Minun pitäisi maalata omassa pöydässä kansi, muuten hyvässä kunnossa mutta kansi on vähän kärsinyt matkan varrella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei akiss, kiva kun olet taas "maisemissa" :D
      En hetkeäkään kuvitellut löytäväni tässä kunnossa olevaa, kaikki mitä oli vastaan tullut oli jostain kohden kulunut tai veden pilaamaa. En tiedä huomasiko myyjä kun kaivoi tämän auton takaosasta, että mun leuka taisi loksahtaa heti silloin jo rintaan.
      Ihana lukupaikka, kynttilät pöydällä ja jos alkaa unettaa voi laskea kirjan/lehden tuohon välitasolle - ihan just kuten sanoit :)

      Poista
  14. Lattian kanssa ovat kuin luodut toisillensa. Mutta minäkin tunnustan: olisin maalannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskotko, lattia on tummempi :)
      Onkos sinuakin jo maalauskärpänen purassut ??

      Poista
  15. Mä lyön itteni kanssa vetoa täällä...tosta sun sutimisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs ny, voi käydä huonosti tuossa vedonlyönnissä - häviät itselles :D

      Poista
  16. Haha, samat sanat Sanan kanssa :D :D :D
    Valoisaa päivää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen lisäks että yllätän itseni taidan vielä yllättää muutkin ..,,,tai sitten en :D
      Tänks, kuin myös!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥